Mieheni ei anna minulle rahaa, joten

Siis te elätte peeheenä, mutta teillä ei ole yhteiset rahat?

Ei ole. Yritin silloin kun äitiyslomalle jäin puhua miehelle, että laitettais yhteiselle tilille tietty prosenttimäärä tuloista ja maksettais sieltä kaikki yhteiset menot, ruuat yms. Sitä sitten laskettiinki jo, mutta mies sitten sanoi, että vararikko tulee ja se jäi siihen. Ilmeisesti tarkoitti, että hänelle jää liian vähän omaa rahaa sen jälkeen...

Olisiko tuokaan reilua? Jos toisen tulot on 500 ja toisen 3000, niin jos molemmat laittaa puolet tuloistaan yhteiseen hyvään, sille parempituloiselle jäis 1500 "omiin juttuihin", köyhemmälle vaan 250. Ja samassa perheessä muka ollaan

Olishan se parempi tilanne kuin tämä nykyinen

Mies on vain niin kamalan pihi, kun kyseessä ovat muut ihmiset. hyvä esimerkki on se, että kun oltiin kenkäkaupassa ja mies katseli itelleen kenkiä. Mulla oli tarvetta kesäkengille kun entiset oli menossa rikki. Siinä sitten ääneen pohdin, että ostanko vielä vai mitä teen. Mies tarjoutu ostamaan ne kengät, kun voinhan maksaa sitten ne takaisin kun mulle tulee rahaa. En tajunnu silloin sanoa, että sehän voi olla takaisinmaksun alku siitä adidaksen verkkapuvusta, minkä minä hänelle omista rahoistani olen maksanut (elloksen tilillä).

 

Vanha sanonta: Jos sinulla on huono mies mies, peitä häneltä silmät, ja jos sinulla on hyvä mies , niin peitä vain toinen silmä."

On kyllä meilläkin niin että mä hankin kaikki lasten vaatteet ja miehen mielestä ne on turhuutta kun taas omat tekniikka lelut on tarpeellisia.

Eli sama ongelma!

 

Siis te elätte peeheenä, mutta teillä ei ole yhteiset rahat?

Ei ole. Yritin silloin kun äitiyslomalle jäin puhua miehelle, että laitettais yhteiselle tilille tietty prosenttimäärä tuloista ja maksettais sieltä kaikki yhteiset menot, ruuat yms. Sitä sitten laskettiinki jo, mutta mies sitten sanoi, että vararikko tulee ja se jäi siihen. Ilmeisesti tarkoitti, että hänelle jää liian vähän omaa rahaa sen jälkeen...

Olisiko tuokaan reilua? Jos toisen tulot on 500 ja toisen 3000, niin jos molemmat laittaa puolet tuloistaan yhteiseen hyvään, sille parempituloiselle jäis 1500 "omiin juttuihin", köyhemmälle vaan 250. Ja samassa perheessä muka ollaan

Ap taisi tarkoittaa, että tuloista prosentuaalisesti saman verran, eli tietysti, jos tienaat vähemmän, pistät myös vähemmän yhteiselle tilille.

Mutta silti 10 prosenttia 3000:sta on enemmän, kuin 10 prossaa 500:sta.
Meillä menee molempien rahat yhteiselle tilille, johon kummallakin on käyttöoikeus. Ja sillä sekunnilla, kun raha kirjautuu tilille, siitä tulee yhteistä.
Yhteinen koti, yhteiset lapset, yhteiset velat. Tietenkin rahatkin on yhteisiä!

 

[En tajunnu silloin sanoa, että sehän voi olla takaisinmaksun alku siitä adidaksen verkkapuvusta, minkä minä hänelle omista rahoistani olen maksanut (elloksen tilillä).

Voithan kysyä mieheltä, koska aikoo maksaa sulle sen puvun.

 

Kysyn vielä: jos miehes jäisi työttömäksi ja sä menisit töihin, niin olisiko silloinkin niin että sun rahat on vaan sun?

Itse asiassa meillä oli tämmöinen tilanne ennen esikoisen syntymää. Minä kuljin töissä ja mieheni oli kurssilla ja sai ihan minimirahaa kelalta. Minä maksoin silloin kaikki yhteiset menot ja ruuat...

Hitto! Mitä enemmän saan sanoiksi näitä juttuja, sitä selkeämmin tajuan ettei tämä voi mennä näin!!

 

Siis te elätte peeheenä, mutta teillä ei ole yhteiset rahat?

Ei ole. Yritin silloin kun äitiyslomalle jäin puhua miehelle, että laitettais yhteiselle tilille tietty prosenttimäärä tuloista ja maksettais sieltä kaikki yhteiset menot, ruuat yms. Sitä sitten laskettiinki jo, mutta mies sitten sanoi, että vararikko tulee ja se jäi siihen. Ilmeisesti tarkoitti, että hänelle jää liian vähän omaa rahaa sen jälkeen...

Olisiko tuokaan reilua? Jos toisen tulot on 500 ja toisen 3000, niin jos molemmat laittaa puolet tuloistaan yhteiseen hyvään, sille parempituloiselle jäis 1500 "omiin juttuihin", köyhemmälle vaan 250. Ja samassa perheessä muka ollaan

Ap taisi tarkoittaa, että tuloista prosentuaalisesti saman verran, eli tietysti, jos tienaat vähemmän, pistät myös vähemmän yhteiselle tilille.

Mutta silti 10 prosenttia 3000:sta on enemmän, kuin 10 prossaa 500:sta.Meillä menee molempien rahat yhteiselle tilille, johon kummallakin on käyttöoikeus. Ja sillä sekunnilla, kun raha kirjautuu tilille, siitä tulee yhteistä.
Yhteinen koti, yhteiset lapset, yhteiset velat. Tietenkin rahatkin on yhteisiä!

Niin juuri, sanoin puolet molemmista. Eli 50% kumpikin. Sehän tarkottaa et tavallaan parempituloinen laittaa enemmän, mutta sillehän kumminkin jääkin kanssa enemmän silti. Ei minusta reilua

 

Kysyn vielä: jos miehes jäisi työttömäksi ja sä menisit töihin, niin olisiko silloinkin niin että sun rahat on vaan sun?

Itse asiassa meillä oli tämmöinen tilanne ennen esikoisen syntymää. Minä kuljin töissä ja mieheni oli kurssilla ja sai ihan minimirahaa kelalta. Minä maksoin silloin kaikki yhteiset menot ja ruuat...

Ja mies käytti minimirahansa itse itseensä?
Nyt pistät miehen seinää vasten!

 

[

On oikeasti hankala tilanne, mutta en osaa enää oikein tätä lähteä purkamaan :ashamed:

Sanot suoraan miehelles, että sä et ole orja. Hoidat kotona teidän yhteisiä lapsia, miehes tienaa ja elää leveästi ja kerryttää eläkettä.
Sanot, että perhe on yhteinen yritys, jonka ylläpitoon miehenkin pitää osallistua. Ja miehen perheeseen kuuluu vaimokin, ei vain lapset.
Jos miehes haluaa, että sä olet kotona, hänen pitää turvata sulle sama elintaso kuin mitä sulla olisi, jos olisit töissä. Tai ainakin sama taso, kuin itselläänkin. Vaikka se tarkoittaisi oman elintasonsa pikkuista laskemista.
Nyt nainen nyrkkiä pöytään! Miehesi on itsekäs, jos todella ajattelee niin, että sä pienestä rahasta elätät kaikki ja hän käyttää saman verran tai enemmänkin vain itseensä!

täys peesi!!

 

[

On oikeasti hankala tilanne, mutta en osaa enää oikein tätä lähteä purkamaan :ashamed:

Sanot suoraan miehelles, että sä et ole orja. Hoidat kotona teidän yhteisiä lapsia, miehes tienaa ja elää leveästi ja kerryttää eläkettä.
Sanot, että perhe on yhteinen yritys, jonka ylläpitoon miehenkin pitää osallistua. Ja miehen perheeseen kuuluu vaimokin, ei vain lapset.
Jos miehes haluaa, että sä olet kotona, hänen pitää turvata sulle sama elintaso kuin mitä sulla olisi, jos olisit töissä. Tai ainakin sama taso, kuin itselläänkin. Vaikka se tarkoittaisi oman elintasonsa pikkuista laskemista.
Nyt nainen nyrkkiä pöytään! Miehesi on itsekäs, jos todella ajattelee niin, että sä pienestä rahasta elätät kaikki ja hän käyttää saman verran tai enemmänkin vain itseensä!

täys peesi!!

Ja lisäyksenä, että sen aikaa kun vaimo on yhteisestä sopimuksesta kotona hoitamassa yhteistä kotia ja yhteisiä lapsia, niin vaimon eläkevakuutukset luonnollisesti kuuluu mennä sen aikaa miehen palkasta (eli PERHEEN sen hetkisistä tuloista, oli sitte kyse palkasta, kotihoidontuesta tai lapsilisästä )

 

:attn: Miehiä, kuin meitä naisiakin on moneen lähtöön.Varsinkin, kun itselläni on koettelemuksia, huomaan miehessäni helposti hankalat puolet.
Olen venytellyt senttejä ja koettanut neuvotella kodin haasteista ja taloudellisesta vastuusta ja sen jakamisesta mieheni kanssa. Tuo ei ollut helppoa! Tuntui, että rahahuolet vei ilon elämästä ja imi voimat, kun eli aina epävarmuudessa. Neuvottelu johti tulokseen, mikä ei heti kirkastanut taivasta, mutta alkaa hiljalleen tuottaa satoa. Hae apua neuvotteluun jos startti aristaa. Rohkeutta sulle.

 

Ehkä se tässä just on hankalinta kun olen jo niin kauan hyväksynyt tämän tilanteen. Yrittäny parhaani mukaan pärjätä mahdollisimman pitkälle omilla rahoillani, ettei miehen tarvitse hirveästi ylimääräisiä maksella (siis ruokaa). Minunkin on vähän hankalaa hyväksyä se, etten "pärjääkään" omillani, vaan joudun turvautumaan mieheeni. Tiedän, että on outo ajatusmalli, mutta jostain on tämäkin iskostunut mieleeni.

Täytyy nyt miettiä miten parhaiten saan asiani kuuluville. Voihan tietty olla, että mies tajuaa heti ja ihmettelee kun en ole aikaisemmin mitään sanonu tai sitten voi tulla pieni "sota". Täytyy laitella lukuja paperille, se tuohon mieheen varmaankin parhaiten puree

 

Siis todella surullista lukea näitä tarinoita . Miten se on MIEHEN rahoista pois, jos hänen omat lapsensa tarvitsevat kenkiä? Enkä mä ymmärrä miten perheellisellä ihmisellä voi tosta vaan oma napa mennä perheen ohi. Toinen käy työssä ja tuo taloon rahaa. Toinen tekee työtä sille toisellekin pitämällä kodin kunnossa ja hoitamalla yhteistä lasta. Mikä siinä yhtälössä on silloin niin vaikeaa, että kumpikin tekee yhteisen asian eteen hommia? Eikö silloin kummallekin kuulu yhtäläinen elintaso?

 

Hei :hug: sä olet just niinku minä ennen... mä jouduin heittämään sen avomiehen lopulta narikkaan, mutta vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää jotain siitä että myös minussa oli tuolloin ja on yhä edelleen paljon vikaa.

Sä pidät itseäsi ja omia tarpeitasi jostain syystä niin mitättöminä, että et kehtaa sanoa niitä ääneen? Tai sä pelkäät niin mielettömästi kieltävää vastausta että et edes uskalla kysyä? Sulle on pelottavaa tunnustaa puolisollesi että olet riippuvainen hänestä? Sä et uskalla heittäytyä jostain syystä toisen ihmisen huolehdittavaksi? Sä olet jo pyytäessäsi niin syyllinen, että toinen automaattisesti kieltäytyy?

Mulla kariutui kolmen vuoden avoliitto silloin aikanaan. Kun omaisuutta piti jakaa, mies piti oikeutenaan pitää kaiken mitä oltiin yhdessäoloaikana hankittu. Ja mä itte jaoin typeränä sitten tulojen mukaan niitä tavaroita, mutta pidin omina henkilökohtaisina menoina esim. lapsen päivähoitomaksuja |O etc.

Nyt mulla on ihana mies. Omat tilit meillä on, jopa eri pankit. Mutta kaikki raha ja omaisuus on yhteistä. Isommista hankinnoista neuvotellaan toki, mutta käytännössä ei tarvii koska se ostetaan mitä tarvitaan jos siihen rahaa on. Jos ei ole niin odotellaan. Mites se vitsi menikään: meillä mies saa päättää kaikki suuret asiat, mutta vaimo pikkuasiat kuten esim talo- ja autokaupat

 

Hei :hug: sä olet just niinku minä ennen... mä jouduin heittämään sen avomiehen lopulta narikkaan, mutta vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää jotain siitä että myös minussa oli tuolloin ja on yhä edelleen paljon vikaa.

Sä pidät itseäsi ja omia tarpeitasi jostain syystä niin mitättöminä, että et kehtaa sanoa niitä ääneen? Tai sä pelkäät niin mielettömästi kieltävää vastausta että et edes uskalla kysyä? Sulle on pelottavaa tunnustaa puolisollesi että olet riippuvainen hänestä? Sä et uskalla heittäytyä jostain syystä toisen ihmisen huolehdittavaksi? Sä olet jo pyytäessäsi niin syyllinen, että toinen automaattisesti kieltäytyy?

Tässä on mulle mietittävää Ja varmasti totuuden siementäkin paljonkin mukana. Minun on hirveän vaikeaa pyytää rahaa keneltäkään, etenkin mieheltäni. Vaikka tässä tilanteessa tuon pitäisi olla itsestään selvää...

Nyt on mentävä nukkumaan! Kiitoksia teille! Sain paljon ajateltavaa ja rohkeutta muuttaa asioita!! Helpotti huomata, etten ihan hakoteillä ollut, kun salaa mielessäni olin vähän ihmetellyt tilannetta, vaikka kunnolla vasta sen tajusinkin tämän ketjun myötä! Kaunis kiitos siis! Ja hyvää yötä!

 

Mulla ei oo miestä Mutta näin sivustaseuraajana muitten parisuhteissa/perheissä...

Miehet eivät useinkaan kykene jakamaan. Naiset jakavat kaiken lastensa/miestensä/perheittensä kanssa: Kehonsa, aikansa, rahansa, kaiken. Nainen luovuttaa kroppansa vauvansa käyttöön ja lainaa sitä välillä miehellekin. Nainen joko hoitaa lapsia 24/7 tai sitten käy töissä mutta loput ajasta hoitaa lapsia ja kotia kun mies taas toimii välillä lapsenvahtina sen sijaan että ottaisi lapsista oikeata vastuuta. Nainen ostaa lasten tavarat ja vaatteet asiaa kummemmin pohtimatta, mies taas kokee ostavansa lapselle lahjoja jos sattuu lapselle jotain ostamaan.

Näin ei siis ole aina, mutta usein.

AP:ta neuvoisin laittamaan paperille tuloja ja menoja ja arvioimaan miehen tuloja ja menoja myös, sitten paperin kanssa miehen puheille. Selitä, että lapsen menot eivät ole yhtä kuin sinun henk koht menot, ja että hänellä on elatusvastuu tuloihin suhteutettuna. Teillä pitäisi molemmilla olla sama elintaso kerta yhdessä olette ja yhdessä olette lapset tehneet. Joillakin tämä saadaan aikaiseksi pitämällä rahat erillään, joillakin toimii paremmin kun ne yhdistetään.

Minä totesin etten luultavasti pitkään aikaan löydä sellaista miestä johon raha-asioissa luottaisin ja jolla kulutus olisi samantasoista kun minulla, joten päätin elää ilman... Jää paljon enemmän rahaa käteen näin. Ellen sitten onnistuisi pokata jotain oikein suurituloista äijää

 

mä olen kotiäiti yhteisestä sopimuksesta. kuopus on jo 4-vuotias, joten kodinhoidon tukea ei enää tule. vain lapsilisät 4 lapsesta. mies on hyväpalkkainen virkamies. koko yhdessäoloajan meil on ollut vain yksi tili, johon tulee kaikki tulot mitä meidän perheeseen tulee. siittä myös maksetaan kaikki menot ja laskut. mulla ei ole ollu koskaan tunnetta et olisin käynyt miehen kukkarolta pummimassa rahaa. kun olen yhteisen tilimme korttia höylännyt, olen pistänyt menemään omaa rahaani omalla nimellä olevalta tililtä. en kyl kestäisi jos tuntisin olevani joku pummi. olen ihan samalleen töissä perheen eteen kuin mieskin. joten ihan samalleen mulla on kättöoikeus yhteisiiin rahoihin.