Mielipiteitä , miten pääsen tästä eroon:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Minulla on ystäviä, joista 1 sellainen, jolle olen aikanaan voinut kartoa kaiken, ja ollaan sitten puolin ja toisin kommentoitu, kannustettu, lohdutettu ja tsepmattu toisiamme.

hänelle olen monesti kertonut, miten kärsin siitä, että oma äitini on sellainen, että jos sanon, että minulla on surua, hän vähättelee sitä, ja kertoo miten hänelläpä vasta onkin isompi suru, tai jos sanon että lasten kanssa on väliin raskasta, saan listauksen siitä miten me ,äitini lapset , olemme olleet vielä pahempia, hankalampia jne.

Nyt ystäväni on muuttunut, pidämme yhteyttä lähinnä netin kautta nykyisen välimatkan takia mutta oikeasti, viimeiset 2 kk, hän vastaa mun asioihin, positiivisiin ja negatiivisiin eli aivan kaikkeen , jokko yhdellä lauseella tyyliin , ahaa, tai sitten vain että luki kyllä mutta ei jaksa/voi /ehdi kommentoida

Jaksaa kyllä vastaavasti laittaa omasta elämästään kolmisivuisen raportin joka päivä, yleensä vielä hyvin pessimistiseen sävyyn, ja siten, että kaikki on aivan huonosti hänellä, ja pelkkä eläminen on yhtä suurta tuskaa.

ymmärrän, että hän voi olla väsynyt ja varmasti ei ole päässyt vuosien takaisesta masennuksesta eroon koskaan kunnolla, mutta pitääkö, pitääkö minun oikeasti jaksaa tätä yksinpuhelun ylläpitämistä.

Minulla itselläni ei ole ketään, kenelle itse voisin asioistani vuodattaa, tämä nyttemin "kääntynyt" ystäväni on ollut ainoa, ja sekin purkautumistie taitaa olla lopussa. En enää aio edes yrittää kertoa omista kuulumisistani hänelle.
 
Mulla on vähän sama ongelma oman kaverini kanssa. Omaa kriisiään vaan jauhaa ja minun asioista ei keskustella juuri ollenkaan ja ei minunkaan elämä helppoo oo.
 
Tää on lyhyt vastaus vain, mutta sun täytyy etsiä uusia ystäviä. Siis yhden muualla asunvanko varaan sun kaikki ystävyssuhteet jää? Löydät vielä uusia ihmisiä, jotka haluaa jakaa ilot ja surut, kuuntelee ja kommentoi toinen toistensa juttuja. Mistä? vaikka netistä, paikkakuntasi äitejä, töistä, ehdotat yhteistä naisteniltaa? Se vaatii sinultakin nyt panostusta! Mutta esim. netissä voi hyvin etsiä kirjoituskavereita, miksei tapaamismielessäkin. Googlaahan!
 
Mulla on vähän sama ongelma oman kaverini kanssa. Omaa kriisiään vaan jauhaa ja minun asioista ei keskustella juuri ollenkaan ja ei minunkaan elämä helppoo oo.

ap:tässä.
en mäkään väitä että mun elämä olis helppoo, mutta jotenkin on niin raskasta, kuin toinen käytännössä rakastaa rypeä siellä paskassaan, ilmeisesti kuvittelee mun tsemppaavat positiiviset vastaukset vittuiluna jne.
Itse koen, että hän ei edes yritä päästä eteenpäin, vaan velloo siellä säälissään todellisuudessa aika iloisena ..
facebookissa kuuluttaa inhoavansa yltiöpositiivisia ihmisiä.. ja sitten joku " jee , vihdoin paistaa aurinko" postaus on jo yltiöpositiivista koska "kyllä se viikon sisään taas sataa "
 
Tää on lyhyt vastaus vain, mutta sun täytyy etsiä uusia ystäviä. Siis yhden muualla asunvanko varaan sun kaikki ystävyssuhteet jää? Löydät vielä uusia ihmisiä, jotka haluaa jakaa ilot ja surut, kuuntelee ja kommentoi toinen toistensa juttuja. Mistä? vaikka netistä, paikkakuntasi äitejä, töistä, ehdotat yhteistä naisteniltaa? Se vaatii sinultakin nyt panostusta! Mutta esim. netissä voi hyvin etsiä kirjoituskavereita, miksei tapaamismielessäkin. Googlaahan!

olet oikeassa, mutta , luulen että mä oon vähän tällainen läheisriippuvainen, loukkaannun tuollaisesta käytöksestä, ja kohta varmaan syytän itseäni tilanteesta.

Tiedän että se on hullua,,, ei auta silti todellisuuteen .

Minulla on onneksi mahtavia työkavereita, ehkä pikkuhiljaa sieltä löytyy vastavuoroinen ystävyyssuhde tilalle.
 
Ap:lle lohduksi; mä olen elämäni aikana heivannut 2 "hyvää" ystävää, koska toinen oli kävelevä pessimismi ja toinen jaksoi kuunnella vain omia huoliaan....

Ei kannata tuhlata omaa elämäänsä negatiiviseen kierteeseen. On niitä oikeitakin ystäviä, joilta saa ammennettua positiivista virtaa puolin ja toisin.
 

Yhteistyössä