Mä oon jo pitkään miettiny että tästä jonkun kanssa juttelis. Mulla ei kavereita ole joilla haluaisin avautua. Ja täällä on monta ketjua aiheesta ollut ja niitä oon lukenutkin.
Meillä menee hyvin, ei riidellä, arki sujuu. Ollaan oltu yhdessä nyt pari vuotta, ja ihan alkua lukuunottamatta meidän seksielämä on ollut aika vaisua. Uusperheen yhteensovittaminen on vienyt paljon meidän aikaa, ja silloin sen jotenkin ymmärsinkin että ei jaksa/ehdi seksiä miettiä. Nyt arki on tasaantunut, aikaa olis mutta....
Ollaan puhuttu asiasta, ja mies sanoo että haluaisi kyllä että seksiä on pari kertaa viikossa. Mun mielestä se olis kanssa hyvä. Tällä hetkellä meillä on seksiä kerran kahdessa kuukaudessa, jos sitäkään. Jos meillä on seksiä niin mä olen se joka tekee aloitteen.
Seksin puute on iso ongelma, mutta isompi ongelma mulle on se, että musta tuntuu ettei mun mies halua mua. Suhteen alussa halaili spontaanisti, puristi pepusta, pussas ohimennessään jne. Nykyään ei. Mielestäni mikään minussa ei ole muuttunut. Jostain syystä hänen käytöksensä on muuttunut. Ymmärrän toki ettei arkisin jaksa/huvita kiehnätä toisessa kiinni, mutta lapsivaapana viikonloppunakaan ei tunnu kiinnostavan.
Mä en enää jaksa yrittää näyttää viehättävältä, tehdä asioita parisuhteen eteen, en mitään. Mä en halua pettää, mä haluan vaan tuntea että mun mies haluaa mua. Mä en jaksa olla enää se joka alottaa keskustelun aiheesta, se joka yrittää järjestää romantiikkaa, aikaa parisuhteelle, kiinnostuu toisen asioista. Mutta samalla mä pelkään että tää parisuhde on sitten ihan turhaa, miksi mä olisin miehen kanssa joka ei halua olla mun kanssa, joka ei halua mua.
Miten tästä pääsee eteenpäin?