Miehen outo raivo ja karmiva puhetapa

Ja luonteelleenhan ei voi mitään eikä se tietenkään pienen ihmisen elämän laatua nosta, että vanhemmat huutavat toisilleen kuin valtamerialukset.

Mutta kuinka kiltti olet? Joskus tällaisten öykkäreiden suu loksahtaa kiinni (tai hämmästyksestä auki) kun antaa takaisin samalla mitalla. Sellainen käytöshän toki kärsii nopeasti inflaation, mutta kokeile kerran katsoa sitä mulkvistia ilkeästi ja sanoa mitä sanottavaa on - kylläs varmaan tiedät.

Mulla oli kerran miesystävä joka kävi koko repertuaarin läpi haukkumasanoissa. No se huorahan se on se suosituin (mitä mielikuviteksettomuutta ja lakkaa nopeasti loukkaamasta). Sanoin sille sitten ilkein katsen höystettynä, että sä et jätkä huoraa tuntisi vaikka se tungettais sun homon perseesees. Meni siis hiljaiseksi.

Tietenkään lapsen kuullen tämmöistä ei sanota eikä se kovin rakentavaa ole muutenkaan. Mutta älä kuitenkaan näytä loukkaantumista, tuon tyyppiseltä ihmiseltä et myötätuntoa saa kuitenkaan.
Alistumalla ja suremalla asia ei edisty, ryhtiä vaan, eihän sitä rääväsuisuuden tähden (välttämättä)perhettä rikota. Romantiikkaa ja rakkauttahan me naiset haluttaisiin, mutta kun sitä ei tule niin pakko pärjätä näineen. Alistumisesi ruokkii tuota käytöstä, älä sieltä sääliä odota.

 

Ehkä minä kuitenkin tarkastelisin miehen tekoja ihan oikeasti, siis mitä hän todella tekee, niin pahassa kuin hyvässä. Jos oleminen on pelkkää uhoamista, niin ei ole todellakaan mitään hätää. Minulla on sitten toinenkin ystävä, joka oli luonani kahvilla; hän vastasi puhelimeensa kahvipöydässä; "mitä v...ua sä mulle soitat" ja jatkoi keskustelua niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Me vähän ihmettelimme, mutta se oli hänen tapansa puhua.

Tietysti asia on ikävä, mutta pitäisi pystyä tekemään ero todellisen uhan kanssa.

Minusta asia ei ole vain ikävä, sitä ovat pienet ongelmat. Ap:n ongelma on iso, hän kärsii jo itsekkin. Pitäisikö odottaa että uhkailija ehtii vahingoittaa tosissan vai? Kyllä tuollainen jakautunut persoonallisuus on vaikea sulattaa ja sellaisen kanssa asuessa voi tosiaan huonosti. Siinä voi mennä myös oma mielenterveys. Elikkä ei ole vain ikävä asia, vaan hälyyttävä.

 

"Olen itse temperamenttinen ihminen, kiukuspäissäni voin sanoa ihan mitä liikkuu maan ja taivaan väliltä, mutta pahaa/ilkeää/paskamaista ihmistä minusta ei saa tekemälläkään. En vahingoita kärpästäkään."

Tuo on vain sinun mielipiteesi. Sanomalla mitä sylki suuhun tuo hallitset toisia ja ympäristöäsi. Saat itse sanoa vaikka kuinka ilkeästi, mutta tuollaiselle moni ei uskalla antaa samalla mitalla takaisin. Tulos on se, että sinä sanot mitä haluat ja toiset pitää turpansa kiinni. Vain itse kuvittelet olevasi kiltti, sinut tuntevat ihmiset tuskin ovat samaa mieltä. Ihmiset jotka sanovat ilkeitä asioita, ovat ilkeitä. Älä kuvittelekkaan etteikö sanomisesi ole loukannut toisia. Moni pitää varmaan sinua inhottavana ihmisenä. Itse en pidä enkä kunnioita ihmisiä, jotka ottavat oikeudekseen sanoa mitä sylki suuhun tuo. Tosi vellihousumaista kutsua ilkeyttä temperamentiksi. Temperamentti ei ole sitä, että ottaa itselleen oikeuden sanoa toisista loukkaavia asioita.

