Pitäisikö jo juosta?
Haluaisin hieman erilaisia perspektiivejä tilanteeseeni parisuhteessa, joka kaikessa käsittämättömyydessään alkaa pikkuhiljaa ajatuksissani saada jo koomisiakin piirteitä.
Aikaisemmin olen kuvitellut tulevani hulluksi surusta mutta aivan viimeaikoina olen jollakin tapaa pystynyt nousemaan kaiken tämän yläpuolelle ja siten suhtautumaan ikään kuin ulkopuolisena ja yrittänyt miettiä, miten minun oikeasti tulisi toimia tulevaisuudessa.
Ennen kuin aloin kirjoittaa, lueskelin palstan muita kysymyksiä ja vastauksia, joissa oli erilaisia ongelmia, esim. välipitämätön mies> jätä se ja etsi joku joka välittää, kiukkuinen mies> jätä se ja etsi ei kiukutteleva, jne.
Tavoitteenani on kuitenkin saada rehellisiä, puolueettomia näkemyksiä, eli tuomita mieheni käytös vaan mikäli se todella on jonkun mielestä väärin. Tässä on meinaa paljon pelissä ja olen itse sokaistunut tilanteelle vuosien saatossa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta ja meillä on muutaman kuukauden ikäinen ihana tyttövauva. Kumpikin olemme aivan myytyjä tähän pienokaiseen ja vaikuttaa että muuten hyvinkin kylmä mieheni aidosti rakastaa lastamme.
Olemme iältämme kolmenkympin kummallakin puolella. Mieheni on työssään tunnollinen yrittäjä ja pärjää siinä mitä tekee hyvin. Mies on taitava monissa käytännön asioissa, siisti, pääosin raitis ( vaikka ottaessaan ei meinaa tulla loppua millään, muttei koskaan jatku seuraavaan päivään kuitenkaan), komea, pitkä, karismaattinen ja vakuuttava ja tuo niin sanotusti leivän kotiin eli vastaa isoimmista kuluista omasta tahdostaan. Hän on perfektionisti lähes kaikessa työhön, kotiin, autoon, pukeutumiseen, jne.liittyen.
Hänessä on kuitenkin puolia, jotka ovat hyvin outoja ja pelottavia. Hän ilmaisee itseään verbaalisesti voimallisimmalla mahdollisella tavalla kun pienikin asia häntä ärsyttää.
Jos esim. joku kolleega on samassa hotellihuoneessa kuorsannut, ilmaisee ärtyneisyytensä kertomalla että hänen teki mieli hakea kirves ja pilkkoa kyseinen äijä. Kun on hyssytellyt vauvaa joka itkee, sanoi kerran että teki mieli heittää se seinään. Kun on vihainen jollekin, sanoo tappavansa sen kun näkee. Kun minä nalkutan, jolloin huomautan useimmiten ystävällisesti ja asiasta, käskee pitää turvan kiinni ja seuraava lause on että turpa kiinni v n vanha nalkuttava ämmä. Kun raivostuu, peruu kaikki tulevat suunnitelmamme, mutta useimmiten ei sitten perukaan niitä oikeasti. Olen myös todella usein vitun yksinkertainen, tyhmä, idiootti, lehmä, sekopää, pari kertaa jopa huora mutta niitä on pyytänyt anteeksi. Kerran käski kuolla ja mädäntyä siihen sohvaan saatanan losoperse kun olin ilmaissut tyytymättömyyteni hänen tapaansa alkaa vaan yksinään puuhastelemaan asioita eikä suunnitella niitä yhdessä kuten pariskunnilla on tapana. Suuttuessaan saan aina painua helvettiin, minulla ei ole mitään merkitystä, ei ole kiinnostunut lätisemään kanssani, haluaa eroon minusta, jne.
Hän ei kuitenkaan koskaan tee uhkaamiaan asioita ja kun tilanne on ohi, on kuin kuka tahansa normaali puoliso, hoitaa vauvaa ja on aivan unelmaisä.
Joka kerta kun päästää suustaan moisia asioita mietin että tämä oli nyt tässä. Tälläistä ei voi kukaan kuunnella ja tämä on aivan järkyttävää puhetta. Mutta kun sitten hän taas normalisoituu ja muuttuu hyväksi kumppaniksi, puhuu normaalisti, jne., alan miettiä että olenko itse tässä nyt vaan niin herkkähipiäinen ja pumpulissa kasvanut että moinen puhe särähtää niin pahasti korvaan ja loukkaa yli kaiken.
Hän itse ei ole milläänsäkään lauottuaan moisia asioita. Ne ovat hänelle kuin näkkileipää eikä ole koskaan edes pahoillaan. Jos itse otan puheeksi ainaisen haukkumisen ja että sen on loputtava, saan joko kuulla että ärsytin enkä tajunnut pitää turpaani kiinni tai että olin niin tyhmä ja tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset vaan ärsyttävät häntä yli kaiken.
Nyt uutena asiana mietin myös lastamme, minkälaisen mallin saa isästä joka puhuu tähän tapaan. Mietin myös, miten pitkä matka moisista puheista on jonain päivänä tekoihin sillä voisi kuvitella että viha hänen sisällään on mittaamattoman suuri kun päästää kyseisiä sanoja suustaan.
Ajatuksiani sekoittaa myös, että toisaalta ajattelen että hänen kielen käyttönsä on syntyjään niin voimallista, että hänen lauseensa vitun sekopäälehmä, on yhtä kuin esim. minun sanomanani senkin höpsö. Onko tässä teoriassa mitään järkeä vai selitänkö vaan itselleni?
Minkälaisia ajatuksia moinen kielenkäyttö ja raivo herättää muissa? Onko kenelläkään yhtä rumasti puhuvaa miestä ja jos on, onko selvinnyt mistä kielenkäyttö johtuu ja voiko se muuttua? Olen aivan sekoamispisteessä ja turta kun en enää tiedä, olenko itse ylireagoiva hullu vai olenko vaan tottumassa johonkin aivan karmaisevaan tilanteeseen, miltä se vielä toisinaan tuntuu? Mielipiteitä, neuvoja, jotain, pliiis ?
Aikaisemmin olen kuvitellut tulevani hulluksi surusta mutta aivan viimeaikoina olen jollakin tapaa pystynyt nousemaan kaiken tämän yläpuolelle ja siten suhtautumaan ikään kuin ulkopuolisena ja yrittänyt miettiä, miten minun oikeasti tulisi toimia tulevaisuudessa.
Ennen kuin aloin kirjoittaa, lueskelin palstan muita kysymyksiä ja vastauksia, joissa oli erilaisia ongelmia, esim. välipitämätön mies> jätä se ja etsi joku joka välittää, kiukkuinen mies> jätä se ja etsi ei kiukutteleva, jne.
Tavoitteenani on kuitenkin saada rehellisiä, puolueettomia näkemyksiä, eli tuomita mieheni käytös vaan mikäli se todella on jonkun mielestä väärin. Tässä on meinaa paljon pelissä ja olen itse sokaistunut tilanteelle vuosien saatossa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta ja meillä on muutaman kuukauden ikäinen ihana tyttövauva. Kumpikin olemme aivan myytyjä tähän pienokaiseen ja vaikuttaa että muuten hyvinkin kylmä mieheni aidosti rakastaa lastamme.
Olemme iältämme kolmenkympin kummallakin puolella. Mieheni on työssään tunnollinen yrittäjä ja pärjää siinä mitä tekee hyvin. Mies on taitava monissa käytännön asioissa, siisti, pääosin raitis ( vaikka ottaessaan ei meinaa tulla loppua millään, muttei koskaan jatku seuraavaan päivään kuitenkaan), komea, pitkä, karismaattinen ja vakuuttava ja tuo niin sanotusti leivän kotiin eli vastaa isoimmista kuluista omasta tahdostaan. Hän on perfektionisti lähes kaikessa työhön, kotiin, autoon, pukeutumiseen, jne.liittyen.
Hänessä on kuitenkin puolia, jotka ovat hyvin outoja ja pelottavia. Hän ilmaisee itseään verbaalisesti voimallisimmalla mahdollisella tavalla kun pienikin asia häntä ärsyttää.
Jos esim. joku kolleega on samassa hotellihuoneessa kuorsannut, ilmaisee ärtyneisyytensä kertomalla että hänen teki mieli hakea kirves ja pilkkoa kyseinen äijä. Kun on hyssytellyt vauvaa joka itkee, sanoi kerran että teki mieli heittää se seinään. Kun on vihainen jollekin, sanoo tappavansa sen kun näkee. Kun minä nalkutan, jolloin huomautan useimmiten ystävällisesti ja asiasta, käskee pitää turvan kiinni ja seuraava lause on että turpa kiinni v n vanha nalkuttava ämmä. Kun raivostuu, peruu kaikki tulevat suunnitelmamme, mutta useimmiten ei sitten perukaan niitä oikeasti. Olen myös todella usein vitun yksinkertainen, tyhmä, idiootti, lehmä, sekopää, pari kertaa jopa huora mutta niitä on pyytänyt anteeksi. Kerran käski kuolla ja mädäntyä siihen sohvaan saatanan losoperse kun olin ilmaissut tyytymättömyyteni hänen tapaansa alkaa vaan yksinään puuhastelemaan asioita eikä suunnitella niitä yhdessä kuten pariskunnilla on tapana. Suuttuessaan saan aina painua helvettiin, minulla ei ole mitään merkitystä, ei ole kiinnostunut lätisemään kanssani, haluaa eroon minusta, jne.
Hän ei kuitenkaan koskaan tee uhkaamiaan asioita ja kun tilanne on ohi, on kuin kuka tahansa normaali puoliso, hoitaa vauvaa ja on aivan unelmaisä.
Joka kerta kun päästää suustaan moisia asioita mietin että tämä oli nyt tässä. Tälläistä ei voi kukaan kuunnella ja tämä on aivan järkyttävää puhetta. Mutta kun sitten hän taas normalisoituu ja muuttuu hyväksi kumppaniksi, puhuu normaalisti, jne., alan miettiä että olenko itse tässä nyt vaan niin herkkähipiäinen ja pumpulissa kasvanut että moinen puhe särähtää niin pahasti korvaan ja loukkaa yli kaiken.
Hän itse ei ole milläänsäkään lauottuaan moisia asioita. Ne ovat hänelle kuin näkkileipää eikä ole koskaan edes pahoillaan. Jos itse otan puheeksi ainaisen haukkumisen ja että sen on loputtava, saan joko kuulla että ärsytin enkä tajunnut pitää turpaani kiinni tai että olin niin tyhmä ja tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset vaan ärsyttävät häntä yli kaiken.
Nyt uutena asiana mietin myös lastamme, minkälaisen mallin saa isästä joka puhuu tähän tapaan. Mietin myös, miten pitkä matka moisista puheista on jonain päivänä tekoihin sillä voisi kuvitella että viha hänen sisällään on mittaamattoman suuri kun päästää kyseisiä sanoja suustaan.
Ajatuksiani sekoittaa myös, että toisaalta ajattelen että hänen kielen käyttönsä on syntyjään niin voimallista, että hänen lauseensa vitun sekopäälehmä, on yhtä kuin esim. minun sanomanani senkin höpsö. Onko tässä teoriassa mitään järkeä vai selitänkö vaan itselleni?
Minkälaisia ajatuksia moinen kielenkäyttö ja raivo herättää muissa? Onko kenelläkään yhtä rumasti puhuvaa miestä ja jos on, onko selvinnyt mistä kielenkäyttö johtuu ja voiko se muuttua? Olen aivan sekoamispisteessä ja turta kun en enää tiedä, olenko itse ylireagoiva hullu vai olenko vaan tottumassa johonkin aivan karmaisevaan tilanteeseen, miltä se vielä toisinaan tuntuu? Mielipiteitä, neuvoja, jotain, pliiis ?