mies haukkui kusipääksi kun avauduin tunteistani...miten kukaan voi kohdella noin kun rohkenee avaamaan sydäntään.

No uhata voi ja ymmärrän sen, että toisellakin pinna kiristyy riitatilanteessa. Ei se mulle silti tarkoita vielä uhkaavaa tilannetta. Olen sitä mieltä, että jankkaavalle ihmiselle on saatava perille se, ettei jankutus auta ja jos tuosta on apua ilman että tilanne menee oikeasti lyömiseksi niin okei sitten.
Mä sain sen vaikutelman, ettei kyseinen kirjoittajakaan pelännyt oikeasti saavansa turpaan, mutta ehkä olen väärässä. Rumasti se on sanottu, sitä en kiellä.

No mä en kyllä ymmärrä uhkailuakaan missään tilanteessa. Se ei ole hyväksyttävää.

 

Mulla ei ole erot koville ottanut, miksi ottaisi. Homma joko toimii tai ei toimi, niin yksinkertaista se vaan on. Asiaa voi harmitella niin kuin lasin rikkoutumista, mutta ei se murehtimalla ehjäksi tule. Niitä saa kaupasta lisää ja voi vaan toivoa parempaa onnea uuden lasin kanssa.
Mä en muutenkaan jää vellomaan tai kummosesti murehtimaan asioita, elämä jatkuu.

Siis kysyt ihan tosissasi? Miksi ylipäätään menet parisuhteisiin, jos et saa niistä mitään, eikä ero tunnu missään?

 

Kyllä minuakin helpottaa paljon kun saa vaihtaa kokemuksia jonkun kanssa joka oikeasti ymmärtää ja kokee samoja juttuja.

Ihanaa, että teillä on päästy yli tuon mykkäkoulun. Mieheni on sanonut minulle että kun uskoisin hiljentymis käskyä heti niin hän vois palata asiaan rauhoittuneena. Mutta teki myös selväksi että kaikki aiheet ei häntä kiinnosta että pitää ymmärtää kun pyytää hiljaisuutta eikä palaakaan asiaan. Ja just tuo sai mulle ahdistuneen olon, en voi oikeasti luottaa että mies haluaa ottaa minunkin ajatukset huomioon ja hän saa päättää mikä ongelma on ratkaisemisen arvoista. Uskon että hänelle on kova pala juuri ne asiat missä hän joutuu myöntämään heikkoutensa ja katsomaan peiliin.
Kerroit tuosta tilanteen etenemisestä ja miten riita kehittyy: Aivan samoin meillä, me käymme samanlaisen vuoropuhelun ja mies tekee just samat asiat joista mulle tulee olo ettei toista kiinnosta. Juttelen ja juttelen kun luulen että mies juttelisi kohta takaisin vaikka mies vaipuu mykkäkouluun ja on vihainen kun haluan ratkaista ongelmaa. Niin samaa!

Mies tulee joskus rauhoittuneena juttelemaan lisää, mutta anteeksi pyynnön taito on aivan olematon. Kun kerron että minua loukkasi hän saattaa hyvällä tuurilla sanoa että ei olisi pitänyt varmaan tehdä niin. Mutta ei tule pyytämään anteeksi oma aloitteisesti ja vilpittömästi. Kiertelee ja kaartelee mutta ei sano anteeksi kun .... olen kertonut että ne maagiset sanat antaisi paljon voimaa mennä eteenpäin. Mutta joku siinä on hankalaa. Itse pyrin pyytämään anteeksi omatoimisesti. Omien virheiden myöntäminen on myös haastavaa. Ei osaa ns. mennä itseensä, katsoa peiliin...eikä asettua toisen asemaan. Tästä olen miettinyt että puuttuuko kyky empatiaan..

Mullakaan mies ei pyydä anteeksi. Korkeintaan hän myöntää sanoneensa ilkeästi mulle, koska oli niin vittuuntunut, että halusi loukata jollain asialla, jonka tietää loukkaavan mua. Meillä taas on ongelma tuossa virheiden myöntämisessä se, että kumpikin kokee olleensa oikeassa ja ei siksi myönnä virhettä. Vastapuoli kokee siis aina sen toisen olleen väärässä samoin, kuin toinen vastapuoli toisen. Vaikea myöntää virhettä, kun kokee olleensa oikeassa. Mä ajattelen myös, että ehkä tuossa pitäisi asettua toisen asemaan molemmin puolin ja vain myöntää molemmin puolen, että olemme nyt eri mieltä ja se on ihan okei. Sitten yrittää molemmin puolin ymmärtää toisenkin kantaa.

 

No tuolla asenteella ne eivät kyllä varmaan toimikaan. Et varmaan itsekään enää kuvittele niin?

Millä asenteella? Miten se ei ole niin, että homma joko toimii tai ei toimi, näinhän se on.

 

Siis kysyt ihan tosissasi? Miksi ylipäätään menet parisuhteisiin, jos et saa niistä mitään, eikä ero tunnu missään?

Miten niin en saa niistä mitää irti? Olen niissä täysillä mukana, mutta miksi eron pitäisi ottaa koville?

 

Miten niin en saa niistä mitää irti? Olen niissä täysillä mukana, mutta miksi eron pitäisi ottaa koville?

No varmaan siksi, että joudut luopumaan jostain, josta kovasti pidät. Et sinä kyllä täysillä ole mukana, jos ero ei hetkauta millään tavalla.

 

Millä asenteella? Miten se ei ole niin, että homma joko toimii tai ei toimi, näinhän se on.

Parisuhteita ei saa kaupasta. Niiden toimimisen eteen on oikeastaan aina tehtävä jotain, sellaista suhdetta ei olekaan, jota ostetaan kaupasta jonkinlaisena ja siinä kaikki.
Ja jos sulla ei ole toimivaa parisuhdetta niin sekö on ihan vain muiden vika?

 

No varmaan siksi, että joudut luopumaan jostain, josta kovasti pidät. Et sinä kyllä täysillä ole mukana, jos ero ei hetkauta millään tavalla.

Jos kovasti pidän jostain niin miksi siitä luopuisin?

 

Parisuhteita ei saa kaupasta. Niiden toimimisen eteen on oikeastaan aina tehtävä jotain, sellaista suhdetta ei olekaan, jota ostetaan kaupasta jonkinlaisena ja siinä kaikki.
Ja jos sulla ei ole toimivaa parisuhdetta niin sekö on ihan vain muiden vika?[/QUOTE]

 

Jos kovasti pidän jostain niin miksi siitä luopuisin?

Eikö sua haittaa edes se kohta, kun ihminen, josta pidät kovasti, muuttuukin (sinun omien sanojesi mukaan, en sano letjussa näin sanotun) väkivaltaiseksi tai muuten sellaiseksi, että teille on tullut ero?
Eikö edes siinä kohtaa tunnu missään eikä hetkauta? Saahan kaupasta uuden, vai?

 

Parisuhteita ei saa kaupasta. Niiden toimimisen eteen on oikeastaan aina tehtävä jotain, sellaista suhdetta ei olekaan, jota ostetaan kaupasta jonkinlaisena ja siinä kaikki.
Ja jos sulla ei ole toimivaa parisuhdetta niin sekö on ihan vain muiden vika?[/QUOTE]

Siis sulla on toimiva parisuhde par'aikaa? Oletin, että ei ole.
Jos ei ole, niin selittäisitkö, miksi sulla ei ole? Onko kaupat olleet kiinni vai mistä se johtuu, ihan vilpittömästi kiinnostaa.

 

Eikö sua haittaa edes se kohta, kun ihminen, josta pidät kovasti, muuttuukin (sinun omien sanojesi mukaan, en sano letjussa näin sanotun) väkivaltaiseksi tai muuten sellaiseksi, että teille on tullut ero?
Eikö edes siinä kohtaa tunnu missään eikä hetkauta? Saahan kaupasta uuden, vai?

Tietysti asia harmittaa, mutta en pitäisi siitä uudesta persoonasta joten siitä luopuminen olisi hyvin helppoa.

 

Siis sulla on toimiva parisuhde par'aikaa? Oletin, että ei ole.
Jos ei ole, niin selittäisitkö, miksi sulla ei ole? Onko kaupat olleet kiinni vai mistä se johtuu, ihan vilpittömästi kiinnostaa.

Hyvin tää toimii. Ja jos olisin sinkku niin miten se tähän edes liittyisi, onko se jotenkin huono asia?

 

Tietysti asia harmittaa, mutta en pitäisi siitä uudesta persoonasta joten siitä luopuminen olisi hyvin helppoa.

Joo, mutta jouduthan sä tekemään myös erotyön siitä persoonasta, josta pidit vai mahdoitkohan nyt ihmeemmin välittääkään.
Ehkä sun asenne selittyy sillä, ettet välitä kenestäkään oikeastaan kovin paljon tai syvästi. Sittenhän asenteesi on ihan ymmärrettävä toki.

 

Joo, mutta jouduthan sä tekemään myös erotyön siitä persoonasta, josta pidit vai mahdoitkohan nyt ihmeemmin välittääkään.
Ehkä sun asenne selittyy sillä, ettet välitä kenestäkään oikeastaan kovin paljon tai syvästi. Sittenhän asenteesi on ihan ymmärrettävä toki.

Eikö kyse ollut siitä, että susta se ero on maailman loppu ja musta taas uuden alku.

 

Hyvin tää toimii. Ja jos olisin sinkku niin miten se tähän edes liittyisi, onko se jotenkin huono asia?

