Miehen juhliminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pihlaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pihlaja

Vieras
Hei!
Onko täällä ketään muuta jota häiritsee välillä miehen juhliminen?
Itsellä sellainen tilanne, että minusta on mukavaa, että toinen käy jossain, kun itse olen kuitenkin enemmän koti-ihmisiä ja käyn harvemmin baareissa.
Mutta, mutta.. minua häiritsee se, että mieheni kutsuu humalassa melkein aina meille porukkaa juhlimaan aamuun asti(yleensä noin klo. 7-9, ennen kun käyvät meidän lattioille nukkumaan). Itse en voi ollenkaan nukkua kun on möykkää ja kun olen niin kiltti, etten voi sanoa vieraille että voisivat mennä jonnekin muualle, olen todella väsynyt ja vkonloppu menee aivan ohi. Yleensä mieheni juhlii pe ja la ja minulla on univelkaa vielä keskiviikkonakin ja yleensä laitankin nukkumaan viikolla viimeistään 22. Sunnuntai menee yleensä jatkojen sotkuja siivotessa(niinkuin tänäänkin), kun toisella on niin krapula ettei voi auttaa, vaikka hänen vieraitahan ne ovat.. Alkaa tuntumaan etten jaksa.. vaikka olenkin sanonut miehelleni, etten pidä jatkoista;hän vain toteaa, et haluaa pitää hauskaa kavereiden kanssa ja että ylireagoin. En tiedä sitten...
 
Et todellakaan ylireagoi. Kyseessä on kai sinunkin kotisi? Jos on, niin sinulla on yhtäläinen sanavalta siihen, keitä teillä käy ja mihin vuorokauden aikaan. Sinullakin on halutessasi sama oikeus kuin miehelläsi saada nukkua omassa kodissasi rauhassa.

Jos olet kiltti nainen, käsket miehen mennä kavereilleen juhlimaan aamuun asti. Jos olet tuhma, niinkuin itse olisin, käskisit miehen ruveta viettämään viikonloppujaan enemmän rauhassa sinun seurassasi.

Mitä tapahtuisi, jos seuraavalla kerralla käskisit koko köörin muualle möykkäämään? Sanoisit miehen kavereille, että juhlivat vaihteeksi heidän kodeissaan? Ja sitten krapulasta huolimatta laittaisit miehen siivoamaan itse omat sotkunsa? Et ainakaan itse niitä siivoaisi.

Tee nyt kerralla loppu tuollaisesta, näytä miehelle, että olet tosissasi.

 
Miehes kerää aina samaa porukkaa ympärille viikonloppuna, ei se tuu ikinä loppumaan ellet tee jotain radikaalia. Sanot sille että juominen loppuu tai sitten sinä otat toisen kämpän. Sinulle raskasta olla mielin ukolle kaiken aikaa, tuskin sinunkaan pinna kauaa voi kestää. Sanot sille heti huomenna kun ei ole krapula päivä että ensi viikon loppuna alkaa uusi komento.. Ole kovana sille ja joita jaksaa. Ei joka viikon loppuinen juominen voi enää olla vain hauskaa?
 
Tuohon on syytä panna heti piste. Et saa päästää asiaa niin pitkälle, että kohta kukaan ei kunnioita kotiasi. Tuollainen sopii vain sinkkuna elävälle ihmiselle.

Entä jos teille tulisi lapsia?

Kyllä on syytä miehesi opetella elämään parisuhteessa, tai sitten muuttaa yksin asumaan. Noin ei yleensä käyttäydytä silloin, kun asutaan toisen kanssa yhdessä.

Minä olen kieltäytynyt jopa siitä, että kun olen luvannut hakea mieheni pois kapakasta yöllä, niin autoon änkeää neljä tai viisi muutakin kaveria, ja jokainen on kuskattava jonnekin eri suuntiin ja odoteltava vielä autossa, kun jätkärinki möykkää joka talon pihassa erikseen ja pullot kiertää ja joka tolpalla on käytävä kusella. Ei onnistu enää. Kerran kaarsin paikalta, kun näin että taas sieltä tulee enemmän kuin yksi, vaikka nimenomaan sovittiin, että ei muita kuskattavia sitten. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia.

Et todellakaan ylireagoi. Tuo ei nimittäin ole ihan normaalia. Otapa selvää näistä kavereista, onko heillä vaimot tai avovaimot kotona, ja juhlitaanko heillä samalla tavalla aamuun asti. Minusta nuo kaveritkin on vähän typeriä toisen kotiin tullessaan, kun tietävät, että siellä on muitakin. Ei taida olla ihan aikuisia vielä tämä sinun miehesi ja kaveripiirinsä?

 
Voihan helvetti!

Pistä ukko siivoamaan. Sinä nimittäin et tästä lähin siivoa!

Jos ei krapulaltaan äijä pysty, niin ainahan on maanantai, jolloin luulisi viimeistään krapulan olevan ohi. Äijä vaan harjanvarteen.

Äijähän ihan selvästi pompottaa sua ja pitää ihan tiskirättinä vaan. Kukaan ihminen ei tuo porukkaa juhlimaan kotiinsa (jossa asuu siis muitakin kuin itse) aamuun asti ja vielä oleta, että toinen passaa ja siivoaa sotkut.

Jos jatkat tuota menoa, huomaat pian, että olet se kuuluisa nynnerö kotiorja, jota voi potkia päähän, mutta silti se nöyrästi tottelee. Kukaan, siis KUKAAN, ei puollusta sinua, jos itse et sitä tee. Nyt rupeat ryhdistäytymään ja pistät hommalle stopin.

Ja jos äijä ei siivoa, niin elätte sitten paskassa niin kaun kuin siivoaa.
 
Jos sinua ei vaivaa, että mies ryyppää kavereineen viikonloput, niin mikäs siinä.

Mutta kun sinua vaivaa, että he möykkäävät teillä yöt ja siivouttavat vielä jälkensä, niin voisit antaa miehellesi ehdot:
Jatkot esim. kerran kuussa teillä, mies siivoaa sitten, kun toipuu. Sinä kyläilet siihen saakka ja tulet kotiin vasta sitten, kun se on siivottu.

Ei tuommoinen lapatossukäytös ole kiltteyttä, alistuneisuutta se on. Omaa ja toisen kotia pitää kunnioittaa sen verran, ettei sinne mennä sotkemaan ja puolisoa häiritsemään.

Minä en salli ryyppyseurueitten jatkoja kotonani lainkaan. Selvin päin ja päivällä vieraat ovat tervetulleita, myös miehen kaverit, kunhan käyttäytyvät siististi ja asiallisesti ja osaavat olla viipymättä liian pitkään. Eiköhän tämä tapa ole muillakin, miehesi tapa on poikkeus. Myönnettävä on, että ex-mieheni yritti kyllä toimia toisin, mutta tein siitä lopun em. konstilla. Kun siivoja ei oltu tehty ensimmäisellä kerralla palatessani, käännyin ovella ja ilmoitin, että menen hotelliin niin kauaksi aikaa, että koti on siisti. Tuli vipinää hommiin ja minut otettiin tosissaan.

 
No huh huh. Ja minäkö olen luullut että mulla on kestämistä....

Siis saisin niin hirveen raivarin jos äijä tois jonkun jatkoporukan meille! Ei tulis kuuloonkaan. Sinulla on oikeus nukkua rauhassa ja hiljaisuudessa kotonasi, tuohan on aivan järjetöntä menoa. Itse et juo ja sulla olis kaikki syy aloittaa työviikkosi pirteänä ja levänneenä, mutta olet väsynyt toisen möykkkäämisen takia, hei haloo!!

