miehen mielenmuutokset

Heippa!Ollaan mieheni kanssa seurusteltu 7 vuotta ja meillä on 3-vuotias lapsi.Parisuhde on aivan lopuillaan.Kaikki on oikeastaan alkanut jo vuosia sitten.Olen vaan sietänyt asioita,joita tehdään miehen halujen mukaan.Vaikka niistä olen aina ihan hyvällä sanonut,niin aina häneltä löytyy sellainen vastaus,joka saa itseni ja omat mielipiteeni tuntumaan hölmöiltä.Mies on aina ollut kova menemään kavereidensa kanssa.Eihän siinä mitään,en ole mustasukkainen tms.mutta kaverit menevät aina perheen ohi.Jos kaveri tarvitsee apua,niin mies on oitis rientämässä apuun,vaikka perheellä olisi mitä tekemistä.Mies on aina harrastanut paljon ja ei siinäkään mitään,mutta koskaan ei tiedä milloin hän on minnekin menossa ja sitten vapaapäivät päivystetään lapsen kanssa kotona kun mies"käy"treenaamassa(on poissa 3,5tuntiakin).Mikäs siinä,joku nyt ajattelee,että miksi en sitten itse mene.No miehen ilme usein on niin kärsivä,jos hän joutuu omasta mielestään huonona hetkenä lasta vahtimaan.Onpa siinä sitten itsellä rentouttava mieli lähteä minnekään.Lapsen synnyttyä mies kävi töissä ja opiskeli.Olin yksin kaikki päivät ja iltaisin mies raivosi,kun lapsi huusi,hän halusi raskaan päivän jälkeen katsoa telkkaria.No istuinpa toisessa huoneessa itkevän lapsen kanssa koko illan.Raha on yksi mistä riidellään .Maksan kaikki laskut omalta osaltani,siis en ole mieheni tulojen varassa.Hän ei vaan tajua sitä,että tienaan 3 kertaa häntä vähemmän.Minulle ei jää mitään käteen kodin hoitamisen jälkeen.Elän muutenkin säästeliäästi,mies syö ulkona,käy baarissa,lainailee kavereilleen hymyssä suin,mutta on aina todella ivallisen oloinen,jos sanon että minun rahani on loppu.
Miehellä on kuin kaksi persoonaa.Kavereiden ja sukulaisten kesken mitä mainioin seuramies,kohtelias ja avulias.Kotona aivan muuta.Jos sanon jotain mieltäpainavia asioita tai asioita jotka minua ärsyttää,niin heti olen v...tumainen nainen.Mitään kotitöitä en pyydä häntä enää tekemään,sillä aina on a)muuta tekemistä,b)kärsivä ilme naamalla.
Yritä tässä nyt sitten romantiikkaa pitää yllä.
Nyt olemme siis siinä tilanteessa,että minun mittani on täynnä,olen sen sanonutkin suullisesti ja kirjallisesti,mutta mielipiteeni hänestä on kuulemma aivan järjettömiä.Hän ei suostu avaamaan silmiään,että myös hänessäkin voisi olla jotain vikaa.
Ehdotin tilapäistä asumuseroa,mutta se ei hänelle sovi.Nyt ajelehdimme tässä,kumpikaan ei puhu toisilleen,minulla ei enää ole mitään asiaa.Mielessä on vaan se,että haluan kokonaan eron.Tuntuu että tarvitsen tilaa"hengittää" .Lapsi jäisi minun hoiviin.Tuntuu kuin olisin ollut lapsen syntymästä saakka"yksinhuoltaja".Kaikki asiat olen itse joutunut hoitamaan koskien lasta,kotia ym.
Kiitos jos luit,piti vaan johonkin purkaa paineita..
:/ :/

 

:hug: :hug: Jotain sun tarvinnee tehdä tilanteelle.Karmeaa lukea sun kirjoitusta.Tee ratkaisusi ja olet sen jälkeen onnellisempi.

 

Hei, kuulostaa siltä että olet yksin asiasi kanssa, ollut jo vuosia. Voi olla että miehesi on onnistunut sumentamaan ajatusmaailmaasi, eli et näe enää tilannetta selkeästi. Jäät siis vain ajelehtimaan...tosiaan kun saisit ratkaisun tehtyä ja muutettua lapsen kanssa pois.
Toivottavasti sinulla sitten on äiti, isä, sisaruksia tai hyviä ystäviä tukemassa.

 

Itse asiassa olen erittäin hyvin perillä,missä tässä mennään.Olen näiden vuosien aikana ehtinyt pohtia sitä onko minussa vika(tietysti joissain asioissa on),mutta kun olen seuraillut muita perheellisiä ja heidän tekemisiään ym.niin jotenkin olen kokenut,että meillä ei voi kaikki olla hyvin.Minulla on suuri tukijoukko takana,emme siis todellakaan ole asettuneet miestäni vastaan vaan olenkin surullinen,että elämä on mennyt tähän jamaan.Mutta en voi mieheni mieltä ja ajattelutapaa väkisin muuttaa.Olen ottanut ajat sitten selvää kaikista käytännönasioista ja tunn
en,että minulla on vielä kuitenkin itseni kanssa hyvin langat käsissä.

 

Tiedän tilanteen enemmän kuin hyvin.Itse olen jäänyt turhaan roikkumaan samankaltaiseen suhteeseen. Mies ei avaa silmiään vaikka miten selittäisit ja puhuisit. Sinulle paras ratkaisu, kirjoituksesta päätellen olet vielä nuori, jätä mies. Sinulla ja lapsellasi on varmasti onnellisempi tulevaisuus edessäsi. Lapsi vaistoaa jos hän ei ole hyväksytty, siis isänsä kohtelu.
Hanki rauhassa oma asunto, pakkaa omat tavarasi ja muuta pois.
Onnellisempaa tulevaisuutta ja rakkautta sinulle.

 

miehelläsi taitaapi olla narsistinen persoonallisuushäiriö,perhepiirissäni on samanlainen tapaus, ja valitettavasti mies ei siitä muutu, pahenee vaan. Ei tunne empatiaa,ei syyllisyyttä,vika aina itsesnsä ulkopuolella. Älä jää kärsimään.

 

mies on saanut lapsuudestaan esimerkkiä käytökseensä,hän vain ei suostu käsittelemään koko asiaa.Lapsuudessa perheen isä piti äitiä henkisesti yliotteessa todella pahasti.Mikään ei kuitenkaan anna oikeutta miehelleni jatkaa tätä henkistä taistoa.Tällä hetkellä miehelläni on sellainen asenne kuin hän olisi jotenkin"voitolla"koko jutussa.Kaikki on hänellä paremmin kuin milloinkaan,lapsen kanssa oleminen on ihanaa,aktiivinen urheilu ja jokailtainen seuraelämä kavereiden kanssa kuuluu tämän hetkiseen elämään.Hän odottaa vain,että MINÄ lopettaisin tämän"mökötyksen" ja jatkaisimme eloa(sellainen tunne minulla on)..Eli yrittää nyt henkisesti väsyttää minut olemalla superaktiivinen kaikessa,paitsi meidän asioiden puimisessa,koska hänellä ei ole mitään uusia näkemyksiä asioihin.No yritänpä tässä jaksella kuitenkin,etten ala toisen tahdin mukaan elämään...

 

Kirjoituksesi oli kuin suoraan meidän perheestä. Olen itsekin ymmälläni, sillä välillä mieheni on ihana ja rakastava, mutta yleensä kaikki on minun syytäni ja hän on saanut itsetuntoni kutistettua mitättömäksi. Hänen menonsa ja harrastuksensa ovat aina ykkösenä, ja jos minä olen viettämässä iltaa saan vielä viikkoja kuunnella kettuilua iltani kulusta ja muista miehistä (joita ei siis ole). Olen ottanut paljon selvää narsismista ja puhunutkin miehelleni asiasta, mutta eihän hän itse asiaa voi myöntää. Mieheni isä kohtelee vaimoaan kuin lapasta, ja tunnen usein syvää häpeää hänen alkaessa sättiä vaimoaan jopa julkisilla paikoilla. Huomaan miehessäni samoja piirteitä, enkä pidä siitä. Olen kehitellyt itselleni omaa selviytymisstrategiaa, elänyt lopullisen erohetken läpi mielessäni monta kertaa: mitä sanon, mitä teen. Olen myös miettinyt käytännön järjestelyt: asunnon ja asuntolainan, lapset, tavarat jne. Minulla on siis selkeä "hätäuloskäynti" jos asiat tuntuvat lopullisesti menevän pieleen.

Sinun miehesi vaikuttaa vaikeammalta tapaukselta kuin omani, mutta suosittelen, että käyt tuumasta toimeen. Sinulla on vain tämä yksi elämä tässä ja nyt, ota siitä kovalla otteella kiinni! Niin minäkin koitan tehdä.

 

Miksi on koko ajan sellainen tunne,että mies pistäisi vastaan jos eroaisimme ja haluaisin lapsen pääsääntöisesti itselleni .Hän on kuuluttanut kaikille kavereilleen miten hänellä on niiiiin hauskaa llapsen kanssa ja kuskaa lasta nyt oikein ihmisten ilmoilla,ettei kenellekään jää epäselväksi että myös hän hoitaa lasta.Tosin isä on joka viikonloppu jossain menossa ja ei ole ainakaan kuukauteen ollut yhtään iltaa kotona lapsen nukkumaanmenon aikana.Ja sekin on minun syytäni,koska kotona on kuulemma niin kireä ilmapiiri,joka on minun syytäni.Hän arvostelee minua,koska en saa lasta ajoissa nukkumaan ym.Hänen kanssaan kaikki sujuu niin hyvin :/ .Tuntuu kuin hän yrittäisi mustamaalata minut,jotta kaikki huomaisivat minun olevan epäkelpo äiti .

 

Puhumalla asiat paranee !

 

Täällä on puhuttu,asioita on kirjoitettu ym.mies ei näe itsessään MITÄÄN VIKAA,joten ei puhe ennä tepsi,vaikka kuinka haluaisi.

 

Kirjoituksestasi päätellen teillä ei ole muuta yhteistä, kuin lapsenne. Miehesi käytöksestä voisi lukea, että hän ei todellakaan arvosta sinua puolisona, tasavertaisena ihmisenä, vaan pitää lähinnä itsestäänselvyytenä. Tuntuu, että hänen omassa henkilökohtaisessa elämässään ei ole kaikki palaset kohdallaan. Mutta huolimatta siitä omia perheenjäseniä ei saisi kohdella tuolla tavoin!!!

Sinuna nostaisin kissan pöydälle; kerro, että hänellä on kuukausi aikaa muuttaa tapansa (osallistua perhe-elämään, lapsenhoitoon yms.)SYYLLISTÄMÄTTÄ SINUA, koska ethän sinä ole mitään pahaa tehnyt. Kuukaudessakin ihminen pystyy muuttamaan käyttäytymistään, MIKÄLI HÄN VAIN HALUAA!

Elämässä myös hänen täytyy tehdä kompromisseja; olkoonkin harrastukset, kaverit ym. miten tärkeitä tahansa, OMAN PERHEEN HYVINVOINTI MENEE AINA KAIKEN EDELLE! Myös sinun täytyy saada omaa aikaa harrastusten, kavereiden ym. parissa ilman, että sinua syyllistetään.

Kaikkein tärkeintä olisi, että pystyisitte puhumaan KAIKKI nämä sinua mieltäpainavat asiat läpi. Hän voisi tuoda oman näkökulmansa esille. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että miehesi ei välttämättä kykene keskustelemaan tästä, vaan se menee siihen sinun syyllistämiseesi, ja taas sinulla on piirun verran vähemmän itseluottamusta....

Tunnut kyllä olevan erittäin tietoinen tilanteestanne, ja olet selvästi pohtinut asioita kauan ja kypsästi. Tällainen tilanne vaan pitkään jatkuvana musertaa itsetunnon, jonka jälkeen on aina vaan vaikeampi lähteä suhteesta irtautumaan. Kunnioitan ratkaisuasi olkoon se sitten mikä tahansa, mutta näiden kirjoitustesi pohjalta tuntuu, että pärjäisitte lapsesi kanssa kaikin puolin paremmin ilman miestäsi

 

On se niin vaikea vaan uskoa, ettei puhuminen auta. Minä olen ainakin sitä yrittänyt monet kerrat. Koittanut selvittää asiaa kummankin kannalta. Mikään ei kuitenkaan auta. Sama vastaus tulee toistamiseen, hän ei elämäntapaansa muuta. Lapset ja perhe yleensä eivät koskaan tule olemaan hänelle tärkeimmät asiat elämässä.
Tämä ympärillä pyörivä ystäväjoukko on aina etusialla. Samoin kuin ap tilanteessa. Heidän kanssaan on aikaa istua vaikka koko viikonvaihde. Ei tapahdu mitään , vaikka olisi yhteisiä menoja, tai voisi olla yhdessä lastenkanssa. Asiasta huomauttaessani saan ryöpyn niskaani kuinka kauhea olen kun en anna olla ystävien seurassa.
Totuus vaan on että nämä miehet eivät ole perheellisiä, syystä tai toisesta vastuunottaminen toisesta/toisista ihmisistä pelottaa tai saa jopa "paniikkiin". Suhde naiseen pitäisi olla vain seurustelua silloin kun miehelle sopii, ei vakavampaa.
Se tässä vain mietityttää millaisen mallin he lapsilleen antavat miehistä yleensä ja etenkin isistä?

 

Samaa rataa meilläkin, jos miinustetaan kavereiden kanssa menot, meillä mies kyllä on paljon poissa mutta ei baarittele. En nyt jaksa selittää sen tarkemmin missä kulkee ja miksi, mutta mitään pettämistä siihen ei liity.

Oikeastaan helpottaa mun ja lasten oloa kun on matkoillaan. Kun on kotona, niin kaikki menee hänen tahtiinsa, ja olo on tosi painostava, jos jotain menee mönkään on se aina mun tai jonkun muun vika, ei ikinä hänen. Narsismista olen kuullut, mutta se ei oikein sovi häneen kaikilta osin, esimerkiksi taloudellisesti pitä myös huolta perheestään ja on hyvinä hetkinä oikein ihana mies. Moni muukin on täällä palstoilla miettinyt että olisi kaksi ihmistä samasa, toinen se ihana ja toinen kamala.

Itse mies aina vannottaa että olen luvannut pysyä hänen kanssa loppuikäni, mutta sitten riidan tullessa on ekana itse ottamassa eroa. Raskasta. On uhannut viedä lapsetkin ja soittaa vanhemmilleni ja kertoa että olen huono äiti, on verrannut usein exään riidan aikana, kuinka olen yhtä kauhea tai jopa pahempi, jne jne. Hänellä ei ole keinoa ratkoa asioita muuten kuin alistamalla, hän ei osaa keskustella, mutta väittää että se olen minä joka ei sitä osaa. Hän käyttäytyy itse tavoilla, joista haukkuu minua. Varmaan monelle tuttua?

Myös minun miehelläni on erittäin rankka lapsuus, suorastaan järkyttävä, ja varhaisteinistä lähtien hän on ollut omillaan, ei luota ihmisiin lainkaan. Tiettyyn rajaan asti hän voi kaverustua ihmisten kanssa, mutta yhtäkään ystävää hän ei ole koskaan halunnut, kuulemma hän ei tarvitse niitä. Ja kun minulla on läheisiä ihmisiä, hän mollaa aina jossain vaiheessa heidätkin ja sanoo ettei niiden kanssa saa olla liian läheisissä väleissä. Joudun usein sumplimaan ja suunnittelemaan ihan tavalliset kahvitteluhetketkin ja vierailut niin, että mies on muualla.

Tiedän että suhde ei ole terve, ja tiedän myös, mitä minun tulisi tehdä asialle, jotta jaksaisin henkisesti. En vain vielä ole tarpeeksi saanut voimaa siihen, mutta jonakin päivänä...

 

mulla on kans ollut samanlainen tilanne.meillä yhteistä aikaa jo 10 vuotta ja yks lapsi.kaksi vuotta sitten riitti ja olin muutaman kuukauden erossa.laitoin jopa avioero paperit vireille.olin syvsti masentunut ja hoidon piirissä ollut pitkään.terveyskin meni.takasi otin ja parempaan on mennyt koko ajan.takaiskuja on tullut muutama ja entinen puoliso tulee välille esiin,meillä oli henkistä väkivaltaakin.keskenmenoista selvittiin kunnes mies meni ja petti.nyt puidaan sen jälki pyykkiä.meinasin erota mut nyt mieheni on se miksi aiemmin siihen rakastuin ja parempikin.kaverit ja omat menot jäi.kotityöt tuli vapaaehtoisena tilalle.en ole varma kuinka pysyvää on tilanne mut päätin että jos ei pysy parempana niin anteeks ei tule ja se on loppu.olen julma mutta niin on menneisyyskin ja voimia ei ole enää antaa anteeksi.tee päätös milloin tai mikä tilanne riittää ja pysy siinä niin et satuta itseäsi liikaa etkä alisto.tsemppiä ja voimia.tuskasi on kova.sen tunnen :hug:

 

Näin se vaan menee liian usein...Miehet ei kummakyllä kasva aikuuseksi,vaikka ikää olis riittävästi.
Työnantaja ja kaverit kyllä palavellaan tunnollisesti,mutta ei omaa perhettä!!
Kai tulevan isän pitääs allekirjoittaa kirjallinen sitoumus vastuunkannosta...vähä niinku "työsopimus"
Äijän pitääs kyllä kustantaa ihan kaikki omasta pussistansa,kun kerran heitteille jättää koko perheen.

-voiskohan tästä oppia jotaki? Siispä: tulevat äitit-> kysykää lapsen isältä,että aikooko jatkaa poikamieselämää,vai kantaako vastuunsa kuin oikea perheenisä.
Tulevat isät vois lukia tuon ap kirjootuksen ja päättää sitte oma suhtautumisensa perheeseensä

Kiukuttaa tuollaaset nii että ny pitää mennä vetään savut
(ps. luulis niitten kaverienki huomaavan,jottei jätkä huolehri perheestään)

 

Miten musta tuntuu,et tästä osa on kun mun suusta.Meillä kanssa tuntuu,että eletään täysin miehen mielialojen mukaan ja joskus se suuttuu ihan ihmeellisistä syistä.Sit kun mä puhun tästä, niin se onnistuu aina kääntämään asiat niin.että mun mielipiteet on naurettavia ja se on oikeassa. Enää en edes jaksa nostaa kissaa pöydälle kun siitä tulis vaan riitaa,enkä mä jaksa, kun ei kuitenkaan asioita muuta.Mä olen sen mielestä kerta kaikkiaaan tyhmempi kun se ja sen se kyllä muistaa säännöllisin väliajoin mainita.

 

Huh.onneksi löytyy ihmisiä,jotka ymmärtävät,että puhuminen tuollaisen ihmisen kanssa vaan pahentaa asioita ja saat vaan kuulla olevasi kahta hankalampi ja veemäisempi vaimoke :ashamed: .Mies odottaa joka päivä,että myöntäisin olevani väärässä ja kohtuuton ja jatkaisimme elämäämme yhdessä.Miten voin jatkaa,kun ei ole minkänlaista luottamusta enää ja sanat joita mies on sanonut,ne on jättäneet ikuiset haavat minuun.Miten voin vaan taaaas unohtaa menneet,kun samat asiat pulpahtavat aina pintaan.Mies on ollut aika paljon nyt poissa kotoa ja minulla on ne ajat ollut aivan ihanan kevyt ja rauhallinen olo.Heti kun hän astuu ovesta sisään,niin alkaa se ahdistava tunne ja koko ajan pitää miettiä tekemisiään ja sanomisiaan

 

Jättäkää ihmeessä tuollaiset narsistiset persoonallisuushäiriöiset, eivät he siitä muutu. .. (tarkoitus on myös hieman provosoida) Mutta, näitä samanlaisia tarinoita on todella monia, ei tilanne siitä muutu - joudutte vaan itse hoitoon.

 

Kuulostaa tutulta, olen juuri eroamassa samantyyppisestä miehestä. Oma mieheni on narsistinen persoona ja elämä on muuttunut aivan kamalaksi viime vuosina. Mies on mustamaalannut minut ystävilleen ja sukulaisilleen, itse esittää hyvän ihmisen ja isän roolia. Voi, kumpa vain tietäisivät millainen on se kotiminä... Kaiken päälle olen siis saanut miehin vanhempien, veljen ja ystävien vihat päälleni, koska minä se tässä olen sairas, hullu ja kuulun laitokseen...

Vie varmaan pitkän aikaa kunnes tästä taas ehehdyn ihmisenä ja luotto palaa miehiä kohtaan. Uskon silti parempaan ja toivon, että saamme elää parempaa elämää tulevaisuudessa

 

aivan kuin mun elämää, mulla lapset 9.v tyttö ja 3.v. poika, tyttö on mun aikasemmasta liitosta. Hankala sanoa mitä tehdä, mikä olis oikein, mut puhuminen ei meilläkään auta, tai siis minä puhun muttei vaikuta, mies kuulee mut asiaa ei kommentoida, ja hän tekee just niinku itselleen parhaiten sopii.
Ja sit aleteaan vaan hokeen, et pitää tulla vastaan toista, eli mun pitää häntä vastaan tulla asioissa, ei hänen. Mun mittani on kans täysi, olen hakemassa itelleni ja lapsilleni asuntoa, ja kun se löytyy niin lähden ja alan nauttiin elämästä.

 

\

Kuulostaa tutulta, olen juuri eroamassa samantyyppisestä miehestä. Oma mieheni on narsistinen persoona ja elämä on muuttunut aivan kamalaksi viime vuosina. Mies on mustamaalannut minut ystävilleen ja sukulaisilleen, itse esittää hyvän ihmisen ja isän roolia. Voi, kumpa vain tietäisivät millainen on se kotiminä... Kaiken päälle olen siis saanut miehin vanhempien, veljen ja ystävien vihat päälleni, koska minä se tässä olen sairas, hullu ja kuulun laitokseen...

Vie varmaan pitkän aikaa kunnes tästä taas ehehdyn ihmisenä ja luotto palaa miehiä kohtaan. Uskon silti parempaan ja toivon, että saamme elää parempaa elämää tulevaisuudessa

Erosin kuvailemasi kaltaisesta miehestä alkuvuodesta. Omasta mielestään (ja äitinsä mielestä) hän oli oikea helmi, parasta mitä nainen voi toivoa. Totuus oli ihan muuta, kaamea perheenisä ja itsekeskeinen nahjus. Olin todella piika ja kotiorja ja lasten yksinhuoltaja. Mikään, mitä tein ei ollut yhtään mitään. Laitoin ruuat, huolehdin lapsista (ihan kaiken, hoitoonviemiset, läksyjen tarkistukset, harrastuksiin kuskaamiset ym.), huolehdin pyykeistä, peruspuhtaanapidosta, tiskit (koneen täyttö ja tyhjennys), vein roskat, hain postit, vaihdoin auton renkaat, vasaroin tarvittaessa ym. IHAN KAIKEN TEIN. Hän siivosi ehkä kaksi kertaa suhteen aikana (kun en ollut kotona) ja siitä sain kuulla koko suvulta, kuinka huono perheenemäntä olinkaan kun en ollut auttamassa.

Hetken oli tunne, että en halua tuon jälkeen ketään miestä enää elämääni yhden illan juttuja kummemmin. Sen verran pahaa oli tehnyt itsetunnolle juuri tuo mustamaalaus, sukulaisilleen ja ystävilleen. Pahimmillaan hänen sukulaisensa soitteli vanhemmilleni ja yritti vakuuttaa minun olevan hoidon tarpeessa.

Nyt jälkikäteen olen todella tajunnut, missä h...vetissä sitä elinkään lasten kanssa. Sitä oli silloin sille tilanteelle niin sokea. Sattumalta tapasin ihanan, täyspäisen miehen ja elämä hymyilee taas. En ollut tiennytkään, miten ihanaa ja tasapainoista voi olla elo tasa-arvoisessa parisuhteessa. Suhteessa, jossa molemmat osallistuvat tasapuolisesti arjen pyöritykseen ja jossa molemmat kunnioittavat ja arvostavat toisiaan. :heart:

 

Mies juuri tänään kysyi,että mitä aion tehdä ahdistuneelle tilanteelle,häntä ei kuulemma vaivaa ed.mikään ja hän ei voi minua auttaa :snotty: .Eikös hyvässä suhteessa juuri puolisoiden pitäisi toisiansa tukea :/ ?Hän on kuulemma vaan ahdistunut minun ahdistuneisuudestani ja purkaa oloaan pelaamalla kaikki rahat,eli sekin on siis minun vikani,että nyt hän on tuhlannut kaikki rahansa.Ei kai me tällä menolla päästä puusta pitkälle

 

"Saman kokenut", ihanaa että olet löytänyt elämääsi normaalin miehen!
Itselläni juuri tuo tunne, että en uskalla luottaa kenenkään mieheen, olen tullut niin varovaiseksi. Minulla melkein sama juttu, mies on soitellut äidilleni ja haukkunut minut, sanonut minun olevan sairas. Myös vanhempansa ovat mustamaalanneet mieheni lisäksi minut likimain jokaiselle tuntemalleen ihmisille. Miehen vanhemmat ovatkin sitä mieltä, että olen paha ihminen ja todella sairas. Kammottavaa mitä narsisti saa aikaan! Ainoa lohdutus on, että pääsen näistä ihmisistä toivottavasti eroon...

Mieheni vanhemmat ovat haukkuneet minut valehtelijaksi, kun olen kertonut miehen käyneen päälleni ja valehtevan minulle. Olen kuulemma niin paha ihminen etteivät koskaan halua olla minun kanssa tekemisissä tai nähdä minua.

Niin, kamalaa mitä yksi ihminen saa manipuloinnillaan aikaan, voi tuhota täysin toisen ihmisen elämän. Mies ja vanhemmat vain selittävät silmät kirkkaina miten kauhea manipuloija MINÄ olen ja valehtelen kaikille miehen käytöksestä. Kerran tässä miehen vanhemmat tulivat meille kotiin, haukkuivat pystyyn ja ajoivat minut omasta kodistani!! Mitä teki mies, ei mitään!!!!!!!!!! Oli vanhempiensa kanssa samaa mieltä... Se oli viimeinen pisara päättää erosta.

 

Miisu, toivotan sinulle voimia eroprosessiin. Lopulta elämä kuitenkin helpottaa! Itseltänikin tuntui kuin olisi iso kivi vierähtänyt pois rinnan päältä ja sain taas vedettyä syvään henkeä.

Vertaistukena voin todeta, että ero on tuollaisen miehen ollessa kyseessä paras ja ainoa ratkaisu. Varmasti tulee lokaa niskaan ihan urakalla mieheltä ja koko hänen suvultaan ja ystäviltään, sillä hänhän on onnistuneesti mustamaalannut vaimon ja saanut kaikki vakuuttuneiksi vaimon mielenterveysongelmista, vaikka itse asiassa hänhän sitä apua eniten kaipaisi.

Varmaankin olisin itse kaivannut terapiaa, jotta olisin päässyt nopeammin jaloilleni ja olisin ymmärtänyt kuinka arvokas ja hyvä olen oikeasti. Että en olekaan se luonnehäiriöinen, tasapainoton laiskimus joka on hyvän pojan elämän pilannut . Tämä siis kuin suoraan ex-anopin suusta.

Nykyinen rakkauteni on varmasti saanut tuntea traumani edellisestä suhteesta, mutta on pysynyt rinnallani ja tukenani tässä toipumisprosessissa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen tällaista rakkautta ja yhteenkuuluvuutta intohimoakaan unohtamatta.

Uskon, että sinäkin vielä kohtaan todellisen rakkauden, kun aika on sille kypsä. :hug: