miehet ja harrastukset

Heh... Kävittekö syvällisiä keskusteluja lapsen teosta? Siis semmoisia joissa teit selväksi miehelle miten tärkeää lapsen teko sinulle on ja että nyt on juuri passeli hetki tehdä lapsia.

Mies kun ei sitä muuten ymmärtänyt niin uhkasit lähteä nostelemaan ja etsiä uuden miehen? Pikkaisen itkeä tirautit siihen päälle ja ymmärsihän se mies lopulta...

 

\

Edelleenkin kerron saman, eli lapsi on todellakin toivottu kahden keskenmenon jälkeen.

Enää ei perhe-elämä liene toivottua kuin sinun taholtasi. Eipä siinä ole vaihtoehtoja kuin hyväksyä tilanne tai olla hyväksymättä ja rakentaa elo uusiksi.

Ei se nyt _niin_ kovin toivottu voi olla jos kiinnostus loppuu noin nopeasti. Tai ainakaan ihan ykkösenä elämän prioriteeteissä. Ehkä sinulle. Miehellesi ei taatusti. Minkäs teet...

 

minusta isä ei ole vastuussa perheestään vain äidille vaan myös lapsille. Jos lapsia tulee, tulee myös harrastavan miehen muuttua lapsien takia. Jos jättää kaiken äidille tekee väärin myös lapsiaan kohtaan ja se ei ole puolusteltavissa millään syyllä, ei luonteenpiirteillä tai sillä että "äitihän tiesi millaisen miehen valitsi". Kyllä ensin pitää tulla perhe-elämä ja lapset ja sitten vasta harrastukset, jos niille jää aikaa. Vaikka lapsi olisi tehty mieheltä salaa (niin väärin kuin se on) on hän silti vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta yhtälailla kuin äitikin. En ymmärrä miksi vauva olisi jotenkin äidin projekti ja miehen elämä jatkuisi muuttumatta.

 

\

Mies harrastaa moottoripyöriä. Menee puuhailee pyörän kanssa kun on aikaa. Perhe menee edelle. Kesäisin on sitten ajokausi jolloin harrastaa enemmän mutta niin ettei perhe-elämä kärsi. Näin meillä =)

Tällä linjalla meilläkin =)

 

\

minusta isä ei ole vastuussa perheestään vain äidille vaan myös lapsille. Jos lapsia tulee, tulee myös harrastavan miehen muuttua lapsien takia. Jos jättää kaiken äidille tekee väärin myös lapsiaan kohtaan ja se ei ole puolusteltavissa millään syyllä, ei luonteenpiirteillä tai sillä että "äitihän tiesi millaisen miehen valitsi". Kyllä ensin pitää tulla perhe-elämä ja lapset ja sitten vasta harrastukset, jos niille jää aikaa. Vaikka lapsi olisi tehty mieheltä salaa (niin väärin kuin se on) on hän silti vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta yhtälailla kuin äitikin. En ymmärrä miksi vauva olisi jotenkin äidin projekti ja miehen elämä jatkuisi muuttumatta.

Peesaan täysin. En ymmärrä miksi naiset täällä kilvan puolustelevat miten miehellä tulee olla oikeus harrastaa niin paljon kuin haluaa lasten tulon jälkeenkin.

Joku järki ja tasa-arvoisuus tässäkin asiassa täytyisi olla. Eihän nainenkaan muutu yksinomaan äidiksi ja kodinhengettäreksi lasten synnyttyä vaan yhtälaila tarvitsisi sitä omaa aikaa hänkin. Mieskin tietysti tarvitsee aikaa harrastuksilleen, mutta järkevissä mittakaavoissa.

 

\

\

Edelleenkin kerron saman, eli lapsi on todellakin toivottu kahden keskenmenon jälkeen.

Enää ei perhe-elämä liene toivottua kuin sinun taholtasi. Eipä siinä ole vaihtoehtoja kuin hyväksyä tilanne tai olla hyväksymättä ja rakentaa elo uusiksi.

Ei se nyt _niin_ kovin toivottu voi olla jos kiinnostus loppuu noin nopeasti. Tai ainakaan ihan ykkösenä elämän prioriteeteissä. Ehkä sinulle. Miehellesi ei taatusti. Minkäs teet...

Aivan. Ei sitä vaan haluisi uskoa että mieheltä vaan kiinnostus loppuu..omaan lapseen!!
Jotenkin hävettää tuon miehen puolesta.

 

\

Aivan. Ei sitä vaan haluisi uskoa että mieheltä vaan kiinnostus loppuu..omaan lapseen!!
Jotenkin hävettää tuon miehen puolesta.

Loppuuhan ihmisten kiinnostus puolisoihinkin. Samanlaisesta ihmissuhteesta siinäkin on kysymys. Ei se, että lapsella on puolet omaa perimää, tee asiasta välttämättä mitenkään ihmeelisempää. Varsinkaan, jos ei _ihan_ oikeasti ole edes välttämättä kaivannut jälkikasvua. Usein se taitaa olla nainen, joka niita lapsia haluaa ja mies peesaa, ettei tulisi ikäviä tilanteita. Teeskentely kuitenkin loppuu jossain vaiheessa ja oikeat mielenkiinnonkohteet nousevat takaisin ykkösiksi.

Se on kaikille ikävää, että parisuhteissa ei voida rehellisesti kertoa omista ajatuksista, miten on elämänkulkua mielessään hahmottanut. Luulenpä, että usein käy niin, että toisen lapsensaantihaaveita vain peesataan, ilman oikeaa omaa halua lapsiin. Kun niitä "kuuluu" tehdä ja toinen haluaa, niin mennään sitten mukaan. Sisällä ei sitten ollakaan asiasta läheskään varmoja, mutta jostain syystä sitä ei saa sanottua ääneen, ennenkuin on liian myöhäistä.

Mutta ei siinä ole ihmeellistä, että eroaa lapsestaan, jos eroaa puolisostaankin. Sitä vain kaipaa jotain muuta elämäänsä. Jotain, joka on itselleen oikeasti tärkeää. Niin tärkeää, että uhraa kaiken muun. Kovin inhimillistä korkeintaan. Kaikilla on syynsä toimintaan. Aina sitä ei ulkopuoliset vain pysty ymmärtämään, mutta syyt ovat jossain olemassa.

 

^ surullista mutta totta..

 

Mä en todellakaan ole mikään parisuhdeviestinnän ekspertti (on meinaan oma liitto siinä tilassa...), mutta jossain mielessä aikuinenkin ihminen (tässä tapauksessa mies) on kuin lapsi: sille pitää asettaa rajat loogisesti ja itsepintaisesti ja jatkuvasti. Jos luovutat ja annat sen mennä harrastuksiinsa miten lystää, niin turha on sitten valittaa, ettei se ole koskaan kotona.

Oma murrosikäiseni on hyvä esimerkki: kun makasin kolme viikkoa vuoteenpohjalla ensin vatsataudissa ja sitten a-viruksessa, niin villiintyihän tuo vallan kun isänsä ei jaksa edes yrittää pitää sitä kurissa. Siinähän se vanhemmuus testataan, että jaksaa vetää ne samat rajat ja ihan samaan kohtaan ihan joka ikinen päivä.

No, aikuisen miehen kanssa voi sentään joskus joustaa ja sopia, että nyt saat mennä enemmän kun on jotkut kisat tai jotain, mutta jollain aikavälillä pitää olla sitten vaimonkin vuoro pitää vapaata.

Kun vaan aina jaksais olla looginen ja itsepintainen...

 

\

Mä en todellakaan ole mikään parisuhdeviestinnän ekspertti (on meinaan oma liitto siinä tilassa...), mutta jossain mielessä aikuinenkin ihminen (tässä tapauksessa mies) on kuin lapsi: sille pitää asettaa rajat loogisesti ja itsepintaisesti ja jatkuvasti. Jos luovutat ja annat sen mennä harrastuksiinsa miten lystää, niin turha on sitten valittaa, ettei se ole koskaan kotona.

Oma murrosikäiseni on hyvä esimerkki: kun makasin kolme viikkoa vuoteenpohjalla ensin vatsataudissa ja sitten a-viruksessa, niin villiintyihän tuo vallan kun isänsä ei jaksa edes yrittää pitää sitä kurissa. Siinähän se vanhemmuus testataan, että jaksaa vetää ne samat rajat ja ihan samaan kohtaan ihan joka ikinen päivä.