"Kiukun purkautuminen on ongelma." Jospa keskittyisit siihen, mitä käytöksesi sinulle antaa. Se antaa sinulle vallan hallita ympäristöäsi, sinulla on sananvapaus, muilla ei. Harva ihminen uskaltaa kritisoida kaltaistasi, kun ei tiedä mitä sieltä suusta lentää vastaukseksi. Itse luulet, ettei sanomisesi vahingoita muita, koska et halua ottaa vastuuta sanomisistasi. Olen ihan varma, että sinusta puhutaan seläntakana, kun tuollaiselle ei voi suoraan sanoa mitä mieltä on.

Kiitos mielipiteestäsi. Jos olet hyvä ja reilu ihminen lähimmäisillesi, ystävillesi ja työkavereillesi, etkä halua loukata heistä ketään, arvostan mielipidettäsi vielä enemmän. Toteutat silloin sitä, mistä itse saarnaat.

 

Aikaisemmin olen kuvitellut tulevani hulluksi surusta mutta aivan viimeaikoina olen jollakin tapaa pystynyt nousemaan kaiken tämän yläpuolelle---. Mies ilmaisee itseään verbaalisesti voimallisimmalla mahdollisella tavalla kun pienikin asia häntä ärsyttää.
Suuttuessaan saan aina painua helvettiin, minulla ei ole mitään merkitystä, ei ole kiinnostunut ”lätisemään” kanssani, haluaa eroon minusta, jne.

Avainlause: olette olleet yhdessä VASTA kolme vuotta, ja olet ollut tulla hulluksi surusta. Jos suhteen alku on tällainen, ihanko tosissaan olisit valmis sietämään vastaavaa elämää vielä seuraavat 50-60 vuotta eli loppuelämänne? Se on aika hitosti enemmän kuin kokemasi 3 vuotta.

Jos itse otan puheeksi ainaisen haukkumisen ja että sen on loputtava, saan joko kuulla että ärsytin enkä tajunnut pitää turpaani kiinni tai että olin niin tyhmä ja tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset vaan ärsyttävät häntä yli kaiken.

Hälytyskellot soivat... tuhoon tuomitun suhteen paras tunnusmerkki on se, ettei pari pysty puhumaan ongelmista. Miehesi lyttää ja syyttää sinua, vähättelee tunteitasi, eikä ota itse ollenkaan vastuuta OMASTA käytöksestään. On raivostuttavaa lukea näitä tarinoita, joissa miehet (joskus naiset) selittelevät käytöksensä provosoitumisen piikkiin. Jokainen on kuitenkin itse vastuussa siitä, mitä tekee ja miten reagoi ärsytettynä. Ei väkivaltakaan ole oikeutettua sillä perusteella, että "toi ärsytti". Sama pätee henkiseen väkivaltaan.

Ap., et ole hullu, liian herkkähipiäinen tai mitään muutakaan. Et taatusti sietäisi tuota kohtelua keneltäkään muulta, esim. naapurilta, sukulaiselta tai työkaverilta, vaan panisit välit poikki. Minkä ihmeen takia sinun pitäisi sietää sitä ns. rakkaimmaltasi?

Kuten joku jo totesi, hetkellinen hyvyys ei poista pahaa. Se, että mies on välillä kunnon mies, ei oikeuta tuota kohtelua. Miksi ihmeessä mies voisi "ostaa" väliaikaisella kiltteydellä oikeuden kohdella sinua kuin saastaa? Haluatko tosiaan, että tyttösi oppii odottamaan vastaavaa käytöstä miehiltä aikuisena, ja haluatko, että tyttösi kohtelee sinua itsekin vastaavasti?

 

oma isäni oli tismalleen samanlainen, kuin kopio miehestäsi. Hän oli myös meitä lapsia kohtaan (kuten äitiäni kohtaan) kärsimätön, aggressiivinen ja haukkui ja sätti törkeillä sanoilla.

Lapsuudestani jäi pahoja traumoja ja psyykkinen sterssitila, ja näen painajaisia isästäni vieläkin. Olen käynyt terapiassa mutta eihän se poista lapsen aivoille tapahtuneita vaurioita. Jos lapsen kehitysvaiheessa - 1-5 vuotiaana kun aivojen kehitys on kiivaimmillaan - tulee tuollaista turvattomuutta, pelon tunnetta ja ahdistusta mitä isän käytös aiheuttaa, voi aivojen rakenne ihan fyysisesti muuttua ja altistua stressille ja pelkotilalle.

Haluan että mietit seuraavaa asiaa: miten lapsesi suhtautuu tulevaisuudessa teihin?

Oma tilanne on se että en halua olla isäni kanssa missään tekemisissä. Vihaan isääni, isäni on pilannut lapsuuteni ja vienyt turvallisen kodin minulta, joka jokaiselle lapselle kuuluisi.

Vihaan myös äitiäni, tai enemmänkin ehkä olen katkera. Äiti oli hyvä äiti, mutta ei uskaltanut suojella lapsiaan eikä nousta isän tyranniaa vastaan. Äiti teki karhunpalveluksen hyssyttelemällä asiaa ja antamalla isän raivota, hallita perhettä pelolla ja olla narsistinen psykopaatti.

Lopputulema on se että en ole vanhempieni kanssa tekemisissä, näen heitä ehkä kerran vuodessa sukujuhlissa. Minulla on itselläni 2 lasta, mutta he eivät saa koskaan nauttia isovanhemmuudestaan, sillä en vie lapsiani sinne sekunniksikaan käymään isäni takia. Nyt siis sinällään viaton äitinikin on menettänyt mahdollisuutensa mummouteen, sillä en käy siellä kylässä. Toisaalta myös isäni on alistanut äitini niin, ettei äiti uskalla esim. käydä luonani lapsenlapsia katsomassa ilman isän lupaa, ja sitä lupaahan isä ei anna kun haluaa "hallita" äitiä.

En siis anna suoria neuvoja, vaan odotan että ymmärrät ihan itse rivien välistä. Mielestäni olet tekemässä tytärtäsi kohtaan pahinta mahdollista virhettä, virhettä joka tulee pilaamaan tai vaikeuttamaan tyttäresi elämää vuosikymmeniksi eteenpäin.

Haluatko sinä olla se äiti, jolle tytär on katkera, kun et suojellut häntä lapsuusvuosina raivopäistä isää vastaan? Haluatko olla se äiti jolla on jäätävät välit tyttäreensä ja jota tytär ei aikuisena halua tavata? Haluatko sinä olla se äiti, joka jää ulkopuolelle aikuisen tyttären elämästä, joka ei näe tyttären lapsia, hänen tärkeitä elämänsä huippukohtia, tai tiedä tyttären elämästä mitään?

Näin kävi omalle äidilleni, joka valitsi sen tien että kestetään isää, pidetään perhekulissit pystyssä ja odotellaan "jospa se siitä".

Olen ikuisesti katkera äidilleni ja vihoissani isälleni - mikään terapia ei tätä tunnetta pysty koskaan poistamaan.

Mieti tarkasti mitä teet. Kumpi on tärkeämpi, viattoman lapsesi elämä vai henkisesti sairaan miehesi miellyttäminen.

Lopuksi: narsisti ei parane, ei koskaan. Narsisti ei myönnä itsessään olevan mitään vikaa. Oma isänikin on sitä mieltä että kaikki ongelmat johtuvat siitä, että on vaikea vaimo, kiittämättömät ja pahat lapset, ja hän on tässä se "uhri" joka kärsii siitä että muut ovat niin kiittämättömiä ja pahoja.

Ihan itkettää kun mietin mitä kauhuja tyttäresi tulee kokemaan, sillä muistan niin elävästi ne pelon, kauhun ja tuskan hetket omassa lapsuudessani!!!

Yksi sana sinulle: TOIMI!

 

Käsitykseni mukaan esim. skitsofrenian syntyä edesauttaa juuri kaksijakoinen, kummallinen henkinen ilmapiiri kotona. Lapsi ei sitä käsitä, vaan säilöö mysteerin sisäänsä ja se alkaa vähitellen tehdä lapsenkin maailmasta kaksijakoista. Voi sitten helposti puhjeta psyykosiksi, skitsofreniaksi ja elämän mittaiseksi helvetiksi nuoruusiässä. Eli nyt ihan oikeasti, pelasta lapsesi tuosta ympäristöstä, miehesi on sairas! Juuri tuo enkelivaihe sen kertookin. Kykenemätön hallitsemaan itseään, eikä pysty kohtaamaan asiaa, ei keskustelemaan: ota ja häivy! Lyönti ei edes ole pahinta, vaan jo tuo vaihe. Tuo sitä tuhoa eniten tekee!

 

Ei nyt todellakaan vauva ole kärsimässä sanoista, porukka on aivan hysteeristä. Ei ole hyvä ratkaisu erota pienen vauvan kanssa. Epäilen kyllä , että kysymyksessä on raskauden jälkeinen masennus.

 

Olen arvostanut jollain tasolla nimimerkki no:n kommentteja, mutta tuo viimeinen on aivan kammottava. Ap, jätä se huomiomatta!

Täällä on monta viisasta vastausta, lue ne tarkkaan.

 

Olen arvostanut jollain tasolla nimimerkki no:n kommentteja, mutta tuo viimeinen on aivan kammottava. Ap, jätä se huomiomatta!

Täällä on monta viisasta vastausta, lue ne tarkkaan.

Olen kyllä ihan tosissani, että äiti voi olla masentunut ja nyt kaikki tuntuu kamalalta. En ymmärrä miksi porukka toivoo yhteen ääneen, että eroa heti kolme kuukautisen vauvan kanssa. Onko todellakin oikea ajankohta erota ja onko todellakin miehen sanallinen viestintä nyt syy hajoittaa perhe. Missä on mahdollisuus miehelle muuttaa sanavalintojaan? Oliko 12 kk sitten tilanne eri.

En puolustele miestä, mutta en missään tapauksessa kehota eroamaan NYT, kun kaikki ovat herkässä tilassa ja uuden vaiheen edessä.

Tämä kuuluu niihin asioihin, joista näen, että ero olisi nyt virhe.

 

Ei nyt todellakaan vauva ole kärsimässä sanoista, porukka on aivan hysteeristä. Ei ole hyvä ratkaisu erota pienen vauvan kanssa. Epäilen kyllä , että kysymyksessä on raskauden jälkeinen masennus.

Raskauden jälkeinen masennus, miehellä?
Kaiken kaikkiaan miehenä näen tuonlaisen käytöksen mieheltä olevan sivistymätöntä, loukkaavaa, uhkaavaa, moraalitonta ihmisyyttä kohtaan, öykkärimäistä, alistavaa.............
Mistä noita oikein sikiää?

 

Ei kai AP nyt sentään harhoja kuule, vaikka hänellä olisikin synnytyksen jälkeistä masennusta? Olisitko sinä "NO" valmis siihen, että vaimosi nimittelisi sinua vastaavalla tavalla esimerkiksi "V*tun homoksi, joka pitäisi raiskata" tai vaikkapa "S**tanan idiootiksi, joka on niin tyhmä, ettei tajua edes kuolla". Onko sellaiset sanomiset mielestäsi tosiaan vain pelkkiä sanoja, jotka eivät satuta, eikä tunnu missään? Minusta MIKÄÄN TEKO ei riitä hyvittämään tuollaisia sanomisia. Se ei ole huumoria eikä aikuisen miehen suusta voi tuollaista tekstiä päästää.

Vaikka vauva ei vielä sanomisia ymmärrä, hän vaistoaa kuitenkin äidin ahdistuksen ja sen, että isä ei suostu lohduttamaan vauvaa, kun vauvalla on hätä, koska isää ottaa päähän rankasti vauvan huutaminen. Erään tutun pariskunnan vauva oppi ensimmäiset sanansa jo reippaasti alle vuoden ikäisenä. Noin puolitoista vuotiaana tämän suloisen tytön sanavarastoon kuului jo sana "v*ttu". Minusta siitä voi päätellä jo jotakin, millaisia vanhemmat ovat, kun eivät kykene edes puheitaan siistimään vuodessa, jotta lapsi ei niitä oppisi. Sitten päivähoidossa tuollainen lapsi ei millään opi sitä, että kirosanoja ei saa sanoa.

Minusta AP:n kannattaisi erota, sillä mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä varmemmin AP:lla on mahdollisuus saada yksinhuoltajuus (ei yhteishuoltajuutta). Kun AP:n mies saa psyykeensä kuntoon, hän voi osallistua lapsensa elämään.

 

hei alkuperäinen, oletko lukenut vastauksia täältä? Mitä mietit nyt asian tiimoilta?
Toivon sinulle kovasti voimia, ja samalla toki toivon myös että ymmärrät tehdä sen mitä sinun äitinä pitää tehdä. Äidin tehtävä on ensisijaisesti suojella lastaan, aina ja kaikkialla. Mikään lojaalisuus puolisolle, avioliittolupaus, asuntolaina tai muu ei merkkaa mitään sen rinnalla, että pieni viaton lapsesi on aivan riippuvainen sinusta ja sinun päätöksesi vaikuttavat siihen tuleeko lapsesi elämästä onnellinen vai onneton.

