mieltymys vitsoihin

  • Viestiketjun aloittaja lapsena piiskaasaanut
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
Renki
[QUOTE="Hääporsaat";9189723]Tuli mieleeni tapaus, kun joskus 1970-luvulla kerran itkin isoisoäidilleni (synt. v 1889) saamaani selkäsaunaa hän lohdutti sanomalla että entisaikkaan piiskaa käytettiin paljon useammin. Samalla hän kertoi toisilla talon isännillä olisi ollut tapana antaa talosta pois naineelle tyttärilleen piiskaa vielä pari viikkoa ennen häitä eli "hääporsaita". Myöhemmin en ole kuullut asiasta mitään eli mahtoiko hänen juttunssa olla keksittyä vai olisiko siinä ollut jotain perää? Mainittakoon tässä yhteydessä että dementialla ei tässä yhteydessä ollut kysymys, hänellä kun oli terävä järki ja hyvä muisti kuolemaansa saakka.[/QUOTE]


Minä olen kuullut kerrottavan isännästä, jolla oli tapana piiskata joka ikinen renki tai piika, jotka talosta lähtivät pois. Sinänsä aika mielenkiintoista työvoimapolitiikkaa. Millaista väkeä hän mahtoi saada palvelukseensa, jos isännän tavat yleisesti tiedettiin, mutta kaipa sitä sitten pysyttiin pidempään talossa. Lieneekö sattunut isännälle koskaan arviointivirhettä renkien suhteen.

Ilmeiseti hääporsaat ja muutkin läksiäiset pitävät paikkansa. Hääporsaita ainakin on jaeltu, kuten Aleksis Kivikin todistaa.
 
Mr Birch
[QUOTE="Hääporsaat";9189723]Tuli mieleeni tapaus, kun joskus 1970-luvulla kerran itkin isoisoäidilleni (synt. v 1889) saamaani selkäsaunaa hän lohdutti sanomalla että entisaikkaan piiskaa käytettiin paljon useammin. Samalla hän kertoi toisilla talon isännillä olisi ollut tapana antaa talosta pois naineelle tyttärilleen piiskaa vielä pari viikkoa ennen häitä eli "hääporsaita". Myöhemmin en ole kuullut asiasta mitään eli mahtoiko hänen juttunssa olla keksittyä vai olisiko siinä ollut jotain perää? Mainittakoon tässä yhteydessä että dementialla ei tässä yhteydessä ollut kysymys, hänellä kun oli terävä järki ja hyvä muisti kuolemaansa saakka.[/QUOTE]

Kysymyksessä on sanaleikki: ruotsin gris tarkoittaa porsasta ja ris tietysti risua eli vitsaa. Vanhoissa vuotuisperinteissä taidetaan tuntea sekä jouluporsaat että pääsiäisporsaat tässä merkityksessä. Otin tämän esille siksi, että kurinpitoon ja selkäsaunoihin on liittynyt myös omanlaisensa hirtehishuumori.

Muistan siitä merkkejä omasta lapsuudestani: selkäsaunoista puhuttiin tavalla, jossa oli sekaisin opetusta/kasvatusta, muistelua ja myös tuota huumoria. Meistä tietysti päällimmäisenä oli se uhka, että leikistä tehdään totta... Ajankohta oli sama kuin Hääporsaat-nimimerkillä: 1970-luku.
 
älkää
älkää lähetelkö noita seuranhaku-juttuja tänne, ettei tätä keskustelua suljeta.
On niin hyvä viestiketju.
Haluisin kuulla lisää tarinoita, miten ootte saaneet selkäänne ;)
 
Mies40
Kyllä mieheenkin voi soveltaa kotikuria. Ei se laske miehen asemaa perheessä vaikka silloin tällöin saakin piiskaa vaimolta. Käyttäytymistä ja yrittämistä parisuhteessa voi vaatia molemmilta osapuolilta jos on niin yhdessä sovittu. Jos työjako perheessä ei toimi, on vaimolla myös oikeus kurittaa miestä. Pahan laiminlyönnin jälkeen makuuhuoneeseen, housut nilkkoihin, poikittain vaimon polvien päälle tai mahalleen sängyn päälle, ja hyvä piiskaus paljaalle takapuolelle. Molemmin puolin käytettynä piiskaaminen lisää kunnioitusta toista osapuolta kohtaan. Jo se että toinen on tarpeeksi voimakas henkisesti ottaakseen yliotteen ja haluaa antaa selkäsaunan-olkoon se kumpi tahansa, on kunnioituksen arvoinen.

