Mieheni kaveri ei halua minua tupareihinsa

\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 09:09 Piika-äiti harmaana kirjoitti:
No, ainakin minun ystävilläni on elämänkumppaneina miehiä ja naisia, joita en syystä tai toisesta pyydä omiin juhliini, mutta ystäväni ovat sitten sitäkin tervetulleita. Samoin miehelläni ja minulla on juhlia, joihin menemme ilman muuta yksin, ja joihin toisella ei ole minkäänlaista mielenkiintoa osallistua.

Minä en näe mitään ongelmaa siinä, että molemmilla on elämää, ystäviä ja aikaa oman kodinkin ulkopuolella. Välttämätöntähän se on, pitemmän päälle. (Paitsi jos teillä on vielä se alun symbioosivaihe päällä, silloinhan tämmöinen tekee kipeää)

Piika-äiti, 17 vuotta yhteistä elämää
Peesaan tätä, ei parisuhde tarkoita että ihan kaikki, ystäviä myöten, on pakko jakaa. Meillä on runsaasti yhteisiä ystäviä, sellaisia jotka ovat alunperin vain olleet toisen ystäviä mutta heistä on tullut sittemmin oikeastaan ihan koko perheen ystäviä. Ja sitten on sellaisia joiden kanssa ei puolisolla synkkaa niin hyvin, ei se kuitenkaan ole syy dumpata hyvää kaveria. Me tehdään hirmu paljon yhdessä, ehkäpä siksi arvostamme kovin myös niitä sellaisia rientoja joihin menemme erillämme. Olemme kuitenkin kaksi yksilöä, ei mikään tiukasti kääritty paketti.
 
Joo, minä olen ihan reilusti niin kamala, etten kutsu muutamien ystävieni elämänkumppaneita meille, jollakulla on ihan itseni langettama elämänikäinen porttikieltokin. Takana on raskaita syitä, jotka asianomaiset itse tietävät parhaiten. Ei näitä montaa ole, mutta muutama kuitenkin.

Mutta ei ystäväni ole vastuussa toisen ihmisen, edes läheisensä, käytöksestä ja ystävyys on voinut jatkua kun tarvittavat asiat on selvitetty.

Piika-äiti
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 09:43 Piika-äiti kirjoitti:
Joo, minä olen ihan reilusti niin kamala, etten kutsu muutamien ystävieni elämänkumppaneita meille, jollakulla on ihan itseni langettama elämänikäinen porttikieltokin. Takana on raskaita syitä, jotka asianomaiset itse tietävät parhaiten. Ei näitä montaa ole, mutta muutama kuitenkin.

Mutta ei ystäväni ole vastuussa toisen ihmisen, edes läheisensä, käytöksestä ja ystävyys on voinut jatkua kun tarvittavat asiat on selvitetty.

Piika-äiti
No mutta hei, ei nyt ollut kyse tästä.
Eihän?

:eek:
 
Miksi muuten miehen on ihan ok lähteä poikieniltaan mutta jos siellä on joku naispuolinen, heti tulee kielto? Minulla ainakin on miespuolisia ystäviä, meillä on pitkä ystävyys takana ja ihan samalla tavalla kuin miehellä on naispuolisia ystäviä, ei niistä automaattisesti tarvitse pelätä pahinta. Vai onko naisill aoikeasti niin huono käsitys omista miehistään että heti jos silmä välttää, on epäilys että mies käy vieraissa.

Mitäs sitten vaikka joku yrittäisi oma amiestä iskeäkin, tietääpähän ainakin että omassa sängyssä on varsin haluttua tavaraa johon itsellä on yksinoikeus :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 10:01 Taitai kirjoitti:

Miksi sinä teet jutusta luottamuskysymyksen?
Eihän alkuperäinen kirjoittaja edes ollut kieltämässä.

Mieti nyt itse tilanne; Olet iloisena lähdössä miehesi kanssa viihteelle ja sitten kuulet että sua ei halutakaan mukaan.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 10:08 Töllin Ruusa kirjoitti:

Niin no, meillä on yleensä kaverit ihan suoraan kutsua esittäessään onneksi kyenneet sanomaan että koskeeko kutsu millaista poppoota.

Ja kommenttiani en varsinaisesti osoittanut alkuperäiselle, joku vaan vilautti keskustella tuon poikienillan, olisi ihan ok että mies menisi yksin jos siellä ei muita naisia ole mutta kun on kerta muitakin naisia niin siksi kyllä vaimonkin pitäisi mahtua mukaan...