No, aikuisen miehen kanssa voi sentään joskus joustaa ja sopia, että nyt saat mennä enemmän kun on jotkut kisat tai jotain, mutta jollain aikavälillä pitää olla sitten vaimonkin vuoro pitää vapaata.

Kun vaan aina jaksais olla looginen ja itsepintainen...

Ja höpöhöpö. Kyllä kahden aikuisen välinen suhde toimii ilman "koulutuksiakin" tai sitten ei. Ei kai kukaan nyt tosissaan ajattele, että aikuiset ihmiset vahtivat toisiaan ja muokkaavat mieleisekseen? Toista ei voi muuttaa, itseään voi. Muutapa omia asenteitasi siihen suuntaan, että toinen voi elää omaa elämäänsä ihan omana itsenään. Vai pitäisikö miesten alkaa opettaa naisia loogisesti ja itsepintaisesti siihen muottiin, joka sattuu perheen miehelle sopimaan?

Tarpeeksi kun sitä itsepintaisuutta harrastaa, voi joku kaunis päivä huomata olevansa yksin, vapautettuna parisuhteen ikeestä.

Kyllä lähtökohta pitää olla se, että kumpikin saa kotonaan olla niinkuin lystää, ilman roolileikkejä. Jos sitten käy niin, että elämäntavat eivät sovi yhteen, pitää muutoksen lähteä itsestä, eikä ensimmäisenä yrittää muuttaa toista muuksi mitä onkaan. Tai sitten erotaan. Ei parisuhde saa olla jatkuvaa arvovaltasotaa kumpi saa tahtonsa läpi.

 

Toista ei voi muuttaa, itseään voi.

Joo, se on totta. Itsestä se muutos lähtee. Mutta jos ei viitsi edes toiselle sanoa, mitä tarvitsee kyetäkseen elämään jotenkuten tyytyväistä elämää niin ei se kumppani sitä mistään voi tietää.

Tarpeeksi kun sitä itsepintaisuutta harrastaa, voi joku kaunis päivä huomata olevansa yksin, vapautettuna parisuhteen ikeestä.

Joo, sekin on totta. Ja silloin voi olla parempikin, että niin tapahtuu.

Kyllä lähtökohta pitää olla se, että kumpikin saa kotonaan olla niinkuin lystää, ilman roolileikkejä. Jos sitten käy niin, että elämäntavat eivät sovi yhteen, pitää muutoksen lähteä itsestä, eikä ensimmäisenä yrittää muuttaa toista muuksi mitä onkaan. Tai sitten erotaan. Ei parisuhde saa olla jatkuvaa arvovaltasotaa kumpi saa tahtonsa läpi.
[/quote]

Tässäkin olet ihan oikeassa. Tai siis osin. Siis mitenkään se ei voi mennä niin, että kumpikin saa kotonaan olla niinkuin lystää. Ei sellainen ole mitään yhdessä elämistä tai parisuhdetta. Parisuhteessa molemmat joustaa vuorollaan, mutta molemmat asettavat rajat sen mukaan, mikä on itselle mahdotonta. Jos on mahdotonta, että mies menee vaikka vain viisi iltaa viikossa niin sitten se pitää miehelle kertoa niin monta kertaa, että mies uskoo. Tai sitten erotaan. Ja jos se ei tunnu niin vakavalta syyltä, että erota pitäisi, niin sitten se ei varmaan olekaan ihan niin kamalaa. Ja silloin pitä itse oppia tyytymään siihen mitä on.

 

\

Tässäkin olet ihan oikeassa. Tai siis osin. Siis mitenkään se ei voi mennä niin, että kumpikin saa kotonaan olla niinkuin lystää. Ei sellainen ole mitään yhdessä elämistä tai parisuhdetta. Parisuhteessa molemmat joustaa vuorollaan, mutta molemmat asettavat rajat sen mukaan, mikä on itselle mahdotonta. Jos on mahdotonta, että mies menee vaikka vain viisi iltaa viikossa niin sitten se pitää miehelle kertoa niin monta kertaa, että mies uskoo. Tai sitten erotaan. Ja jos se ei tunnu niin vakavalta syyltä, että erota pitäisi, niin sitten se ei varmaan olekaan ihan niin kamalaa. Ja silloin pitä itse oppia tyytymään siihen mitä on.

