Mieheni teeskentelee!

[ei voi olla totta]

Kertokaa miten toimisitte vastaavassa tilanteessa:

Pari vuotta sitten oli vaikeaa. Mieheni ei luottanut minuun ja kääntyi suhteemme ulkopuoliseen "apuun". En saanut selville mitään fyysistä, mutta kuten tiedetään niin jos näet sängyssä yhden lutikan, niin voidaan olla varma että patjan alla niitä on varmasti lisää. Joten ei mulla sinisilmäisyysongelmaa ole, olen kuvitellut kaiken pahimman kautta.

Hän sanoi että hän on häpeissään katuu , enkä halunnut sitten tentata liikaa. En oikein tiedä, että mikä määrä kysymyksiä on liikaa/liian vähän! Joka paikassa sanotaan,että pitää mennä eteenpäin eikä saa tonkia toisen yksityisasioita, mutta onko se oikein minua kohtaan, että en saa tätä purkaa koskaan`?


Vaikka mies tarvitsi "apua", hän ei pyytänyt sitä minulta, vaan väänsi naamansa tekohymyyn ja väittti kaiken olevan "hienosti", ja samaan aikaan toisaalla kuitenkin...

No syyt ruodittiin ja päätin unohtaa likaiset yksityiskohdat, ja yrittää hyväksyä tapahtuneen. Pikkuhiljaa kuitenkin käytös ja olemus on lipunut siihen samaan kuin kriisin aikoihin.
Olen alkanut olla varovainen miehen mielialojen kanssa.En uskalla sanoa hänelle mitään liian ristiriitaista, tai alkaa puhumaan suhteestamme, koska pelkään että hän kokee sen liian raskaaksi.

On seurannut että olen vanhan katkeran naisen tapaan alkanut "lipsauttelemaan" juttuja, eli kun hän menee baariin saatan sanoa että "varo sitten bilehilehuoria niillä voi on hiv" HEH HEH ja kaikkea muuta sikamaista, koska panttaan asioita sisälläni. Minull on ikään kuin touretten syndooma, eli sanon kaikkea ?=*#""""!!! enkä osaa pitää yllä "hyviä tapoja". Ja voin kuvitella että mieheni inhoaa sellaista.

Hän on tehnyt selväksi, että vaikeista asioista ei voi puhua kahvikupin ääressä rauhallisesti, vaan hänellä nousee aina kauhea puolustusasenne ja menee ihan jäykäksi koko ihminen, niin että hänelle on tosi inhottava silloin alkaa puhua mistään sielun herkistä asioista. Pitää odottaa myös sitä hetkeä, ettei hän ole väsynyt, nälissään, kipeä, iloinen (jolloin pilaan hänen päivänsä ikävyyksillä joita ei olisi olemassa jos minä en mainistsisi niitä ) Hän kuulemma väsyi niin totaalisesti kun joutui olemaan kärsivällinen että unohdan pettämisen. Samaan aikaan olen kuitenkin aivan vereslihalla tapahtuneesta, enkä voi sille mitään vaikka tiedän että pitäisi vain mennä eteenpäin. pystyn unohtamaan kaiken välillä näennäisesti, mutta oikeasti haudon kokoajan. koska miehen kanssa siitä ei voi puhua niin mietin salaa. Häneltä ei koskaan tule sitä oikea vastausta.

Hän ottaa minut iltaisin kainaloon, mutta näen hänen silmistään jotain aivan kummallista. Kun hän lähtee pois, ja alan ajatella , minua alkaa puistattaa.

Hän lupasi että jutellaan asiat selviksi aina sitä mukaa kun niitä tulee, ettei tapahtunut pääse toistumaan että ajaudumme niin erillemme.

Uskon että hän on nyt uskollinen, mutta henkisesti jotenkin näyttää, että hän on tämän koko suhteemme laskenut minun kannettavakseni, hän ei anna minun edes aloittaa puhumaan mistään ongelmista, vaan vaihtaa puheenaihetta tai sanoo jonkun napakan lauseen, mitä mieltä hän on ja siinä ei jää keskustelulle sijaa.

Vaikka mitään ei tapahdu, ja läheisyyttäkin on niin silti minulla on kokoajan paha olla. Seksi on loppunut, koska se ei vain enää onnistu. Miltä ihmisestä pitäisi tuntua normaalisti? Mistä tietää että on niiin surkeaa, että pitäisi lopettaa koko seurustelu.
Jos näen kavereitani, minua kalvaa kun en voi heidän kanssaan tästä puhua, koska mitään puhuttaavaa ei ole, välillä saan paniikkikohtauksen tapaisia, minua tärisyttää ja palelee kun ajattelen suhdettamme.

Ja kun mies taas tulee kotiin, hän hymyilee minulle ja halaa, ja joudun taas kahden vaiheille.

 

[vilma***]

Te ette keskenänne pysty keskustelemaan ja puhuttavaa on ja paljon. Olosi ei tästä KOSKAAN parane, miehesi kontrolloi miten kommunikoitte ja totuushan on että kommunikoitte vain miehesi hyväksymiä asioita, valkoisia valheita puolin ja toisin. Valmiin repliikein.

Kenelle te näyttelette? Ikäänkuin elämänne olisi tv-ohjelmaa. Mars terapiaan/parisuhdeneuvontaan tai ero. Sairastut ennen pitkää. Ikävää ja julmaa ja vaikeaa. Mutta elämä on.

 

[hänkin petti]

Kuin minun elämästäni, vaikka se tositotuus on edelleen nostamatta pöydälle. Raukkapaska kun ei siihen kykene. Ja minä odotan sitä kykenemisen päivää...

 

[Kaaliperhonen]

Miehellä on kuvitelma, että jos ikävistä asioista ei puhuta eikä niitä ajatella niin aika parantaa haavat ja sitten kaikki on taas hyvin. Hän kuvittelee, että puhuminen avaa jo arpeutuneet haavat ja pahentaa tilannetta. Sinun täytyy saada hänet ymmärtämään, että se ei nyt vain naisen kanssa toimi niin vaan sinun haavasi eivät koskaan parane ilman sitä puhumista.

 

[jätä se sika]

Toisaalta mies näkee tässä että kun asioista ei puhuta, toinen ei tiedä kaikkea eikä koskaan saa tietääkään, anteeksi hänon silti mielestään saanut, joten hän tietää saavansa anteeksi jatkossakin pettämisensä, kunhan ihan kaikkea ei kerota mitä todella tapahtui. Jos tietäisitte kaiken, hänellä on riski, ettei saisikaan anteeksi, ja hän joutuisi kantamaan vastuun teostaan ja kenties jäämään yksin omin toilailujensa takia.

Minä olen se petturi, joten tiedän tämän logiikan. En saisi anteeksi jos hän tietäisi edes vähän enemmän, saatika kaikkea. Toisaalta kynnys tehdä se uudelleen on matala, kun selvisin edellisestäkin.

 

[missä luottamus]

Tuntuu siltä, että kumpaakin raastaa se, ettei asioista puhuta. Mies ei ehkä uskalla puhua, koska totuus paljastuisi ja sinä et uskalla puhua, koska pelkäät, että mies hermostuu liikaa.

Minusta sinun kannattaa miettiä, että jos jatkatte samaa rataa, niin mitä siitä seuraa. Luulenpa, että ahdistut lisää ja alat enemmän epäilemään, koska on totta, että kun on kerran pettänyt, niin kynnys pettää toisen kerran on alhaisempi (varsinkin, jos ekasta pettämisestä jäi hyvät muistot).

Jos mies ei halua keskustella asiasta, niin voisitko kuvitella, että kirjoittaisit hänelle kirjeen, jossa kerrot rehellisesti tunteistasi ja siitä, miten tietämättömyys ahdistaa ja koet tukahduttavaksi sen olon, että ette kykene luottamukselliseen suhteeseen, jossa tuette toinen toisianne vaikeissa tilanteissa.

Minua ainakin vaivaisi se, että MIES on aiheuttanut pettämisellään naisen pahan olon, joten MIEHEN tehtävänä olisi pyytää anteeksi ja keskustella asiasta niin kauan, että nainen kykenee antamaan anteeksi, jotta parisuhdetta voidaan jatkaa. Pettämistä ei voi unohtaa, muttta sen yli voi yrittää päästä. Ei siis ole naisen vika, että parisuhde on lähtenyt alamäkeen.

Jos et kykene antamaan anteeksi, jos haluat seksin takaisin suhteeseenne, jos haluat, että kumpikin opettelisi parisuhteessa olemisen sääntöjä kuten kommunikointia jne, niin teidän on pakko tehdä jotain. Jos ette kykene keskustelemaan rauhallisesti asiasta, niin ehkä silloin ainoa vaihtoehto olisi mennä parisuhdeterapiaan tms, jossa ulkopuolinen toimii sovittelijana, erotuomarina ja osaa kysymyksillään ohjata keskustelua inttämisen ja syyttämisen sijasta rakentavalla tavalla.

Minä en kykenisi olemaan suhteessa, jossa en tietäisi toisen seikkailuista. En myöskään pystyisi pitkään jatkamaan suhdetta, jossa ei ole seksiä (koska mies hakee sitä muualta) ja jossa ei voida keskustella. Mitä muuta muuten saat mieheltäsi paitsi halauksia ja suukkoja? Mikä on se asia, jonka vuoksi siedät tuohon jamaan ajautunutta parisuhdetta?