Et ole pimeä. Mutta musta teillä on tuo asia kesken.
Olet ehkä antanut anteeksi miehelle pettämisen liian nopeasti- ennen kuin olet todella ollut valmis. Itsekin tein saman virhen aikanaan: syynä miehen itku ja parku. Ensin koin, että olen valmis antamaan anteeksi ja palasimme yhteen, mutta elämän tasaantuessa tuska nosti päätään. Minulla oli kaikki hyvin niin kauan kuin asiaa käsiteltiin. Kun mies sitten halusi taas että lakkaan puhumasta tästä häpeällisestä asiasta, jäin jälleen yksin.
Tuo on iso trauma, ja jotkut selviää siitä viikossa-kahdessa. Arvaapa miksi: koska asia käsitellään loppuun ja aletaan uudelta pohjalta. Parisuhde menee pettämisen jälkeen kokonaan uusiksi.
Parisuhde ei jatku pettämisen jälkeen! Se joko alkaa kokonaan uudelleen eri pohjalta, tai sitten ei ollenkaan ja toinen vain kituu hiljaa suhteesta ulos katkeruuden ja pahan mielen voitaessa.
Voit odottaa että hekin (unohtajat ja "vahva" OMAN ELÄMÄNSÄ ELÄJÄT" tänne kohta tulevat paasaamaan että unohda ja elä.
Mutta vitut. Tuo on rankka asia, ei se mene pois teeskentelemällä. teillä on miehenne kanssa pitkä taival tarvottavananne.
Jos eroasisit miehestä voisi toipua nopeammin, koska silloin on kyse pelkästä trauman parantamisesta. Mutta kun yrität samalla myös elää sinut pettäneen ihmisen kanssa, se tekee asiasta mutkikkaan, joudut kyseenalaistamaan hänet joka päivä.
[/quote]
Kiitos lohduttavasta vastauksesta.

Tietysti se vaati itseltäni todella paljon antaa asia anteeksi, vaikka se kieltämättä kummittelee mielessäni ehkä liiankin usein. Teimme mieheni kanssa sopimuksen, ettemme asiasta enää puhu, mutta... Enkä sitten viitsi olla se "vanhojen asioiden kaivelija" niinkuin mieheni sanoo. Hän tekee kyllä tietysti tässä väärin kun ei anna mulle aikaa käydä myös hänen kanssaan asiaa läpi ja kertoa pahasta olostani kun ei ole oikein muitakaan kenen kanssa puhua. Asia hävettää enkä halua, että läheiset alkavat säälimään minua ja moittimaan miestäni. Sitä en kestäisi.
Mieheni on todella rakastava ja ihana, ainut on vain tämä pettäminen. En olisi hänestä sitä ikinä uskonut, eikä hänkään kyllä itsekään. Katuu sitä selvästi ja syvästi ja siksi haluan yrittää antaa anteeksi ja päästä asian yli. Kauan se sitten ikinä viekään niin olen valmis siihen. Raskastahan se tulee olemaan, mutta aika parantaa haavat eikö? Mutta miten saisin mieheni ymmärtämään, etten todellakaan halua elämäämme mitään mikä muistuttaa tuosta? Haluaisin vain unohtaa..
Olet myös kokenut kovia ja voin sen sanoa, että eihän tämä asia millään lailla ole helppo. Vahvakin ihminen murtuu tälläisen asian edessä.