Elämä ei ole tosiaan mustavalkoista. Jokainen arvottaa elämänsä itse, mikä on tärkeää ja mikä vielä tärkeämpää. Aina ei kompromissikaan harmaine alueineen onnistu. Silloin pitää sitten katsoa sitä tärkeyslistaa ja toimia sen mukaan.

Parisuhde on vaikea laji. Kaksi erillistä persoonaa, ihmistä, joiden toiveet ja ajatukset pitäisi saada sovitettua yhteen. Aina se ei onnistu, mutta ongelmien minimoimiseksi pitäisi keskustella ja halut selvittää _ennen_ vaikkapa lasten tekoa. Pystyy sitten molemmat paremmin haarukoimaan tulevia tilanteita, miten toinen on ajatellut toimia. Liian vähän käytetään aikaa ja vaivaa asioiden selvittelyyn. Kuka palstaa lukevista tietää _oikeasti_ mitä puoliso odottaa tulevaisuudelta? Käsi sydämelle. Siis _tietää_ ei luule tai oleta tietävänsä, vaan on keskustellut asioista oikeilla nimillä.

 

kyllä se vaan on niin että ellei miehellä ja naisella ole samat harrastukset,niin kyllä se nainen jää kotiin hoitamaan lapsia silloin kun mies yksinoikeudellaan harrastaa.Ei kuulkaa ne miehet mihkään muutu lasten syntymän jälkeen.Ottavat vaan ilon irti lapsista,siirtävät vastuun,lapsen hoidon ja kasvatuksen lastensa äidille ja jatkavat elämäänsä ihan samaan malliin kuin ennenkin..näin se on!!

 

\

kyllä se vaan on niin että ellei miehellä ja naisella ole samat harrastukset,niin kyllä se nainen jää kotiin hoitamaan lapsia silloin kun mies yksinoikeudellaan harrastaa.Ei kuulkaa ne miehet mihkään muutu lasten syntymän jälkeen.Ottavat vaan ilon irti lapsista,siirtävät vastuun,lapsen hoidon ja kasvatuksen lastensa äidille ja jatkavat elämäänsä ihan samaan malliin kuin ennenkin..näin se on!!

Ja kun sen kerran jo etukäteen tietää, niin mitäs pahaa siinä on? Ei pitäisi tulla yllärinä.

 

Oikein oksettaa lukea millaisia sikoja täällä näyttäis pyörivän. Hyi #&%?$!*, oikeaa miesten pohjasakkaa. :x

 

\

\

Aivan. Ei sitä vaan haluisi uskoa että mieheltä vaan kiinnostus loppuu..omaan lapseen!!
Jotenkin hävettää tuon miehen puolesta.

Loppuuhan ihmisten kiinnostus puolisoihinkin. Samanlaisesta ihmissuhteesta siinäkin on kysymys. Ei se, että lapsella on puolet omaa perimää, tee asiasta välttämättä mitenkään ihmeelisempää. Varsinkaan, jos ei _ihan_ oikeasti ole edes välttämättä kaivannut jälkikasvua. Usein se taitaa olla nainen, joka niita lapsia haluaa ja mies peesaa, ettei tulisi ikäviä tilanteita. Teeskentely kuitenkin loppuu jossain vaiheessa ja oikeat mielenkiinnonkohteet nousevat takaisin ykkösiksi.

Se on kaikille ikävää, että parisuhteissa ei voida rehellisesti kertoa omista ajatuksista, miten on elämänkulkua mielessään hahmottanut. Luulenpä, että usein käy niin, että toisen lapsensaantihaaveita vain peesataan, ilman oikeaa omaa halua lapsiin. Kun niitä "kuuluu" tehdä ja toinen haluaa, niin mennään sitten mukaan. Sisällä ei sitten ollakaan asiasta läheskään varmoja, mutta jostain syystä sitä ei saa sanottua ääneen, ennenkuin on liian myöhäistä.

Mutta ei siinä ole ihmeellistä, että eroaa lapsestaan, jos eroaa puolisostaankin. Sitä vain kaipaa jotain muuta elämäänsä. Jotain, joka on itselleen oikeasti tärkeää. Niin tärkeää, että uhraa kaiken muun. Kovin inhimillistä korkeintaan. Kaikilla on syynsä toimintaan. Aina sitä ei ulkopuoliset vain pysty ymmärtämään, mutta syyt ovat jossain olemassa.

Kuulostat tunnevammaiselta ääliöltä, joka on hakenut oideuden omaan kieroutuneeseen ajatusmalliin.

