Mies ei hae apua masennukseen

[vierailija]

En tiedä mistä edes aloittaisin. Olemme lapseton pari ja naimisissakin yli 10v. Ongelmana mies joka on selvästi masentunut mutta ei usko masennukseen eikä siis hae apuakaan.
Unettomuuteen haki kyllä pillerit mutta ei muuta.
Tilanne hiipinyt hiljaa vuosien saatossa ja nyt jo siinä pisteessä että alkaa minunkin voimat loppua.
Hän on todella negatiivinen joka asian suhteen, ei hermoja ollenkaan, kaikki on paskaa ja mikään ei tunnu miltään.
Olen yrittänyt kysellä johtuuko tämä minusta, onko rakkaus loppu mutta ei. Kyse ei ole meidän suhteesta.
Myötä- ja vastoinkäymisessä sanoi pappi mutta kuinka kauan minun pitää jaksaa jos ei tilanne muutu??
On todella raskasta elää ihmisen kanssa joka vain valittaa joka asiasta ja mököttää tuppisuuna.
En tiedä mitä pitäisi tehdä..

 

[Minä ääliö]

En tiedä mistä edes aloittaisin. Olemme lapseton pari ja naimisissakin yli 10v. Ongelmana mies joka on selvästi masentunut mutta ei usko masennukseen eikä siis hae apuakaan.
Unettomuuteen haki kyllä pillerit mutta ei muuta.
Tilanne hiipinyt hiljaa vuosien saatossa ja nyt jo siinä pisteessä että alkaa minunkin voimat loppua.
Hän on todella negatiivinen joka asian suhteen, ei hermoja ollenkaan, kaikki on paskaa ja mikään ei tunnu miltään.
Olen yrittänyt kysellä johtuuko tämä minusta, onko rakkaus loppu mutta ei. Kyse ei ole meidän suhteesta.
Myötä- ja vastoinkäymisessä sanoi pappi mutta kuinka kauan minun pitää jaksaa jos ei tilanne muutu??
On todella raskasta elää ihmisen kanssa joka vain valittaa joka asiasta ja mököttää tuppisuuna.
En tiedä mitä pitäisi tehdä..

Aivan kuin mieheni! Luulin että häntä negatiivisempaa ihmistä ei olekaan. Raivostuu kaikesta ja minä saan hyssytellä. Ja tämä pimeä aika on kaikista kauheinta, hän kulkee suupielen roikkuen ja huokailee. Hänellä on kyllä mielialalääkitys, mutta ei sekään auta.
Aina kun käymme kaupungissa, asumme maaseudulla, hän huomauttelee että kyllä ne tuonkin joskus rakentaa täyteen kerrostaloja, ja kyllä ne tuollekin tekee niin ja näin...Ne, siis ketkä?

En ole kuulevinani, ajattelen vain että taas se ääliö laukoo niitä juttujaan. Jos olisin ollut vasta 10 v. naimisissa lähtisin kiireesti pois liitosta, näin vanhana ei enää jaksa. Nuorena oli hyviäkin hetkiä, mutta paljon pahojakin, mutta olin niin tyhmä että en lähtenyt, nyt sitä suren.

 

[vierailija]

Aivan kuin mieheni! Luulin että häntä negatiivisempaa ihmistä ei olekaan. Raivostuu kaikesta ja minä saan hyssytellä. Ja tämä pimeä aika on kaikista kauheinta, hän kulkee suupielen roikkuen ja huokailee. Hänellä on kyllä mielialalääkitys, mutta ei sekään auta.
Aina kun käymme kaupungissa, asumme maaseudulla, hän huomauttelee että kyllä ne tuonkin joskus rakentaa täyteen kerrostaloja, ja kyllä ne tuollekin tekee niin ja näin...Ne, siis ketkä?

En ole kuulevinani, ajattelen vain että taas se ääliö laukoo niitä juttujaan. Jos olisin ollut vasta 10 v. naimisissa lähtisin kiireesti pois liitosta, näin vanhana ei enää jaksa. Nuorena oli hyviäkin hetkiä, mutta paljon pahojakin, mutta olin niin tyhmä että en lähtenyt, nyt sitä suren.

No niinpä. Minulla on myös vastaavanlainen puoliso. Ollut pian 30 vuotta. Aina masentunut, itsesäälissä rypevä ja jatkuvasti mököttävä. "Mitä sillä on väliä"- on hänen mottonsa. Ei mene lääkäriin, että voisi edes kokeilla mielialalääkitystä. Ovelasti sulkee korvansa, jos edes yritän ottaa asia puheeksi ja kuitenkin siitä yrityksestänikin hän saa taas ruokittua itsesääliänsä.
Haaveilen päivittäin elämästä ilman tuota mustaa riippakiveä.
Haluan kuitenkin odottaa, että lapset löytävät paikkansa maailmalta, ennenkä tämä "parisuhde" katkaistaan lopullisesti.
Varokaa siskot kuitenkin, ettei tuo negatiivisuus pääse ottamaan otetta teistäkin. Olen huomannut jo itsessäni lievää oiretta, mutta yritän taistella vastaan.
Voimia teillekin!

 

[Marleevi]

Voi miksimiksi odotatte "sittenkun-hetkeä" tai olette jopa luopuneet toivosta lähteä? Te ette voi toista muuttaa - ja varmasti olette kaiken voitavanne jo tehneet. Mutta teilläkin on oikeus omaan ja hyvään elämään! Ja voisin vannoa, että lapsennekin tilanteestanne kärsivät - paljon vähemmän kuin erostanne. Lapsillekin tärkeintä on vanhempien onnellisuus ja noissa suhteissa niin äiti kuin isäkään ei todellakaan ole onnellinen. Uskaltakaa lähteä ja elää!!! Nimimerkillä nuorempana väkivaltaisesta suhteesta paljon kärsinyt - ja nykyään kaikkein eniten sitä katuva, etten lähtenyt aiemmin...

 

[vierailija]

ei mummot miestään jätä, samalla tavalla ne sitä riippaa tarvitsee ollaakseen parempia ihmisiä.

 

[vierailija]

Voi miksimiksi odotatte "sittenkun-hetkeä" tai olette jopa luopuneet toivosta lähteä? Te ette voi toista muuttaa - ja varmasti olette kaiken voitavanne jo tehneet. Mutta teilläkin on oikeus omaan ja hyvään elämään! Ja voisin vannoa, että lapsennekin tilanteestanne kärsivät - paljon vähemmän kuin erostanne. Lapsillekin tärkeintä on vanhempien onnellisuus ja noissa suhteissa niin äiti kuin isäkään ei todellakaan ole onnellinen. Uskaltakaa lähteä ja elää!!! Nimimerkillä nuorempana väkivaltaisesta suhteesta paljon kärsinyt - ja nykyään kaikkein eniten sitä katuva, etten lähtenyt aiemmin...