Mies ei siedä koiraa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nyt ottaa päähän..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tepadj: Hallitsen koiraani, johtajuusongelmaa minulla ei ole. Kokemusta on laumiksistakin ja nyt on kyseessä vinttikoirarotu, paljon helpompi siis.. Koiralaumankin jäsenet nukkuisivat keskenään lähekkäin eikä se johtaja siellä missään kauempana olisi vaan muiden joukossa. Siksi en usko että sängylle päästäminen mitenkään johtajuutta koiralle antaa. :)

Myönnän kyllä että olen vähän pelännyt miestä, syystäkin. Ja hän on ilmeisesti vähän manipuloivaa tyyppiä, koska aina välillä osaa napata esiin sen kultaisen romantikon roolin ja siten saada minut muuttamaan mieltäni suhteestamme..
Tänään töistä tullessani, puhuin miehelle ettei tämä homma toimi ja nyt olis hällä aika lähteä.. Tein kyllä sen verran sähäkästi selväksi että mies häipyi kaverilleen yöksi, otettuaan osan tavaroista mukaan. Minä pakkasin täällä loput ja saa tulla hakemaan ne ennen kuin heitän ikkunasta!
Koiraa en usko miehen sinänsä satuttaneen.. Koska minulle tullessa sitä oli joku lyönyt ja sen huomasi käytöksestä jne. Tämä käytös ei ole nyt palannut ja koira on ihan normaali.. Joten uskoisin että eläin ainakin on turvassa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja nyt ottaa päähän..;22377766:
"Mitä teet 2 :
menisit nukkumaan vaikka, satuhetket on ohi.
Ilmoitan sut eläinsuojeluun että annat kiusata eläintä, jos et ole siis provo. hyvää yötä. "
Uni ei aina satu tulemaan silloin kun sitä kaivattaisiin. En myöskään ole provoilija.
Eläinsuojeluun? En ole lyönyt koiraa, :/

mies repi ja raahasi koiraa ---- sohvalta ...jne. jne
kirjoittelee tuossa ap ensimmäisessä provossaan


En provoasi lukenut kuin aivan kymmenen sekunnin verran eilen, mutta tuon kohdan kyllä.
Etkö ole kuullut, että eläimiä ei saa kohdella kaltoin, vai oletko luonnostaan tyhmä.

En haaskaa aikaa provoihin tämän enempää, jälleen hyvää yötä ja jokainen aikuinen tietää, että omistaja on eläimestään vastuussa. Muuten tulee joku ja vie eläimen pois.

Että joku viitsiikin noin pitkiä lässytyksiä kirjoittaa, ja ei tod. ole pakko lukea. Minulla on sellainen vika, että osaan ainoastaan pikaluvun.
 
mitä teet 2.. En tarkoittanut että mies rajusti riuhtoi ja rempoi koiraa.. Mutta otti kaulapannasta kiinni ja kiskoi huoneesta pois, ei mitenkään sen näkösesti että koiraan sattuis mutta kuitenki niin ettei koira olis halunnut lähteä.
Mikähän musta tekee provon.. Eläimien hoidosta on kyllä kokemusta, siitä ei tarvi alkaa suuta soittelemaan..
 
Sänky on pomon aluetta, sinne ei alempiarvoisilla ole asiaa. Koira saa ristiriitaisia signaaleja jos muuten osoitat laumanjohtajuutta. Muutenkin kaltoin kohdeltu koira ei kaipaa lisää ongelmia epäselvästä johtajapaikasta.
Tietenkin jos annat koiran pomottaa muutenkin niin ollaan vielä enemmän metsässä.
Tervetuloa meille vaan katsomaan, miten koira toimii kuin unelma ja tietää paikkansa laumassa, vaikka nukkuukin joka yö mun vieressä!
 
Ap:lle sanon että tuo mies on väkivaltainen ja ehkä myös narsisti tai muutoin luonnehäiriöinen.

Tuollaiset väkivaltaiset tappopuheet ovat hälyyttäviä ja sairaita. Täysin epänormaaleja.

Kohta se hakkaa sinua. Ja voit kuvitella mitä tapahtuu, kun saatte lapsen/lapsia. Niistä kun on häiriötä eivätkä ne tottele.

Hankkiudu psykopaatista eroon HETI. Ja jos rupeaa uhkailemaan ja ei aijo erota niin poliisi vain paikalle, äijän kamat pihalle, lukkomiehet jo valmiiksi paikalle heti sarjoittamaan lukot uudelleen ja se on sitten toivottavasti siinä.

Paskaan olet kätesi iskenyt kainaloita myöten! Pidä puolesi!
 
pääasia että koira ei kärsi.
en usko, että kukaan aikuinen nainen kirjoittaa noin, siksi provoepäily.

tai on noin vedätettävissä ja sinisilmäinen. ja täällä jahkaa jotain selvää asiaa sivukaupalla.
en ole mitään maininnut kokemuksesta eläinten kanssa.
tällainenkin väärä syytös pistää heti epäilemään teinejä.

oli provo tai ei, näitä palstoja lukee niin sairaat ihmiset, että on paras vaan tehdä selväksi kaikille että eläinsuojelurikos on rikos. sitä ei kaikki vamaan tajua edes, ne keltä puuttuu ne terävät veitset.
 
Rauhoittukaas, kerroin jo muutama viesti takaperin että nyt sain kerättyä itseni kasaan ja pamautin äijälle että saa luvan lähteä! Nyt tosiaan uskon että hän varmaan on joku narsisti tai vastaava.. Ei olisi eka kerta kun mulla sattuu paskemmanpuoleinen mies kohdalle :(
Oli aika iso kynnys kirjoittaa tänne, siksi inhottaa kun tulee vastauksia että olen joku typerä provo. Olen luonteeltani sellainen että olisin voinut pahimmassa tapauksessa vain alistua ton ukon hirmuvaltaan, vaikka sisimmässä mulla on jo jonkin aikaa palanut halu päästä hänestä eroon..
Noh nyt kuitenkin ainakin toistaiseksi on asiat kohdallaan ja kun miehen tavarat katoaa niin toivottavasti ei yritä herätellä juttua uudestaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä teet 2;22385248:
pääasia että koira ei kärsi.
en usko, että kukaan aikuinen nainen kirjoittaa noin, siksi provoepäily.

tai on noin vedätettävissä ja sinisilmäinen. ja täällä jahkaa jotain selvää asiaa sivukaupalla.
en ole mitään maininnut kokemuksesta eläinten kanssa.
tällainenkin väärä syytös pistää heti epäilemään teinejä.

oli provo tai ei, näitä palstoja lukee niin sairaat ihmiset, että on paras vaan tehdä selväksi kaikille että eläinsuojelurikos on rikos. sitä ei kaikki vamaan tajua edes, ne keltä puuttuu ne terävät veitset.

Kyllä kuules täällä on niin sinisilmäistä ja luvalla sanoen yksinkertaista porukkaa päivästä ja vuodesta toiseen että ei täällä välttämättä ollenkaan toimi ne säännöt ja kriteerit jotka sinä olet sisäistänyt. Ihan hyvin aikuinen nainen TÄÄLLÄ voi olla noin lapsellinen "pääasia että koira ei kärsi". Toki on tärkeää että koira ei kärsi mutta eihän tuossa nyt enää ole kysymys pelkästä koirasta...
 
äiti 44 TAAS vauhdissa...tämän olen sille ennenkin sanonut.

Enempää en provoihinne nyt ehdi haaskaamaan aikaa, mutta ei hätää: äiti 44 v tietää kaiken, ja tietää senkin, mitä minun pitäisi ajatella.
kuten sanoin jo on pääasia että KOIRA ei kärsi.
minua ei liikuta pätkän vertaa se, jos joku aikuinen ihminen omaa tyhmyyttään suostuu kynnysmatoksi, hänellähän on kuitenkin jonkinlaiset aivot, ja valinnanvapaus.

Eläimet ja lapset taas - ne on niitä puolustuskyvyttömiä, ja tässä ketjussa on ainoa kiinnostukseni kohde tuo koira. Kiitos.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä teet 2;22385248:
pääasia että koira ei kärsi.
en usko, että kukaan aikuinen nainen kirjoittaa noin, siksi provoepäily.

Ymmärsin tuon lainaamani kohdan siten että AP oli kirjoittanut jossain että "pääasia ettei koira kärsi".

Ja että sinä pidit tuota lausumaa niin lapsellisena, että epäilit tuon vuoksi AP:tä provoksi.

Ja minä vastasin sinulle että täällä on sinisilmäistä porukkaa, silti voivat aikuisia olla ja sanoin vielä että hyvä jos koira ei kärsi mutta on tämä juttu jo niin vakava ettei tässä ole enää pelkästään koirasta kyse vaan AP:n turvallisuuskin on kyseenalainen.

Ja sitten sinä alat suoltamaan minun henkilööni käyvää paskaa!

Vilkaisehan omahyväinen pönöttäjä sinäkin joskus sinne peiliin.
 
kannattaisko äiti 44 feikinkin mennä kastroimaan vehkeens.ä, niin ei tarvis naisten palstoilla uhota hypomaanisesti.
mulle on ihan sama mitä luulit.
ja kun kerran on provo, ei mielestäni mitään koiraa olekaan.
-- siltä varalta voi noita eläinsuojeluasioita toitottaa, että kun näitä palstoja lukee myös sellaiset todella oikeasti jälkeenjääneet ---
ja siltä varalta, että se ei oliskaan provo.
ei se, että täällä pyörii todella paljon todella yksinkertaista jengiä, tarkoita sitä, etten voisi sanoa ap tä yksinkertaiseksi, jos niin ajattelen. vaikkapa tyyliin Herää pahvi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä teet 2;22385296:
kannattaisko äiti 44 feikinkin mennä kastroimaan vehkeens.ä, niin ei tarvis naisten palstoilla uhota hypomaanisesti.
mulle on ihan sama mitä luulit.
ja kun kerran on provo, ei mielestäni mitään koiraa olekaan.
-- siltä varalta voi noita eläinsuojeluasioita toitottaa, että kun näitä palstoja lukee myös sellaiset todella oikeasti jälkeenjääneet ---
ja siltä varalta, että se ei oliskaan provo.
ei se, että täällä pyörii todella paljon todella yksinkertaista jengiä, tarkoita sitä, etten voisi sanoa ap tä yksinkertaiseksi, jos niin ajattelen. vaikkapa tyyliin Herää pahvi.

Otahan itse kuuri antitestosteronia, pallisi puskevat tosi hikisesti aggressiohormoneja näemmä.

Kastraatiokin on ihan suositeltavaa, sillä pääset lopullisesti eroon häiritsevästä käytöksestäsi.

Ja toki sinä herra maailmannnapa voit sanoa ap:ta yksinkertaiseksi, minäkin sanoin.

Haehan se lääkitys, varmaan kurja olo kun täällä yksin reuhtoo ja tappelee ihan vain omien mielikuvitusolentojensa ja väärinymmärrystensä johdosta.
 
Provoilija en edelleenkään ole.. Koira löytyy ihan kodinsaaneiden joukosta Espanjankoirien nettisivulta, tosin siltä varalta et joku sattuis tuntemaan niin en taida ihan koiran nimeä sanoa. Ja ei sitä tarvi sinisilmäinen olla jos tarpeeksi taitavasti manipuloiva ihminen sattuu kohdalle.. Siinä voi viisaampikin mennä vipuun.. Tähän "sinisilmäisyyteeni" ovat voineet johtaa myös huonot perhetaustani ja masennukseni ja pari muutakin juttua, heti ei tarvi haukkua vajaaälyiseksi ja naiiviksi kynnysmatoksi jos on huonoon suhteeseen päätynyt..
Sanottuani, että toivon ettei mies yritä herätellä suhdetta uudelleen, tarkoitin lähinnä sitä että toivon ettei hän sitten ala millään viesteillä häiritsemään tai häiriköimään ihan kunnolla..
 
Toi tapa, millä se puhuu koirasta, on niin karmiva, että ei ole kaukaa haettua, että puhuu samoin joku päivä myös sinusta tai tekee sulle pahaa. Mun mielestä tommosen kanssa ei kannattas elää tai olla, eikä edes tapailla.
 
Toi tapa, millä se puhuu koirasta, on niin karmiva, että ei ole kaukaa haettua, että puhuu samoin joku päivä myös sinusta tai tekee sulle pahaa. Mun mielestä tommosen kanssa ei kannattas elää tai olla, eikä edes tapailla.

Jaa, onhan täällä sentään vielä edes yks täysjärkinen hereillä meidän feikkien ja provojen joukossa :D

Ei vaan täytyy lähteä nukkumaan! Öitä! Oli taas raskas palstapäivä...
 
[QUOTE="vieras";22385181]Tervetuloa meille vaan katsomaan, miten koira toimii kuin unelma ja tietää paikkansa laumassa, vaikka nukkuukin joka yö mun vieressä![/QUOTE]
Mielelläni, kerro vain osoite niin voin tulla arvioimaan. :wave:
 
[QUOTE="vieras";22385181]Tervetuloa meille vaan katsomaan, miten koira toimii kuin unelma ja tietää paikkansa laumassa, vaikka nukkuukin joka yö mun vieressä![/QUOTE]

No tästä lainauksesta jäi lainattu osa pois eli koirasta ja sängystä jne...
Meilläkin koirat saa tulla pyydettäessä sänkyyn ja sohvalle eikä ongelmia ole. Johtajuushan on täysin selvä jos koira on tullut paikalle pyydettäessä/käskettäessä! Itse ainakin tykkään kun kainaloissa on kaksi isoa kuolaavaa koiraa telkkua katsellessa =).
 

Similar threads

L
Viestiä
10
Luettu
486
L
V
Viestiä
11
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
H
Viestiä
31
Luettu
13K
K

Yhteistyössä