aaaasi
Meillä on vähän sellainen ongelma, että menemme kyllä mielellämme vanhempieni luokse kyläilemään, mutta ei ole oikein mitään, mitä siellä voisi tehdä. Äitini on henkeen ja vereen ulkoilmaihminen, joten aina pitäisi vain kävellä, kävellä ja kävellä. Poika 1v ei taas viihdy ½h kauemmin rattaissa ja itse olen raskaana, joten meidän kävelyt ovat aika lyhyitä. Mies ei lähde muutenkaan kävelemään "muuten vain". Isäni taas katsoo televisiota kotona ollessaan ja välillä lähtee autolla johonkin ja viipyy. On erakkomainen ja vetäytyvä. Äitini on todella kova tekemään kaikkea eikä oikein pidä laiskottelusta, joihin lasketaan kirjan lukeminen ja tietokoneella olo päivällä. Esimerkiksi. En sitten viitsi kauheasti ärsyttää tahallani. Lisäksi mieheni ei edes lue mitään. Minä itse harrastan leipomista, lukemista ja neulomista. Leipominen on poissuljettua, sillä kukaan ei kuitenkaan söisi tuotoksiani, sillä langanlaihat vanhempani ovat aina laihdutuskuurilla. Neuloa voin, mutta en jaksaisi viittä päivää putkeen Mieheni harrastaa salilla käymistä ja metsästystä, ne eivät oikein tule kysymykseen. Kesällä hän käy isäni kanssa kalassa, mutta entä talvisin? Kavereille tai minun isovanhemmilleni ei oikein voida lähteä kylään silloin, kun äitini on kotona, sillä "kun niin harvoin käymme ja senkin ajan sitten lennämme muualla kyläilemässä".
Että huoh. Onko ideoita. Väsyttää meneminen jo etukäteen, vaikka tiedänkin, että on kiva nähdä vanhempiani ja heille on todella tärkeää nähdä poikaamme. Eniten ehkä huolestun miehestäni, joka _tylsistyy_ aina noilla reissuilla. Tällä kertaa hän ottaa mukaan sukset, pääsee sitten vaikka joka päivä edes hiihtämään. Voisin ehkä itsekin ottaa, raskaana ollessa se on hyvää liikuntaa...