E
erikoista
Vieras
Eräs uusi tuttavuuteni (miehen kaverin tuoreehko naisystävä) kertoi pikku hiprakassa minulle eilen ihan ohimennen, että hänen aiemmassa, pitkässä suhteessaan ei koskaan puhuttu rakastamisesta. Kertaakaan.
Asiassa ei ole mielestäni mitään paheksuttavaa, mutta hämmentävää kyllä. Itse varmaan lähtisin kävelemään jo alkumetreillä, jos ei ole selvää, rakastaako mies minua. Tässä asiassa toki teot puhuvat sanojen lisäksi, mutta odotan kyllä asian ilmaisemista ihan suoraan, jotta uskaltaisin edetä suhteessa ja antaa omien tunteideni kasvaa. Miehen ei tarvitse sanoa r-sanaa ensin, mutta kyllä se pitää kuulla kohtuullisen alkuvaiheessa suhdetta (ekan vuoden aikana), muuten epäilisin että hän on kanssani vain tottumuksesta/kun ei muita saanut tms.
Takaisin tuttavani naisystävään: olivat kihloissa ja avoliitossa eksänsä kanssa noin kymmenen vuotta ja ostivat yhdessä asunnon, joten vaikuttaa, että ovat ihan "vakavasti" olleet yhdessä. Kiinnostaisi tietää, elääkö joku täällä kirjoitteleva myös noin puhumattomassa suhteessa ja jos kyllä, eikö asia koskaan vaivaa?