Kissan nostaminen pöydälle on varmasti se paras ratkaisu niin ei ainakaan kenenkään tarvitse sitten yksikseen mietiskellä ja kehitällä ihme kuvitelmia.
 
\Niin no, meillä on yleensä kaverit ihan suoraan kutsua esittäessään onneksi kyenneet sanomaan että koskeeko kutsu millaista poppoota.

Ja kommenttiani en varsinaisesti osoittanut alkuperäiselle, joku vaan vilautti keskustella tuon poikienillan, olisi ihan ok että mies menisi yksin jos siellä ei muita naisia ole mutta kun on kerta muitakin naisia niin siksi kyllä vaimonkin pitäisi mahtua mukaan...

Kissan nostaminen pöydälle on varmasti se paras ratkaisu niin ei ainakaan kenenkään tarvitse sitten yksikseen mietiskellä ja kehitällä ihme kuvitelmia.

[/quote]

Se poikien ilta olin minä.

Ja sen mainitsin siksi, että poikien illassa ei automaattisesti ole naisia tulossa mukaan, väärikkäsityksiä ei voi olla siitä kuka on kutsuttu ja kuka ei.

Aapeen tapauksessa ilmeisesti mieskin oli olettanut että heidät molemmat on kutsuttu, eihän koko aloitusta edes täällä muuten olisi.

Kerro miehellesi, että kuulit keskustelun.

Voihan olla, että miehesikin kaipaa välillä istua iltaa niin kuin ennen vanhaan - omalla porukalla. Se ei tarkoita ettei hän rakastaisi sinua.

Ainakin minä kaipaan välillä oman "vanhan" kaveripiirin seuraa ja jos mieheni tulee siihen mukaan, niin tilanne on vähän toisenlainen.

Keittiönoita
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 09:31 Töllin Ruusa kirjoitti:
Hetkinen.

Teistä on ihan normaalia, että miehellä on ystäviä jotka kieltävät puolisojen mukaantulon?

Luottamus ja oudosti käyttäytyvät ystävät (onko tuo edes ystävyyttä?) eivät mielestäni mitenkään liity toisiinsa.
Mun mielestä on ihan normaalia. En mä omiin juhliinikaan yleensä kutsu kavereideni puolisoita. Siis juhliin, jotka vietetään meillä kotona. Mun pöytäni ääreen mahtuu 8 ruokailijaa ja mä tietysti vien yhden paikan, niin 7 ystävääni voin kutsua. Jos pitäisi kutsua siippoineen, voisin kutsua vain 3 ystävääni.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 11:02 Keittiönoita kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 09:31 Töllin Ruusa kirjoitti:
Hetkinen.

Teistä on ihan normaalia, että miehellä on ystäviä jotka kieltävät puolisojen mukaantulon?

Luottamus ja oudosti käyttäytyvät ystävät (onko tuo edes ystävyyttä?) eivät mielestäni mitenkään liity toisiinsa.
Mun mielestä on ihan normaalia. En mä omiin juhliinikaan yleensä kutsu kavereideni puolisoita. Siis juhliin, jotka vietetään meillä kotona. Mun pöytäni ääreen mahtuu 8 ruokailijaa ja mä tietysti vien yhden paikan, niin 7 ystävääni voin kutsua. Jos pitäisi kutsua siippoineen, voisin kutsua vain 3 ystävääni.
Ja muutenkaan, en ymmärrä miksi aina kaikesta pitää tehdä perhetapahtumia, ihan niin kuin parisuhteen myötä viimeinenkin yksilöllisyyden ripaus katoaisi ihmisestä ja kaikesta mahdollisesta tulee yhteistä ja jaettavaa.
 
Kertoisin minkäkine ttä kuulin keskustelun.
Ja mitä siihen tulee että menis yksin ei tarkottais sitä että pettäis.
Kyllä mä ainakin myönnän olevani jotenkin "vapaampi" bailaamaan ilman puolisoa(jota nyt ei ole, mutta miesystävä kylläkin) Siis että jos lähtee tyttöporukassa sitä vaan bailaa ja bailaa mutta jos mies olis mukana sitä suurimmaks osaks kyhnäis sen kainalossa ja bailaamisesta ei tavallaan tule mitään.Siksi oonkin nyt menossa tyttöjen kesken se kuitenkin on sillon ihan erilaista, eikä siltikään tarkota sitä että miehiä tiirailis tai pettäis!
Kyllä varmaan kaikki tietää eron lähteä ulos tyttöporukalla tai se että olis mies mukana :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 11:10 CrystalBlue kirjoitti:
Kertoisin minkäkine ttä kuulin keskustelun.
Ja mitä siihen tulee että menis yksin ei tarkottais sitä että pettäis.
Kyllä mä ainakin myönnän olevani jotenkin "vapaampi" bailaamaan ilman puolisoa(jota nyt ei ole, mutta miesystävä kylläkin) Siis että jos lähtee tyttöporukassa sitä vaan bailaa ja bailaa mutta jos mies olis mukana sitä suurimmaks osaks kyhnäis sen kainalossa ja bailaamisesta ei tavallaan tule mitään.Siksi oonkin nyt menossa tyttöjen kesken se kuitenkin on sillon ihan erilaista, eikä siltikään tarkota sitä että miehiä tiirailis tai pettäis!
Kyllä varmaan kaikki tietää eron lähteä ulos tyttöporukalla tai se että olis mies mukana :whistle:
Samaa mieltä muuten mutta tyttöporukan tilalla sanoisin vain että kaveriporukka.

entäs
jos se mies ei haluakaan noudattaa ystävänsä pyyntöä, vaan on edelleen pitämässä kiinni siitä, että vaimo lähtee mukaan?? Kun ei ole siitä vielä vaimolleen puhunut, että lähtisi yksin???

Ei saa tehdä "musta tuntuu nyt" päätelmiä toisten ajatuksista!
Kun ei toisen pään sisälle voi millään nähdä!

Miehetkin yrittää tasapainoilla vaimon ja ympäristön toiveiden välissä joskus ihan fiksusti omilla päätöksillään ja joskus myös YLLÄTTÄVÄT positiivisesti.

Ehdotankin ap:lle, että ottaa puheeksi vaikka, että "mitenkäs olit ajatellu, ku kuulin kaveris pyytävän vaan sua ja oltiin päätetty mennä yhdessä?"

Keittiönoita
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 11:15 entäs kirjoitti:
Ehdotankin ap:lle, että ottaa puheeksi vaikka, että "mitenkäs olit ajatellu, ku kuulin kaveris pyytävän vaan sua ja oltiin päätetty mennä yhdessä?"
Totta puhut. Voihan ap:n mies olla ajatellut, että eivät sitten mene ollenkaan.
 
me tavataan milloin mistäkin syystä kamujen kaa ja arvatkaas vain onko kiusallista kun yhden kamun mies melki aina änkee mukaan. \|O \|O kukaan ei kehtaa sanoo sille et eksa jummarra :whistle: :whistle: mut ei vaan jummarra. suunnitellaan nyt grilliiltaa ja satavarmasti tää miekkonenki suunnittelee samaa grilliiltaa pää höyryssä! \|O \|O
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 08:39 vieras kirjoitti:
Tämä kaveri kävi meillä vähän aikaa sitten. Kuulin vahingossa heidän keskustelunsa. Sanoi miehelleni, että jos tulisi yksin, olisi kiva olla niin kuin ennen, me ja muutama muu kaveri (joihin kuuluu myös naispuolisia). Tämä ihminen on sinkku, ja just sellainen joka on yhden naisen kanssa korkeintaan viikon. Yrittänyt monesti houkutella miestäni kanssaan ties minne ja esitellyt naisia hänelle. Nyt en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, kun mieheni lupasi hänelle yrittää päästä yksin. Aikaisemmin vaan oli jo puhetta, että menisimme yhdessä. Sen keskustelun jälkeen mieheni ei ole puhunut asiasta minun kanssa, luultavasti puhuu tänään koska tuparit olisivat huomenna. Ei varmasti kerro, että häntä pyydettiin yksin vaan keksii jotain muuta.
Päästänkö siis mieheni yksin vai mitä teen? Tietysti mieheni jos niin on päättänyt, mutta pitäisikö minun kertoa että kuulin keskustelun?
Mietityttää vaan ne muut naiset jotka saavat tupareihin mennä, mutta minä en ole tervetullut. Mikä lie tällä kertaa taka-ajatuksena tällä kaverilla? Koskaan mies ei ainakaan minun tietääkseni ole minua pettänyt, mutta ei kyllä pitkään aikaan ole ollut tekemisissä tämän ihmisen kanssa. Ahdistaa :kieh:
No tästä ainakin saa sen kuva, että mies sitten olisi menossa tupareihin yksinään ilman vaimoa...Tai sitten ei vain kehdannut suoraan sanoa kaverilleen, ettei yksin tule...Mutta jos sitten ilmoittaa kaverille, ettei tule, niin kaveri voipi taas ajatella, että Pirttihirmu ei päästä miestään yksin mihinkään...Näinkin ajattelevia miehiä kun sattuu löytymään... :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 08:54 Töllin Ruusa kirjoitti:
Mä en kyllä osaa ajatella tilannetta; meistä kumpikaan ei lähtisi juhliin minne toisen mukaantulo ei ole sallittua. :/
Näin myös meillä. Tottakai voi olla tyttöjen / poikien iltoja ilman omaa puolisoa mutta, et tupareihin ei molempia kutsuttaisi kuulostaa.. Meillä kyllä useimmiten vietetään iltaa niin et kaverit kutsutaan puolison kanssa. Sopu sijaa antaa vaikkei kaikki mahtuisikaan saman pöydän ääreen syömään !!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 11:29 Greeata kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 08:39 vieras kirjoitti:
Tämä kaveri kävi meillä vähän aikaa sitten. Kuulin vahingossa heidän keskustelunsa. Sanoi miehelleni, että jos tulisi yksin, olisi kiva olla niin kuin ennen, me ja muutama muu kaveri (joihin kuuluu myös naispuolisia). Tämä ihminen on sinkku, ja just sellainen joka on yhden naisen kanssa korkeintaan viikon. Yrittänyt monesti houkutella miestäni kanssaan ties minne ja esitellyt naisia hänelle. Nyt en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, kun mieheni lupasi hänelle yrittää päästä yksin. Aikaisemmin vaan oli jo puhetta, että menisimme yhdessä. Sen keskustelun jälkeen mieheni ei ole puhunut asiasta minun kanssa, luultavasti puhuu tänään koska tuparit olisivat huomenna. Ei varmasti kerro, että häntä pyydettiin yksin vaan keksii jotain muuta.
Päästänkö siis mieheni yksin vai mitä teen? Tietysti mieheni jos niin on päättänyt, mutta pitäisikö minun kertoa että kuulin keskustelun?
Mietityttää vaan ne muut naiset jotka saavat tupareihin mennä, mutta minä en ole tervetullut. Mikä lie tällä kertaa taka-ajatuksena tällä kaverilla? Koskaan mies ei ainakaan minun tietääkseni ole minua pettänyt, mutta ei kyllä pitkään aikaan ole ollut tekemisissä tämän ihmisen kanssa. Ahdistaa :kieh:
No tästä ainakin saa sen kuva, että mies sitten olisi menossa tupareihin yksinään ilman vaimoa...Tai sitten ei vain kehdannut suoraan sanoa kaverilleen, ettei yksin tule...Mutta jos sitten ilmoittaa kaverille, ettei tule, niin kaveri voipi taas ajatella, että Pirttihirmu ei päästä miestään yksin mihinkään...Näinkin ajattelevia miehiä kun sattuu löytymään... :/
Jos kaveri pystyy "järjestämään" pettämisen, saattaapi syrjähyppy olla muutenkin ajan kysymys. Kyllä yksin pitää pystyä molempien julhlimaan siivosti sekaporukassakin. Mitä tulee tuohon Pirttihirmuuteen, niin en minäkään sellaista mainetta haluaisi tieten tahtoen mieheni kaveriporukassa - saati niitten sinkkunaisten mielessä B) !

Meilläkin mies liikkuu omassa kaveriporukassa itekseen ja siihen porukkaan kuuluu myös naisia. Joskus aiemmin on v-ttanu, miksei oo ottanu minua "näytille" bileisiinsä, mutta nyttemmin oon asiaan tottunu kun on ne naisetkin sen verran minua nuorempia, että änkeän siihen seuraan vasta faceliftin jälkeen B) .

Kannattaa tietysti kuullostella, meinaako mies kertoa tuosta keskustelusta oma-aloitteisesti. Jos ei, niin eikun kissa pöydälle. Mutta kehoitan, et pidä ittes naisena, äläkä anna turhan takia ukkos kavereille aihetta hymistä Pirttihirmusta :) .
 
Mä en menisi jos mua ei sinne kaivattaisi. En tiedä ap:n tilannetta, mutta kaikki ihmiset eivät pidä toisista ja on ihmisiä, jotka eivät "osaa juhlia" vaan pingottavat tupareissakin ja näin ollen sitä samaa fiilistä ei pääse tulemaan mitä muulloin, jos tämä yksi on paikalla.
 
Niinpä
Olisko mahdollista että tää kaveri olis jotenki mustis susta kun totes "että niinku ennen vanhaan".......ja jos vielä lentää kukasta kukkaan eikä osaa vakiintua....

Meinaan vaan että siks ei haluu sua sinne jos oot vienyt hänen parhaan kaverinsa. Ovatko he kaikki bilettäjät sinkkuja? Onko kukaan muu varattu? ja tuleeko heidän puolisonsa sinne????
 
Yhteistyössä