Miehestäni ei tainnutkaan olla isäksi :( Miten jatkaa?

["Hukassa"]

Yhdessä ollaan oltu yli 10 vuotta ja alusta asti kumpikin puhui, että tulevaisuudessa haluamme lapsia. Lasta ei kuulunut ja vihdoin hoitojen avulla saimme lapsen.

Lapsi on nyt 1 v ja minua kaduttaa kun en osannut mitenkään aavistaa ettei mieheni taida sopeutua isän rooliin ja nyt en tiedä mitä tekisin. Kai se ero olisi kaikille paras ratkaisu mutta vaikeaa on koska takana on niin monta yhteistä vuotta ja suhteemme oli todella hyvä ennen lasta. Mies sanoo kyllä pitävänsä lapsesta ja hoitaa, leikkii ja huolehtii kun on pakko. Nimenomaan pakko, jos minä olen kotona ei miestä saa yleensä mitenkään suostuteltua olemaan lapsen kanssa edes hetkeä. Jos haluaisin hetken tehdä jotain ilman lasta (käydä suihkussa, maksaa laskuja, pestä lattiat jne.) mies ei voi sitä aikaa olla lapsen kanssa vaan hänen mielestään voin tehdä ne lapsen nukkuessa. Ei auta suostuttelu eikä mikään. Ei puhettakaan, että mies katsoisi lapsen syömiset, pesut tai vaihtaisi vaipan jos minä olen kotona. Ei herää aamulla lapsen kanssa vaan nukkuu nytkin edelleen yöunia vaikka me herättiin lapsen kanssa jo klo 7 ja eilen klo 24 suuttui kun menin nukkumaan enkä viettänyt hänen kanssaan aikaa kauempaa yöllä. Jos haluan harrastuksiin pitää minun hoita lapselle hoitaja. Teen muutaman vuoron töitä viikossa satunnaisesti ja tämän ajan mies on kyllä lapsen kanssa. Mutta esim. Kertaakaan ei ole kylvettänyt tai käynyt esim. ruokakaupassa lapsen kanssa kun se on todennäköisesti niin rasittavaa. Huutaa ja hermoilee minulle jos lapsi itkee yöllä, onneksi lapsi on ollut aika hyvin nukkuva aina.

Tuntuu, että miehestä on muuttunut todella itsekäs lapsen synnyttyä. Aina ensin pitäisi tulla hänen mukavuutensa ja vasta sitten muut. Toisaalta taas mietin onko minulla vain liian ruusuinen kuva muiden lapsiperheiden arjesta? Olinko vain tyhmä kun kuvittelin, että mies haluaisi viettää vapaaehtoisesti aikaa lapsen kanssa? Mielummin katsoo telkkaria ja roikkuu netissä ja kokee lapsen häiriöksi mitä pitää hätistellä pois. Minulle tulee jatkuvasti paha mieli kun lapsi menee näyttämään isälleen lelua ja isä vain sanoo katsomatta "mene pois häiritsemästä" kiukkuisena. Mies taas valittaa, että minä vietän liikaa aikaa lapsen kanssa ja annan lapselle liikaa huomiota ja hän kokee itsensä ulkopuoliseksi. Mutta sitten taas mies ei suostu lähtemään mihinkään tai tekemään mitään minun ja lapsen kanssa yhdessä kun on kuulemma rasittavaa kun lapsen tarpeet pitää huomioida ja lapsi on vain häiriöksi.

Anteeksi jos tuli sekava vuodatus mutta alan olla todella väsynyt tähän tilanteeseen. Jokapaikassa vain on sanottu, että todennäköisesti on jonkinlaista synnytyksen jälkeistä masennusta miehellä mutta koska tämä helpottaa vai helpottaako ollenkaan? Toki on menty parempaan suuntaan ja mies hyväksyy kokoajan enemmän lasta mutta ei tämä tilanne tunnu minusta edelleenkään kovin hyvältä.

