Iguaani
Tammikuussa 2004 sain ensimmäisen keskenmenon. Se oli keskeytynyt km, joka todettiin ekassa ultrassa ja kaavittiin. Saman vuoden aikana sain kaksi varhaista km:a, joita kai kemiallisiksi raskauksiksikin kutsutaan, ja lähetteen tutkimuksiin. Tutkimusten aikana sain neljännen keskenmenon (keväällä 2005). Tutkimukset valmistuivat samaisen vuoden kesällä ja syytä keskenmenoihin ei löytynyt. Mieheltä tutkittiin varulta myös simpat ja kromosomit. Sain lähetteen Ulanderin tutkimukseen ja heti syyskuussa alkoi seuraava raskaus. En kuitenkaan kerinnyt tutkimukseen osallistumaan, kun raskaus keskeytyi jälleen alkumetreillä. Tämän puolitoista vuotta sitten tapahtuneen keskenmenon jälkeen en ole tullut enää lainkaan raskaaksi. Nyt sitten mietityttää, jotta missäs nyt vika?
Kysymys kuuluukin, mitä tekisitte minun tapauksessani? Hakeutuisitteko uusiin tutkimuksiin? Lähtisittekö mukaan lapsettomuushoitoihin, vaikkei syytä lapsettomuudelle ole löytynyt? Itseäni mietityttää taustallani oleva keskenmenojen määrä. Jos vaikka raskautuminen onnistuisikin hoitojen avulla, lienee keskenmenon mahdollisuus silloinkin suuri...
Olemme miettineet yhteydenottoa Ulanderiin ja toisaalta sitten taas oman kunnan kunnallista puolta. Yksityinenkään ei ole pois suljettu mahdollisuus.
Kertokaapa mielipiteitänne, pliiiiiis! Kiitokset jo etukäteen!