Mielipiteitä naapurin valitukseen liittyen?

Asumme rivitalossa.
Seinänaapurina asuu äiti, ja juuri ylioppilaiksi valmistuneet kaksoset, tyttö ja poika.
Naapurin asunto on peilikuva meidän asunnostamme. Naapurin tyttö nukkuu vastaavassa huoneessa, kuin meidän 1,5-vuotias poikamme, huoneet ovat siis vieretysten, seinä välissä tietenkin.

Meidän pojalla on sängyn yläpuolella kastelahjaksi saatu soittorasia. Poika vetää sen iltaisin, ja joskus aamuisinkin soimaan, jos herää, ja saa sen avulla jatkettua uniaan.

Äsken naapuri valitti, että kun heidän tyttö ei saa nukuttua, kun meillä vedetään aamuisin se soittorasia soimaan, joskus jopa kuudelta aamulla, ja ääni kuuluu niin isosti. Sanoin, että poika saa sen avulla jatkettua uniaan, että ei oteta sitä pois. Ja että eikös teillä ole lapset muuttamassa pois, joten josko he nyt pystyisivät kuuntelemaan sitä vielä siihen asti. Tuumasi, että eihän heillä tyttö muuta kuin vasta syyskuussa, että eikö sitä saa tyttö sitten koko kesänä nukkua?? Sanoin, että no se on tämä rivitaloelämä tällaista, että ääniä saattaa kuulua. Rouva ei jäänyt tätä kuuntelemaan, vaan lähti sisälle ja paiskasi oven kiinni suunnillen puolivälissä lausetta. Paukahtaneelle ovelle minä vielä tuhahdin että hanki hemmetti korvatulpat!! Tätä naapuri ei siis enää kuullut.

Kirjoitin naapurille lapun, johon laitoin seuraavanlaisen tekstin:
Hei.

Soittorasia-asian eteen on tehty se mikä on voitu.
Soittorasia on vanhanaikainen koneistoineen kaikkineen, joten alkuperäinen suunnitelmani peittää ääniaukko teipillä ei näin ollen ollut toteutettavissa. Jotain kuitenkin saatoin masiinan hiljentämiseksi tehdä, ainakin meille itselle ääni kuuluu nyt jonkin verran hiljaisemmalla. Toivottavasti samoin myös teille päin. Enempää en asian eteen pysty tekemään, pois tuota soittorasiaa ei laiteta, koska sillä konstilla Iiro saa jatkettua aamulla uniaan. Vai olisiko kenties pitkin päivää kuuluva väsyneen lapsen itku miellyttävämpi ääni kuunnella?

Ihmettelen myös herkkiä korvia. Meillekin kuuluu monenlaisia ääniä, lähinnä toisen puolen seinänaapurista, mutta vaikka ääneen yöllä heräisimmekin, niin käännämme kylkeä ja jatkamme unia. Rivi- ja kerrostaloon muuttavien luulisi tietävän, että ääniä voi kuulua. Vain maaseudulla omakotitalossa voi olla täydellisessä hiljaisuudessa! Ja normaaliin elämään kuuluvat äänet ovat tällaisissa asuinyhteisöissä sallittuja, tiettyjen kellonaikojen puitteissa tosin. Ja klo 6 aamulla ei ehkä kuulu näihin "sallittuihin" kellonaikoihin, mutta kun kyseessä on lapsiperhe (ja lapsiperheiden kansoittama asuinalue), tällaisiin "ylimääräisiin" ääniin on hyvä varautua, ja yrittää sopeutua. Onhan Iiron vauva-aikana kuulunut varmasti itkuakin? Entäpä jos meillä olisikin ollut koliikkivauva? Siinä rinnalla yksi soittorasia on pientä! Ja me ei muuten itsekään herätä aamulla kuudelta siihen soittorasian ääneen, vaan viimeksi tänä aamuna kuuluneeseen patterin kolisteluun. Se kolistelu ei soittorasiaa hiljennä, joten sen voi lopettaa, se ei auta mitään.

Elämässä on vakavampiakin asioita kuin kello 6 aamulla kuuluva naapurin soittorasian ääni.


Toivottavasti voidaan jatkaa tähän asti miellyttävissä merkeissä sujunutta naapurussuhdetta samalla tavalla jatkossakin! Edelleen saa sanoa mieltä painavista asioista, vain siten ne voi tulla hoidetuiksi, niin kuin nyt parhaani mukaan hoidin soittorasiaa hiljaisemmaksi.

-"Ippulaiset", B8-


Vienkö lapun heidän postilaatikkoon? Tein soittorasialle siis sellaisen operaation, että peitin koneistomötikän vaahtomuovilla, jonka teippasin kontaktimuovilla kiinni. Ääni hiljeni.

Vai pitäisikö tässä nyt tosiaan heittää koko riivatun kapistus roskiin ja alkaa heräämään aamuisin kuudelta, kun muuten nukumme 8-8.30?

Mitä ääniä rivitalossa saa kuulua?
Häiritsisikö sinua tuollainen ääni aamulla?
Mitä sinä tekisit, jos olisit nyt minä?

Kommentteja?

____________________________________________________

Kirjoitin tuon eilen illalla.
Tänä aamuna tilanne on se, että lappu on nakattu roskiin, eikä asiaa lapulla hoideta.
Se mitä aion tehdä, lukee tässä:
Vuoraan masiinan PAKSUN pyyhepussin sisään. Ompelen siis vanhasta kylpypyyhkeestä moninkertaisen pussin, jonka sisään tuon masiinan ompelen, niin, että vain se vetonaru tulee sieltä ulos.
Naapurille sanon pihalla, kunhan näen, että olen masiinan nyt vuorannut, ja toivottavasti ääni ei kuulu enää niin isosti. Jos kuitenkin kuuluu, niin toivottavasti kertovat siitä edelleen, niin keksitään sitten jotain muuta.
 
No jopas on ihania naapureita :eek:
Ja ei maallakaan hiljasta oo vaikka ei naapureita oiskaan ;)

Neiti on hyvä ja hankkii korvatulpat, meillä sentään muinoin alakerrassa asuva teinityttö aalko soittamaan hanuria aamulla klo 7 joka helvetin viikonloppu |O
 
Pix
Pakko olla jostain muusta kysymys, ei soittorasian ääni ihan oikeasti voi seinän läpi häiritä kenenkään nukkumista :eek:

Mutta siis, minua ei häiritsisi, ääniä kuuluu kun ihmisiä seinän takana elelee, tuo kuuluu mun mielestä normaaleihin elämisen ääniin siinä missä vaimea radion/tv:n äänikin.
Selkeitä hälyääniä ei kenenkään pidä alkaa sietää, ts. jos ovat selvästi tahallaan aiheutettuja.
 
Ok, kiitti kaikille!
Miehelle näytin sen viestin, ni hää sanoi et mietitään vielä, mut ei heitetä sitä ainakaan pois vielä. Ja soittorasiaa ei ainakaan heitetä pois!

Ärsyttää suunnattomasti, koska tosi vaikea enää nätisti tervehtiä heitä pihalla kun ottaavat koko porukka niin komeasti aivoon mua nyt! Ja ku oon semmonen rauhaa rakastava ihminen, haluaisin et välit naapureiden kans on kunnossa jne...

Hammittaa... :'(
 
Sen verran tähän on pakko sanoa että naapurisi on ilmeisesti aika herkkäuninen. Mutta jos ihminen on herkkäuninen niin se oikeesti on tosi raastavaa ja jos muutenkin uniongelmia. Tietysti tää tyttö vois vaihtaa huoneta, mutta voihan olla että se ei mahdollista. Mutta jos äänelle on päässyt ns. herkistymään niin oikeesti -puhun kokemuksesta-ei auta muuta ku pois muutto.
 
tota
se ääni kantautuu aivan erilla lailla sinne betoniseinän toiselle puolelle kun siihen omaan kämppään. Seinä korostaa kovasti sitä hurinaa minkä se rasia saa aikaiseksi. suosittelen nostamaan se rasian pois seinästä ja laittamaan sen jotenkin kiinni vaikka siihen pinnasänkyyn.
 
eiootosi
Siis oletko tosissasi viemässä lappua? Naapurisi ihan nätisti yritti sanoa, että onko sitä rasiaa pakko vetää joka aamu? Miksi opetatte lapselle tuollaisia ihmeellisiä tapoja? Lapselle voit selittää että se meni rikki ja vaihtaa sen johonkin toiseen (kuten cd levy, vaikka hiljaista musiikkia joka ei kuulu toiselle puolelle tai vaan silitys ja unia jatkamaan). Mä en aina jaksa ymmärtää ihmisten pinttyneitä tapoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eiootosi :
Siis oletko tosissasi viemässä lappua? Naapurisi ihan nätisti yritti sanoa, että onko sitä rasiaa pakko vetää joka aamu? Miksi opetatte lapselle tuollaisia ihmeellisiä tapoja? Lapselle voit selittää että se meni rikki ja vaihtaa sen johonkin toiseen (kuten cd levy, vaikka hiljaista musiikkia joka ei kuulu toiselle puolelle tai vaan silitys ja unia jatkamaan). Mä en aina jaksa ymmärtää ihmisten pinttyneitä tapoja.
Ei se naapuri kyllä oikeesti kauhean nätisti siitä sanonu.
Ei oo lapselle mitenkään opetettu "tuollaisia ihmeellisiä" tapoja. Se soittorasia on ollu siinä paikalla kastajaisista lähtien, ja poika jossain vaiheessa oppi (ja ylettyi) vetämään itse sen soimaan. Mutta OPETETTU me EI olla!
Miten selität 1,5-vuotiaalle, että se meni rikki??? Kun reppana tajua edes mitä tarkoittaa RIKKI. Ja 1,5v ei ehkä osaa laittaa mitään cd:tä soimaan.... :LOL:

Mut joo, välittämättä tästä "eiootosi"-tyypin naurettavuudesta, kerron, että keksin eilen paremman ratkaisun siihen masiinan hiljentämiseen. Meillä on varmaan tusina vanhoja ylimääräisiä pyyhkeitä. Uhraan yhden, ja ompelen siitä moninkertaisen paksun pussin sen koko höskän ympärille, niin, että sieltä tulee ulos vain se vetonaru. Vaikka tosiasiassa mun tekis mieli teipata koko laitos patteriin kiinni, että kuuluis vielä enemmän! Näin aamusta olen äkäinen! ;) =)

 
bumbah
asiallinen viesti oli toi minkä kirjotit naapurillesi,mutta en nyt sano tät mitenkään pahalla: asutaan kerrostalossa ja naapurin mies pelaa iltaisin jotain konsolipeliä josta kuuluu ärsyttävä kilahdus kun saa lisää pisteitä. se kilahdus todellakin kuuluu meidän makkariin ja jos sitä joutuu kuuntelemaan joka ilta niin kyllä se vähän alkaa hermoja raastaa..sanoin kyllä kyseiselle herralle asiasta,mutta ei voi laitaa edes telkkarin ääniä hiljemmalle..
 
Käviskö tällainen viesti? Minä ottaisin nuo "takaisinantamiset" ja piikittelyt pois tuolta välistä, koska naapurit ei varmasti suhtaudu suopeasti viestiin, joka saa ne suuttumaan. Sen sijaan hyväntahtoisuudella voi saada heidänkin suhtautumisensa hyväntahtoisemmaksi. Tässä viestissähän on ideana se, että sinä olet yrittänyt hoitaa asian, ja haluat säilyttää keskusteluyhteyden. Ei niinkään se, että ärsyttävä naapuri saa kuulla kunniansa. Vai?

Hei.

Soittorasia-asian eteen on tehty se mikä on voitu.
Soittorasia on vanhanaikainen koneistoineen kaikkineen, joten alkuperäinen suunnitelmani peittää ääniaukko teipillä ei näin ollen ollut toteutettavissa. Jotain kuitenkin saatoin masiinan hiljentämiseksi tehdä, ainakin meille itselle ääni kuuluu nyt jonkin verran hiljaisemmalla. Toivottavasti samoin myös teille päin.

Toivottavasti voidaan jatkaa tähän asti miellyttävissä merkeissä sujunutta naapurussuhdetta samalla tavalla jatkossakin! Edelleen saa sanoa mieltä painavista asioista, vain siten ne voi tulla hoidetuiksi, niin kuin nyt parhaani mukaan hoidin soittorasiaa hiljaisemmaksi.

-"Ippulaiset", B8-
 
Jaa, kirje on ihan suht oukei, mut aikaslailla vähättelet heidän unentarpeitaan. En tiä kannattaako lapsi ehdollistaa ylipäätään tollaseen rasiaan..meilläkin on sellanen käytössä sillointällöin ja täytyy sanoa, et mua sen ääni rassaa toooosi paljon! Onneksi poika ei halua kuunnella joka ikinen ilta sitä, eikä onneksi aamuisin...
Mut voishan sen rasian laittaa sit johonkin muualle kun seinän viereen jos ei jo oo. Ja sit vaik tyyny viel päälle...
Kyllä mä toisaalta ymmärrän jos haluutte antaa pojan nukahtaa sen kanssa..mut mut, asioilla kun on aina kaksi puolta. :|
 
no onko mitään järkeä uhota ärsyttävnsä naapuria vielä enemmän :headwall: , ennemminkin mä yrittäisin hiljentää sen pirun soittoriasian niin, että se ei häiritsisi, se nimittäin voi tosissaan häiritä, kokemusta on. ihan sen takia, että naapuri sopu jonkunlaisena säilyisi, ei ole varmaan helppoa, jos naapurit alkaa terroisoimaan teitä sit tahallaan yhden rasian takia, näkeehän sen palstaa lukiessa, että naapurit voi halutessaa olla piruja
 
vieras
mulla varmaan lähtis järki jos joka helvatan aamu ja ilta pitäis kuunnella samaa soittorasian kilkutusta seinän takaa... ne ei oo mitenkään kauheen hyvin äänieristettyjä ne rivitalojen asuntojen väliset seinät, valitettavasti. lukioikäinen nuori ei myöskään osaa ajatella asiaa pienen lapsen äidin näkökulmasta, eikä tarvitsekaan. ihan varmasti rassaa häntä tuo ääni.
 
Minusta voisit viedä naapuriinne lapun, sillä kummallisia tapojahan se naapuri tytölleen opettaa, kun valittaa vauvan soittorasiasta ja käskee patteria kolkutella kostoksi! :eek: Hyvin selität lapussa tämän, että haluavatko soittorasian sijaan kuunnella vauvan ITKUA...

Siis naapurin soittorasia tosiaan häiritsee sitä teiniä...? :xmas: No jo on!

Terveisin eräs, joka on asunut äänekkäässäkin kerrostalossa ja olen herkkäuninen ja herkkä äänille ( eikä olis tullut mieleenkään vauvaperheelle mennä valittaan äänistä ) ... :LOL:
 
vieras
Eikö hiljaisuus pitäisi olla johonkin 7 asti?

Jos tuo ei naapuria häiritsisi, niin tuskn hän olisi 6 aikaan hereillä.

Mielestäni on kyllä törkeää laittaa isoääninen soittorasia naapurin seinään kiinni, ja antaa lapsen häiritä sillä kello 6 aikaan. Todella törkeää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eikö hiljaisuus pitäisi olla johonkin 7 asti?

Jos tuo ei naapuria häiritsisi, niin tuskn hän olisi 6 aikaan hereillä.

Mielestäni on kyllä törkeää laittaa isoääninen soittorasia naapurin seinään kiinni, ja antaa lapsen häiritä sillä kello 6 aikaan. Todella törkeää.
ja tämä vain, jotta ap saa itse nukkua 8 tai puoli 9.
 

Yhteistyössä