 

["vieraana"]

Anteeksi, mutta ei kuulosta ollenkaan normaalilta enkä itse pystyisi elämään tuollaista arkea. Lähtisikö mies pariterapiaan tai vastaavaan? Itse esittäisin jonkinlaisen "uhkavaatimuksen" muutoksesta ja terapiasta tai sitten lähtisin.

 

[hmmmm]

Tulee mieleen, että mies on jotenkin ahdistunut, jos hän kokee itsensä riittämättömäksi ja vetäytyy. Teillä oli yhteinen haave lapsesta ja sen toteuttaminen oli vaikeaa. Nyt se lapsi on lopulta siinä ja mies ei osaakkaan olla joka hetki onnellinen ja osallistuva. Hän siis vetäytyy.
Toki syitä voi olla muitakin mutta tällainen tuli mieleen. Vähän sama kuin adoptiossa voi joskus olla, ajatellaan ettei normaaleja tunteita saisi kokea vaan pitäisi aina olla olla vain kiitollinen ja onnellinen ja se aiheuttaa vetäytymistä koko tilanteesta.
Jos tilanne ei puhumalla selviä' ja koet paremmaksi ja helpommaksi olla yksin kuin miehesi kanssa niin sitten se lienee vaihtoehto. Koittakaa kuitenkin ensin puhua siitä, mistä tilanne voi johtua.

 

[Vierras]

Usein isän ja lapsen suhde paranee kun lapsi kasvaa, ymmärtää puhetta, puhuu, leikii vastavuoroisesti jne jolloin lapseen on helpompi ottaa kontaktia. Toki töitä sen isän ja lapsen suhteen eteen pitää tehdä. Mitäs jos menisit vaikka isäkuukauden ajaksi töihin ja mies jäis kotiin?

Minkälainen anoppi on? Miehellä voi olla vahvana kotoa opittu rooli että miehet ei osaa lapsia hoitaa ja on siksi taantunut itse lapsen tasolle. Näkeekö mies itse tilanteessa mitään ongelmaa? Mikä olisi hänen ratkaisunsa k.o ongelmiin?

 

["Hukassa"]

Tuntuu, että ollaan puhuttu ja puhuttu mutta ei siitä tule mitään. Mies kokee, että minä huomioin liikaa lasta ja sanoo, että kokee itsensä ulkopuoliseksi. Mutta sitten taas ei halua tehdä mitään minun ja lapsen kanssa yhdessä eikä suostu olemaan lapsen kanssa jos minä tekisin jotain muuta kuin silloin kun on pakko. Terapiaan ei suostu lähtemään, sitä olen ehdottanut usein ja etsinyt eri vaihtoehtoja.

Etenkin silloin kun lapsi oli pieni olin jo keräämässä tavaroita moneen kertaan koska en saanut imettää miehen nähden (on ällöttävää), lapsi ei olisi saanut itkeä ollenkaan (kun sillä oli rasittava ja kimeä ääni) enkä minä olisi saanut puhua lapselle koska se on turhaa lässyttämistä. Tuolloin kaikki jokivat tuota isien synnytyksen jälkeistä masennusta ja kyllä se siitä jne. Vielä odotusaikana mies oli innoissaan ja suunnitteli mitä kaikkea teemme, mitä hankitaan ja miten yhteisistä säännöistä sovitaan jne.

 

[Tuttua]

Kuulostaa ihan mun mieheltä.. Meille syntyi nyt toinen lapsi, ja nyt alkaa tuntumaan etten jaksa hoitaa kahta pientä lasta yksin. En kyllä tiedä miksi oletin että olisi muuttunut..