Normaalilla, tasapainoisella tunne-elämällä varustettu ihminen kykenee ja haluaa kantaa vastuun jälkikasvustaan tilanteessa kuin tilanteessa eli sitten puolison kanssa tai ei. Vaihtoehtoja vastuunottoon kyllä löytyy.

Jos harrastukset ja menot menevät oman lapsen edelle, kertoo se todennäköisesti vammauttavasta lapsuudesta ja eväät eivät sitten riitä omaan vanhemmuuteen ja oikeaan kiintymykseen.

RUOKKII JA HUOLTAAHAN NE ELUKATKIN POIKASENSA? MILLAINEN IHMINEN HYLKÄÄ LAPSENSA, KUN ON PAREMPIAKIN MENOJA?? \|O :headwall:

 

\

Jos harrastukset ja menot menevät oman lapsen edelle, kertoo se todennäköisesti vammauttavasta lapsuudesta ja eväät eivät sitten riitä omaan vanhemmuuteen ja oikeaan kiintymykseen.

RUOKKII JA HUOLTAAHAN NE ELUKATKIN POIKASENSA? MILLAINEN IHMINEN HYLKÄÄ LAPSENSA, KUN ON PAREMPIAKIN MENOJA?? \|O :headwall:

Ehkä sitten niin, mutta en olekaan hankkinut lapsia vain sen takia, koska niin "kuuluu" tehdä. Tiedän omat rajani, enkä tee lapsia vain puolison haluamisen takia. Palstoja lukiessa tulee mieleen, et aika moni muukin saisi olla rehellisempi itsetutkiskelussaan, eikä vain mennä virran mukana.

Eläimet toimivat vaistojensa varassa. Ihminen kykenee rationaaliseen ajatteluun. Sitä kannattaisi kaikkien harjoittaa ennen lapsentekopuuhiin ryhtymistä. Miettiä oikein tiukasti, mikä onkaan elämässä oikesti tärkeää. Siitä huolimatta, että saa asennevammaisen leiman otsaansa. Eipä kärsi lapset, eikä puoliso.

 

mun mies tekee niinku itse haluaa... eli siis harrasta ja kulkee viikonloput omissa riennoissa latautumassa niinku ite mainitsee. Mä olen vaan se naama norsulla kotona joka on pahasta.
Miehen neuvo, ota omaa aikaa... millon sitte, ku ite ei ole ikinä kotona. On meinaan meillä onnellinen perhe.
Tiedän oma valinta täällä on roikkua ja valittaa, mutta mistä saada voimat lähteä, ku nytki hädin tuskin jaksaa pyörittää arjen?

 

Mulla on kaksi lasta, nyt 9 ja 10 vuotiaat liitosta samantapaisen miehen kanssa kun sulla...syynä meidän eroon oli hänen jatkuva harrastaminen(5-7 iltaa viikossa), eli siis käytännössä olin parisuhteessa yksinhuoltajana. Tunsin oloni kokoajan kuin olisin ollut toinen nainen..miehen elämän tärkeysjärjestyksessä jossain sijalla 6-10..lapset oli siellä samoilla sijoilla.
Erottuani koin suurta helpotusta ettei energiaani enää kulunut siihen että miehen menot v.ituttivat, katkeruus,epäoikeudenmukaisuus ja viha veivät valtavasti voimavarojani!

Nyt olen onnellisesti liitossa miehen kanssa joka ei harrasta mitään sellaista, että kokisin jääväni lasten kanssa toiseksi, tai kolmanneksi.
Illat hän viettää meidän kanssa tai tekee kotona hommia, joskus sunnuntaisin hän käy metsällä. Koti on hänen harrastuksensa ja minä ja lapset harrastuskavereita!

Haaveilemme yhteisestä lapsesta, mutta ihan vielä ei ole sen aika...aloittelen yritystoimintaa ja kotonamme on täysi remontti päällä,joten odotammme vielä muutaman vuoden.
Mieheni kanssa on keskusteltu paljon siitä, että lapsen aika on sitten kun kaikki muu aikaa vievä touhu on saatu valmiiksi...
Hän tietää sen että minä en voi koskaan jäädä lasta hoitamaan kotiin ja äitiyslomakin jää varmaan todella lyhyeksi yrittäjyyden takia. Hän onkin sitoutunut hoitamaan lasta ja jäämään kotiin,sitten kun sen aika on.
Minulla ei ainakaan vielä ole vauvakuumetta eikä mieheni todellakaan painosta minua...toivon että kuume iskisi viiden vuoden sisällä - toivoisin, että lapseni edellisestä liitosta asuisivat vielä silloin kotona, olisi jotain mahdollisuutta saada heillekin läheisempi sisarussuhde sit vauvaan,suuresta ikäerosta huolimatta...itsekin olisin vielä ihan ok iässä eli max 35-vuotta.
Joutuu todellakin puntaroimaan tarkkaan motiiveja, siihen miksi tekisin vielä lapsia, että ne tulisi sitten hankittua oikeista syistä...ei niinkuin ensimmäiset lapseni, väärillä motiiveilla.

Puhun tässä aika esineellisesti vauvan hankkimisesta ja tekemisestä...tiedän,että niitä saadaan, jos siis saadaan...mut suomenkielessä nyt vaan käytetän tuollasia sanoja parempien puutteessa.

 

Kylläpä kuulostaa ihanalle teidän nykyinen arki.
Kaikki kelle olen meidän perheen tilanteesta puhunut sanovat heti että ota ero, laitta ukko kävelee.. Sehän se olisi parasta..ei vaan saa sitä lopullisesti tehtyä. Odotan kait vielä sitä ihmettä...blah.. turhaan.

 

Mieheni harrastaa rumpujen soittoa. Hän kuuluu pariin bändiin ja välillä tuntuu, että mieheni on enemmän sitoutunut bändikavereihinsa ja rumpuihinsa, kuin meihin. Jos hänellä sattuu olemaan vapaa viikonloppu töistä, on lähes varmaa, että miehekkeen pitää päästä soittotreeneihin. Mutta toisaalta se on hänen intohimonsa ja haluan ymmärtää ja tukea häntä. Kaikesta huolimatta hän on kuitenkin maailman paras mies ja isä :heart:

 

\

Kaikesta huolimatta hän on kuitenkin maailman paras mies ja isä :heart:

Mut toi on just se pointti mikä on tärkeä. Et kun on paljon menoja niin sit kun on kotona niin hoitaa silloin asiansa hyvin. On atiivisesti mukana ja huomio toiset jäsenet. Siitä jää vaimolle ja lapsille se tunne et välittää. Jos toinen tulee kotiin ollakseen vaan omissa oloissa koneella harrastukseen liittyvillä sivuilla niin mitä siinä voi muuta tuntea kun katkeruutta toisen intrestiä kohtaan. Sit mies on hapan ku vaimo on hänen harrastusta vastaan. Kierre valmis! Jos haluaa harrastaa paljon niin hinnan saa siitä itse maksaa näkemällä vaivaa kotona "korvatakseen" poissaolonsa.

 

Meillä kans autoharrastus joka menee kaiken edelle! Nyt Pääsiäisenä ei oo miestä juuri kotona näkynyt kun pitää saada auto kuntoon. Tai jos kotona niin nukkuu, kuten nyt. Ja yöt istuu koneella autosivuilla.
Ollaan molemmat arkisin töissä ja aina kun vähänkin vapaata mies lähtee tallille ja kesällä kisoihin ja niihin liittyviin rientoihin..
Talvella oli vähän enemmän kotona, aloitti remontin, mtta kun kevät alkoi niin kaikki sai jäädä. Siis meillä on täys kaaos kun kaikki jäi kesken. Saunaan ei olla päästy puoleen vuoteen jne. Kun ei mikään muu kiinnosta niin ei sit kans kiinnosta. Jos sanon asiasta olen täysin kiittämätön pas..

Lasten kanssa olis kiva tehdä yhdessä perheenä asioita eikä aina vaan mä ja lapset. oon vaan niin yksin ja ihan väsynyt tähän kaikkeen. Nyt pitäis mennä ulos haravomaan, mut mua ei kiinnosta tää kodin laitto kun kaikki on muutenkin levällään.

Kai tää tästä taas lähtee sujumaan, harmittaa vaan tää Pääsiäinen et piti purkaa johonkin. Kavereille ei voi puhuu kun ne ei ymmärrä. Huomaan että välttelen kavereita ja valehtelen kun joku tulis käymään. Hävettää tää keskeneräinen koti.