Kerro nyt kuitenkin sille toiselle osapuolelle, ette välitä hänestä eikä hän ole sinulle kovinkaan tärkeä, etkä surisi eroanne jos sellainen sattuisi tulemaan tai siis tietäähän hän sen jo? Oman vähäarvoisuutensa sinulle?
Vai pelaatko parisuhteessa sillä, että toisilla on tunteet, joilla sihde pysyy kasassa sen minkä pysyy, itselläsi ei?

 

Eikö kyse ollut siitä, että susta se ero on maailman loppu ja musta taas uuden alku.

Miten se voi olla uuden alku ilman surutyötä?

 

Miten se voi olla uuden alku ilman surutyötä?

Kirjotinhan tuolla, että asiaa voi harmitella.

 

Kerro nyt kuitenkin sille toiselle osapuolelle, ette välitä hänestä eikä hän ole sinulle kovinkaan tärkeä, etkä surisi eroanne jos sellainen sattuisi tulemaan tai siis tietäähän hän sen jo? Oman vähäarvoisuutensa sinulle?
Vai pelaatko parisuhteessa sillä, että toisilla on tunteet, joilla sihde pysyy kasassa sen minkä pysyy, itselläsi ei?

Miksi en välittäisi hänestä? Ja jos hänestä eroan niin sillon siihen on syy joten miksi sen pitäisi sitten olla maailman loppu?

 

Voiskohan olla siten, että Puuhippakin voisi surra sitä, että menetti sen ihanan ihmisen, jota rakasti, koska tämä ihana ihminen muuttui ikäväksi ihmiseksi. Sitten puuhipan olisi kumminkin helppo erota tästä ikävästä ihmisestä, vaikka olsisikin surullinen, että se ihana persoonallisuus haihtui tuuleen?

 

Kirjotinhan tuolla, että asiaa voi harmitella.

Mikä siitä erosta tekee niin helpon?

 

Miksi en välittäisi hänestä? Ja jos hänestä eroan niin sillon siihen on syy joten miksi sen pitäisi sitten olla maailman loppu?

Joo, ei kukaan ole sanonut, etteikö eroon ole syyt. Mutta et saanut sitä mitä halusit, vai etkö haluakaan sihteelta mitään?

 

Siis suhteelta
197

 

Voiskohan olla siten, että Puuhippakin voisi surra sitä, että menetti sen ihanan ihmisen, jota rakasti, koska tämä ihana ihminen muuttui ikäväksi ihmiseksi. Sitten puuhipan olisi kumminkin helppo erota tästä ikävästä ihmisestä, vaikka olsisikin surullinen, että se ihana persoonallisuus haihtui tuuleen?

Niin, eikä koskaan tarvitse miettiä, miksi se toinen vain "muuttui" ikäväksi, eli ulkoistetaan suhteen ongelmat toisen vioiksi. Itsessä ei nähdä mitään vikaa. Jos niin käy kerta toisensa jälkeen, katsoisin peiliin.

 

Mullakaan mies ei pyydä anteeksi. Korkeintaan hän myöntää sanoneensa ilkeästi mulle, koska oli niin vittuuntunut, että halusi loukata jollain asialla, jonka tietää loukkaavan mua. Meillä taas on ongelma tuossa virheiden myöntämisessä se, että kumpikin kokee olleensa oikeassa ja ei siksi myönnä virhettä. Vastapuoli kokee siis aina sen toisen olleen väärässä samoin, kuin toinen vastapuoli toisen. Vaikea myöntää virhettä, kun kokee olleensa oikeassa. Mä ajattelen myös, että ehkä tuossa pitäisi asettua toisen asemaan molemmin puolin ja vain myöntää molemmin puolen, että olemme nyt eri mieltä ja se on ihan okei. Sitten yrittää molemmin puolin ymmärtää toisenkin kantaa.

Meilläkin mielipiteet on vahvoja, mutta uskon että mies ei masennuksensa takia pysty ajattelemaankaan kovin tasapainoisesti. Harmittaa vaan kun ei itse joka hetki jaksa ymmärtää toisen masennuksen tuomaa saamattomuutta ja negatiivisuutta, koska se on jatkunut jo vuosia. Varsinkin keskustelu tilanteissa usein huomaa kun toinen rakentaa mielipiteensä vain sen perusteella kun ei jaksa tai ole kiinnostunut. Tietää kyllä itsekin, ettei ole oikeassa ja ajattele järkevästi kun asian kieroutuneesti ilmaisee, mutta ei ajattele sitä pidemmälle.

Tässähän pitää perustaa joku yksityinen terapiointi ryhmä missä jakaa ajatuksia ja neuvoja toiselle samaa kokevalle ???? ihan hyvää tehnyt kun on saanut tänään tässä kirjoitella.