 

["ihme"]

No EI tuoo Ole normaalia.

oletko puhunut miehesi kanssa, kysy mitä hän luuli lapsiperheen elämän olevan, kun kerran lapsen halusi.

olkoon hoitamatta, olkoon itsekäs. Itselleen hän siinä tekee hallaa kun jää paitsi lapsen elämästä.

mutta yksi asia kirjoituksessasi oli paha.
kirjoitit, että sanoo lapselle mene häiritsemästä, kun lapsi Tulee luokse.
tuo tekee todella huonoa lapsen kehitykselle.

muista asioista keskustelette, mutta kun Mies tuon lapsen torjumisen tekee, potkase ukkoa persuksille, että herää.
noin EI toimita

mutta puhukaa

 

["Hukassa"]

Kotoa opittua mallia olen miettinyt. Mieheni on muissa asioissa melkeinpä vastakohta äidilleen mutta ei ilmeisesti tässä.

Anoppi ei oikein osaa olla lapsen kanssa eikä ole siitä kiinnostunut. Yhteydenpito loppui lähes kokonaan lapsen synnyttyä. Olisiko nähnyt lapsen noin kuusi kertaa vaikka samassa kaupungissa asutaan ja kaikki näkemiset ovat mieheni aloitteesta tai sitten juhlia. Etenkin ensimmäinen käynti anopin luona lapsen kanssa oli jotenkin järkytys. Anoppi ei kiinnittänyt lapseen mitään huomiota, koitti hakeutua aina eri huoneeseen jne. Kun lapsi (silloin noin 2 kk) heräsi päikkäreiltä itkien ja me olimme kahvipöydässä piti anoppi saarnan, että alusta asti pitää tehdä selväksi lapselle, että aikuisten mukaan mennään. Minun olisi pitänyt juoda kahvi rauhassa loppuun ja vasta sitten mennä katsomaan mikä lapsella on hätänä. Lapsen 1 v synttäreillä ei muuten kiinnittänyt huomiota lapseen mutta kun lapsi kiipesi sohvalle anopin viereen katsomaan ja koski anopin kelloa, ärähti anoppi "näpit irti siitä" niin että lapsi alkoi heti itkeä pelästyneenä ja muutkin hiljenivät ja kääntyivät katsomaan samantien. Lahjan toi mutta antoi sen miehelleni, ei siis edes tervehdi tai yritä ottaa kontaktia lapseen.

 

[dhfh]

ei kuulosta yhtään terveeltä touhulta, ei todellakaan voi laittaa minkään masennuksen piikkiin tuollaista. Melko sairas suhtautuminen omaan lapseen... Sinuna pakkaisin kimpsut ja kampsut. Lapsikin kohta tajuaa ja vaistoaa, että isä inhoaa häntä

 

[Meilläkin]

Mun miehellä on ollut samantapaisia ongelmia, ovat poistuneet kokonaan lasten alkaessa kommunikoida, ja tän kolmannen vauvan kanssa on jo ihan lääpällään, vaikka ei oikein osaa vieläkään yksin hoitaa. Meillä rumat sanat johtuivat ymmrätämättömyydestä, ei käsittänyt, miten paljon pieni lapsi tajuaa. Puutuin sanomisiin alusta asti tiukasti, niin jäivät pois. Puhu, puhu ja puhu taas, mutta yritä olla syyttelemättä, muuten mies ajautuu puolustuskannalle. Tuskin hän pahuuttaan toimii typerästi ja väärin.

Minä tajusin ensimmäisen lapsen kohdalla, että vaaleanpunaiset unelmani jaetusta vauvanhoitovastuusta olivat vain kuvitelmia, ja päätin, että miehessäni on tarpeeksi muita puolia, joita rakastan. Otin siis tietoisesti vauvavuoden vastuulleni. Sain minä kyllä suihkuun mennä, ja asiat tosiaan helpottuivat ajan kuluessa. En voi taata sinulle käyvän näin, mutta keskustele nyt ainakin asiasta. Äläkä anna ainakaan suihkuasiassa periksi.

 

[dhfh]

Minusta tuo lähtökohtanakin kuulostaa todella oudolle, ei voi käydä suihkussa, imettää isän nähden, viettää liikaa aikaa vauvan kanssa jne.. Siis wtf? Ei mene meikäläisen kaaliin tuollainen käytös alkuunkaan, oikein selkäpiitä karmii. En käsitä mitä tuollaisen "isän" päässä liikkuu.

