miehellä todettu masennus, pelkään etten itse jaksa arjen pyörittämistä yksin... :(

mies on masentunut, ainoa "ilo" on työ, jossa käy päivittäin. sairaslomalle ei suostunut, että pysyy vähän edes järki päässä. työssä ei tarvitse kohdata muita ihmisiä..
kotona tai muualla arki ei suju.. ei kykene kotitöihin, ei sosiaalisiin tilanteisiin, eikä enää harrasta mitään. ennen musiikki oli miehelle intohimo, nykyään ei jaksa innostua siitäkään...

oon varman tosi itsekäs, kun ajattelen itseäni miehen sairauden varjolla. pelkään, etten jaksa olla tukena. pelkään murenevani joku päivä tähän tilanteeseen. en voi keskustella miehen kanssa enää mistään, kun hän ei kykene. kaikki arjen normaalit asiat jää minun huollettavaksi. päivätöiden lisäksi KAIKKI on minun huolehdittavana. lapsia meillä ei ole, mutta iso talo ja eläimet verottaa myös omaa jaksamista..

itkettää olla näin heikko, etten kykene huolehtimaan miehestäni, joka kaipaa apua ja tukea.

 

Hienoa että miehesi on mennyt lääkäriin asian takia! Et ole itsekäs kun ajattelet noin. Usko vaan että et ole ainoa josta läheisen masennus tuntuu ylivoimaiselta ja luultavasti miehesi tuntee olevansa taakka kaikille (kuuluu tautiin usein) mutta ota yhteyttä masennushoitajaan tai terveyskeskuksen sairaahoitajaan ja kerro näistä ajatuksistasi. Suositus on että masentuneen ihmisen omaiset otetaan huomioon myös. Se on jo masentuneen parantumisen kannaltakin erittäin tärkeää. Tsemppiä! Valoa on jo tunnelin päässä kun masennus on ns. nostettu pöydälle! :hug:

 

olen myös samaa mieltä että hakeutuisit itsekkin johonkin esim. vertaistukiryhmään. muutoin olet kohta itse samassa pisteessä, ennaltaehkäisyä. Paljon voimia sinulle!

 

Meillä on ihan sama tilanne! Mieheni on tosin työttömänä ja tekee välillä keikkahommaa.
Mä tunnen myös itseni itsekkääksi, kun ajattelen niin paljon itseäni, miltä musta kaikki muutokset tuntuu ja kuinka olen "menettänyt" mieheni ym...
Onko miehesi jossain hoidossa? Mieheni vakava masennus todettiin toukokuussa ja aloitti kesäkuus alussa lääkityksen. Lisäksi käy juttelemassa. Lääkkeet ovat auttaneet jonkin verran, mutta myös sillä tavalla kielteisesti, että mies ei tunne oikein mitään. Tuntuu kylmältä ja etäiseltä. Se tuntuu todella surulliselta. Läheisyyttä tai seksiä ei juuri ole.
Mä olen miettinyt, että nyt on vaan tärkeintä selvitä tämän pahimman alun yli ja sitten helpottaa. Kyllä me jaksetaan, vaikka välillä valtaakin epätoivo mielen! Pystytkö viettämään omaa aikaa lainkaan?

 

miehen nähden koitan olla mahdollisimman skarppina ja tuen parhaani mukaan..
kun mies ei näe, itken. itken, koska harmittaa miehen sairaus. harmittaa koko tilanne...

mies itse sanoo, että hänen mielestään olisin vapaa lähtemään tästä suhteesta, sillä hän ei halua olla taakka. haluaa, että elän normaalia elämää. oon julma, mutta mielessä on käynyt lähteminen. ajatuksena kiehtoo elämä, jossa ei tarvitse huolehtia muista kuin itsestäni. lähteminen olis niin hirveää, etten kykene, enkä halua. rakastan miestäni niin paljon, etten anna minkään sairauden tulla väliimme. jospa vaan jaksaisin tätä, pakkohan tämän tilanteen on helpottaa jossain vaiheessa. kaipaan miestäni, sitä miestä, johon rakastuin. kaipaan sitä miestä, joka hän oli vielä puoli vuotta sitten. iloinen, huumorintajuinen ja hellä.. nykyään siitä kaikesta on vain muistot. :/

 

[QUOTE="anni";24213774]Meillä on ihan sama tilanne! Mieheni on tosin työttömänä ja tekee välillä keikkahommaa.
Mä tunnen myös itseni itsekkääksi, kun ajattelen niin paljon itseäni, miltä musta kaikki muutokset tuntuu ja kuinka olen "menettänyt" mieheni ym...
Onko miehesi jossain hoidossa? Mieheni vakava masennus todettiin toukokuussa ja aloitti kesäkuus alussa lääkityksen. Lisäksi käy juttelemassa. Lääkkeet ovat auttaneet jonkin verran, mutta myös sillä tavalla kielteisesti, että mies ei tunne oikein mitään. Tuntuu kylmältä ja etäiseltä. Se tuntuu todella surulliselta. Läheisyyttä tai seksiä ei juuri ole.
Mä olen miettinyt, että nyt on vaan tärkeintä selvitä tämän pahimman alun yli ja sitten helpottaa. Kyllä me jaksetaan, vaikka välillä valtaakin epätoivo mielen! Pystytkö viettämään omaa aikaa lainkaan?[/QUOTE]

mies käy terapiassa juttelemassa. lääkityksen aloittamista on lykätty, kun on pohdittu sopivaa vaihtoehtoa. mies on nuorempana syönyt ssri-lääkkeitä paniikkihäiriöön ja ne tekivät miehestä kylmän ja tunteettoman, sekä itsemurha-alttiin. tällöin on kokeillut 2 eri merkkistä lääkettä ja kumpikaan ei ollut sopivia.. paniikkikohtaukset kuitenkin alkoi hiipua, kun aloimme seurustelemaan ja mies sai turvaa minusta, lääkkeistä luovuttiin.

nyt kuuden vuoden jälkeen lääkkeiden aloittaminen tuntuu miehestä kamalalle ajatukselle. pelkää itsekin, että itsemurha-ajatukset tulee taas pintaan...

 

Minäkin yritän olla skarppina, mutta ei se aina onnistu. Itkuni pahentaa miehen oloa, mutta joskus se vain tulee väkisinkin. Tuntuu pahalta, kun aina on voinut jakaa tunteet ja ajatukset, niin nyt on aivan yksin.
Minun mieheni ei ole puhunut eroamisesta, toivoo vaan minun jaksavan häntä. On minunkin mielessäni käynyt häipyminen, mutta ei "oikeasti". En pystyisi tehdä niin.

 

voimia mahdottomasti, elätte raskasta aikaa... ole tosiaan onnellinen että miehesi on suostunut hakemaan apua!!!! mun eksä ei suostunut ja meidän vaikea parisuhde muuttui helvetilliseksi ja ero tuli.
ite tein kaiken myös, pihahommista lähtien. se on tuskallista vallankin kun ei voi toista saada takaisin juuri sellaisena kehen rakastui. mutta jaksa vain, sen saat vielä takaisin itellä ollut masennusta ja nykyään lääkkeetön ja oma itseni. vain uuden puolison tuki auttoi kun on jaksanut olla vierellä vaikeinakin hetkinä.
itse voit saada vertaistukea Taimi ry:n keskustelu-palstalta, voit myös päästä itse psykologin kanssa purkamaan omaa päätäsi. sinuna hakisin jotain tällaista tukemaan elämää, ettet itse vaan masennu.
halaus ja tsemppiä!!!

 

Kyl mä suosittelisin niitä lääkkeitä... Itellä ne auttaa ja mieskin on huomannu sen että ne on tärkeet että meidän perhe tästä selviää. Mä olen sietämätön masentuneena.

 

Eihän se teiltä mitään vaadi, tehdää niinkuin minun ex-mieheni. Jättäkää kaikki asiat edelleen masentuneen hoidettavaksi (sekä kotityöt että kaikki virastoasiat), syyllistäkää haluttomuudesta samaan aikaan kun vonkaatte päivittäin ja sitten kun toinen haluaa vähän etäisyyttä niin paukauttakaa avioero tiskiin.

Joo, ei voi mitään, tuli mieleen ja alkoi taas vähän vituttamaan... Mutta siis asiaan: tietysti saa tuntea pelkoa omasta jaksamisesta. Aiemmat ehdotukset on hyviä. Masennuslääkkeet ei ole mitenkään pelottavia huumeita, vaan ne vaan ihan oikeasti auttaa jaksamaan ja innostumaan asioista. Niistä ei mene nuppi sekaisin eikä yleensä niihin jää mitenkään koukkuunkaan (kyllähän niiden lopettamiseen voi pelkoa liittyä ja sillä lailla olla henkistä riippuvuutta


mutta mietoja aineita ne on, tuottavat vaan serotoniinia, jota ei-masentuneilla kehittyy omassa kehossa tarpeeksi). Kannattaa hommata ystäviä tai liittyä tosiaan vaikka johonkin ryhmään, jossa saat itse purkaa omia fiiliksiä masentuneen kanssa elämisestä.

 

Minä olen itse ollut masentunut ja nyt voin sanoa että on ns.normaali olo. Toipumisprosessi on vienyt diagnoosista tähän päivään noin kolme vuotta. Nyt on hyvä olla.

Hae itsellesi apua! Älä sairastuta itseäsi, se olisi tosi paha asia lapsille. Mieti jaksatko olla miehesi kanssa, jos et niin muista kuitenkin että paluuta ei ole jos hänet jätät. Vaikea tilanne. Jos olisin sinä niin miettisin mikä olisi parasta lapsille.

 

Mä olen kasvattanut meidän lapsen pääasiassa yksin vastasyntyneestä asti. Mies sairastui jo vähän ennen lapsen syntymää, syntymän aikaan niin pahasti, että joutui sairaalahoitoon. Palasin synnäriltä yksin tyhjään kotiin.
Eikä asiat ole helpottaneet. Lapsi on 1v3kk. Mies on tälläkin hetkellä taas pitkällä sairaalajaksolla. Meillä kyse on vähän pahemmasta kuin pelkästä masennuksesta.

Lääkkeet eivät miestä auta. Nyt taas yksi uusi kokeilussa.Tuntuu kuin miestä ei enää olisi. Toivo kuitenkin auttaa jaksamaan.

Itse en ole vielä hakenut mitään vertaistukea tms. Vielä en ole tarvinu/halunnut. Ehkä jossain vaiheessa.

 

Normaalia pelätä ettet jaksa. Tulee varmaan hetkiä, ettet jaksakkaan.
Joskus kuitenkin teidän tilanne helpottaa...

Sun kannattais jotain kautta löytää ihmisiä joiden läheisillä masennusta, tärkeää on että saat pidettyä oman pääsi kasassa ja yleensä auttaa, kun voi vaik netissä vaihtaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Ota kaikki ulkopuolinen apu vastaan mitä saat.