Mä muistan lukeneeni tämän olin ihan että häh, mitä toi yks riehuu..Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kerron omani tässä välissä.
Olen pyörinyt tällä palstalla melko vähän aikaa teihin verrattuna jotka olette vuosia täällä olleet ja tiedätte kaikki toisenne. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt elävästi minun mieleeni.
Tulin palstalle hetken tauon jälkeen, tein sitten aloituksen (aihetta en enää muista), ajauduin poppaliinan kanssa sanaharkkaan ja ensin tietenkin luulin että hän on eri mieltä kanssani aloituksesta, mutta hän alkoikin yhtäkkiä väittää minua entiseksi miehekseen joka pyörii täällä kiusaamassa häntä. Yritin siinä ensin selitellä mutta annoin olla kun ei auttanut.
Jotain haukkumasanoja siinä sain osakseni. Ajattelin että antaa sen minun aloitukseni olla ja kirjoitin sitten johonkin toiseen ketjuun, mutta hän hyökkäsi sielläkin kimppuuni. Se oli kyllä sellainen tapaus että olin ihan Meni hetki ennen kuin palstailin seuraavan kerran, ja vieläkin varon joutumasta kyseisen ihmisen kanssa samaan ketjuun.
Hitsi kun saisi nämä kaikki jostain kaivettua, olisi niin hauska lukeaAlkuperäinen kirjoittaja Joxu:Se kun joku oli kuullu laukauksia Perniössä. Mihellä oli otsalamppu joka ei vissiin toiminu ja oli koiran kanssa ulkona kun sillä oli ripuli. Mies oli vissiinkin lääkäri . Oli kyllä niin hauska ketju et nauroin vedet silmissä sitä.
:O Linkittäkääs tänne jos löydätte!Alkuperäinen kirjoittaja ds:Mä muistan lukeneeni tämän olin ihan että häh, mitä toi yks riehuu..Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kerron omani tässä välissä.
Olen pyörinyt tällä palstalla melko vähän aikaa teihin verrattuna jotka olette vuosia täällä olleet ja tiedätte kaikki toisenne. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt elävästi minun mieleeni.
Tulin palstalle hetken tauon jälkeen, tein sitten aloituksen (aihetta en enää muista), ajauduin poppaliinan kanssa sanaharkkaan ja ensin tietenkin luulin että hän on eri mieltä kanssani aloituksesta, mutta hän alkoikin yhtäkkiä väittää minua entiseksi miehekseen joka pyörii täällä kiusaamassa häntä. Yritin siinä ensin selitellä mutta annoin olla kun ei auttanut.
Jotain haukkumasanoja siinä sain osakseni. Ajattelin että antaa sen minun aloitukseni olla ja kirjoitin sitten johonkin toiseen ketjuun, mutta hän hyökkäsi sielläkin kimppuuni. Se oli kyllä sellainen tapaus että olin ihan Meni hetki ennen kuin palstailin seuraavan kerran, ja vieläkin varon joutumasta kyseisen ihmisen kanssa samaan ketjuun.
Ilmeisesti tässä: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1047430Alkuperäinen kirjoittaja :o::O Linkittäkääs tänne jos löydätte!Alkuperäinen kirjoittaja ds:Mä muistan lukeneeni tämän olin ihan että häh, mitä toi yks riehuu..Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kerron omani tässä välissä.
Olen pyörinyt tällä palstalla melko vähän aikaa teihin verrattuna jotka olette vuosia täällä olleet ja tiedätte kaikki toisenne. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt elävästi minun mieleeni.
Tulin palstalle hetken tauon jälkeen, tein sitten aloituksen (aihetta en enää muista), ajauduin poppaliinan kanssa sanaharkkaan ja ensin tietenkin luulin että hän on eri mieltä kanssani aloituksesta, mutta hän alkoikin yhtäkkiä väittää minua entiseksi miehekseen joka pyörii täällä kiusaamassa häntä. Yritin siinä ensin selitellä mutta annoin olla kun ei auttanut.
Jotain haukkumasanoja siinä sain osakseni. Ajattelin että antaa sen minun aloitukseni olla ja kirjoitin sitten johonkin toiseen ketjuun, mutta hän hyökkäsi sielläkin kimppuuni. Se oli kyllä sellainen tapaus että olin ihan Meni hetki ennen kuin palstailin seuraavan kerran, ja vieläkin varon joutumasta kyseisen ihmisen kanssa samaan ketjuun.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1047443 tässä myös..Alkuperäinen kirjoittaja :o::O Linkittäkääs tänne jos löydätte!Alkuperäinen kirjoittaja ds:Mä muistan lukeneeni tämän olin ihan että häh, mitä toi yks riehuu..Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kerron omani tässä välissä.
Olen pyörinyt tällä palstalla melko vähän aikaa teihin verrattuna jotka olette vuosia täällä olleet ja tiedätte kaikki toisenne. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt elävästi minun mieleeni.
Tulin palstalle hetken tauon jälkeen, tein sitten aloituksen (aihetta en enää muista), ajauduin poppaliinan kanssa sanaharkkaan ja ensin tietenkin luulin että hän on eri mieltä kanssani aloituksesta, mutta hän alkoikin yhtäkkiä väittää minua entiseksi miehekseen joka pyörii täällä kiusaamassa häntä. Yritin siinä ensin selitellä mutta annoin olla kun ei auttanut.
Jotain haukkumasanoja siinä sain osakseni. Ajattelin että antaa sen minun aloitukseni olla ja kirjoitin sitten johonkin toiseen ketjuun, mutta hän hyökkäsi sielläkin kimppuuni. Se oli kyllä sellainen tapaus että olin ihan Meni hetki ennen kuin palstailin seuraavan kerran, ja vieläkin varon joutumasta kyseisen ihmisen kanssa samaan ketjuun.
Ei ollut kumpikaan noista. Mutta ilmeisesti sama ihminen siis skitsahdellut täällä ennenkinAlkuperäinen kirjoittaja dgh:http://kaksplus.fi/keskustelu/t1047443 tässä myös..Alkuperäinen kirjoittaja :o::O Linkittäkääs tänne jos löydätte!Alkuperäinen kirjoittaja ds:Mä muistan lukeneeni tämän olin ihan että häh, mitä toi yks riehuu..Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kerron omani tässä välissä.
Olen pyörinyt tällä palstalla melko vähän aikaa teihin verrattuna jotka olette vuosia täällä olleet ja tiedätte kaikki toisenne. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt elävästi minun mieleeni.
Tulin palstalle hetken tauon jälkeen, tein sitten aloituksen (aihetta en enää muista), ajauduin poppaliinan kanssa sanaharkkaan ja ensin tietenkin luulin että hän on eri mieltä kanssani aloituksesta, mutta hän alkoikin yhtäkkiä väittää minua entiseksi miehekseen joka pyörii täällä kiusaamassa häntä. Yritin siinä ensin selitellä mutta annoin olla kun ei auttanut.
Jotain haukkumasanoja siinä sain osakseni. Ajattelin että antaa sen minun aloitukseni olla ja kirjoitin sitten johonkin toiseen ketjuun, mutta hän hyökkäsi sielläkin kimppuuni. Se oli kyllä sellainen tapaus että olin ihan Meni hetki ennen kuin palstailin seuraavan kerran, ja vieläkin varon joutumasta kyseisen ihmisen kanssa samaan ketjuun.
Onko tähän kellään linkkiä?Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Blumen kiinnijääminen, olin odottanut sitä niin kauan koska feikkiytensä olin niin selvää alusta alkaen.
Nyt ei raksuta, mikä kauhea namu? Namusetä vai hottis vai häh?Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mulle on jäänyt mieleen, kun yksi palstalainen paljastui "Kauheaksi namuksi" yks yö ja kun joku linkitti niitä sen vanhoja juttuja tänne palstalle... Menivät kyllä poistoon sitten heti aamulla Mulla oli vieläpä joku meno aamulla ja aikanen herätys, mutta ei täältä pois voinut lähteä
Nyt en ihan ymmärtänyt? Mitä tarkoittaa "kauhea namu" ?Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mulle on jäänyt mieleen, kun yksi palstalainen paljastui "Kauheaksi namuksi" yks yö ja kun joku linkitti niitä sen vanhoja juttuja tänne palstalle... Menivät kyllä poistoon sitten heti aamulla Mulla oli vieläpä joku meno aamulla ja aikanen herätys, mutta ei täältä pois voinut lähteä
Googlaas kauhea namu... Piti jotain blogia järkyttävistä seksiseikkaluistaan sun muista ja ihan omilla kuvilla esiintyi. Ja samalla pärställä täällä nykyään lapsensa kanssa... Eikä tää nyt ollut mikään tuomitseminen Kaikilla meillä on menneisyys.Alkuperäinen kirjoittaja gssss:Nyt ei raksuta, mikä kauhea namu? Namusetä vai hottis vai häh?Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mulle on jäänyt mieleen, kun yksi palstalainen paljastui "Kauheaksi namuksi" yks yö ja kun joku linkitti niitä sen vanhoja juttuja tänne palstalle... Menivät kyllä poistoon sitten heti aamulla Mulla oli vieläpä joku meno aamulla ja aikanen herätys, mutta ei täältä pois voinut lähteä
Alkuperäinen kirjoittaja kakku:se kakku ketju miten ne kermat kestää uunissa kakun päällä ettei levähdä
Ai juu, löysinAlkuperäinen kirjoittaja vieras:Googlaas kauhea namu... Piti jotain blogia järkyttävistä seksiseikkaluistaan sun muista ja ihan omilla kuvilla esiintyi. Ja samalla pärställä täällä nykyään lapsensa kanssa... Eikä tää nyt ollut mikään tuomitseminen Kaikilla meillä on menneisyys.Alkuperäinen kirjoittaja gssss:Nyt ei raksuta, mikä kauhea namu? Namusetä vai hottis vai häh?Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mulle on jäänyt mieleen, kun yksi palstalainen paljastui "Kauheaksi namuksi" yks yö ja kun joku linkitti niitä sen vanhoja juttuja tänne palstalle... Menivät kyllä poistoon sitten heti aamulla Mulla oli vieläpä joku meno aamulla ja aikanen herätys, mutta ei täältä pois voinut lähteä