Eikä mitään kerran kuussa teillä jatkot. Jos asutaan yhdessä ja toinen osapuoli ei ole mukana juhlimassa eikä halua kotiinsa väkeä niin ei sinne jumalauta mennä silloin. Tee tämä asia nyt selväksi ja sano sille äijällesi että teille ei tulla jatkoille PISTE. ja jos se sanoo että tämä on hänenkin kotinsa ja hän saa tuoda sinne vieraita niin sano, että tämä on sinunkin kotisi, jossa sinulla on oikeus saada rauhassa nukkua, tuollaiset kellonajat eivät ole mitään vierailuaikoja. Käske heidän mennä jonkun toisen luo, jos siellä on seurustelevia kavereita, niin ymmärrän; ei kenenkään luo voi mennä.Kuten ei voi teillekkään, koska sinä nukut. Tulisivatpa meille niin vetelisin jokaista korville.

Jos se ei usko niin seuraavalla kerralla lähde pois sieltä kotoasi, mene kaverin luo tai hotelliin. Ja kun äijä selviää, ilmoita että lähdet lopullisesti, mikäli se jatkopaikka ei muutu.
 
Eihän tuollainen tule kuuloonkaan! Sehän on sentään myös sinun kotisi, eikä sinun tarvitse sietää yökausien möykkäämisiä vaikka kuinka olisi viikonloppu. Meillä kotona ei koskaan ole bileremmiä kukkumassa, meistä kumpikaan ei halua kodista yleistä ryyppyjuhlapaikkaa. Joskus toki meillä on illanistujaisia, mutta silloinkin olemme molemmat viihteellä.
 
Mikä näitä naisia oikein vaivaa tällä palstalla :/ Jumapliut kun valitetaan siitä ja valitetaan tästä ja kun mies tekee sitä ja tätä ja kun itse ei se tunnu hyvältä ja että itse on niin kiltti tai vastaavaa ettei kehtaa/uskalla/voi jne. sanoa mitään siihen tai yleensäkään vastaan mihinkään.

Helvetti, niskasta kiinni ja vähän pitämään omia puoliaan! Oikein suututtaa tyhmien ja saamattomien naisten puolesta.

Ei mulla muuta.
 
Ei hyvältä kuulosta!
Mutta, teepä tämä. Pyydä joku komeimmista ja selvimmistä makuukamarin puolelle seuraksesi, niin eiköhän ala porukka pienetä viikko viikolta. Lopussa nökötätte kaksistaan, tai ukkosi menee kavereitten kämpille jatkoille.
Varmaan olet itsekin jotenkin mukana remmissä, muuten et olisi sietänyt tilanteita kahta kertaa kauemmin.
 
Hei kaikille vastanneille!
Ajattelinpas laittaa viestiä luettuani teidän vastauksianne.

Mietin luettuani vastauksianne, että yksi ja todella suuri syy siihen, että jatkoja pidetään meillä voi olla myös se, että mieheni ystävät taitavat yhtä poikkeusta lukuunottamatta olla sinkkuja ja asuvat yksiöissä tai vanhempien luona.. ja kun meillä on suht. iso kaksio, niin oletetaan, et sinnehän mahtuu..

Tosiaan kuten joku sanoikin olemme myös melko nuoria. Täytämme molemmat tänä vuonna 26 vuotta.

Kiitos, kun toitte toivoa.. teen oikein kun sanon jatkoista ja örveltävistä vieraista. =) Onhan se kuitenkin minunkin kotini ja yritän pystyä tästä lähtien sanomaan, että vierailuajat yöaikaan minun nukkuessani eivät ole suotavia.. =)
 
Voi että kun olisin yhtä kiltti ja hyväsydäminen kuin sinä! Luulenpa, että sanot asian miehelle rauhallisesti ja suuttumatta, siis ettet pidä kännijatkoista teillä.

Miten minä toimisin? Ihan noin ei ole tapahtunut, että meille tulisi joku kännirevohka kun nukun. Mutta kerran ollessani nukkumassa mies tuli kotiin ihan tolkuttomassa kännissä baarista, ja kompastui pimeässä, niin että rojahti koko painollaan päälleni. Sanoin vielä siinä vaiheessa ihan nätisti, ett mitä ihmettä sä könyät tms..Sitten kun yritin nukkua, mies alkoi huudattaa musiikkia, ja huuteli ja örvelsi itsekseen, kaatuili pitkin kämppää niin että tavarat putoilivat tms., (meillä on pieni kaksio, ei voi olla kuulematta)alkoi v-käyrä minulla nousta. Sanoin vielä toisen kerran asiallisesti, että haluaisin nukkua..mutta kun se ei auttanut,raivostuin toden teolla ja haukuin miehen pataluhaksi. Sitten tulikin ihan kauhea riita.

Sinä taas vaikutat sellaiselta, ettet koskaan loukkaa toista, edes suuttuessasi..minä taas päästän suustani kaiken mitä sylki mukanaan tuo. Muuttuapa kiltiksi ja rauhalliseksi..

Mutta toivon että viesti menee perille! Muista pysyä lujana!

 
Hei! Näyttää siltä että miehesi on alkava alkoholisti.. Sori vaan totuus. Alkoholisti ei muista piittaa vaan itsestään. Mulla ex ukko 47v. Juhli isänsä 70v. kanssa ja tulivat meille jatkoille vaikka meille oli juuri syntynyt pieni vauva! Vähän aikaa kuuntelin mökää kun ääni voimistui kun innostuivat jostain asiasta. Mulle riitti se eka kerta ja kävin sanomassa että pappa on unohtanut että täällä nukkuu vauvakin ja meidän kodissa on muitakin.sanoin asioita suoraan ja se tepsi.ei tullut toista kertaa.Kävi niin että mieheni alkoi viihtyä isänsä luona.jätin hänet ja nyt ollaan onnellisia minä ja 2 lasta. Sisua naiset!! kaikkee ei tartte sietää!
 
.. ei suotavia.. luuletko tosiaan, että tuolla on mitään pontta?

Sinullakin on oikeus ja velvollisuus suuttua!!
Miksi annat loukata itseäsi ja kotiasi, etkä kehtaa/uskalla sanoa suoraan sekä isännälle että vieraille, ettei se sovi?

Lapsia te ette ole ja tuossa iässä pitää osata ajatella jo muitakin, joten ei muuta kuin suorat sanat, vihjeet ja pyytely eivät auta.
Kännissä ihminen on täysi idiootti. Silloin voit komentaa lössin ulos, mutta selvinpäin sitten pitää pystyä sanomaan, että juhlimiset meillä ovat loppu, sinä haluat kotirauhan.

Kotirauha on asia, joka on suojattu lailla. Kukaan ei saa mennä toisen kotiin luvatta, ei silloinkaan, kun itse on kotona.

Jatkamalla nykykäytäntöä peteet itsellesi tosi surkeaa tulevaisuutta.
 
Olen itsekin nuori,ja meillä on arki-iltaisin usein miehen kavereita käymässä. Ei sentään aina kännissä ole,eikä tupa täynnä!
Nuo muiden neuvot oli aika ehdottomia mun mielestä. Koitahan tehdä vaikka sopimus miehen kanssa,että jatkot on teillä vaan muutaman kerran esim.vuoden sisään,ja esim.on joku tietty kellonaika kun teiltä pitää vieraiden aamulla tai jo illalla olla pois. Siivoatte niin,että mies tekee enimmän osan hommista,mutta sinä voit vähän auttaa jos se sinulle siillä hetkellä sopii.
Jos nämä vähintään viikon etukäteen sopimattomat jatkot vielä lisääntyy,voit kertoa miehen kavereille henkilökohtaisesti,että tarvitset unta,ja viikonloppuna on hyvä rentoutua ilman ylimääräisiä ihmisiä nurkissa pyörimässä. Muista sanoa nuo niille vain,jos ne ovat selvänä. Miehesi tosin menettää arvostusta äijäporukassa ja saa kuulla ""nalkutuksestasi"" (tosin perustellusta) kuukausikaupalla.Siitä voi seurata riitoja,mutta se on parempi vaihtoehto kuin moinen tossuttaminen,mitä mies on sinulle tehnyt. Tsemppiä! :)
 
Minusta 26-vuotias ei ole enää kovin nuori.
Jos kyseessä olisi 18-20 -vuotiaat, ymmärtäisen bilettämisen halun ja toistuvat jatkokekkerit.

Koitahan nainen nyt ryhdistäytyä!
Jos sanot miehellesi, että jatkojen järjestäminen teille ei ole kovin ""suotavaa"", niin voit olla varma että sama meno jatkuu.
Jos taas sanot tiukkaan sävyyn, että jatkot järjestetään tästedes muualla, tai sinä keräät kimpsusi ja painut vanhempiesi/kaverin luo nukkumaan rauhassa. Se on sinun koti myös, ja sulla on oikeus siellä levätä.

Toisaalta ymmärrän miestäsi. Jos et ole koskaan uskaltanut sanoa vastaan tai häätää porukkaa pihalle, hän varmaan kuvittelee että asia on sinulle ihan OK, kun et valita.

Se, että siivoat miehesi sotkut, kertoo että olet todella altavastaava suhteessa ja siis edellämainittu lapatossu. Kiltteydellä tuota ei voi enää selittää.

(En nyt puutu tässä siihen, että musta on tosi outoa että miehesi juhlii noin usein ja vielä pitkän kaavan mukaan. Tuossa iässä luulis jo vähän rauhoittuvan)
 
Eikö 26 vuotiaana yhtään ihmetytä se, että miehesi haluaa ryypätä kavereidensa kanssa kaikki viikonloput sen sijaan että tekisitte yhdessä jotain kivaa??? Laatuaikaa?

En kyllä katselisi tuollaista käytöstä ja itse olen vielä nuorempi.
 
Minustakin huolestuttavinta jutussasi on juuri tuo hillitön jokaviikkoinen kellon ympäri ryyppääminen ja koko sunnuntain krapulassa makaaminen. Siis 26 vuotiaana, jolloin biletyksestä luulisi uutuudenviehätyksen jo karisseen. Eikä miehelläsi tosiaan muuta hommaa vapaa-aikanaan ole? Alkoholistin hääräilyiltä nuo vaikuttaa. Sen pitäisi huolestuttaa sinua vielä enemmän kuin nyt menetetyt yöunet. Yhdet bileet kerran kuussa voisin vielä hyvin ymmärtää mutta että joka jumalan viikonloppu!

Miehesi on varmasti valinnut sinut kumppanikseen osaksi juuri siksi että tietää sinun olevan kiltti tumppu joka ei sano vastaan. Eikö sinulle ole tarjolla kunnon miehiä jotka osaa elää ilman jokaviikonloppuista ryyppyputkea ja viettää aikaa sinunkin kanssasi? Mitä iloa tuosta äijästä sinulle ylipäänsä on? Sinuna vaihtaisin miestä, ei minulla kyllä kärsivällisyys riittäis kännikalojen ilmaisena piikana olemiseen tai tuollaisen juntin ja sen ryyppyremmin uudelleenkouluttamiseen.
 
Paras keino varmasti on jo ehdotettu, että sovitte vähintään viikon varoitusajalla yökyläilyt, joiden ajaksi lähdet evakkoon, etkä tule kotiin, ennen kuin se on viimeisen päälle siivottu, astiat tiskattu, roskat viety ulos ja tyhjät pullot keräykseen. Ja jos koti ei sovittuun aikaan palatessasi ole siisti, suutut silminnähden, pakkaat vähän lisää kamaa mukaasi (sen verran, että pärjäät tarvittaessa parikin viikkoa) ja lähdet. Teet vielä selväksi sen, että tulet takaisin vasta, kun kämppä on kuosissa, ja ehdottomasti myös sen, että kyseessä on sinun(kin) kotisi. Etkä tapaile miestä sitten muuallakaan tai ole missään tekemisissä ennen kuin hän on hoitanut hommansa.

Minäkin olen aika nuori, parisen vuotta sinua nuorempi, ap., ja mies on vuoden-pari sinua vanhempi. Hänellä ei niinkään ole ollut alkoholi ongelmana, vaan eräs toinen mieto nautintoaine. Kyllästyin jo suhteen alkuvaiheessa (ensimmäisen kahden vuoden aikana) siihen, että kavereita oli yökylässä pössyttelemässä vähintään kerran kahdessa viikossa. Todella harvoin oli isompaa porukkaa käymässä, yleensä vain yksi tai kaksi kaveria, mutta nämä saattoivat olla monta vuorokautta putkeen. Kyllästyin tähän touhuun, ja lähdinkin aina vanhempien luokse siksi aikaa, kun poikakaverilla oli kavereita kylässä. Nostin aina metelin, jos koti ei ollut siisti palatessani. Aina en joutunut yötä olemaan muualla, joskus taas useita öitä ja päiviä.

Muutaman kerran suhde on meinannut mennä poikki mielenilmausteni vuoksi, mutta olen jostain syystä lopulta ajanut miehen prioriteeteissä pössyttelyporukan ohi. Noiden parin vuoden aikana nimittäin kavereiden yökyläilyt harvenivat, lyhenivät ja ovat loppuneet kokonaan. Mies alkoi jossain vaiheessa itsekin arvostaa kahdestaan omassa rauhassa vietettyjä öitä. Valinnan eteen jouduttuaan valitsi minut, eikä ole edes ollut vuosiin entisiin kavereihinsa juurikaan yhteyksissä. Tajusi kai itsekin, ettei heillä ollut muuta yhteistä, kuin sekava olotila.

Tee siis miehellesi selväksi, ettet kestä nykyistä menoa, ja näytä, että olet tosissasi. Jos mies valitsee viinan ja juopporemmin, nosta kytkintä ja lähde.
 
En mä kyllä ymmärrä miksi kenenkään pitäisi evakkoonkaan joka viikonloppu lähteä, vain jotta toinen voi jatkaa rälläämistä. En minä suostuisi sellaiseen. Menköön muualle se, joka ei kotona osaa käyttäytyä.

Tottakai joskus voi viikonlopun erillään viettääkin, muttei sentään aina. Ja silloinkin voi evakkoon lähteä välillä se mieskin. Kyllä kotona pitää olla oikeus kotirauhaan, ilman että pitää ruveta muiden nurkissa majailemaan jatkuvasti.
 
Hei taas!

Mukava lukea kommenteja, jotka tosiaan herättivät minut ajattelemaan tilannetta.

Viikot mieheni kanssa menevät aina tosi hyvin. Yhdessä touhutaan, mitä menoiltamme ehditään ja läheisyyttä on paljon(näin neljän vuodenkin jälkeen). Ainoa negatiivinen juttu on suhteessamme juuri jatkot.

Viime vkonloppu meni melko hyvin. Perjantaina mieheni meni ystävänsä luo jatkoille ja lauantaina meille tuli vain pari poikaa ja yksi tyttö, jotka syötyään laittoivat nukkumaan. Eli mielestäni sanomiseni kuitenkin vaikutti tilanteeseen. (ehkä sekin on tässä takana, että hyvin harvoin sanon mistään..)

Kun moni täällä sanoi sitä, että lähde kotoa jonnekkin vkonloppuna..niin kohdallani se on hieman vaikeaa, koska vanhemmat asuvat reilun 300 kilometrin päässä ja anoppilaan en viitsisi mennä.
Mutta eiköhän se tästä.. =)
 

Yhteistyössä