M
marjapulla
Vieras
Meillä on 1v2kk poika. Miehen kanssa oli alusta asti selvää, että jää ainoaksi, toista ei tehdä. Olen just päässyt taas mukavasti kiinni työhöni ja opintoihini, kroppa tuntuu taas omalta ja lapsikin nukkuu ja elämä alkaa hymyillä
No, nyt mies sitten pamautti, että millos tehdään toinen! Siis mitä, ei ollut tuollaisesta puhetta, en halua. Alkoi ihan tosissaan juttelemaan, että haluaisi toisen ja nyt olisi hyvä tehdä, että tulisi pieni ikäero.
Olen tosi järkyttynyt ja tunnen itseni petetyksi, mulle toinen lapsi ei ole vaihtoehto. Tämän yhden kanssa alkaa nyt olla mukavaa ja elämän on helppoa. Aloitin juuri gradun kirjoittamisen, olen mukana erään yrityksen projektissa gradulaisena ja projekti kestää ensi jouluun, mies ei tunnu pitävän tätäkään minään.
Mä haluan nyt nauttia ei enää niin riippuvaisesta lapsestani, perheestäni, harrastuksista ja kiinnostavasta projektista, ei tähän toista tarvita. Ei sillä, mies on ollut erittäin hyvä isä, vauva-aikanakin teki töitä kotona ja antoi mun nukkua ja levätä silloin, kun teki mieli, sain palautua synnytyksestä ihan rauhassa ja liikkua niin paljon kuin silu sieti, aina sain mennä jonnekin jos teki mieli, ei tarvinnut olla kotona "vankina" ja kantaa vastuuta kaikesta yksin. Niin kuin kuuluu tietysti ollakin.
Mut, mut... En siltikään halua toista lasta. Mulla on aina ollut haaveissa yksi lapsi, toisen kanssa ei enää olekaan ihan niin helppoa ja sitten joutuisi jo tekemään merkittäviä luopumisia, nyt nuorena on vielä helppo kehittää itseään työssäkin ja helpompi päästä tutkimusryhmiinkin mukaan. En myöskään ole kovin innoissani raskaudestakaan. Eri asia, jos oikeasti haluaisin toisen ja elämän tilanne ja työ olisivat erilaisia. Ja tämä nyt oli turha avautuminen, mutta ketuttaa nyt niin rankasti.
No, nyt mies sitten pamautti, että millos tehdään toinen! Siis mitä, ei ollut tuollaisesta puhetta, en halua. Alkoi ihan tosissaan juttelemaan, että haluaisi toisen ja nyt olisi hyvä tehdä, että tulisi pieni ikäero.
Olen tosi järkyttynyt ja tunnen itseni petetyksi, mulle toinen lapsi ei ole vaihtoehto. Tämän yhden kanssa alkaa nyt olla mukavaa ja elämän on helppoa. Aloitin juuri gradun kirjoittamisen, olen mukana erään yrityksen projektissa gradulaisena ja projekti kestää ensi jouluun, mies ei tunnu pitävän tätäkään minään.
Mä haluan nyt nauttia ei enää niin riippuvaisesta lapsestani, perheestäni, harrastuksista ja kiinnostavasta projektista, ei tähän toista tarvita. Ei sillä, mies on ollut erittäin hyvä isä, vauva-aikanakin teki töitä kotona ja antoi mun nukkua ja levätä silloin, kun teki mieli, sain palautua synnytyksestä ihan rauhassa ja liikkua niin paljon kuin silu sieti, aina sain mennä jonnekin jos teki mieli, ei tarvinnut olla kotona "vankina" ja kantaa vastuuta kaikesta yksin. Niin kuin kuuluu tietysti ollakin.
Mut, mut... En siltikään halua toista lasta. Mulla on aina ollut haaveissa yksi lapsi, toisen kanssa ei enää olekaan ihan niin helppoa ja sitten joutuisi jo tekemään merkittäviä luopumisia, nyt nuorena on vielä helppo kehittää itseään työssäkin ja helpompi päästä tutkimusryhmiinkin mukaan. En myöskään ole kovin innoissani raskaudestakaan. Eri asia, jos oikeasti haluaisin toisen ja elämän tilanne ja työ olisivat erilaisia. Ja tämä nyt oli turha avautuminen, mutta ketuttaa nyt niin rankasti.
Eri asia, jos toinen ei haluaisi yhtäkään ja mies tahtoisi. Mutta on aika eläimellistä ja typerää erota sen takia ettei saa just niin montaa lasta kuin haluaisi.
