Melkein perhesurman uhri paikalla, haluatko kysyä jotain?

[QUOTE="vieras";26279578]Niinhän lankeaa, mutta juuri sitä olen miettinyt että "jotain outoa" niissä miehissä armasti on aina ollut. Ehkä sitten ei vaan halua uskoa miehestä mitään pahaa alussa, ja kun se mies esim. on niin kiltti, eikä kukaan muu ole koskaan niin kiltisti kohdellut. Kunnes se totuus pikkuhiljaa paljastuu ja käy selville että jotain on pahasti pielessä toisen mielessä.[/QUOTE]

Kukaanhan ei varsinaisesti ole determinoitu (ennalta määrätty) perhesurmaajaksi syntyessään, ja periaatteessa kuka tahansa voi joutua psykoosiin esimerkiksi.

Toisaalta pelätä voivat sellaisetkin henkilöt, jotka eivät sitten lopulta joudu minkään hirveän vakavan uhriksi (näitä tietysti enemmistö) jonkun miehen käytöksen tms. pohjalta. Mutta ei näissäkään ole mitään yhtä, tiettyä juttua joka yksiselitteisesti kertoisi, että mies alkaa myöhemmin pelottaa.

 

Enpä jaksa nyt alkaa muuten avautumaan aiheesta, mutta sanonpahan sen ettei ole jälkikäteen kertaakaan kaduttanut, että läksin. Se vaatii sisua, mutta on miljoonasti sen arvoista.
Kaikista uhkailuista huolimatta elän nyt lasten kanssa aivan uutta elämää, onnellisessa parisuhteessa. Pahalta tuntuu vain sen exän uuden vaimon ja lapsen puolesta, ovat ajatuksissani useinkin.

 

En mä sano, etten usko. Mutta ihan samoja asioita olen kokenut, en mä silti ole kokenut olleeni "melkein perhesurman uhri". Mun ex on heittänyt mut seinälle käsivarsista nostaen, uhannut hajottaa puhelimen ja tietokoneen, pitänyt leipäveistä kurkulla, uhannut pesäpallomailalla, kuristanut, ajellut kännissä autolla ympäriinsä uhaten tappaa milloin itsensä, milloin minut. Viedä lapset jos erotaan, on asentanut vakoiluohjelman tietokoneeseeni ja stalkannut kaikki salasanani sieltä... Mä lähdin sitten lopulta viimeisen kerran poliisisaattueessa vanhempieni luokse yöksi lasten kanssa enkä enää palannut. Tästä kohta 2 vuotta.

Sä vastasit siihen keskusteluun jossa kysyttiin että onko kolmikymppisiä joilla lapset tehtynä, hyvä koulutus, onnellinen avioliitto jne että sulla oli kolmekymppisenä vielä onnellinen avioliitto. Aika mielenkiintoinen määritelmä onnelliselle avioliitolle

 

[QUOTE="a p";26279376]Sinulta on nyt valitettavasti jäänyt tämän aloituksen lisäksi muutama muukin juttu ja uutinen lukematta ja kuulematta. Mm. Vantaan Hakunilan surmissa sosiaalityöntekijät seisoivat oikein oven takana tekohetkellä. Myös iltapäivälehdissä on lukenut kuinka perheillä on sittenkin ollut epäonnisia kontakteja viranomaisiin. Myös Yle uutisoi päälähetyksessään hiljattain, kuinka sisäministeriön selvityksestä on käynyt ilmi, että näillä perheillä oli sittenkin kontakteja eri viranomaisiin, kuten poliisiin tai sosiaalitoimeen toisin kuin on aiemmin luultu.[/QUOTE]

Tähän viestiin saakka jotenkin oletin, että ex-miehesi olisi ollut ammatiltaan poliisi

 

Millainen se mies sitten silloin oli kun tutustuitte?Entä ennen lasten syntymää,muuttuiko käytös lasten takia?Mitä tapahtui,että miehestä on tullut niin erilainen?Eikö lapset huomaa miehen käytöstä?

Lähtekää nyt ihmeessä kotoota pois,ihan sama vaikka polttais koko kämpän sen jälkeen mutta ite kannattais mennä turvaan....Turvakotiin...Sukulaisten luota kyllä mies teidät löytää!

Hän oli ihan tavallisen oloinen, melko kiltti ja rauhallinen. Oli ystäviä ja oli työelämässä. Vallankäyttö alkoi pikkuhiljaa ja salakavalasti, näin olen jälkikäteen huomannut. Sitä oli silloin vaikea havaita tai ymmärtää ja samalla sitä upposi itse kuin huomaamatta yhä syvemmälle suohon kunnes olinkin yllättäen niin syvällä, että pois pääsemiseksi ei ollut kuin huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja joista valita. Lapsen syntymä avasi silmiäni paljon ja tuolloin aloin vakavasti pohtia eroa juuri siksi, että säästäisin lapseni. Mieheni kohdistaa pahimmat juttunsa onneksi puolisoonsa, lapsiinsa hän suhtautuu vaihtelevalla intensiteetillä kuitenkin niin, että todellista välittämistä ja kiinnostusta ei ole. Lapsemme huomannee valitettavasti aikaa myöten, että isänsä ei välitä hänestä lainkaan. Nyt lapsi on vielä niin pieni, ettei tätä monestakaan syystä ymmärrä tai huomaa.

 

Miten ne miehet sitten käyttäytyy jos teillä käy vieraita?käytte sukulaisilla? juhlissa?entä jos lapset hoidossa ja olisi tarkotus viettää aikaa kaksin?

Anteeksi,paljon kysymyksiä...

Mieheni kättäytyi aina ihan "normaalisti" ja tavattiin kavereita ja sukulaisia. Loppuaikoina kaikista läheisimmät alkoivat tajuta tilanteemme. Olin tuolloin alkanut puhua asioista heille yhä enemmän.

 

[QUOTE="vieras";26279698]Sä vastasit siihen keskusteluun jossa kysyttiin että onko kolmikymppisiä joilla lapset tehtynä, hyvä koulutus, onnellinen avioliitto jne että sulla oli kolmekymppisenä vielä onnellinen avioliitto. Aika mielenkiintoinen määritelmä onnelliselle avioliitolle [/QUOTE]

Se oli alle kolmekymppisenä onnellinen. Kunnes mies sai päähänsä että mulla on suhde mun työkaverin kanssa (joskus helmikuussa) -> tästä seurasi kaikenlaisia ongelmia ja lähinnä luottamuspulaa minua kohtaan ja noita kaiken maailman mustasukkaisuusjuttuja: tietokoneen stalkkaamista jne. ja saman vuoden kesällä erottiin. Tuo sen räjähtely osuu ajankohtaan touko-heinäkuu 2010 ja heinäkuun puolivälissä mä lähdin lopullisesti, samaan aikaan täytin 30 vuotta. Meillä meni eksän kanssa ekat 6 vuotta ihan helkkarin hyvin, avioliittokin oli suurilta osin onnellinen vaikkakin luottamuspulan vuoksi asuttiin välillä 2 vuotta jo eri osoitteissa kunnes palattiin takaisin yhteen. Ja sitten tapahtui mitä tapahtui...

 

Meillä elettiin tuota kiikunkaakun tilannetta vuosikaudet lapsuudenkodissani. Isä teki milloin mitäkin (laukauksia ullakolla, ikkuna rikki pirtin pöydällä jne).

Nyt käymme kaikki lapset terapioissa yms. tahoillamme. Tapahtumat elävät unissamme, peloissamme ja olemme hyvin sätkyjä ja turvallisuushakuisia. Eli jos altistatte lapsenne jatkuvalle pelon ilmapiirille, niin jonkinlainen heitteillejättö ja kaltoinkohtelu sekin on. Ja sen jäljet ei häviä lapsienne mielestä milloinkaan.

Antakaa lapset pois turvaan jos itse tahdotte jäädä hulluihin suhteisiinne. Tai mene sinne turvakotiin ja jää sinne, vaadi suojelua itsellesi ja lapsillesi.

 

Meillä elettiin tuota kiikunkaakun tilannetta vuosikaudet lapsuudenkodissani. Isä teki milloin mitäkin (laukauksia ullakolla, ikkuna rikki pirtin pöydällä jne).

Nyt käymme kaikki lapset terapioissa yms. tahoillamme. Tapahtumat elävät unissamme, peloissamme ja olemme hyvin sätkyjä ja turvallisuushakuisia. Eli jos altistatte lapsenne jatkuvalle pelon ilmapiirille, niin jonkinlainen heitteillejättö ja kaltoinkohtelu sekin on. Ja sen jäljet ei häviä lapsienne mielestä milloinkaan.

Antakaa lapset pois turvaan jos itse tahdotte jäädä hulluihin suhteisiinne. Tai mene sinne turvakotiin ja jää sinne, vaadi suojelua itsellesi ja lapsillesi.

Ja juuri tästä syystä olenkin äärimmäisen vihainen ja katkera siitä etten saanut apua kun minä ja lapsemme olisimme sitä kipeimmin tarvinneet...Erosimme siis kun lapsemme oli alle kaksivuotias, joten pyrin kyllä viemään lapseni turvaan ja pois siitä kaikesta pahasta!

 

minä uskon sinua ap kukaan ei voi käsittää jos ei itse koe samanlaista helvettiä!!!!

Ei varmasti, mutta ihmettelen, miten ap pystyy ylipäänsä kirjoittamaan noinkin uhkaavassa tilantessa?! Siis jos mies on paikalla, ei kai voi kirjoittaa, ja jos on pois, niin pitäisi pystyä pakenemaan?!

 

[QUOTE="hmmm";26279166]tunnistatko muita samassa tilanteessa olevia? siis onko sulla psykolgoinen silmä?

(sori ehkä turhis)[/QUOTE]

Saattaisin tunnistaakin jos olisin tarpeeksi lähellä ko. ihmisiä. Varoitusmerkit ja mahdollisuuden tunnistaisin ehkä ainakin.

 

Ei ap enää ole uhkaavassa tilanteessa. Joku toinen tässä ketjussa oli, jos oikein ymmärsin...

 

[QUOTE="vieras";26279975]Ei varmasti, mutta ihmettelen, miten ap pystyy ylipäänsä kirjoittamaan noinkin uhkaavassa tilantessa?! Siis jos mies on paikalla, ei kai voi kirjoittaa, ja jos on pois, niin pitäisi pystyä pakenemaan?![/QUOTE]

Ei tilanne enää ole luultavasti uhkaava vaan pahimmasta on jo aikaa.

 

Lähde turvakotiin, eroa heti!

 

Lasten takia täytyisi löytää voimat ja uskallus lähtöön. Jos kerran hengenlähtö on lähellä sekä jäädessä että lähtiessä niin ei pitäisi olla kovin vaikea päätös.

 

[QUOTE="a p";26279599]Uskoisin, että vaaraa ei enää ole vaan nyt korjataan muita tuhoja (henkisiä ja taloudellisia). Välillä pelko silti meinaa nostaa päätään, mutta olen järkeillyt, että jos uhkaa vielä on, kohdistuu se nyt luultavimmin entisen mieheni nykyiseen perheeseen. Aivan varma en tästä tietenkään voi olla mutta luulen, että näin on.[/QUOTE]

Oletko ollut yhteydessä tähän nykyisen perheen naiseen?
Eihän se tietenkään sinun vastuulla ole, mutta minä ainakin olin jälkeenpäin "iloinen", kun hullun mieheni ex-vaimo omalla tavallaan varoitti minua ja oli tukena myöhemminkin.

 

[QUOTE="a p";26279996]Ei tilanne enää ole luultavasti uhkaava vaan pahimmasta on jo aikaa.[/QUOTE]

"Luultavasti"? Eli haluatko provota vai haluatkpo oikeasti apua? Kenenkään, kuuletko EI KENENKÄÄN, ei tarvitse elää väkivallan uhan alla?!

Ota vaikka ens alkuun tänne yhteyttä:

Nettipalvelut - Väestöliitto

 

[QUOTE="vieras";26280041]"Luultavasti"? Eli haluatko provota vai haluatkpo oikeasti apua? Kenenkään, kuuletko EI KENENKÄÄN, ei tarvitse elää väkivallan uhan alla?!

Ota vaikka ens alkuun tänne yhteyttä:

Nettipalvelut - Väestöliitto[/QUOTE]

Ap on jo eronnut. Lue uudestaan.

 

No jos on yhtään fiksumpi ukko, niin ei tietenkään uhkaa niin, että jäisi mitään jälkiä, puhelimessa, paperilla tms.

Minä en kutsuisi väkivaltaista miestä missään tilanteessa fiksuksi.

 

Halusin tulla vielä lisäämään tähän keskusteluun aiemmin netistä löytämäni äärimmäisen ansiokkaan artikkelin perheväkivallasta - sen ilmenemisestä, syistä jne. Juttu on todella lukemisen arvoinen sekä uhreille että niille jotka näitä asioita pohtivat. Siinä on selitetty tässäkin ketjussa kysyttyjä asioita tarkasti ja objektiivisesti, suosittelen. Juttu on kirjoitettu 2007 mutta samat asiat pätevät yhä eli mikään muu ei ole muuttunut kuin uhrien kasvanut joukko, valitettavasti.

Mutta rauhaa ihmiset ja yritetään opetella ottamaan muitakin humioon ja auttamaankin tarvittaessa sillä oikeasti ei koskaan voi tietää milloin itse joutuu jollain tapaa vaikeaan tilanteeseen ja tarvitsee kipeästi muiden apua. Ja tuo tilanne voi olla siis muukin kuin lähisuhdeväkivalta. Sitä siis luultavimmin toivoisi, että lähellä olisi ihmisiä joista on myös aikoinaan välitetty eikä vihaisia ja katkeria yksilöitä, jotka eivät viitsi enää myöskään auttaa sinua, eikö vaan? Eli mieti kumpaa haluat "kierrättää", hyvää vai pahaa sillä asioilla on tapana kertaantua.

http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe