Miehen eropohdinnat

  • Viestiketjun aloittaja VaikeaTilanne
  • Ensimmäinen viesti
VaikeaTilanne
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä useamman vuoden ja asuttu yhdessä jo pitkään. Olemme melko nuoria, mies 25 ja minä pari vuotta nuorempi, ei lapsia eikä myöskään toistaiseksi suunnitelmia lapsista. Tulemme muuten erittäin hyvin toimeen, kemiat kohtaavat ihan älyttömän hyvin emmekä koskaan riitele, miehellä on vain henkilökohtaisia suorituspaineita jotka rasittavat suhdetta ja osoittautuivat nyt kompastuskiveksi miehen omasta mielestä.

Käytännössä siis suorituspaineet tulevat ilmi seksissä. Kaikki muu toimii, mutta yhdyntä ei. Mies asettaa itselleen kovia paineita pornosta saatujen mielikuvien perusteella ja pettymyksen hänelle tuottaa, kun todellisuus ei vastaa aikuisviihteessä esitettyä. Mies ei koe että yhdyntä on hänelle henkilökohtaisesti kovinkaan nautinnollista, kuten pornossa se on esitetty. Ei ole koskaan kokenutkaan sitä tarpeeksi nautinnolliseksi, ei myöskään koe että muut naiset tuntuisivat yhtään sen paremmalta. Silti syyllistää joskus minua siitä ja lähettänyt tekstiviestejä joissa kertoo ettei ole seksuaalisesti kiinnostunut minusta koska olen kuulemma löysä ja siksi yhdyntä huonoa. Kaikki muu seksi kyllä onnistuu ja mies tykkää, mutta tämä yksi kompastuskivi osoittautui nyt miehelle aika ylitsepääsemättömäksi. Olen todella usein ehdotellut miehelle vaikka ja mitä, mitä voisimme kokeilla seksielämän piristämiseksi ja jos vaikka löytäisimme keinon parantaa yhdyntää hänellekin. Mies kuitenkin aina sanoo että ihan sama, eikä lähde mukaan ehdotuksiini vaikka asia selvästi on vaivannut hänen mieltään! Enhän minä hänen puolestaan voi korjata asiaa, joka kumpuaa hänen mielikuvistaan jotka ovat pornon vuoksi vääristyneet.

Eniten minua kuitenkin haittaa se, että vaikka painotan suhteessamme avointa keskustelua ja olemme aina puhuneet rehellisesti asioista, tämän aiheen suhteen mies on kuitenkin vaiennut eikä ole puhunut totuudenmukaisesti. Kun olen kysynyt häneltä, haittaako yhdyntään liittyvät ongelmat häntä miten paljon, hän on aina sanonut minulle että ei se paljon mieltä vaivaa ja pärjätään sillä, että muunlainen seksi onnistuu ja on hyvää. Koska suhteemme on rakennettu avoimen kommunikaation ympärille, ei mieleeni ole tullut ollenkaan että hän valehtelisi päin naamaa tunteistaan. Haluttomuutta mies ei myöskään ole missään vaiheessa osoittanut, vaan on tehnyt runsaasti aloitteita ja halunnut itse yhdyntääkin useita kertoja viikossa. Siksi minulle tuli täytenä yllätyksenä, kun pari päivää sitten mies löi pöytään erokortin, tekstiviestillä tietenkin.

Istutin miehen sitten puhumaan kanssani tästä eropäätöksestä, mistä nämä erotuntemukset kumpuavat ja niin edelleen. Sanoi vähän rivien välissä että pohjimmainen ongelma on tämä yhdyntäasia, mutta oikeastaan ei tiedä eikä ole varma, miksi haluaa erota ja miten tuli tähän päätökseen. Muutaman tunnin yritin miehen kanssa rauhassa puhua kuin aikuiset, mutta mies kierteli ja kaarteli eikä oikeastaan osannut päättää mikä on ja mitä haluaa. Sitten sanoi, että parempi kun erotaan vaan. No minähän pakkasin laukut ja sanoin että lähden vanhempieni luokse ja että aletaan sitten purkaa vuokrasopimusta. Tässä hetkessä mies sitten alkoi roikkua minussa kiinni, pyysi että en lähtisi ja sanoi että ei oikeasti halua erota minusta vaan rakastaa minua ihan hirveästi. Lähdin vanhempieni luo kaikesta huolimatta ja mies on laittanut vaikka mitä söpöstelyviestejä ihan niinkuin koko erokeskustelua ei olisi koskaan käytykään! Minulla puolestaan on mieli täynnä kaikenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä.

Minun on pakko mennä takaisin meidän yhteiselle asunnolle ensi viikolla, koska minulla on töitä ja vanhempani asuvat liian kaukana kulkeakseni heidän luotaan töissä eikä minulla ole muuta paikkaa johon mennä lähellä työpaikkaani. Mies oletettavasti siellä tulisi vastaan kuin olisimme onnellinen pariskunta eikä mitään olisi koskaan tapahtunutkaan, koska tähän tapaan ainakin viestittelee. Minä en ole koko viesteihin vastaillut tai jos on ollut aivan pakko (tärkeä asia kuten vuokranmaksu), vastannut ihan lyhyesti. Aion ottaa miehen puhumaan kanssani uudestaan kun menen kotiin ja minun osaltani tämä keskustelu määrittelee kykenenkö jatkamaan vai en. Tuntuu vain miten asiaa lähtee lähestymään ja mihin suuntaan sitä etenisi. Tuntuu, että nyt kun kissa on nostettu pöydälle, niin en voi luottaa siihen etteikö mies viikon tai kuukauden päästä olisi eroamassa uudestaan. Mielestäni myös jos on kuukauden päivät jos pidempäänkin eroa harkinnut kuten mieheni oli, niin kyllä silloin on jo niin varma erosta että mahtaakohan tuo oikeasti edes rakastaa. Jos on vain kiintynyt ja kokee vaikeaksi sen vuoksi sanoa hyvästi. Rakastan häntä ja välitän hänestä valtavasti, mutta nyt kun mies on kerran sanonut haluavansa erota (vaikka sitten ''muutti mieltään'') niin minun on todella vaikea kuvitella palaavani takaisin suhteeseen ja luottavani täysin siihen, että hän olisi tyytyväinen kanssani ja oikeasti rakastaisi minua.

Toivoisin asiallisia vastauksia. Olisiko kenelläkään vertaistukea tai muuta vinkkiä?
 
NTEE
Itselläni ainakin on ollut nykyisessäkin pitkässä ja hyvässä suhteessa tuon kaltaisia "kriisejä", joissa on puhuttu suhteen jatkumisesta ja vaikeista ongelmista. En usko, että monikaan suhde säästyy sellaiselta. Ei sille välttämättä sen syvällisempää syytä ole kuin, että on vaikeaa tehdä päätös "lopullisesta" sitoutumisesta ja vaikeista tunteista on ylipäätään vaikea puhua. Vaikeat tunteet myös monesti hävettävät ja sen vuoksi voi olla helpompi torjua toinen ihminen kuin lähteä avaamaan niitä.

Toisaalta, voi myös olla että tuollainen tilanen toimii herättäjänä monellakin tavalla, vaikka se saisi ensin käyttäytymään hölmösti ja epäjohdonmukaisesti. Joka tapauksessa uskon, että jos toivoo pitkää suhdetta, täytyy kummankin tehdä päätös, että vaikeista tilanteista mennään yli ja etsitään ratkaisuja. Joitain asioita myöskään ei voi ratkaista yhdessä. Joskus tarvitaan ammattiapua. Pitää myös päättää, että hyväksyy ja sietää ajoittain itselleen tulevat fiilikset siitä, ettei elä unelmien suhteessa.

Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen. Totaaliselta umpikujalta tuo ei minusta kuulosta vaan "tavanomaiselta" kriisiltä, josta voi päästä yli.
 
Juurikin näin...
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Muistakaahan nuoret pariskunnat sellainen asia että huono suhde ei muutu paremmaksi ajan kanssa. Jos suhde on huono eikä tyydytä kumpaakin puoliskoa niin ei se tule myöhemminkään tyydyttämään. Kyseessä on illuusio ja itsepetos, jonka vuoksi on helpompi lopettaa suhde ja jatkaa etsintää että se oikea löytyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu

Huono suhde ei muutu paremmaksi ajan kanssa, mutta hyvä suhde, joka on kriisissä, voi hyvinkin muuttua paremmaksi ongelmia yhdessä ja/tai ammattiavun kanssa työstämällä. Jos ajattelee, että kriisiytynyt suhde on aina huono suhde, joka kannattaa vaihtaa uuteen suhteeseen, ei kovin pitkistä suhteista pääse nauttimaan.

Ei aloittajan suhde miltään huonolta suhteelta kuulostanut vaan siltä, että kumppanilla on elämässä tiettyjä vaikeuksia, joita pitää käsitellä. Myöskin ajatus, että kumppani pitäisi aina lempata, jos sillä ei mene hyvin, on aika julma. Sitä paitsi missä suhteessa ei ikinä tule tilannetta, jossa toisen osapuolen elämäntilanne asettaa parisuhteen koetukselle?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä useamman vuoden ja asuttu yhdessä jo pitkään. Olemme melko nuoria, mies 25 ja minä pari vuotta nuorempi, ei lapsia eikä myöskään toistaiseksi suunnitelmia lapsista. Tulemme muuten erittäin hyvin toimeen, kemiat kohtaavat ihan älyttömän hyvin emmekä koskaan riitele, miehellä on vain henkilökohtaisia suorituspaineita jotka rasittavat suhdetta ja osoittautuivat nyt kompastuskiveksi miehen omasta mielestä.

Käytännössä siis suorituspaineet tulevat ilmi seksissä. Kaikki muu toimii, mutta yhdyntä ei. Mies asettaa itselleen kovia paineita pornosta saatujen mielikuvien perusteella ja pettymyksen hänelle tuottaa, kun todellisuus ei vastaa aikuisviihteessä esitettyä. Mies ei koe että yhdyntä on hänelle henkilökohtaisesti kovinkaan nautinnollista, kuten pornossa se on esitetty. Ei ole koskaan kokenutkaan sitä tarpeeksi nautinnolliseksi, ei myöskään koe että muut naiset tuntuisivat yhtään sen paremmalta. Silti syyllistää joskus minua siitä ja lähettänyt tekstiviestejä joissa kertoo ettei ole seksuaalisesti kiinnostunut minusta koska olen kuulemma löysä ja siksi yhdyntä huonoa. Kaikki muu seksi kyllä onnistuu ja mies tykkää, mutta tämä yksi kompastuskivi osoittautui nyt miehelle aika ylitsepääsemättömäksi. Olen todella usein ehdotellut miehelle vaikka ja mitä, mitä voisimme kokeilla seksielämän piristämiseksi ja jos vaikka löytäisimme keinon parantaa yhdyntää hänellekin. Mies kuitenkin aina sanoo että ihan sama, eikä lähde mukaan ehdotuksiini vaikka asia selvästi on vaivannut hänen mieltään! Enhän minä hänen puolestaan voi korjata asiaa, joka kumpuaa hänen mielikuvistaan jotka ovat pornon vuoksi vääristyneet.

Eniten minua kuitenkin haittaa se, että vaikka painotan suhteessamme avointa keskustelua ja olemme aina puhuneet rehellisesti asioista, tämän aiheen suhteen mies on kuitenkin vaiennut eikä ole puhunut totuudenmukaisesti. Kun olen kysynyt häneltä, haittaako yhdyntään liittyvät ongelmat häntä miten paljon, hän on aina sanonut minulle että ei se paljon mieltä vaivaa ja pärjätään sillä, että muunlainen seksi onnistuu ja on hyvää. Koska suhteemme on rakennettu avoimen kommunikaation ympärille, ei mieleeni ole tullut ollenkaan että hän valehtelisi päin naamaa tunteistaan. Haluttomuutta mies ei myöskään ole missään vaiheessa osoittanut, vaan on tehnyt runsaasti aloitteita ja halunnut itse yhdyntääkin useita kertoja viikossa. Siksi minulle tuli täytenä yllätyksenä, kun pari päivää sitten mies löi pöytään erokortin, tekstiviestillä tietenkin.

Istutin miehen sitten puhumaan kanssani tästä eropäätöksestä, mistä nämä erotuntemukset kumpuavat ja niin edelleen. Sanoi vähän rivien välissä että pohjimmainen ongelma on tämä yhdyntäasia, mutta oikeastaan ei tiedä eikä ole varma, miksi haluaa erota ja miten tuli tähän päätökseen. Muutaman tunnin yritin miehen kanssa rauhassa puhua kuin aikuiset, mutta mies kierteli ja kaarteli eikä oikeastaan osannut päättää mikä on ja mitä haluaa. Sitten sanoi, että parempi kun erotaan vaan. No minähän pakkasin laukut ja sanoin että lähden vanhempieni luokse ja että aletaan sitten purkaa vuokrasopimusta. Tässä hetkessä mies sitten alkoi roikkua minussa kiinni, pyysi että en lähtisi ja sanoi että ei oikeasti halua erota minusta vaan rakastaa minua ihan hirveästi. Lähdin vanhempieni luo kaikesta huolimatta ja mies on laittanut vaikka mitä söpöstelyviestejä ihan niinkuin koko erokeskustelua ei olisi koskaan käytykään! Minulla puolestaan on mieli täynnä kaikenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä.

Minun on pakko mennä takaisin meidän yhteiselle asunnolle ensi viikolla, koska minulla on töitä ja vanhempani asuvat liian kaukana kulkeakseni heidän luotaan töissä eikä minulla ole muuta paikkaa johon mennä lähellä työpaikkaani. Mies oletettavasti siellä tulisi vastaan kuin olisimme onnellinen pariskunta eikä mitään olisi koskaan tapahtunutkaan, koska tähän tapaan ainakin viestittelee. Minä en ole koko viesteihin vastaillut tai jos on ollut aivan pakko (tärkeä asia kuten vuokranmaksu), vastannut ihan lyhyesti. Aion ottaa miehen puhumaan kanssani uudestaan kun menen kotiin ja minun osaltani tämä keskustelu määrittelee kykenenkö jatkamaan vai en. Tuntuu vain miten asiaa lähtee lähestymään ja mihin suuntaan sitä etenisi. Tuntuu, että nyt kun kissa on nostettu pöydälle, niin en voi luottaa siihen etteikö mies viikon tai kuukauden päästä olisi eroamassa uudestaan. Mielestäni myös jos on kuukauden päivät jos pidempäänkin eroa harkinnut kuten mieheni oli, niin kyllä silloin on jo niin varma erosta että mahtaakohan tuo oikeasti edes rakastaa. Jos on vain kiintynyt ja kokee vaikeaksi sen vuoksi sanoa hyvästi. Rakastan häntä ja välitän hänestä valtavasti, mutta nyt kun mies on kerran sanonut haluavansa erota (vaikka sitten ''muutti mieltään'') niin minun on todella vaikea kuvitella palaavani takaisin suhteeseen ja luottavani täysin siihen, että hän olisi tyytyväinen kanssani ja oikeasti rakastaisi minua.

Toivoisin asiallisia vastauksia. Olisiko kenelläkään vertaistukea tai muuta vinkkiä?
Onko miehesi hetero? Tämä ei ole ilkeily kysymys. Itse nuorena seurustelin homo-pojan kanssa, joka ei varmaan itsekään asiaa silloin ymmärtänyt tai ainakaan tunnustanut. Vasta aikuisempana ymmärsin, miksi kipuili itsensä kanssa mm. seksiin liittyen.
 
vierailija
Sanotaan että seksi on enemmän korvien kuin jalkojen välissä. Asiasta ei puhuta mutta olen sitä mieltä ettei pelkkä yhdyntä riitä välttämättä kummallekaan. Miehellä tuntemusta voisi koittaa lisätä hankkimalla erektiorenkaan. Seksin kulkuun tulisi lisätä vaihtelevuutta eli välillä käsin, suulla, rytmityksellä, asennoilla ja leluilla. Aloita siis lämmittämällä miestäsi penishieronnalla ja vie se niin pitkälle että yhdyntä toimii laukaisijana. Istu miehesi sylissä ja käytä lantiotasi niin että häpyluusi alaosa hieroo tehokkaasti penistä koko matkalta. Seksiin liittyy paljon muutakin kuin pelkkä lähetyssaarnaaja-asento yksitoikkoisella jynkytyksellä. Tutustukaa toistenne kehoihin ja kertokaa mikä tuottaa tyydytystä ja kiihottaa. Seksi on oppimista ja sitä että uskaltaa heittäytyä ilman mitään ennakko odotuksia. Käske miehesi miettiä pornoelokuvien miesten työtä ja kuinka rankasti he joutuvat tekemään temppuja lauetakseen. He eivät voi tehdä työtä rakkaudesta vaan rahasta, joka taatusti 1000 panon jälkeen puuduttaa.
 
vierailija
Porno tuhoaa avioliitot ja parisuhteet. Ihminen on kyvytön solmimaan zuhdetta, jos on vuosikausia harrastanut itsetyydytystä pornoa katsellen.
Vai pornon totaalinen lopettaminen voi auttaa.
 
vierailija
Olen mies ja minulle tulee mieleen aloittajan tekstistä kaksi asiaa ja mahdollista ratkaisua.

Ensimmäinen liittyy mieheesi. On tunnettu tosiasia, että pornon liikakäyttö johtaa peniksen tunnottomuuteen. Mies käyttää usein isohkoa puristusvoimaa masturboidessaan. Tämän jälkeen naisen sisällä olo ei tunnu juuri miltään. Tämä saattaa olla teillä ongelma, kun kerrot että muu seksi toimii hyvin. Myös esim. sinun kätesi ovat kovat ja saatat käyttää jonkin verran voimaa.

Ratkaisu. Porno- ja masturbointikielto miehellesi. Pihtaa itse samanaikaisesti muuta seksiä mitä teillä on. Kyllä alkaa jossain vaiheessa yhdyntäkin miehellesi maistua.

Toinen asia on vaikeampi käsitellä. Ja tätä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi. Kerron sen verran itsestäni, että olen naimisissa oleva keski-ikäinen mies. Naishistoriani on melko normaali, eli eri kumppaneita on ollut.

Miesten varustus näkyy ulospäin. Eroja on, kuten te naiset tiedätte. Sama pätee naisiin, vaikka sitä ei samalla lailla voi (aina) päätelläkään. En miehenä osaa sanoa, voiko gynekologi auttaa asiassa. Mutta minulla on ollut kerran löysä nainen. Yhdyntä ei tuntunut juuri miltään. Ostin naiselle "tuhmana lahjana" geishapallot. Vihjasin myös jossain vaiheessa lantionpohjalihasten treenauksesta. Kuten arvata saattaa, tämä johti melko nopeasti eroon hänen taholtaan. Yleinen treenaus saattaa auttaa myös. Ja ylipaino on ehdoton nounou näissä asioissa. Nämö kaksi jälkimmöistä perustuvat vain omiin empiiriisiin kokemuksiin, jotka ovat luonnollisesti rajalliset.

Kaikkea hyvää joka tapauksessa nykyisen kumppanin kanssa tai muuten.
 
vierailijaeä hänestä
Miehen päätös olla katsomatta pornoa tulee lähteä hänestä itsestään. Ongelman tunnistaminen on tärkeä. Pornon katsominen ja masturbointi ovat riippuvuus sairauksia, eikä helposti parannettavissa. Seksuaali terapeutti voi auttaa. Molempia.
Sinun puolelta pihtaisin aina välillä pitäisin seksipaastoa..
Puhu miehelle ja kannusta terapiaan.
 
vierailija
Eise ole mikään avioliitto, jossa ei ole kunnon avioseksiä. Ei lapsiakaan synny ilman yhdyntää. Ei olevaimln tehtävä toimia terapeuttina jos mies on Naimisissa pornon kanssa. Ammatillista Apua tarvitaan.
 
Yhteistyössä