Vaativa vaimoko olisi syy pettämiseen! Ihan turha tekosyy. Ensin pitäisi keskustella kuka todella vaatii ja mitä. Toive ja vaatimus eivät toki ole sama asia. Monen vaimon, mutta myös perheen, miehenkin toiveena on hyvä asunto ja auto. Harvemmin nainen on se, joka vaatii tuon kaiken, niin että pakottaisi miehen tekemään vastuullisen päätöksen vain omaan laskuunsa. Kyllä mies on usein niissä toiveissa itsekin hyvin osallisena ihan omasta halustaan, vaikka tietenkin lopputulos voi vaatia häneltä(kin) ponnistelua.
Eikä tuon pitäisi olla syy PETTÄMISEEN! Joissakin tapauksissa syy eroon, jos tilanne on vastuiden osalta käynyt mahdottomaksi eikä yhteisymmärrystä talouden ja työmäärän suhteen löydy.
Näissä keskusteluissa - siis ihmisten ajatuksissa - pettäminen yritetään kaikin tavoin saada "ymmärrettäväksi", mitä se ei missään tapauksessa ole. Ihan hyvin nainenkin, joka lienee harvemmin se pettävä osapuoli, saattaisi keksiä syyn vaikkapa siitä, ettei mies hanki hänelle linnaa ja palvelijoita, koska on niin kaunis ja sen arvoinen. Vai tiedättekö jonkun, joka olisi toiminut noin?
Tietenkin nainen ja mies ovat oman historiansa lapsia. Lapsuudenkoti ja vanhemmat ovat parisuhteen esimerkkeinä. Suomessa oli vielä 60-luvulla vahva kotirouva-/kotiäiti -kulttuuri, jossa mies oli perheenpää ja päätti ja teki, mitä halusi. Myös pettämistä oli paljon, vaikka siitä vaiettiin julkisesti. Perhepiirissä juttu oli melkein aina vaiettu salaisuus, joka kuitenkin väritti perheen arkea mielettömästi. Vaimo oli alistetussa asemassa, ei voinut ajatellakaan eroa. Perhe pidettiin jotenkin kassa jo maineen vuoksi.
Niissä kuvioissa kasvaneille nykypäivän aikuisille on muodostunut kuva miehen oikeudesta pettää ilman seurauksia. Odotetaan edelleen, että vaimo olisi vähään tyytyväinen ja alistuva. Tietenkin tämä sama perhesysteemi on vallalla myös muissa yhteiskunnissa jopa vielä perinteisempänä. Hyväksytään moniavioisuus miehen oikeutena.
Suomessa pidetään ihanteena ja yritetään toteuttaa sukupuolten tasa-arvoa myös kotona ja perheissä. Siksi pettäminen ei enää ole vaiettua ja siihen kaivataan reagointia. Tällä hetkellä tuo yleinen reagointi jää usein ihmettelyksi ja sallivuuden hakemiseksi aika näennäissyin. Siinä mielessä on menty aiempaan takapakkia, kun aviorikosta ei enää voi tehdä. Kuitenkaan pettäjä ja petetty eivät avioliitossa ole tasa-veroisessa asemassa. Petetty yleensä aina joutuu kärsimään tilanteesta enemmän.
Voi tietenkin ajan saatossa asetelma muuttua. Kun vaimot yhä vähemmän sietävät miehen pettämistä ja tekevät oman ratkaisunsa, vaikka ero kirvelee myös muita, lapsia ja lähipiiriä, niin kulttuuri ja ilmapiiri muuttuu siten, että mies ei enää oleta vaimon, lastensa äidin olevan oman äitinsä kaltainen alistuja ja sopeutuja. Mieskin avioituessaan ja parisuhteeseen mennessään ennakoida pettämistä pienoisella pelolla. Ehkäpä pelko lisää harkintaa.
Luulisin, että moni poikalapsi ja nuorukainen ajattelee suhteestaan siten, että saattaa olla tuleva maksumies tai jopa lastensa lähihuoltaja ihan käytännössä. Eronneiden isien esimerkki ei nimittäin ole vallan loistava ja vapautta tuova. Eron jälkeen mies vasta joutuukin "naisten armoille", mistä jo nyt jatkuvasti kitistään. On se ex, jolle joutui "pulittamaan puolet", maksamaan lapsista elatusmaksuja, olemaan jopa lasten huoltaja, kustantaman uuden naisen vaatimuksineen talosta ja tavaroista, seurustelemaan kaikenkirjavien sukulaisten (entisten ja nykyisten) kanssa jne. Miehille tuollainen arjen pyörittäminen on edelleen vierasta. Käytännössä eronnut (pettänyt) mies onkin aivan naisten pyörittävissä, ja häneltä odotetaan vielä suurempaa taloudellista panostusta, kuin ensimmäisen "ruman" vaimon suhteessa.
PS. Nyt pitää tosin mennä itseensä ja miettiä ajatuskulkuaan
. Onko tämä ihan oikeasti vahingoniloa vai miesten jonkinlaista sympatiseeraamista. Nuorten näkökulmaan kyllä syntyy kokemuksia aivan eri perhe- ja parisuhdekulttuurista. Äidin mallikin elää ja muuttuu.