 

[10 lisää]

Ja meilläkin useimmat ongelmista juontuivat miehen omaan kylmään lapsuuteen. Ei vain osannut ja ymmärtänyt. Sinun täytyy nähtävästi päättää, jaksatko lähteä miehesi kanssa tähän, vai onko se sinulle liikaa. Mahdollisesti tarvitsette terapiasta apua. Meillä mies ei sellaiseen lähtisi, joten lukemattomilla keskusteluilla näistä selvisimme.

En väitä, etteikö omassa miehessänikin olisi ollut ihan oikeaa "vikaa", mutta hän osasi käytöstään katua ja pyytää anteeksi, vaikkaei kaikessa kyennytkään muuttumaan. Eikä tarvinnut.

 

["ihme"]

Tuo mitä kirjoitit anopista, olitko tosissasi.
onko miehesi kasvatettu noiden periaatteiden mukasn.
miehesi pitää niitä normasleina, koska on kasvanut utse tuossa sairaassa
ilmapiirissä.
tunnevammainen nainen on kasvattanut pojastaan tunnevammaisen, NYT sinulla ap on kova paikka
edessä, teetkö muutoksen tai annatko miehen kasvattaa lapsestanne samanlaisen, joka kohtelee omia lapsiaan kuin saastaa

olisit kertonut heti tämän, EI Tässä mitään masennusta Ole, EI Tässä puheet auta.
ainoa mikä auttaa on terapia, jossa miehesi saa purettua lapsuutensa traumat.

jos EI terapiaa, pelasta lapsesi ja lähde ja jätä minimiim lapsen ja anopin tapaamiset

 

["yks"]

No tuossahan se tuli. Eli miehen omat lapsuuden kokemukset ja malli vanhemmuudesta on nyt aktvivoituneet. Todennäköisesti anoppi ei ole ollut miehellesi kovin läsnäoleva äiti, todennäköisesti on kokenut negatiivisia tunteita lapsensa synnyttyä ja nyt teidän lapsen syntymä taas nostaa nuo tunteet pintaan (siksi käyttäytyy niin omituisesti lastanne kohtaan).

Mies ei välttämättä tiedosta itse koko tilannetta ja varmasti kyseessä myös se itsekin mainitsemasi synnytyksen jälkeinen masennus. Itse äitinä koin saman; oman lapsen syntymän jälkeen tajusin, etteivät omat vanhempani olleet kovinkaan hyviä vanhempia, eikä minulla ollutkaan kovin kummoista vanhemmuuden mallia. Kiintyminen lapseen oli tosi vaikeaa ja synnytyksen jälkeinen masennus puhkesi. Se on todella rankkaa kun oma lapsuus ikäänkuin "romahtaa" ja alkaa niitä asioita jäsentämään ihan uudella tavalla ja samalla alkaa myös itselleen rakentamaan oikeastaan uutta minäkuvaa.

Ei tuossa tilanteessa oikein muukaan auta, kun ammattilaisen kanssa keskustelu. Todennäköisesti miehesi kokee itsekin tilanteesta huonoa omatuntoa, mutta ei kykene olemaan enemmän läsnä. Eikä osaa itsekään sanottaa omia ristiriitaisia tuntemuksiaan.

Jollain tavalla miehesi pitäisi saada heräteltyä näkemään tilannetta ja hakemaan ulkopuolista apua. Sinä voit valita, lähdetkö tukemaan miestä vai pistätkö lusikat jakoon. Tärkeintä on, että tilanne ei jäisi nykyiselleen. Jos eroon päädytte, olisi kuitenkin joka tapauksessa lapsen ja isän suhteen kannalta tärkeää, että isä saisi omaa tilannettaan käsiteltyä.

 

["Hukassa"]

Ihme: sehän siinä on kun mies kokee, että hänen äitinsä suhtautuminen lapseen on normaalia. Kun taas minun äitini tai hänen isänsä (miehen vanhemmat eronneet miehen ollessa vauva) ja tämän vaimo ovat idiootteja ja käyttäytyvät ärsyttävästi kun leikkivät lattialla ja sylittelevät lasta ja minun pitäisi heille siitä huomauttaa. Myöskään mitään tuliaisia yms. isovanhemmat eivät saisi tuoda koska lapsi oppii saamaan liikaa tavaraa jne. Eli mies kokee tietenkin äitinsä tavan suhtautua lapsiin normaalina.

Miehen puolella suvussa ei ole muita lapsia ja en jotenkin osannut edes ajatella miten anoppi käyttäytyy lapsia kohtaan enkä edes osannut ajatella, että mieheni olisi samanlainen kun muuten ovat niin erilaisia. En siis tyhmyyttäni osannut edes ajatella tällaista asiaa vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut.

 

["vieraana"]

Muista, että sinun tehtäväsi äitinä on taata lapselle lämmin lapsuus ja perusluottamus. Kauanko annat miehen kohdella lasta kaltoin, ennen kuin teet jotain? Lapselle vain teot puhuvat, eivät sanat.

 

[10 edelleen]

Kuten tuossa edellä todettiinkin, on äärimmäisen kova paikka tajuta oman lapsuutensa helvetillisyys. Miehesi ei (vielä?) tähän pysty. Älä vaan jätä omaa kantaasi ja näkemystä esillle tuomasta riidan pelossa, miehesi täytyy huomata vääristyneet mallinsa. Voi kuinka surullista, hänen lapsuutensa on varmasti ollut kauhea. Toivon totisesti, että pystytte selvittämään ongelmat, muuta sinun täytyy tiedostaa, että se ei tapahdu hetkessä, ja miehesi täytyy olla valmis oikeasti yrittämään. Muuten en minäkään näe muuta vaihtoehtoa kuin suojella lastanne eroamalla. Ja itseäsi, toki.

Miesparka.

 

["Toivo"]

Ihan kuin mun mies.

Asenne ja miehestä itsestään lähtenyt halua olla lapsen kanssa kyllä muuttui pikkuhiljaa sitä mukaa kun vauva kasvoi. Aloin odottaa pikkusisarusta esikoisen ollessa 1 v ja toisen lapsen synnyttyä mies muuttui kuin taikaiskusta. Ottaa esikoisen mukaansa joka paikkaan ja osallistuu ihan eri tavalla kuin ikinä ennen. Hoitaa vauvaakin ihan eri tavalla kuin esikosta ja näyttää ihan aidosti nykyään iloitsevan ja nauttivan lapsista.

 

["yks"]

[QUOTE="Hukassa";30266825]Ihme: sehän siinä on kun mies kokee, että hänen äitinsä suhtautuminen lapseen on normaalia. Kun taas minun äitini tai hänen isänsä (miehen vanhemmat eronneet miehen ollessa vauva) ja tämän vaimo ovat idiootteja ja käyttäytyvät ärsyttävästi kun leikkivät lattialla ja sylittelevät lasta ja minun pitäisi heille siitä huomauttaa. Myöskään mitään tuliaisia yms. isovanhemmat eivät saisi tuoda koska lapsi oppii saamaan liikaa tavaraa jne. Eli mies kokee tietenkin äitinsä tavan suhtautua lapsiin normaalina.

Miehen puolella suvussa ei ole muita lapsia ja en jotenkin osannut edes ajatella miten anoppi käyttäytyy lapsia kohtaan enkä edes osannut ajatella, että mieheni olisi samanlainen kun muuten ovat niin erilaisia. En siis tyhmyyttäni osannut edes ajatella tällaista asiaa vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut.[/QUOTE]

Hmm.. Mieshän ei itse omalle lapsuudelleen mitään voi, eikä hänellä oikeasti ole muuta käsitystä vanhemmuudesta ja uskoo itse toimivansa ns. oikein. En usko, että mies pahuuttaan toimisi noin, toistaa vaan omaa saamaansa mallia. Nyt, kun hän näkee sinun vanhempiesi kautta toisenlaisen tavan toimia, se voi herättää katkeruutta, mustasukkaisuutta ja kasan muita negatiivisia tunteita. Ja sitten liittää ne tunteet teidän lapseen, vaikkei näin tietenkään saisi olla.

Jotta itse ymmärtäisit tilannetta paremmin, tällaisissa tilanteissa on kyseessä usein useamman sukupolven jatkumo ja miehesi äitikin vain on toistanut omien vanhempiensa tapaa toimia, osaamatta kyseenalaistaa ja ymmärtämättä sen vahingoittavuutta.

Mitä jos itse soittaisit vaikka perheneuvolan psykologille ja kysyisit sieltä neuvoa? Kerrot siis tuosta miehen taustasta ja että toivoisit saavasi vinkkejä, miten saisit miehen näkemään tilanteen lapsen kannalta?

Tsemppiä kovasti, toivottavasti saatte katkaistua "kylmyyden kierteen". Hetkessä se ei varmastikaan tapahdu ja miehesi joutuu käymään todella ison henkisen prosessin läpi.

 

["Noras"]

Ymmärrän lapsen tuomat elämänmuutokset ja niihin sopeutumisen hankaluudet. Senkin, että nämä ovat usein miehelle hankalampia kuin naiselle, joka ikään kuin kasvaa äitiyteen 10kk kun taas miehestä tulee isä "yhdessä yössä". Mutta... nuo kertomasi seikat, esimerkiksi imettämisen ällöttävyys ( !! ) kuulostavat kyllä todella häiriintyneiltä. Ei noin perustavanlaatuisiin asioihin mitkään pariterapiat auta, vaan miehesi pitäisi mennä käsittelemään näitä tuntemuksiaan psykoterapiaan! Ja nopeasti! Nuo hänen tunteensahan kumpuavat nimenomaan omasta lapsuudesta. Etäinen äiti, joka kammoksui imettämistä? Fyysinen läheisyys vauvan kanssa epänormaalia? Vauvalle lepertely ärsyttää?? Sehän päinvastoin on aivan välttämätöntä vauvan kehityksen kannalta!

Nyt nopeasti mies hoitoon, tuo on kaukana normaalista.

 

[Kamalaa]

Mun mielestä tossa ei kannata jäädä katselemaan, muuttuuko mies (niinkuin jotkut kommentoivat että mies muuttui toisen lapsen jälkeen..). Sairas kuvio, sairas anoppi, sairas mies. Ja älä vaan kuvittele että sinä pystyt parantamaan miehesi näistä lapsuutensa traumoista, et todellakaan pysty! Mun mielestä pakkaat nyt kamat kasaan ja järjestät itsellesi uuden alun elämääsi, nyt vielä kun lapsi on noin pieni sille ei jää muistikuvia tunnekylmästä isästä ja teidän riidoistanne. Sinä pystyt antamaan lapsellesi hyvän elämän, luota siihen, ja juttele psykologille asioistasi. Isä voi sitten olla lapsen elämässä enemmän mukana kun lapsi kasvaa, jos isä haluaa, mutta älä ainakaan pakota!. Mutta noin kylmä asenne kuulostaa kamalalta, ja jo pienikini lapsi vaistoaa sen. Et itse nyt ymmärrä, mutta miehen asenne rikkoo myös sinua äitinä, hän ei auta sinua missään, ja vähitellen sinusta tulee katkera, koska et koskaan saa pientä breikkiä. Muuta lapsen kanssa pois, ja kun tarvitset omaa aikaa, etsi luotettava lastenvahti (esim oma äitisi), älä jää riippumaan mieheen josta ei ole isäksi (todennäköisesti koskaan)

 

[vierass]

Jaksamisia! Meillä samanlainen tarina... oli tosi hyvä parisuhde 10v ennen lapsen syntymää. Lapsi oli yhdessä haluttu, mies olisi itseasiassa halunnut lapsen jo aiemmin, minä vasta täysin valmiiseen kotiin ja elämään..
Sairaalassa mies ei käynytkään katsomassa meitä kun kerran. Kauhisteli tissejäni kun imetin ja sanoi ihan suoraan miten kamala kokemus synnytys oli ja seksiä ei kyllä enää sen jälkeen harrastettu... nuo sanat tuntui pitkään pahalta ja vaikutti myös varmaan omaan käytökseeni, uppouduin hoitamaan vauvaa ja otin liikaakin vastuuta itselleni... Pian mies alkoi kiukutella kun oma-aika väheni ymsyms.
Yhdessä yössä se mua kohtaan huomaavainen mies oli kadonnut ja sain tilalle narisijan.... vauva valvotti ja sairasteli, miehestä ei ollut tukea ja minäkään en häntä jaksanut miettiä...
Noh päätyi lopulta niin, että vaihtoi meidät yli 10v nuorempaan naiseen.. myöhemmin juteltu kyllä, niin ihan suoraan sanoi, että ei kuvitellut tämän olevan tälläistä, oli liian rankkaa. Kertoi myös olevan mustasukkainen lapselle, kun tarvitsi minut täysin.
Meillä myös anoppi hankala, ei ikinä sylittele lasta tai soita mitä kuuluu. Herkästi äksyilee jos lapsi koskee heillä kylässä ollessaan väärään paikkaan yms...

 

[Tarkemmin ajateltuna]

Ei kai ole narsisti mies? Aika itsekkäältä kyllä vaikuttaa. Hän kostaa sinulle sen, että sinä olet läheinen vauvan kanssa, siksi ei suostu hoitamaan lasta. Selkeästi mustasukkainen sinun ja vauvan rakkaudesta, ja käyttäytyy kuin pikkupoika. Siksi tulee mieleen narsisti, googleta narsistiset piirteet. Ei anoppikaan kovin terveeltä vaikuta. Minä lähtisin tuosta kuviosta alta aikayksikön. Vähän vaikea kuvitella että 10 vuoden suhteenne on ollut pelkästään ihanaa? Etkö muka nähnyt näitä piirteitä missään muodossa aiemmin? Vai oletko niin tossun alla ettet huomaakaan? Ahdistavalta kuulostaa, tuollaisessa suhteessa oleminen nimenomaan aiheuttaa masennusta. Pelasta itsesi, äkkiä.

 

["Sirkkeli"]

Mä en jäisi katsomaan, antaisin ukolle kenkää. Ei tuollainen muutu, on niin paha vika. Jos et häivytä äijää ja äitiä lapsen elämästä, niin voit olla varma, että lapsestanne ei tule ihan normaali. Ja se normaali ei ole miehen normaali.

 

[selkeetä]

Ihan selkeesti mustasukkainen, niin kuin tuossa joku jo sanoikin. Ei normaalia. Ja anoppikin kuullosti mustasukkaiselta siis joko sulle tai teille. Eli sikäli varmaan malli on tullut tosiaan miehellesi sieltä. Jostain luin että jotkut miehet tulee mustasukkaisiksi vauvoille. Hänen olisi hyvä käydä keskustelemassa jossain.
Eihän ne miehet täydellisiä oo,mutta meillä mieheni ja minä ollaan aikalailla jaettu puoliksi lastenhoitohommat siten kun hän työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin ehtii. Hoitaa, leikkii, käy ulkona, vaihtaa vaippaa, kylvettää, nukuttaa, syöttää jne. Ei oo siis mitään mitä ei tekisi, paitsi se imetys.Ja suhtautuu tosi positiivisesti siihen. Harmi, että noin on käynyt, voimia sulle jatkoon.