[QUOTE="mä";21977013]Juuri luin kauneus&terveys lehdestä että 1-2 annoksella alkoholi PÄIVITTÄIN on todettu olevan terveydelle positiivisia vaikutuksia (oli verrattu suomalaisia etelä-eurooppalaisiin) esim. sydän- ja verisuonitautien yhteydessä. Kunhan se juominen jää tosiaa tuohon. Tekstissa korostettiin rajusti sitä että meidän "ryypätään pää täyteen kultuuri" on se ongelma, eli silloin kun otetaan alkoholia sitä vedetään aivan liikaa ja elimmistö joutuu koville. Onhan se näin maallikostakin aika loogista. Jos elimmistö yhtäkkiä joutuu vetään "hanat kaakkoon" alkoholin liiallisen määrän vuoksi tokkopa se hyvä on.
Tekstissä myös puhuttiin siitä että esim. viinillä (sillä lasillisella vaan) on todettu myös olevan masennusta ehkäseviä vaikutuksia, jo sen rentouttavan vaikutuksen vuoksi. Myös painon hallintaan en todetiin vaikuttava...mutta tässäkin taas määrä oli ratkaiseva tekijä, eli 1-2 annosta/pvä.
Eli en ap olisi huolissaan miehestäsi.
Paljon enemmän huolestuisin jos hän olisi viikot vesiselvä ja viikonloppuisin tinttaisi urakalla. Kumpa me joskus opittais noilta etelä-euroopan mailta järkevämpi suhtautuminen alkoholiin & että sen järkevämpi käyttö. Vaan kun kieltolaki tuntuu edelleen painavan päälle,vain alkkis juo arkena ja viikonloppuina&pyhinä maksa huutaa hoosiannaa kun kolmen viikon annokset tintataan yhdessä illassa.[/QUOTE]
Nimenomaan. Iso känni on se joka pahaa saa aikaan. Väkivaltaa, rahojen hukkumista, itsensä hukkaamista "jonnekin"
Ihmiset on erilaisia, mutta jos on jo vuosia pysynyt sillä tasolla että yksi olut melkein joka ilta, niin eiköhän se siinä pysy, on se jo nähty.
Itse otan yhden samalla tavalla, "melkein joka ilta". Joskus toki voi olla esim viikko etten ota yhtään, mutta nekin tauot tulleet vahingossa, en vietä tarkoituksella mitään tipattomia tammikuita tms. Näin olen tehnyt about kymmenisen vuotta. Odotan vieläkin sitä päivää, kun tämä tapa vie minut turmioon ja yksi vinkkulasi silloin tällöin tarkoittaakin sitä, että ryyppään katon pään päältä

...humalaan en ole itseäni juonut vuosikausiin. Itselleni se on alkoholismin raja, että ei harrasta humalahakuista juomista.
Jollekin toiselle just päinvastoin, eli jos ottaa tiistaina ja torstaina yhden niin on alkoholisti. Kun taas jos ottaa lauantaina vaikka 10 annosta kerralla, niin ei haittaa mitään??
Eiköhän viikonpäiviä enemmän merkkaa ne määrät.