Olet Nainen isolla N moni mies haluaisi kaltaisesi naisen
 
Viimeksi muokattu:
Äiti
Olen nyt 16-vuotias tyttö ja saan aina piskaa jos sään kokesta alle 10-. Muistan erään kerran kun sain ruotsin kokeesta 9 1/2. Äidin tultua illalla töistä kotiin, näytin pelokkaana äidille kokeeni. Äiti lähti jonnekkin, ja minä jäin yksin olohuoneeseen. Äiti meni normaalisti keittiöön tekemään ruokaa.

Istuimme koko perhe ruokapöydässä syömässä, kun äiti nosti kokeeni keskustelunaiheeksi. Isä oli selvästi hyvin hyvin vihainen. Hän nousi pöydästä ja veti minut hiuksista olohuoneeseen jossä käski minun riisua alapään paljaaksi, ja hakea ulkoa vitsa. Ja helvetti alkoi... Isä piiskasi minua 50 iskua, jonka jälkeen nurkkaan 15.min.

Illalla äiti tuli huoneeseeni antamaan vielä remmiä 25.iskua. Sain 2 viikkoa arestia, eli kaveri, netti ja puhelin pois. kamalaa teinitytölle.

Sama juttu kävi ollessani 4.luokalla kun sain kuvaamataidosta todistukseeni 8:sin.

Onko muilla samaa käytäntöä huonoista numeroista?
Sairasta vanhemmat käsittelyyn
 
Viimeksi muokattu:
Mamman poika
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti anto;10578925:
Asun äitini kanssa ja kun saan huonoja tuloksia tai koulussa jotain äiti antaa piiskaa. On noloa riisua housut pois ja mennä polvelle. Jos on tehnyt vähän pahaa ei anna kun kämmenellä, jos laukean sen hameele käskee pestä sen. Myöhemmin tulee lepyttelemään sänkyyni. Joskus saan kunnolla remmiä ja arestia. Nyt on rangaistukset muuttuneet piiskauksesta muuhun.
asuin Äitin kanssa kahten minusta tuli mamman poika sain piiskaa ala luokilta alkaen pienistä asiosta sain vitsaa usein palj pyllylle sain melkein päivittäin totuin tähän jopa kaipasin selkäsaunaa mamma piiskasi minua vielä koulun käytyänikin monta kertaa viimeisen piiskauksen sain ennen armeijaa mamma nautti piiskaamisestani Viisitoista vuotiaasta lähtien Laukesin Äitini reisille piiskatessa nautin jotenkin tästä ototin viikon loppua päästäkseni mamin reisille olin lomalla armeijasta mamma sanoi piiskaavanasa vei minut makhuone riisui minut kaatoi sänkyyn tuli päälleni vain hame päällä levitti reitensä otti oman poikansa olen toipunut tästä täysin elän vaimoni kanssa täyttä elämää
 
Kurittaja86
Miltäs kuulostaa seuraavanlainen sessio?



Session aluksi komennan sinut poikittain polvelleni ja läimäytän sinua pari kertaa avokämmenellä pepulle. Sitten kun olen tarpeeksi lämmitellyt,komennan sinua ottamaan pepun paljaaksi ja pyllistämään. Jatkan kädellä piiskaamista, kunnes peppusi on punainen. Sitten määrään sut nurkkaan häpeämään. Annan sinulle hetken aikaa miettiä tekemiäsi tuhmuuksia.

Sitten komennan sinut eteeni ja käsken sinua riisumaan itsesi täysin alasti. Tutkin hetkenaikaa paikkojasi ja käsken sinut kontallesi maahan. Seuraavaksi saat maistaa nahkaruoskaa. Voihkit kiimasta ja kivusta,kun ruoska tanssii tuhmilla pakaroillasi. Ruoskimisen jälkeen komennan sinut polvillesi eteeni ja laitan sinulle kaulapannan.

