S
"Sandra"
Vieras
Meillä on yksi 5-vuotias lapsi. Hänen ollessaan noin kaksivuotias aloin haaveilemaan toisesta lapsesta. Yritin kovasti puhua miestäni ympäri toisen lapsen hankintaan, mutta hän ei siihen tuolloin halunnut ryhtyä. No nyt mies sitten haluaisi sen toisen lapsen. Hänen työkuvionsa ja mielentilansa ovat sellaiset, että hän kokee olevansa valmis. Minulta tuo tunne on vaan mennyt ohi. Olen viimeisen viiden vuoden aikana viettänyt paljon aikaa esikoiseni kanssa, ja uudelleen kotiin jäänti ei nyt houkuttele. Olen myös huolissani omista työkuvioistani sillä olen tehnyt hyvin vähän töitä edellisen viiden vuoden aikana, ja keskittynyt ensisijaisesti opintoihini ja lapsen kanssa olemiseen. Mikään vauvoihin liittyvä ei tässä hetkessä innosta, enemmänkin ahdistaa. Mies on sitä mieltä, että nyt kun olen "puhunut hänet haluamaan toista vauvaa" niin minulla olisi velvollisuus niin tehdä. En tiedä ymmärtääkö kukaan, mutta jotenkin minulla ei ole nyt sitä tunnetta että olisin valmis. Aiemmin kun on ollut vauvakuumeita, olen ollut aivan ylettömän innostunut kaiken maailman vauva-asioista. Nyt on enemmän sellainen olo, että järkevää olisi keskittyä uraan. Olen hieman alle kolmikymppinen. En tiedä mitä tehdä. Ajatukset ovat aivan sekaisin. Tavallaan olen surullinen luopuessani vauva ajatuksesta, mutta toisaalta ahdistaa niin paljon, että en uskalla jättää ehkäisyä pois. Onko kokemusta tai mielipiteitä? En tiedä onko lapsellista, mutta tavallaan kiukuttaa myös se, että mies ei tunnu ollenkaan ymmärtävän lastenhankinnan merkitystä työuralleni. Minulla ei siis ole mitään vakipaikkaa kuten edellisen odotuksen aikana, ja nyt sitten passais. Harmittaa että menee eri tahdissa nämä toiveet..
