hyvä alkuperäinen, kerää jostain voimiesi rippeet, ja... PAKENE.
Olen itse narstisen persoonallisuushäiriön omaavan isän lapsi, eli isäni oli samankaltainen kuin miehesi. Isällä iän myötä käytös paheni ja väkivalta tuli mukaan kuvioon (narsismi pahenee iän myötä). Nyt aikuisena kärsin lapsuudestani todella paljon ja suhteet kotiini ovat poikki. Isääni en suostu enää tapaamaan, ja äitiäni en voi tavata koska isä ei anna äidin nähdä minua. Näin myös äitini on menettänyt yhteyden minuun ja samalla minun lapsiini, siis omiin lapsenlapsiinsa.
Vihaan isääni, ja olen katkera äidilleni joka oli samanlainen lapanen kuin sinä: äiti jäi kotiin eikä puolustanut meitä lapsia hullulta isältä. Äidille oli tärkeämpää pitää kulissit pystyssä ja teeskennellä että perheessä kaikki on hyvin.
Isä jatkuvasti solvasi, haukkui, vähätteli ja mitätöi lapsiaan. Sain kuulla jatkuvasti mieten huono ja typerä olen, miten olen joutavanpäiväinen nainen ja miten naisista ei ole mihinkään muuhun kuin miesten palvelijaksi. Isä toitotti jatkuvasti että miten suuri pettymys on kun olen vain tyttölapsi. Isä vaati että hän on herra talossa, häntä palvellaan ja palvotaan ja yhtään vastakkaista mielipidettä ei saa esittää. Tässä aina kuvaan tuli väkivalta, eli jos uskalsi olla eri mieltä niin remmi paukkui.
Lapselle tämä on armotonta menoa, ja aiheuttaa persoonaan ja psyykeen pahat vauriot. Niitä nyt aikuisena, itse äitinä, terapiassa käyn purkamassa. Olen saanut lapsuudestani post-traumaattisen stressin eli vielä aikuisenakin olen koko ajan ylivalpas ja peloissani ja tunnen että joku hyökkää kimppuuni milloin tahansa (joko henkisesti tai fyysisesti niinkuin isäni teki). Tämä pelko on siis selkäytimessä, sillä lapsena aivot muodostavat tällaisia tunnetiloja joista ei pääse välttämättä koskaan eroon.
Mieti nyt hyvä nainen asiaa pidemmälle kuin viikko tai kaksi. Mieti miten miehesi aikanaan alkaa haukkumaan lapsiasi, ivaamaan heitä, musertamaan heidän itsetuntoaan ja vähättelemään heidän mielipiteitään. Miten pieni, viaton puolustuskyvytön lapsi tuleekaan pelkäämään ja ahdistumaan, ja toivoo että äiti häntä auttaisi. Mielestäni on äidin velvollisuus suojella lastaan, ja olla sen verran ryhdikäs että narsistista hankkiutuu eroon.
Narsisti ei parane koskaan, koska narsisti ei myönnä ikinä itsessään olevan mitään vikaa. Ainoa tapa narsistin kanssa toimeen tulemiseen on se, että ei tule toimeen vaan lähtee ja lujaa.
En toivoisi kenellekään sellaista tuskaa, pelkoa ja kauhua mitä oma lapsuuteni oli. Nämä asiat vaivaavat minua loppuelämäni, ja joka kerta itku tulee silmään kun kuulen että jonkun muut pienet lapset joutuvat kokemaan saman pelon, turhautumisen ja alistumisen, kun psykopaatti narsistia pitää mielistellä ja myötäillä samalla oma persoonallisuus, mielipiteet ja ihmisarvo tukahduttaen.
Mielestäni siis avainasemassa tässä kuviossa et ole sinä, vaan sinun viattomat lapsesi. Aiotko puolustaa lapsiasi vai annatko lastesi joutua samanlaisen kohtelun uhriksi mitä sinä itse nyt koet? Oletko todella varma että haluat lastesi kärsivän?
Anteeksi jo kuulostan ilkeältä, mutta mielestäni et ole oikein ymmärtänyt äitiyden peruslähtökohtaa, joka on se että lasta pitää suojella aina. Mikään aviopuoliso ei ole yhtään mitään sen rinnalla, että sinulla on pienet viattomat lapset, joiden ainoa turva maailmassa sinä olet. Älä petä lapsiasi, niinkuin oma äitini teki minua kohtaan. Haluatko, että lapsesi pitävät sinuun yhteyttä vielä aikuistuttuaankin??