Olet alastomana, polvillasi ja panta kaulassa edessäni. Pää painuksissa anot armoa ja lupaat olla kiltti ja tottelevainen tyttö. Sessio ei kuitenkaan ole vielä ohi. Nöyryytän sinua, käskemällä sinua tyydyttämään itseäsi edessäni. Et kuitenkaan saa lupaa tulla, et vielä.

Tämän jälkeen talutan sinut talutushihnasta sängylle ja komennan sinua
pyllistämään. Otan esille puisen vanhanajan piiskausmailan ja annan sinulle isänkädestä. Läimäykset voimistuvat koko ajan. Peppusi on jo tulipunainen, mutta minä en ole ennenkään säälinyt tuhmia tyttöjä;). Seuraavaksi saat maistaa perinteistä koivuvitsaa.


Piiskauksen jälkeen sidon sinut sänkyyn haarat levälleen. Sitten on aika ottaa rintasi käsittelyyn. Aikani nännejäsi kiusattuani, otan ruoskan taas esille. Nyt saat kokea, miltä tuntuu saada ruoskasta rinnoille ja pimpille. Ruoskinnan jälkeen päästän sinut paineistasi ja tyydytän sinut kädelläni palkkioksi tottelevaisuudestasi.


Jos joku haluaa keskustella aiheesta kanssani, niin minut löytää citystä nimimerkillä Kurittaja86
 
Yhtessä leikkien
Kyllä mieheenkin voi soveltaa kotikuria. Ei se laske miehen asemaa perheessä vaikka silloin tällöin saakin piiskaa vaimolta. Käyttäytymistä ja yrittämistä parisuhteessa voi vaatia molemmilta osapuolilta jos on niin yhdessä sovittu. Jos työjako perheessä ei toimi, on vaimolla myös oikeus kurittaa miestä. Pahan laiminlyönnin jälkeen makuuhuoneeseen, housut nilkkoihin, poikittain vaimon polvien päälle tai mahalleen sängyn päälle, ja hyvä piiskaus paljaalle takapuolelle. Molemmin puolin käytettynä piiskaaminen lisää kunnioitusta toista osapuolta kohtaan. Jo se että toinen on tarpeeksi voimakas henkisesti ottaakseen yliotteen ja haluaa antaa selkäsaunan-olkoon se kumpi tahansa, on kunnioituksen arvoinen.
mitä mieltä olet rottingin käytöstä alkarien päälle annettuna käytämme koivuvitsaa ja paistolastaa halusimme vaitelua leikkeihimme Kerrotko mielipiteesi tästä Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
mikä ikä
Meillä oli uskovainen koti ja piiska oli ihan yleistä käyttötavaraa varsinkin jos kuunneltiin radiosta jotain hölmöjä lopinoitä ja pulis eikä ollut paikallaan niin heti sai piiskaa oli vieraita tai ei.Monesti luulen että äidillä oli näyttämisenhalu vieraiden aikana jotta meillä on kova kuri ja piiskaa saa reilusti.ite ainakin pelkäsin ihan hirveesti aina noita tilanteita ja yritti skarpata jotta ei saisi piiskaa.Piiska oli kimppu joskus kun veli sai sillä mut yleensä sellanen haarakas koivunlatva ja aina sai niin et takamus oli punanen,ei kuulemma vaikuttanut muuten.Veli sai eniten ja lujasti ja me tytöt hiukan vähemmän mutta samat nöyryytykset vieraiden aikanakin.Itse haettiin piiskat paitsi seuroissa ym eikä talvisin.Nykyään en ole minkään uskonlahkon lähettiläs mutta saan piiskaa mieheltäni joten on se lapsuuden piiskaus jotenkin jäänyt alitajuntaan että sitä saa edelleen vielä 20v jälkeenkin.Systerikin haluaa piiskaa myös nykyisin muttta muut ei kun saivat sitä kuulemma tarpeeksi.Olen kysynyt äidiltäni joskus ei miksi niin paljon sain niin tytöt pitää piiskata lapsena usein kun he hoitaa perheen ym ja pojat on vilkkaita lapsena niin piiskalla vaan rauhotetaan niitä ja kuulemma piiskojen haku ja nöyryytys kasvattaa luonnetta.En tiedä mut itepäinen ainakin olen,mut kiva seksin mauste.
Minkä ikäisenä sait meillä mutsi piiskasi 4vuitiaasta alkaen sain muutaman piiskan iskun pymppyyni 7vuitiaana sain muutaman minuutin piiskaa10v alkaen piiskattiin pymppy punaseks sain aikausein pympylle välillä viikoittain keskitaso kerta kuussa mutsi riisui alapään paljaaksi otti syliin mutsi ei pitänyt kiini minua koskaan piiskatessa sain potkia vapaasti huutaa piiskaus oli kahtestaan ei yleisöä pitin tästä tavasta mutsi ei kehunut piiskauksilla kuulin toisten äitien kehuvan miten paljon meillä piiskataan mutsini totesi tähän lapseni ovat kilttejä eivät kaipaa piiskaa olin Mutsin sylissä viimeisen kerran 18vutiaana nyt aikuisena pitän koivu vitsasta samanlaista sain lapsena mutsilta piiska ei aiheuta vahinkoa
 