Mietin koko yön tätä asiaa (kirjoitin tuolla ylempänä) ja minulla on todella paha mieli lapsesi puolesta. Lupaathan tehdä parhaasi suojellaksesi lastasi? Lapsesi ei voi paeta isääsi, ei puolustautua eikä taistella vastaan. Lapsesi ainoa suoja, tuki ja turva olet sinä. Toivon sinulle kovasti rohkeutta ja voimaa asian ratkaisemisessa.

Olisipa oma äitini pelastanut minut aikoinaan hirviöisältäni!!

 

Mietin koko yön tätä asiaa (kirjoitin tuolla ylempänä) ja minulla on todella paha mieli lapsesi puolesta. Lupaathan tehdä parhaasi suojellaksesi lastasi? Lapsesi ei voi paeta isääsi, ei puolustautua eikä taistella vastaan.

piti siis kirjoittaa että lapsesi ei voi paeta isäänsä, ei isääsi.

Pahoittelut kirjoitusvirheestä

 

Totuushan on nyt se, että tässä on kysymyksessä puolustuskyvyttömän lapsen tulevasta mielenterveydestä, eli todella vakavasta asiasta.
Miehelle ei enään voi tehdä mitään. Tuon tyyppiset eivät muutu koskaan, ei koskaan.

 

Hyvä No, vaikka suhteiden puolustamisesi onkin ymmärrettävää, se menee usein liiallisuuksiin ja naurettavuuksiin. MISSÄÄN TAPAUKSESSA lapsi ei hyödy siitä, että vanhemmat elävät riistävässä, (henkisesti tai fyysisesti) satuttavassa liitossa, jossa pahimmillaan aletaan satuttaa lastakin. Jos mies sanoo, että tekisi mieli heittää vauva seinään kun se huutaa (kuten ap.n mies on sanonut), ei tuota lausumaa voi ihan olankohautuksella tai äidin masennuksella kuitata!!

Usko jo No, että ero voi olla ainoa oikea ratkaisu joissain tapauksissa. Ap:lle sanoisin, että joko miehen pitäisi suostua puhumaan asiallisesti käytöksestään ja tajuamaan tunteesi nykyisen vähättelyn sijasta. Eli keskinäisen juttelun ja/tai pariterapian avulla mies pitää saada heräämään. Jos ei kuuntele, herää eikä käytös muutu, ero taitaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi, kun ap:n ja vauvan turvallisuutta ja mielenterveyttä ajattelee. Kuten mezmerize totesi, puhe on teko. Sanoilla voi lyödä joskus jopa pahemmin kuin kädellä, eikä henkinen väkivalta ole mitenkään puolusteltavampaa kuin fyysinenkään väkivalta. Suosittelisitko, hyvä No, naista jäämään hakkaavan miehen luokse? Jos suosittelisit, käsityksesi ovat pahasti vääristyneet...

 

...ainakin lievän tyypin narsistiin. Tunnistin tämän ihmistyypin tekstistäsi vähän liiankin hyvin. Voitte hakea apua teille/miehellenne ja se on hyvin suositeltavaakin teidän tapauksessanne, sillä teillä on vielä pieni vauva, joka tarvitsee tasapainoiset vanhemmat kasvaakseen terveeksi ja tasapainoiseksi itsekkin. Valitettavasti kyseinen ihmistyyppi (miehesi) on henkisesti enemmän tai vähemmän sairas, ja tästä syystä hänen narsisminsa estää häntä itseään hakeutumasta hoitoon, saatikka sitten edes tajuamaan omaa hoidon tarvettaan. Toisekseenkaan narsistisen ihmisen hoitoprosessi on hyvin pitkällinen prosessi, josta ei ole takeita hänen tervehtymisestään.

En voi sanoa, että lähde, sillä et kuitenkaan lähde, jos et itse halua. Rakkaus on sen verran vahva tunne, että se sivuuttaa ja antaa anteeksi asioita silloinkin kun niiden anteeksi antaminen ei ole enää pitkään aikaan ollut tarpeen tai oikein. Voin kuitenkin sen verran sanoa, että tälläinen ihminen elää hiuskarvan varassa, siitä milloin hänen sanallinen antinsa muuttuu teoiksi. Hän oikeasti kokee olevansa oikeutettu sanomaan asioita, joita muut hänet "pistävät" sanomaan ja ainoastaan yhteiskunnallinen paine pitää monia henkisesti sairaita pitämään tekonsa uhkailujen muodossa. Todellisuudessa, he eivät koe tekevänsä mitään pahaa ajatellessaan tekevänsä toisille pahoin, ja ajattelevat tekevänsäkkin, ellei yhteiskunta asettaisi heille rikkomuksesta rangaistuksia. Myös pelko toisen menettämisestä voi rajoittaa hyvin pitkään sanoista tekoihin siirtymistä.

Narsistien lapset kärsivät hyvin paljon psykologisista ongelmista, joista pahimmillaan kehittyy vakava narsismi, skitsofrenia, vakava masennus, jne.

Vielä yksi asia. Ole varovainen, jos ja kun lähdet. Narsistinen ihminen pelkää menettävänsä sinut. Kun hänelle selviää, että on käymässä juuri niin kuin hän on pelännytkin, voi sinulla uhata jopa hengen vaara. Lievimmissäkin tapauksissa tälläinen ihminen jää "piinaamaan" eli häiriköimään toista osapuolta, monesti usean vuodenkin ajaksi.

Voimia ja jaksamista

 

Teksti oli kuin minun suusta...
Mies oli juuri tuollainen. Hänessä ei ollut koskaan mitään vikaa. Etenkin minussa, vitun ämmässä, oli. Ja tämä vitun ämmä oli silloin kun hän oli raivoissaan. Muuten mies oli täydellinen perheenisä. Kukaan ei olisi uskonut hänen käytöstään.
Jos haluat, että kirjoitan sinulle, voit laittaa sähköpostiosoitteesi. Mielelläni kerron, kuinka meillä homma eteni.

Kohtalotoveri

Haluaisin hieman erilaisia perspektiivejä tilanteeseeni parisuhteessa, joka kaikessa käsittämättömyydessään alkaa pikkuhiljaa ajatuksissani saada jo koomisiakin piirteitä.

Aikaisemmin olen kuvitellut tulevani hulluksi surusta mutta aivan viimeaikoina olen jollakin tapaa pystynyt nousemaan kaiken tämän yläpuolelle ja siten suhtautumaan ikään kuin ulkopuolisena ja yrittänyt miettiä, miten minun oikeasti tulisi toimia tulevaisuudessa.

Ennen kuin aloin kirjoittaa, lueskelin palstan muita kysymyksiä ja vastauksia, joissa oli erilaisia ongelmia, esim. välipitämätön mies> jätä se ja etsi joku joka välittää, kiukkuinen mies> jätä se ja etsi ei kiukutteleva, jne.

Tavoitteenani on kuitenkin saada rehellisiä, puolueettomia näkemyksiä, eli tuomita mieheni käytös vaan mikäli se todella on jonkun mielestä väärin. Tässä on meinaa paljon pelissä ja olen itse sokaistunut tilanteelle vuosien saatossa.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta ja meillä on muutaman kuukauden ikäinen ihana tyttövauva. Kumpikin olemme aivan myytyjä tähän pienokaiseen ja vaikuttaa että muuten hyvinkin kylmä mieheni aidosti rakastaa lastamme.

Olemme iältämme kolmenkympin kummallakin puolella. Mieheni on työssään tunnollinen yrittäjä ja pärjää siinä mitä tekee hyvin. Mies on taitava monissa käytännön asioissa, siisti, pääosin raitis ( vaikka ottaessaan ei meinaa tulla loppua millään, muttei koskaan jatku seuraavaan päivään kuitenkaan), komea, pitkä, karismaattinen ja vakuuttava ja tuo niin sanotusti leivän kotiin eli vastaa isoimmista kuluista omasta tahdostaan. Hän on perfektionisti lähes kaikessa työhön, kotiin, autoon, pukeutumiseen, jne.liittyen.

Hänessä on kuitenkin puolia, jotka ovat hyvin outoja ja pelottavia. Hän ilmaisee itseään verbaalisesti voimallisimmalla mahdollisella tavalla kun pienikin asia häntä ärsyttää.

Jos esim. joku kolleega on samassa hotellihuoneessa kuorsannut, ilmaisee ärtyneisyytensä kertomalla että hänen teki mieli hakea kirves ja pilkkoa kyseinen äijä. Kun on hyssytellyt vauvaa joka itkee, sanoi kerran että teki mieli heittää se seinään. Kun on vihainen jollekin, sanoo tappavansa sen kun näkee. Kun minä ”nalkutan”, jolloin huomautan useimmiten ystävällisesti ja asiasta, käskee pitää turvan kiinni ja seuraava lause on että turpa kiinni v…n vanha nalkuttava ämmä. Kun raivostuu, peruu kaikki tulevat suunnitelmamme, mutta useimmiten ei sitten perukaan niitä oikeasti. Olen myös todella usein vitun yksinkertainen, tyhmä, idiootti, lehmä, sekopää, pari kertaa jopa huora mutta niitä on pyytänyt anteeksi. Kerran käski kuolla ja mädäntyä siihen sohvaan saatanan losoperse kun olin ilmaissut tyytymättömyyteni hänen tapaansa alkaa vaan yksinään puuhastelemaan asioita eikä suunnitella niitä yhdessä kuten pariskunnilla on tapana. Suuttuessaan saan aina painua helvettiin, minulla ei ole mitään merkitystä, ei ole kiinnostunut ”lätisemään” kanssani, haluaa eroon minusta, jne.

Hän ei kuitenkaan koskaan tee uhkaamiaan asioita ja kun tilanne on ohi, on kuin kuka tahansa normaali puoliso, hoitaa vauvaa ja on aivan unelmaisä.

Joka kerta kun päästää suustaan moisia asioita mietin että tämä oli nyt tässä. Tälläistä ei voi kukaan kuunnella ja tämä on aivan järkyttävää puhetta. Mutta kun sitten hän taas ”normalisoituu” ja muuttuu hyväksi kumppaniksi, puhuu normaalisti, jne., alan miettiä että olenko itse tässä nyt vaan niin herkkähipiäinen ja pumpulissa kasvanut että moinen puhe särähtää niin pahasti korvaan ja loukkaa yli kaiken.

Hän itse ei ole milläänsäkään lauottuaan moisia asioita. Ne ovat hänelle kuin näkkileipää eikä ole koskaan edes pahoillaan. Jos itse otan puheeksi ainaisen haukkumisen ja että sen on loputtava, saan joko kuulla että ärsytin enkä tajunnut pitää turpaani kiinni tai että olin niin tyhmä ja tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset vaan ärsyttävät häntä yli kaiken.

Nyt uutena asiana mietin myös lastamme, minkälaisen mallin saa isästä joka puhuu tähän tapaan. Mietin myös, miten pitkä matka moisista puheista on jonain päivänä tekoihin sillä voisi kuvitella että viha hänen sisällään on mittaamattoman suuri kun päästää kyseisiä sanoja suustaan.

Ajatuksiani sekoittaa myös, että toisaalta ajattelen että hänen kielen käyttönsä on syntyjään niin voimallista, että hänen lauseensa ”vitun sekopäälehmä”, on yhtä kuin esim. minun sanomanani ”senkin höpsö”. Onko tässä teoriassa mitään järkeä vai selitänkö vaan itselleni?

Minkälaisia ajatuksia moinen kielenkäyttö ja raivo herättää muissa? Onko kenelläkään yhtä rumasti puhuvaa miestä ja jos on, onko selvinnyt mistä kielenkäyttö johtuu ja voiko se muuttua? Olen aivan sekoamispisteessä ja turta kun en enää tiedä, olenko itse ylireagoiva hullu vai olenko vaan tottumassa johonkin aivan karmaisevaan tilanteeseen, miltä se vielä toisinaan tuntuu? Mielipiteitä, neuvoja, jotain, pliiis…?

 

"Olen itse temperamenttinen ihminen, kiukuspäissäni voin sanoa ihan mitä liikkuu maan ja taivaan väliltä, mutta pahaa/ilkeää/paskamaista ihmistä minusta ei saa tekemälläkään. En vahingoita kärpästäkään."

Tuo on vain sinun mielipiteesi. Sanomalla mitä sylki suuhun tuo hallitset toisia ja ympäristöäsi. Saat itse sanoa vaikka kuinka ilkeästi, mutta tuollaiselle moni ei uskalla antaa samalla mitalla takaisin. Tulos on se, että sinä sanot mitä haluat ja toiset pitää turpansa kiinni. Vain itse kuvittelet olevasi kiltti, sinut tuntevat ihmiset tuskin ovat samaa mieltä. Ihmiset jotka sanovat ilkeitä asioita, ovat ilkeitä. Älä kuvittelekkaan etteikö sanomisesi ole loukannut toisia. Moni pitää varmaan sinua inhottavana ihmisenä. Itse en pidä enkä kunnioita ihmisiä, jotka ottavat oikeudekseen sanoa mitä sylki suuhun tuo. Tosi vellihousumaista kutsua ilkeyttä temperamentiksi. Temperamentti ei ole sitä, että ottaa itselleen oikeuden sanoa toisista loukkaavia asioita.

"Kiukun purkautuminen on ongelma." Jospa keskittyisit siihen, mitä käytöksesi sinulle antaa. Se antaa sinulle vallan hallita ympäristöäsi, sinulla on sananvapaus, muilla ei. Harva ihminen uskaltaa kritisoida kaltaistasi, kun ei tiedä mitä sieltä suusta lentää vastaukseksi. Itse luulet, ettei sanomisesi vahingoita muita, koska et halua ottaa vastuuta sanomisistasi. Olen ihan varma, että sinusta puhutaan seläntakana, kun tuollaiselle ei voi suoraan sanoa mitä mieltä on.

Kiitos mielipiteestäsi. Jos olet hyvä ja reilu ihminen lähimmäisillesi, ystävillesi ja työkavereillesi, etkä halua loukata heistä ketään, arvostan mielipidettäsi vielä enemmän. Toteutat silloin sitä, mistä itse saarnaat.

En sanoisi näitä sanoja naamat vastakkain sinullekaan. En kirjoittanut tätä loukatakseni, vaan siksi että alkaisit ajattelemaan käytöstäsi. Tavallista on, että kukaan ei sano mitään kiukkupussille, seläntakana puhutaan sitä enemmän. Ajattelin, että jos itse sanot mitä sylki suuhun tuo, koska olet niin temperamenttinen, niin varmaan osaat ottaa tämänkin tekstin vastaan loukkaantumatta. Tottakai sallit muillekin sen mihin otat itsellesi oikeuden?

 

mutta kun ei saakaan mieleisiään vastauksia, ilmeisesti kuitenkin ihanan parisuhteensa jatkamiseen kannustavia, katoaa kuin se kuuluisa pieru Saharaan.

Eikä ole ainoa muuten, aika yleistä täällä parisuhdeosastolla. Ehkäpä he näyttävät keskusteluketjun miehilleen ja nämä taputtavat heitä lohduttavasti pyllylle, katsovat helläksi tulkittavalla tavalla silmiin ja vieläpä antavat seksiä. Ja jo vain tyttöä/naista hävettää, että taas mä tolleen lähin vouhottaan.

 

Joo, jos vastausten taso on, että jätä se sika ja lähde kolme kuukautisen vauvan kanssa yksiöön elämään kapeaa elämää, niin eipä nekään vastaukset olleet kovin rakentavia. Minä ainakin toivon, että ap löytäisi miehensä kanssa uuden sävelen elämiinsä.

 

luemmekin epäilemättä ennen pitkää Iltsarin lööpeistä. Ja mietimme, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa...

 

mutta kun ei saakaan mieleisiään vastauksia, ilmeisesti kuitenkin ihanan parisuhteensa jatkamiseen kannustavia, katoaa kuin se kuuluisa pieru Saharaan.

Eikä ole ainoa muuten, aika yleistä täällä parisuhdeosastolla. Ehkäpä he näyttävät keskusteluketjun miehilleen ja nämä taputtavat heitä lohduttavasti pyllylle, katsovat helläksi tulkittavalla tavalla silmiin ja vieläpä antavat seksiä. Ja jo vain tyttöä/naista hävettää, että taas mä tolleen lähin vouhottaan.

Osuit naulankantaan!

 

Joo, jos vastausten taso on, että jätä se sika ja lähde kolme kuukautisen vauvan kanssa yksiöön elämään kapeaa elämää, niin eipä nekään vastaukset olleet kovin rakentavia. Minä ainakin toivon, että ap löytäisi miehensä kanssa uuden sävelen elämiinsä.

Olet varmaan huonoin ihmistuntija johon olen koskaan törmännyt.

 

Joo, jos vastausten taso on, että jätä se sika ja lähde kolme kuukautisen vauvan kanssa yksiöön elämään kapeaa elämää, niin eipä nekään vastaukset olleet kovin rakentavia. Minä ainakin toivon, että ap löytäisi miehensä kanssa uuden sävelen elämiinsä.

Olet varmaan huonoin ihmistuntija johon olen koskaan törmännyt.

Niin mä varmaan oonkin. Enkä koskaan opi. Paitsi, että me ei olla törmätty?

 

Niin no ei tosiaan olla törmätty muualla kuin täällä. Pointsit rehellisyydestäsi mitä ihmistuntemukseen tulee.