miehen juominen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja silla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

silla

Vieras
Olen seurustellut poikakaverini kanssa vuoden ajan. Suhde tuntuu ihan hyvälle. Minulla on takana useampikin huono suhde ja olenkin onnellinen ollut siitä että nykyisen poikakaverini kanssa elely on jotain niin paljon parempaa kuin aiemmissa suhteissani. Yksi ongelma kuitenkin löytyy ja se on alkanut vaivata minua kovasti, nimittäin poikakaverini juominen. Yhtään ainutta viikonloppua tuntemisemme aikana hän ei ole ollut juomatta. Useinmiten hän juo sekä perjantaina että lauantaina, jos vain kunto kestää. Myös jos keskelle viikkoa sattuu yleisiä lomapäiviä, on lähdettävä juomaan. Joskus hän myös ottaa työstä vapaata ja kuinka ollakaan lomaa edeltävänä päivänä on päästävä juomaan. Itse juon ehkä kerran pari kuussa, ei niinkään usein tekisi mieli, mutta jos en ole mukana messissä niin silloin emme näe viikonloppuisin.

Olen yrittänyt hienovarisesti ilmaista poikakaverilleni huoltani hänen juomisestaan, yrittänyt ehdotella jos vaikka viikonloppuisin tehtäisiin jotain muuta yhdessä. Jos vaikka sen yhden viikonlopun voisi olla juomatta, että näkisin ettei alkoholi oli hänelle ongelma. Mutta se todellakin taitaa olla ongelma ja iso sellainen. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että jos tämä on nyt vain sitä nuoruutta, ollaanhan kuitenkin vielä alle kolmekymppisiä. Mutta kyllä tässä on alkanut pelotta miten tulevaisuudessa käy. Sen verran hyvin on hänen kanssaan muuten mennyt, että on tullut mietittyä, jos tämä olisi pysyvämpää. Nyt en enää tiedä, alan pelätä sitä, että rauhoittuuko tuo juominen ikinä, tuleeko elämässä vastaan mitään sellaista mikä menee juomisen edelle, esim mahdolliset tulevat lapset vai onko se lapsiperheenkin elämä sitten sitä, että isi lähtee aina viikonloppuisin viihteelle.
 
Seurustelin 3v tismalleen samanlaisen miehen kanssa. Jätin hänet yli 3v sitten juuri tuosta alkoholi-syystä. Kolmen vuoden aikana tuli ehkä 1-2 viikonloppua milloin hän ei juonut.

Nykyään hänellä on samanlainen nainen kenen kanssa kuulemma kahdestaan ryyppää joka viikonloppu yökerhoissa, tosin ovat he asunnon hankkineet ja työssä käyvät. Eli ei ole näyttänyt meno muuttuvan. Eilen hänet näin yökerhossa ja huomasin huokaisevani syvään, ei muuttunut mies minun pyynnöstä vaan löysi jälkeeni kaltaistaan seuraa.

Olemme vm. -83 ja -80.

Miehellä ei omasta mielestään ollut ongelmaa alkoholin kanssa.

Itse en ole absolutisti, saatan juoda lasin viiniä tai joskus enemmänkin. Juominen on kuitenkin hillittyä ja satunnaista eikä leimaa kaikkea vapaa-ajanviettoa.

Toivon onnea elämääsi ja oikeita sinulle sopivia valintoja <3








Alkuperäinen kirjoittaja silla:
Olen seurustellut poikakaverini kanssa vuoden ajan. Suhde tuntuu ihan hyvälle. Minulla on takana useampikin huono suhde ja olenkin onnellinen ollut siitä että nykyisen poikakaverini kanssa elely on jotain niin paljon parempaa kuin aiemmissa suhteissani. Yksi ongelma kuitenkin löytyy ja se on alkanut vaivata minua kovasti, nimittäin poikakaverini juominen. Yhtään ainutta viikonloppua tuntemisemme aikana hän ei ole ollut juomatta. Useinmiten hän juo sekä perjantaina että lauantaina, jos vain kunto kestää. Myös jos keskelle viikkoa sattuu yleisiä lomapäiviä, on lähdettävä juomaan. Joskus hän myös ottaa työstä vapaata ja kuinka ollakaan lomaa edeltävänä päivänä on päästävä juomaan. Itse juon ehkä kerran pari kuussa, ei niinkään usein tekisi mieli, mutta jos en ole mukana messissä niin silloin emme näe viikonloppuisin.

Olen yrittänyt hienovarisesti ilmaista poikakaverilleni huoltani hänen juomisestaan, yrittänyt ehdotella jos vaikka viikonloppuisin tehtäisiin jotain muuta yhdessä. Jos vaikka sen yhden viikonlopun voisi olla juomatta, että näkisin ettei alkoholi oli hänelle ongelma. Mutta se todellakin taitaa olla ongelma ja iso sellainen. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että jos tämä on nyt vain sitä nuoruutta, ollaanhan kuitenkin vielä alle kolmekymppisiä. Mutta kyllä tässä on alkanut pelotta miten tulevaisuudessa käy. Sen verran hyvin on hänen kanssaan muuten mennyt, että on tullut mietittyä, jos tämä olisi pysyvämpää. Nyt en enää tiedä, alan pelätä sitä, että rauhoittuuko tuo juominen ikinä, tuleeko elämässä vastaan mitään sellaista mikä menee juomisen edelle, esim mahdolliset tulevat lapset vai onko se lapsiperheenkin elämä sitten sitä, että isi lähtee aina viikonloppuisin viihteelle.

 
Sanon suoraan, että suhteenne ennuste on huono. Jos poikaystäväsi on saatava kännit joka viikonloppu, ei hän varmastikaan juomista vähennä, vaan juominen senkun lisääntyy pikkuhiljaa arki-iltohinkin. Tiedän kokemuksesta.

Minä jaksoin 20v katsella alkoholistia, sitten tuli loppu. Ensialkuun mies ei edes hirveän paljoa juonut, mutta vuosien vieriessä juominen lisääntyi vähitellen hälyttävästi. Päätin jättää uppoavan laivan. Vuosi sen jälkeen mies joi itsensä sairaalakuntoon ja tuskin enää palaa työelämään.

Jos poikaystäväsi ei millään pyynnöillä suostu jättämään viikonloppujuomisia väliin, sinulla ei ole paljoa vaihtoehtoja, jos itse haluat säilyä selväjärkisenä.
 
En olisi ikinä edes alkanut seurustelemaan miehen kanssa jonka elämässä alkoholi näyttelee noin suurta roolia.

Se että tämä mies on sinusta paljon parempi kuin kukaan aiemmin, ei tarkoita ettet löytäisi vielä parempaa. Suosittelisin sinua ottamaaan asian vakavasti puheeksi poikaystäväsi kanssa. Kerro että olet huolestunut hänestä ja hänen alkoholinkäytöstään.

En ikinä jäisi kakkoseksi koffin kolmoselle.
 
Harvoin sanon suoraan heti, että ota kassi ja häivy muualle siitä. Nyt sanon. Monen muun harmin kanssa voi selviytyä, ne voivat selvitä, ihmiset oppivat ja kehittyvät jne. Mutta tuo on sellainen juttu, joka harvoin oikenee alle eliniän kestävässä ajassa. Liikaa juovan (ja tuo on sitä jo reilusti) kanssa elämisestä tulee vähitellen vain ihan helvetillistä. Et voi auttaa kuin itseäsi. Siihen sinulla taas on velvollisuuskin, ja oikeus, oma elämäsi on se ainoasi! Toverin Alkoholi ei kanssasi ajan saatossa juuri neuvotteluja käy, ja huijausta ne vähätkin. Ota ja poistu siitä huushollista ja ihmissuhteesta. Heti. Tai siis ei yötä vasten ehkä välttämättä... :) Häntä et voi auttaa, itseäsi vielä voit - tee se!!!
 
Olen itse siis mies 38v. Lopetin itse oman juomiseni kahdenkympin puolissavälin, koska tajusin etten voisi elää tämän aineen kanssa koska se tuhoaisi minut ennen pitkää. Kysymys ei ollut mistään jumalallisesta väliintulosta tms. kysymyksessä oli hetkellinen "oman valheellisen ajattelun suojauksen täydellinen murtuminen", joka sai minut näkemään asioiden oikean tilan sekä yhden ainoan syyllisen oman elämäni vaikeuksiin ja lukuisiin tuhottuihin ihmissuhteisiin, mukaanlukien kolme entistä tyttöystävääni jotka laitoin todella paskoihin tilanteisiin. Hommaa pahensi lopulta se, että viimeinen näistä yritti vielä uskoa siihen, että tämä on väliaikaista. En kerro mitä tapahtui, mutta sen verran ikävää että viimeinenkin naisystävä sai tarpeekseen. Omasta mielestäni ja kokemuksesta sanon että säännöllinen ja rankka juominen on yleensä merkki siitä, että jokin on vinossa. Kuvaamaasi poikaystävän juomistaipumusta ei kannata sekoittaa silloin tällöin tapahtuvaan "normaalien ihmisten" kohtuulliseen "muutaman siiderin" ottamiseen. Rankalle juomarille, niinkuin poikaystäväsi todennäköisesti on, on juominen ennenkaikkea kiksien hakemista ja pakoa arkipäivästä. Juomisessa kaikki alkaa sen odottelusta, valmistelusta ja hekumoinnista. Viikko nähdään muuten epätoivoisen harmaana ja tympeänä mössönä, jonka päässä siintää syy miksi tellukselle ollaan loppupeleissä tultu: perjantai/lauantai/sunnuntaikännit. Juomareissuun liittyy kankkusta lukuunottamatta huumaavan vapauttava nousuhumala ja paljon muita positiivisia meilleyhtymiä. Tähän kiksiaspektiin syntyy ajan myötä voimakas henkinen riippuvuus tietyillä ihmisillä. Se näkyy yleensä niin, että juomiskertojen määrä esim. kuukaudessa kasvaa. Viikonloppu alkaa riistäytyä viikolle ja suoritukset muilla elämänalueilla romahtavat. Juominen täyttää tyhjiön niin tehokkaasti, että ajan myötä kaikki muu alkaa olla toisarvoista. Yleensä kaveripiirikin alkaa uudelleenmuodostua ihmisistä, jotka ovat "juomamyönteisiä". Itselläni oli loppupeleissä kuukaudessa enemmän juomispäiviä kuin selviä päiviä. Asialla on toinenkin puoli: voimistuva fyysinen riippuvuus. Kuulostaa siltä, että poikaystäväsi on parhaillaan totuttamassa elimistöään tähän aineeseen. Juomarin paapominen ja ymmärtäminen tekee asian vain pahemmaksi. Kannattaisi käsittää, että tulet jäämään aina kakkoseksi ja et voi ikinä ratkoa poikaystäväsi sydäntäsärkevää arvoitusta. Niin julmalta kuin se kuulostaa, niin ellet todella ole valmis luopumaan kaikesta mikä on sinulle tärkeää, niin suosittelisin irtiottoa. Muuten on osanasi loputon pettymysten ja katkeruuden tie. Jaksamisia.
 
Mä olen seurustellut kymmenen vuotta (yhdessä asuttu 6 vuotta) miehen kanssa, jonka juominen on ruvennut häiritsemään mua todella paljon.

Mieheni on nyt 39 vuotias ja mä muutaman vuoden nuorempi. Olen todella ruvennut pelkäämään, että hänestä tulee kohta täysipäiväinen juoppo.

Hän on juonut joka ikinen viikonloppu kymmenen vuoden ajan. Aluksi juominen oli aika hillittyä, muutama olut pe ja la iltoina, mutta 2-3 viime vuoden aikana juominen on lisääntynyt aika paljon. Hän juo pe ja iltoina itsensä todella humalaan, viikollakin menee muutama saunakalja.

Jos minä sanon ihan hyväntahtoisesti, että "oletpas sinä humalassa", niin mies vetää herneen nenään samantien. Hän loukkaantuu ihan tolkuttomasti ja jos yritän sanoa hänelle jotain juomisesta.

Nyt minä olen nalkuttava akka, kun edes yritän keksustella asiasta.

Minä pelkään sitä tilannetta, jos hän vaikka joutuu työttömäksi, niin sittenhän hän voi omasta mielestä juoda ihan hyvin joka päivä.

Jos nyt olisin suhteemme alussa, niin tekisin siitä kyllä lopun tosi nopeasti. En missään nimessä haluaisi katsella humalaista miestä joka viikonloppu.

Mieti ap tarkkaan mitä elämältäsi haluat. Älä tee samaa virhettä kuin minä.
 
Ymmärrän ongelmanne. Mieheni (ikää kohta lähemmäksi 50 vuotta kuin 40) jäi työttömäksi vuoden vaihteen tienoilla ja sen jälkeen hän on alkanut juoda muutamana päivänä viikossa. Eniten tässä haittaa se, että kun hän nyt sai ensimmäiset työttömyyskorvaukset, on hän ollut juomassa torstain, perjantain ja eilisen - ja kun aamulla kysyin häneltä, että antaako hän minulle osuutensa asumiskuluista (maksoin ne siis omalta tililtäni jo aiemmin) nyt käteen vai onko hän pannut ne tililleni.

Mies kaivoi taskusta 20 euroa ja kun kysyin, että niiiin - missäs loput, niin hän totesi, ettei ole enempää, tai että 20 euroa on vielä taskussa, mutta hän aikoo mennä tänään baariin ja tarvitsee sen itse... Pahastuin todella paljon ja mies sieppasi kaksikymppisen takaisin ja sanoi, että jos alat v*****lla, otan tämänkin rahan pois.

Että tällaista meillä. Hirveä väsykin, sillä hän tuli viime yönä kahden jälkeen baarista kotiin, herätti minut ja piti hereillä, vaikka kuinka yritin sanoa, että minäkin saan kohta potkut, jos en herää kuudelta töihin. Nukahdin sitten viiden aikoihin, että sainhan sitä tunnin nukuttua. Toki olin nukkunut alkuillasta siiheen kahteen asti, etten nyt ihan nukkuneen rukous ole.

Kysyisin minäkin viisaampien ja kokeneempien neuvoja, että miten tästä eteen päin? En haluaisi heti alkaa eropapereitakaan kirjoitella, sillä yhteisiä vuosia on takana sen verran, että parin kuukauden "huonon" jakson jälkeen tuntuisi pikkumaiselta alkaa erota.
 
Jotkut tutkimukset osoittavat, että alkoholismi on ilmeisesti geeneistä kiinni. Jotkut saattavat jopa heti ekan kännin jälkeen huomata, että tämä on mun juttu ja tää tuntuu tosi hyvältä. Jos miehesi on sellainen, niin silloin yleensä kohtuukäyttö ei onnistukaan, vaan juominen on humalahakuista, koska se nousukänni tuntuu niin hyvältä, että mikään tai kukaan ei pysty sitä estämään. Loppujen lopuksi aika harva mies tai nainen pääsee silloin alkoholista irti. Jos pääsee irti, pitää yleensä vierottautua kokonaan viinasta irti ja hankkia uusi elämä, uudet ystävät ja jotakin ihan muuta korvaavaa toimintaa tilalle kuin juominen.

Kuten aiemminkin on tällä palstalla todettu, niin jos mies on masentunut, hän ei useinkaan osaa purkaa pahaa oloaan keskustelemalla (ja terapiaanhan ei mennä, vaikka hengenlähtö olisi käsillä!!!), vaan purkaa ahdistustaan juomalla. Alkoholi aiheuttaa masennusta, jolloin kierre on valmis: masentaa enemmän > juodaan viinaa enemmän > masentaa vielä enemmän > juodaan vielä enemmän...

Kannattaa tajuta, että vaimon roolissa ei pysty alkoholistia pysäyttämään. Alkoholisti-nimikkeellä en tarkoita suinkaan rappiojuoppoa, jolla ei ole muuta omaisuutta kuin päällään olevat vaatteet, vaan tarkoitan alkoholistilla ihan minkä tahansa asteista alkoholiongelmaista, joka ei kykene hallitsemaan juomistaan. Juominen voi olla viikonloppukännäystä, kyvyttömyyttä viettää vapaa-aikaa selvinpäin, jatkuvaa pikkupöhnässä olemista tai vaikkapa sitä, että on selvänä, mutta aina välillä retkahtaa muutaman päivän ryyppyputkiin. Tavallisimmillaan alkoholiongelma on sitä, että juo enemmän kuin mitä aikoo (esim. vakaa aikomus lähteä kahdelle kaljalle, mutta lähes aina lipsahtaa ryyppäämiseksi) tai sitä, että ottaa iltadrinksut unilääkkeeksi. Alkoholinkäyttöä voi vähentää vain juova ihminen itse. Tuen tarjoaminen ilman nalkuttamistakin voi miehen mielestä tarkoittaa nalkuttamista ja kontrollointia, joka puolestaan antaa hyvän tekosyyn juoda lisää. Tekosyitä juomiselle on helppo keksiä (ei oo töitä, on niin vaikeaa, ahdistaa, vaimo nalkuttaa, on rahavaikeuksia).

Jokaisen juopon puolison pitää itse määritellä ne rajat, mitä sietää. Tosin nämä rajat venyvät helposti. Olen siitä valitettavan hyvä/huono esimerkki, sillä päätin, etten ikinä ota juoppoa miestä. Mieheni käy töissä ja hoitaa sen kunnialla, mutta lipsahtaa ainakin kerran viikossa juomaan. Hänen "pari" kaljaa on aina se, että hän juo niin kauan, kuin rahaa riittää. Onneksi hän sentään tietää sen, että hän ei ole hommannut pankkikorttia, vaan käyttää pelkkää käteistä, jolloin ei sentään ole vielä juonut tiliään tyhjäksi.

Alussa itkin, raivosin, kiukuttelin, mutta annoin anteeksi, koska halusin uskoa siihen, että mies on huippumies, jos hän ei vaan joisi. Vähä vähältä tilanne on mennyt siihen, että olen antanut jo niin monta kertaa anteeksi, että usko on mennyt koko mieheen. En enää edes tiedä, miksi roikun suhteessa. Rakkaus on kuollut ja jäljellä on vain tapa ja kiintymys. Haluaisin lähteä, mutta ainakaan nyt ei ole voimia siihen.

Meillä suhteen alussa oli hyvin aktiivinen yhteiselämä. Kävimme paljon konserteissa, elokuvissa, näyttelyissä jne. Olin innoissani, koska ensimmäisen kerran elämässäni oli mies, joka ihan vapaaehtoisesti mielellään lähti katselemaan nähtävyyksiä ja museoita, kävimme yhdessä kirjastossa, kiertelimme vanhojen tavaroiden liikkeitä jne. Mies on yhä edelleen aidosti niistä asioista kiinnostunut, mutta viina menee niiden ohitse. Minut on jätetty hänen elämässään kakkossijalle.

Siitä pidän tiukasti kiinni, että miehen kanssa en hanki lapsia enkä hanki esimerkiksi omakotitaloa, josta olisi vaikea päästä irti. Olen vähän huolissani, että haaveilenko minä edelleen siitä, mitä mies voisi olla selvinpäin vai tuleeko minusta turta miehen juomiselle niin, että erakoidumme molemmat. Kotiini en viitsi kavereita tai sukulaisia juurikaan pyytää. En salaile miehen juomista, mutta en ole siitä ylpeäkään.
 
Voi, noinhan se meni meilläkin! Mies on kaikesta kiinnostunut ja lähtee mukaan, suunnittelee vaikka mitä... kunhan pitää samalla olutta kädessä. Tilanne on pikkuhiljaa tullut tähän. Nuorena juotiin viikonloppuisin. Lasten synnyttyä mies juo edelleen, vaikka tietenkään ei pitänyt. Minä en juo enää ja siksi en kai tajunnut etukäteen, ettei mies lopeta lasten saamiseen. Joka viikonloppu on tissuttelukänni päällä ja viikolla ainakin parina iltana muutamat oluet. Itseäni tilanne on alkanut niin ärsyttämään, että mietin jo vaikka mitä. Monia vuosia on yhdessä oltu, enkä olisi halunnut eroon päätyä. Asiasta ei meillä myöskään voi puhua. Tuloksena "enhän mä paljoo juo, sä liioittelet" tai mykkäkoulu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja "Juopon(ko)"? vaimo:
Ymmärrän ongelmanne. Mieheni (ikää kohta lähemmäksi 50 vuotta kuin 40) jäi työttömäksi vuoden vaihteen tienoilla ja sen jälkeen hän on alkanut juoda muutamana päivänä viikossa. Eniten tässä haittaa se, että kun hän nyt sai ensimmäiset työttömyyskorvaukset, on hän ollut juomassa torstain, perjantain ja eilisen - ja kun aamulla kysyin häneltä, että antaako hän minulle osuutensa asumiskuluista (maksoin ne siis omalta tililtäni jo aiemmin) nyt käteen vai onko hän pannut ne tililleni.

Mies kaivoi taskusta 20 euroa ja kun kysyin, että niiiin - missäs loput, niin hän totesi, ettei ole enempää, tai että 20 euroa on vielä taskussa, mutta hän aikoo mennä tänään baariin ja tarvitsee sen itse... Pahastuin todella paljon ja mies sieppasi kaksikymppisen takaisin ja sanoi, että jos alat v*****lla, otan tämänkin rahan pois.

Että tällaista meillä. Hirveä väsykin, sillä hän tuli viime yönä kahden jälkeen baarista kotiin, herätti minut ja piti hereillä, vaikka kuinka yritin sanoa, että minäkin saan kohta potkut, jos en herää kuudelta töihin. Nukahdin sitten viiden aikoihin, että sainhan sitä tunnin nukuttua. Toki olin nukkunut alkuillasta siiheen kahteen asti, etten nyt ihan nukkuneen rukous ole.

Kysyisin minäkin viisaampien ja kokeneempien neuvoja, että miten tästä eteen päin? En haluaisi heti alkaa eropapereitakaan kirjoitella, sillä yhteisiä vuosia on takana sen verran, että parin kuukauden "huonon" jakson jälkeen tuntuisi pikkumaiselta alkaa erota.

No miestä puolestaan ei näytä haittaavaan kyllä yhtään että kaikkien yhteisten vuosien jälkeen heittäytyy vastuuntunnottomaksi kakaraksi ja ryyppää iloisesti kaikki rahansa, pitää sinut hereillä örvellyksellään kaikki yöt ja jättää laskut sinun maksettavaksi - ja vielä vittuilee päälle. Miehekästä meininkiä!

Kyllä se nyt on semmoinen juttu että tuolle pelille on pantava loppu ja vähän äkkiä. Muuten mies kuvittelee että tässähän voikin elää kuin pellossa, antaa muijan murehtia maallisista kun sillä on suurempi pää ja iso tilipussi. Kun mies tottuu tuollaiseen elämään ja alkaa kuvitella että sinä siedät häneltä mitä tahansa käytöstä ja maksat kiltisti laskut, ei juhlimiselle pian loppua näy. Jos ei muu auta, niin sitten on laitettava oikeasti eropaperit vetämään. Jotkut miehet on niin luupäisiä ettei nille mikään muu mene jakeluun. On sitten tietysti eri asia haluaako noin itsekkään ja viinaan menevän miehen kanssa enää yhteen muuttaa sitten uudestaan.
 
AP:lle

miehesi ei tuosta tule muuttumaan kun korkeintaan hullumpaan suuntaan.

OT mutta ihmettelen taas, jälleen, varmaan tuhannen kerran:miksi raitis valitsee juopon puoliskon?
 
Alkuperäinen kirjoittaja silla:
Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että jos tämä on nyt vain sitä nuoruutta, ollaanhan kuitenkin vielä alle kolmekymppisiä. Mutta kyllä tässä on alkanut pelotta miten tulevaisuudessa käy. Sen verran hyvin on hänen kanssaan muuten mennyt, että on tullut mietittyä, jos tämä olisi pysyvämpää. Nyt en enää tiedä, alan pelätä sitä, että rauhoittuuko tuo juominen ikinä, tuleeko elämässä vastaan mitään sellaista mikä menee juomisen edelle, esim mahdolliset tulevat lapset vai onko se lapsiperheenkin elämä sitten sitä, että isi lähtee aina viikonloppuisin viihteelle.

Sen mitä minä tiedän kaveri ja sukulaispiirissä noita joille bailaus ja viina maistuu "liikaa", eivät lasten synnyttyä muutu, kuin korkeintaan lisäävät juomista. Vaimo saa olla pennun kanssa kotona illat ja yöt pitkät kun jätkä bailaa pitkin kun on vielä niin stressaavaakin kun penska huutaa.

Älkää nyt noiden kanssa ainakaan niitä lapsia tehkö.
 
En alkuunkaan käsitä miksi naiset valitsevat kaverikseen tuonlaisia alkoholisteja.
Naisethan yleensä ovat päättävässä asemassa kun tuonlaisten miesten kanssa ollaan yhdessä. Nuo miehet valitsevat aina ensimmäiseksi alkoholin. Kaikki muu jää toiseksi, aivan kaikki, naiset, lapset, omaisuus........kaikki.

Niin että kertokaa nyt hyvät naiset miksi valkkaatte juuri tuonlaisia miehiä kumppanikseni, mikä kumma niissä viehättää?
 
niiiiiin nätit silmät - kyllähän minä sen parannan - ainahan miehet juo, niin isäkin teki...

Ja muuta vastaavaa älytöntä idealismia tai alkuperäistä kurjuuteen "tottumista".

Siis samaa mieltä edellisen puhujan kanssa! Samaa ihmettelen kaikki nuo kuultuani silti yhä vaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
En alkuunkaan käsitä miksi naiset valitsevat kaverikseen tuonlaisia alkoholisteja.
Naisethan yleensä ovat päättävässä asemassa kun tuonlaisten miesten kanssa ollaan yhdessä. Nuo miehet valitsevat aina ensimmäiseksi alkoholin. Kaikki muu jää toiseksi, aivan kaikki, naiset, lapset, omaisuus........kaikki.

Niin että kertokaa nyt hyvät naiset miksi valkkaatte juuri tuonlaisia miehiä kumppanikseni, mikä kumma niissä viehättää?

Hyvä kysymys. Hemmetin hyvä kysymys. Ja arvaa olenko kysynyt sitä itseltäni ja kuinka monta kertaa.

Se on varmaan se, että ihminen on muutakin kuin juoppo. Enkä minä itsekään ole täydellinen. Ja muuttuuhan maailma ja me sen mukana - mutta mihin suuntaan?

Kai se on sellaista sinisilmäistä uskoa hyvään ja vielä parempaan. Haluaa antaa mahdollisuuden itselle ja toiselle ja yhteiselle.

Ja kun ihmisessä todellakin on niin paljon hyviä puolia jos huonojakin. Mikä sitten on sietämätön piirre ja minkä pystyy sietämään? Se pitää itse selvittää kantapään kautta. Yrittämättä ei tiedä.
 
Eihän miehen juopottelu tullut heti esille, ei edes ensimmäisenä vuotena. Hän pystyi helposti tissuttelemaan viikollakin koska emme asu (vieläkään) yhdessä. Aavistelin tietysti että "pari kaljaa" on otettu, kuulehan sen äänestäkin puhelimessa. Jokainen viikonloppu sitten otettiin sekä perjantaina että lauantaina - ja otetaan vieläkin. Kyllä hän tiedostaa itsekin liiallisen käyttönsä mutta ei pysty / halua / osaa / jaksa / uskalla tehdä asialle mitään. Olen ehdottanut lääkehoitoakin kun oma tahto näyttää olevan liian heikko - tai viinan voima liian vahva.

En tiedä mitä tehdä, muuten kyllä ihana mies. Vaan kun jään aina kakkoseksi. Sen tiedän että yhteen emme tule muuttamaan mutta en ole osannut päättää jatkanko vai lopetanko tämän suhdetoiminnan.
 
Niin, eihän tuo meidän mies ollut juoppo, hänestä on pikkuhiljaa tullut sellainen. Katsokaas, kun minäkin juhlin nuoruudessani paljonkin. Teimme siis niin yhdessä. Kun ei enää baarit maittaneet, niin teimme hyvää ruokaa ja vietimme viikonloput kotona. Ei minulle ollut mikään ongelma lopettaa alkoholin käyttöä, kun suunnitelmamme lapsista toteutuivat. Miksi mies ei tähän pystynyt? En tiedä, en olisi sitä voinut tietää etukäteen, koska itsekin pystyin ilman pientäkään epäröintiä tai vaikeutta.

Lasten hieman kasvaessa en jäänyt absolutistiksi, mutta määrä kyllä väheni oleellisesti. Tajuaahan sen jokainen, ettei lasten kanssa olla kännissä, ei edes pienessä sievässä. Paitsi, ettei mies tajunnutkaan.

Nyt olen absolutisti, koska v...tuttaa tuo miehen tissuttelu niin sairaasti. Ei hänkään umpikännissä lasten aikana ole, mutta juuri sellaisessa pienen pienessä oluessa, että minä huomaan, lapset ei. Ja sitten olen tietysti se kärttyinen ja ikävä äiti :( .
 
....että yhdessä sen viinan kanssa lutrataan jo suhteen muodostumisvaiheessa?
Oletan että näin on.
Kyllähän ihmisen juomisen huomaa jo muutaman treffin jälkeen, tai sitten on sokea.
Ja se, että ajatellaan äidillisesti, että saadaan suhde, toinen ihminen muuttumaan, on täyttä utopiaa.

Loppujen lopuksi mulle on ihan sama miten ihmiset suhteitaan rakentelee. Se vaan kummastuttaa että aikuiset ei osaa lukea toisen käytöksestä missä mennään ja mitä on odotettavissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Se vaan kummastuttaa että aikuiset ei osaa lukea toisen käytöksestä missä mennään ja mitä on odotettavissa.

Sellaista fakiiria ei olekaan, joka pystyisi tulevaisuuteen näkemään. Arvata voi, mutta vasta eletty elämä näyttää osuiko arvaus oikeaan.
 
Täällä ihmetellään, että miten raitis ottaa juopon miehen.

No ensiksikään minä en ole raitis, juon kyllä mielelläni silloin tällöin jotakin ja olenpa joskus jopa humalassakin (kylläkin harvoin, sillä mitä vanhemmaksi tulen, sitä pahempia ovat krapulat). Eli nuoruudessa, silloin reilut 20 vuotta sitten, kävimme yhdessä baarissa, festareilla, kavereiden luona, milloin missäkin, niin kuin nuorilla on usein tapana.

Sitten tuli työt, lapset jne. ja elämä oli ns. normaalia, ja mieheni on ruvennut oikein urakalla juomaan vasta pari kuukautta sitten, kun hän jäi työttömäksi. Siihen asti kaikki on siis ollut normaalia. JOS mieheni olisi silloin reilut 20 vuotta sitten vetänyt viinaa päivätolkulla putkeen, niin en varmasti olisi häneen edes rakastunutkaan.
 
ja juuri tätä yritin selvittää tuolla yllä, mutta ei ilmeisesti onnistunut. en kyllä tiedä ketään, joka jo 25 v. tietäisi, että toisesta pikkuhiljaa kehittyy ikuinen tissuttelija. eri asia, jos vetää putkia jo nuorena tai ei osaa lopettaa koskaan ajoissa, mutta niinhän se ei mene vaan kehityskaari on hidas. harvapa osaa ennustaa nuorena tuleeko toisesta liian perso ruualle vanhemmiten, jääkö toinen joskus vuosien päästä työttömäksi, tuleeko synnytysmasennus aikanaan jne. .

toki 50 kymppisen miehen ei tarvitsekaan ymmärtää parinmuodostustani, mutta koitan vain sanoa, ettei elämä ole niin selvää kuin nyt olet esittänyt.
 
Kuvailkaapa mitä on miehen alkoholin kohtuullinen käyttö. Missä menee mielestänne liikakäytön raja?

A) Ei koskaan tippaakaan
B) Juhlapäivinä pikarillinen kuohujuomaa
C) Pullo saunaolutta kerran kuussa, pieni lasi viiniä juhla-aterialla
D) Saunan jälkeen kaksi olutta pari kertaa viikossa, perjantaisin 3-4.
E) Viikolla ei tippaakaan, kerran kuussa, tilipäivä-viikonloppuna lievä humala
F) Töiden jälkeen pubissa olut tai kaksi iltapäivälehteä lukiessa ja bussia odottaessa, ennen kotiinmenoa
G) Perjantaisin sixpäkki olutta ja pullo kossua.
H) Pari olutta iltaisin ja pe-la molempina iltoina kohtuullinen humala

 
Minä sanoisin, että suhteessa alkoholiin, ei määrässä. Siis siinä, mitä se ohittaa, mikä kaikki sille häviää. Jos alkoholi on koko ajan taustalla mielessä pyörivä asia, siinä on jo kiinni henkisesti. Eihän kukaan meistä miettine, milloin pääsee taas syömään perunoita ja millähän sitä puolustelisi jotenkin. Siis suhde alkoholiin ratkaisee. Joku entinen juoja sanoi jossain kirjassa, että "Alkoholistilla on salainen suhde alkoholiin", eli se on mielessä oleva salarakas. Jos aina pitää sivuta aihetta, mainita kuulumisissa ensimmäisenä, että "tuli toki vähän otettua" jne, sekin on outoa.
 

Yhteistyössä