Viimeksi muokattu:
sanko minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja mikä ikä;10593978:
Minkä ikäisenä sait meillä mutsi piiskasi 4vuitiaasta alkaen sain muutaman piiskan iskun pymppyyni 7vuitiaana sain muutaman minuutin piiskaa10v alkaen piiskattiin pymppy punaseks sain aikausein pympylle välillä viikoittain keskitaso kerta kuussa mutsi riisui alapään paljaaksi otti syliin mutsi ei pitänyt kiini minua koskaan piiskatessa sain potkia vapaasti huutaa piiskaus oli kahtestaan ei yleisöä pitin tästä tavasta mutsi ei kehunut piiskauksilla kuulin toisten äitien kehuvan miten paljon meillä piiskataan mutsini totesi tähän lapseni ovat kilttejä eivät kaipaa piiskaa olin Mutsin sylissä viimeisen kerran 18vutiaana nyt aikuisena pitän koivu vitsasta samanlaista sain lapsena mutsilta piiska ei aiheuta vahinkoa
Piiska on saatu lapsena vastaavan laisilla koke muksilla nyt aikuisena haluaisin kokeneen Tätin Syliin hellittäväksi ja piiskattavaksi löytänkö Sinut en pitä pahoin pitelystä
 
Anoppi anto kuria
Alkuperäinen kirjoittaja sanko minäkin;10593987:
Piiska on saatu lapsena vastaavan laisilla koke muksilla nyt aikuisena haluaisin kokeneen Tätin Syliin hellittäväksi ja piiskattavaksi löytänkö Sinut en pitä pahoin pitelystä

Anoppini tiesi tyttärensä ja vävynsä piska touhuista vaimoni ollessa työ matkoilla kävin naapu rissa anoppi kielsi minua jatkoin kyläilyä sillä seurauksella anoppi pyysi käymään luonaan vaimoni oli muutaman viikon ulko maan työ matkalla anoppini otti housuni kinttuihin minut polvelleen piiskasi minua paksulla pihlaja piiskalla kovasti melko kauan jäin anopin luo yöksi samaan sänkyyn sain anopiltani namua monasti anoppi osasi ottaa minut tämä oli ainut kerta en ole pettäny vaimoa tämän jäl keen
 
allergikko
Voiskos moderaattori jo tehdä jotain tuon yhden pistefoobikkopellen floodaukselle? 8 viimeistä viestiä taitaa olla yhden ja saman henkilön kirjoittamia eikä niitä pysty edes lukemaan ilman välimerkkejä.
 
on kokemusta
Minä haluaisin saada selkään. Olen miehelleni tästä kertonut. Pari kertaa hän on vähän antanut remmistä. Viimeisestä kerrasta taitaa olla aikaa pari vuotta. Haluaisin saada selkään vanhemmalta mieheltä/naiselta joka olisi tarpeeksi auktoriteettinen, osaisi pitää kuria. Olo on levoton, tietää mitä haluaa muttei saa.

Lapsena sain usein selkään remmillä. Viimeisin kerta oli 19vuotiaana. Sainoin äidille pahasti, haistattelin, hän kävi hakemassa remmin kaapista ja käski housut kinttuihin. Siinä makasin äidin polvien päällä poikittain pylly paljaana ja sain kunnolla selkään. Voi kuulostaa oudolta että noin isona sain selkään, mutta niin kauan kuin asuin kotona, piti vanhempia kunnioittaa ja sääntöjä noudattaa, muuten sai rangaistuksen.
Et ole ainut joka on aikuisena piiskaa saanut joutuin itse vitsan hakee olin19v äiti riisui housut otti polvelleen antoi kovasti piiskaa halusin vieläkin päästä kokeneen naisen syliin hoitoon hellästi vitsaa saaten
 
Viimeksi muokattu:
anna-84
Olen ollut muutaman kuukauden suhteessa mieheen joka pitää juuri tuollaista aiemmissa viesteissä kuvattua piiskakuria. Siis toisin sanoen hän antaa minulle piiskaa jos en ole "kiltti ja tottelevainen tyttöystävä". Onhan tässä ollut totuttelemista tälläisell vapaan kasvatuksen hedelmällä, mutta jokin tässä kuitenkin kiehtoo ihan älyttämästi.

Saa rauhassa olla se heikompi osapuoli ja katsoa ylöspäin vahvaa ja määrätietoista miestä. Piiskaa saan niin lujasti, että itku tulee joka kerta. Ehkä ei sovi kaikille mutta itselläni on ainakin hyvä turvallinen olo tälläisen miehen kanssa.
 
Onnekas Pari
Meitä pariskuntia, joissa suhdetta piristetään ja pidetään intohimoisena piiskan tai kurituksen avulla, taitaa olla paljon enemmän kuin arvaammekaan. Näissä suhteissa ollaan todennäköisesti onnellisempia kuin keskimäärin (tästä taisi olla juuri jossainpäin maailmaa tehty tutkimuskin). Sinänsä ymmärrettävää, koska piiskaleikkejä harrastavat pariskunnat ovat joutuneet myöntämään niin itselleen kuin kumppanilleen oman seksuaalisen erityisominaisuutensa. Heille sekuaalisuus ei ole silloin enää mikään tabu, vaan suhtautuminen siihen on avointa, ja sehän parantaa aina seksiä ja sitäkautta koko suhdetta.

Minä ja vaimoni olemme olleet yhdessä kohta jo kolmekymmentä vuotta. Sellaisessa ajassa on tietysti ollut heikompia ja parempia aikoja, mutta mitään varsinaisia kriisejä ei lainkaan. Pisdämme osasyynä yhteensopivia seksuaalisia halujamme. Hän nauttii saadessaan minulta piiskaa ja saadessaan alistua seksissä miehelleen ja minä taas nautin kurittaessani ja pitäessäni häntä seksissä vallassani. Keskustelemme usein näistä taipumuksistamme ja meistä on erikoista, ettei hän ole muussa elämässään kenenkään vielestä mitenkään alistuva vaan pikemminkin hallitseva henkilö. Minä olen jossain määrin hallitseva kyllä muussakin elämässä, mutta toisaalta ei minulla ole mitään intohimoja ihmisten määräilyyn , vaan päinvastoin. Johtuneeko siitä, että seksin alueella saamme tyydyttää alistumiseen ja alistamiseen liittyviä halujamme omalta osaltamme, ettei hänellä ole mitään halua muussa elämässä alistua tai minulla alistaa vaikka alaisiani.
 
Haaveilija
Alkuperäinen kirjoittaja En halua loukata ketään...;8949206:
...tällä kysymykselläni, mutta en silti voi olla kysymättä: minkälainen kumppani (mies/nainen) on valmis piiskaamaan kumppaniaan??? Tuntuu ällistyttävältä, että joku haluaisi ehdoin tahdoin tuottaa kipua rakastamalleen ihmiselle, itse esimerkiksi haluan olla hyvä, kiltti, uskollinen, hellä ja rakastava miestäni kohtaan ja totta kai toivon mieheltäni samaa - ja onneksi myös mieheni käyttäytyy minua kohtaan samalla tavalla.

Eli en tosiaan halua loukata ketään tällä ihmettelylläni, mutta en voinut olla kysymättä, niin ällistynyt tästä keskustelusta olin, vaikka olen jo 40:tä vuotta lähestyvä eli periaatteessa ihan aikuinen ja "maailmaa nähnyt" yksilö...

Siinäpä pulma, mikä saa ihmiset käyttäytymään noin. Itse pelkäsin lapsena selkäsaunoja, mutta jossakin vaiheessa alkoi heräillä muunkinlaisia tunteita. Vaikka kamalia selkäsaunat olivat edelleen. Nyt jos saisin vapaasti valita, niin kävisin ainakin kerran kokeilemassa miltä se tuntuisi. Mutta piiskaajan täytyisi olla todella voimakas mies, sillä aitouden vuoksi pistäisin lujasti hanttiin. Todellinen syy taitaisi kuitenkin olla pelko. Haluaisin kuitenkin varmistaa, että en ainakaan pääse karkaamaan, enkä vieläkään saisi totuutta selville tässä asiassa. Siitä kivusta tuskin nauttisin, koska luulen ihoni olevan ihan yhtä arka kuin lapsena, mutta olisi mukava tietää, että minulla on noin riski kaveri, joka pystyy pitämään minut tarvittaessa ojennuksessa. Se antaisi turvallisuuden tunnetta. Eikä hän tietenkään tuollaista vaivaa näki, jollei meillä olisi muutakin yhteistä. Lopputulos saattaisi kuitenkin olla, että en enää koskaan palaisi moiseen käsittelyyn.

Paljon kevyempi versio olisi sellainen, jossa painittaisiin kaverin kanssa ja voittaja olisi se, joka pystyy läpsimään toisen paljaita pakaroita. Jos häviäjä ei tunnusta häviötään, niin iskua kovennetaan tarvittava määrä.

Olen minä miettinyt monesti, miksi minulle tuli tällaiset mieltymykset, ne eivät tosiaankaan tarjoa helppoja ratkaisuja elämään. Ilmeisesti kaikki johtuu kelvottomasta isäsuhteesta, minä en milloinkaan pystynyt samaistumaan taikka ihailemaan isääni. Inhosin ja pelkäsin häntä niin pienestä kuin suinkin muistan. Enkä koskaa tunnustanut häntä minkäänlaiseksi auktoriteetikseni. Kaipa minä nyt etsin itselleni vahvaa isähahmoa turvakseni, mutta tuo häneltä odotettu voimankäyttö selvästikin kumpuaa menneisyydestäni. Varmastikin minä ottaisin tuolta alfauroolta tapoja ja ajatuksia omaankin elämääni rakennuspuuksi.

Tämä on laaja paketti tässä ruorittavaksi, enkä halua sanoa mitään noista piiskan heiluttajista, koska en halua itse sellaista tehdä. Varmaan sillekin on syynsä, mutta on joka tapauksessa hyvä, että heitä on olemassa, heille on paljon käyttöä aikuisten maailmassa. Ehkäpä joskus rontti piiskankäyttäjä kertoo tuntemuksistaan tällä palstalla.
 
Leppis
Minua ei ole koskaan kuritettu fyysisesti lapsena, eli en ole saanut piiskaa, enkä vitsaa. Muistaakseni minua ei ole edes tukistettu. Siitäkin huolimatta näin kolmekymppisenä nautin suunnattomasti piiskan saamisesta, sitomiseksi tulemisesta ja yleensä kurittamisesta.

Tuntuu hurjalta/oudolta lukea juttuja vanhemmista, jotka ovat kurittaneet lapsiaan liki aikuisikään asti...
 
kymmenen vuotta yhdessä
Siis olen ollut kymmenisen vuotta yhdessä nykyisen mieheni kanssa, ja koko tuon ajan olen saanut häneltä perinteisesti selkääni enemmän tai vähemmän säännöllisesti, sekä seksileikkinä että ihan kurinpitomielessäkin. Seksin yhteydessä hän käyttää ainoastaan avokämmentä, ja lujatkin läimäytykset tuntuvat pelkästään kiihottavilta, hän on muutenkin sängyssä hyvin dominoiva, ja nautin siitä kovasti. Kurinpitomielessä sain selkääni ensimmäisen kerran jo aivan suhteemme alkuvaiheessa, kun hän erään typerän riidan yhteydessä ärähti, että sietäisin saada kunnolla selkääni. Minä olen joskus aika paha suustani, puhun ennen kuin mietin yhtään, ja silloin olin niin vimmoissani, että oikein yllytin ("anna saatana sitten" jne.), ja sitähän sain mitä tilasin: mies repi housuni alas ja piiskasi polviensa päällä paljaalle perseelle ja vielä omalla vyölläni. Alkuun olin vähän järkyttynyt, sillä selkäsauna oli aika tuntuva ja tilanne sinällään hyvin outo ja hämmentävä, en ollut saanut "oikeasti" selkääni edes lapsena. Mitään kaunaa siitä ei jäänyt, asia sovittiin, mutta samalla mieheni sanoi olevansa valmis toistamaan käsittelyn tarpeen mukaan, mikäli tarve vaatisi. Ja onhan se vaatinut vuosien mittaan... olen toisinaan vaan aika mahdoton, pahalla päällä ollessani puran sitä muihin, piruilen ja ilkeilen, enkä osaa lopettaa, vaikka se pahentaa omaakin oloani, kun loukkaan muita. Nykyään saan näitä kurinpalautuksia ehkä kerran pari kuukauden tai parin välein, ja vaikka aina päätän, että saa olla viimeinen kerta, melko pian unohdan sen ja oma oikutteleva huonompi puoleni alkaa nousta esiin. Joskus oon miettinyt, että tarvitsenko jostain syystä näin konkreettisia rajoja käyttäytymiseni hallintaan, oonko jotenkin lapsellinen, kun en osaa hillitä itseäni, vaikka tiedän käyttäytyväni idioottimaisesti. Testaanko mieheni välittämistä, siis sitä että hän välittää myös silloin, kun olen vittumainen ja tekee siitä lopun. Kipu ei kiihota mua yhtään, en siis sen takia provosoi, mutta siinä on kyllä jotain kiihottavaa, kun tiedän, että hän tekee sen vastaantappelustani huolimatta, kun katsoo aiheelliseksi. Siinä ei auta mun rukoilemiset, ei tappelemiset, ei mikään. Viimeksi eilen sain pitkästä aikaa lujemmin piiskaa kuin pitkään aikaan, kun olin koko päivän pirun huonolla tuulella ja annoin sen kyllä kuulua... mies varoitti mua pari kertaa, yritti pysäyttää ajattelemaan, että kireä oloni johtuu mahdollisesti lähipäivinä alkavista menkoista, hieroi jopa niskaani ja yritti olla kärsivällinen. Illalla sitten viimeinen niitti oli se, kun istuimme telkkaria katsomassa ja aloin taas haukkua häntä ja heitin lopulta mehulasin sisällön hänen naamalleen. "Nyt riitti" hän totesi ja tempaisi minut mahalleni syliinsä ja veti mekkoni helman vyötärölle ja läimäytti lujasti takapuoltani. Pomppasin lähes ilmaan säikähdyksestä ja aloin pyydellä anteeksi ja hokea "ethänpiiskaaethänpiiskaaethän..." ääni täristen. Hän painoi minut polveaan vasten toisella jalallaan ja vyötään irrotellen totesi kireällä äänellä "ja aivan takuulla kuule piiskaan". Samantien hän tarttui minua vyötäröltä, nosti perseeni paremmin koholle ja veti pöksyt reisille ja alkoi sivallella vyöllä paljaita pakaroitani. Se oli tasan yhtä kamalaa kuin aina, ja vaikka hammasta purren yritin kestää, niin kun remmi ensimmäistä kertaa osui takareisien ihoon, aloin itkeä ääneen. Koko alavartaloni oli yhtä valkoisena sykkivää kipua, ja vatsaani vasten tunsin mieheni kovana jyskyttävän erektion, sillä niinkuin aina, tilanne oli niin intensiivinen ja intiimi, että hän reagoi siihen niin. Itsekin olen aina ihan valmis, vaikka kyseessä olis siis ihan selkeästi rangaistuspiiskaus, ja yleensä rakastelemme jälkeenpäin. Parinkymmenen lujan sivalluksen jälkeen hän laski viimein remmin kädestään ja veti minut kainaloonsa rauhoittumaan. Kun itkuni vaimeni, hän käänsi minut hellästi nelinkontin sohvan päätytyynyjä vasten ja levitti kuumottavat reiteni.... huono tuuleni oli tiessään ja seuraavan yön nukuin erittäin rauhallisesti, tosin vatsallani ;). Meille sopii tämä, mutta ei varmaan kaikille, ja itsekään en puhu tästä koskaan muuten kuin näin anonyymisti.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä