Mä kestin tollasta elämää muutaman vuoden, ei asuttu onneksi saman katon alla kuin viikonloput saati ollut lapsia. Aluksi todella ihana mies alko vähitellen juoda yhä enemmän. Lopuksi oli aikamoinen saavutus että oli kk ilman viikonloppukännäystä. Tai edes sitä yhtä saunaolutta joka ei yleensä jäänyt yhteen.
Lopuksi kaiketi joi omalla asunnollaan myös viikot. Piilotti vain pullot ennen kuin menin käymään, ilmeisesti niitä oli kaikki ulkovarastot ym. jemmat täynnä. Palauttaahan niitä ei voinut, liian pieni paikkakunta, joku olisi vielä kertonut äidille! Eli salatakkin se juominen piti, todellisuudessa mun puoli suvusta tiesi mitä tiesi (en tasan salannut), mutta exän äidille ja muille piti esittää.
Pari niittiä oli liikaa: toinen napsi ensin mun lääkkeitä niin että sain tilata ambulanssin hakemaan (ja ihmetteli seuraavana päivänä lääkehiiltä mitä olivat pakottaneet syömään) ja sen jälkeisen juomisputken pakkolopetuksen epäonnistumista. Tiesi hyvin että en jää katselemaan toista kertaa tilannetta että joudun soittamaan ambulansseja, oli ihan tarpeeksi tullut siltä jätkältä muutakin paskaa niskaan juomisten lisäksi. Todellisuudessa se juominen oli syrjäyttänyt kaikki muut ajanviettotavat, ei edes taida tietää enää mitään muuta keinoa "tuhlata" vapaa-aikaansa.
Kyllä mä huudot sain exän suvulta kun otin ja lähdin suhteesta, kun eihän heidän kultamussukkansa mitään ollut tehnyt. Exän äiti oli paras, eihän se voinut uskoa että hänen poikansa on samanlainen alkoholisti kuin ex-miehensä oli, etenkin kun tieto tuli kai mukamas kuin salama kirkkaalta taivaalta että lapsensa ryyppäsi ja paljon. Enkä mä saanut jättää häntä, olis kai pitänyt odottaa että hakkaa mut kunnolla tai muuta näkyvää vammaa ja mennä sitten sen äidin eteen kysymään että joko saan lähteä, vai pitääkö sun kultamussukkaas kestää pidempään kuin mitä ite kestit ex-äijääs. Kyllä ne taitaa tänäpäivänä uskoa et se ryyppää ja pahasti, kuulin vain mummonsa kertoneen jollekin sukulaiselle ettei hänen lapsenlapsensa voi enää kuljettaa häntä kauppaan kun on jäänyt rattijuoppoudesta kiinni ja kortti hyllyllä.
Mitä sä pelkäät omassa suvussas? Vai eivätkö he tiedä millaista elämäsi on? Eikö kukaan tiedä että mies juo kaikki viikonloput? Tai että sä oot melkeinpä lukittuna neljänseinän sisälle, jos ketään et vielä nykyiseltä asuinpaikkakunnalta tunne ja useimmilla paikkakunnilla toimii sentään edes joku perhekerho missä näkee muita äitejä ja lapsia.
Oma on elämäsi, mutta mieti mitä haluat tarjota lapsellesi. Ja jos nyt murehdit sitä miten paljon rahaa mies kantaa kotiin ja mitä kaikkea sillä saa (asunto, ruoka jne), niin onko se sen arvoista että olet yh-äiti kahdelle lapselle. Toinen vauva, toinen känninen joka pitää laittaa nukkumaan kun joskus sattuu eksymään kotiin...