T
tytty
Vieras
Siis se on kahden alle kouluikäisen kotiäiti. Ei käy missään muuta ku kaks kertaa viikossa lähikaupassa. Sen lapsetkaa (toinen 5,5v) ei käy oikeestaan missään, tosi harvoin kylässä tms. Naapurustossa ei oo lapsia, aikuisia vain. Miehensä tekee pitkää päivää töissä ja ystäväni on aika paljon lasten kanssa.
Ystävän isompi lapsi on tosi turhautunut tilanteeseen kun sillä ei oo oikein mitään tekemistä, pienemmästä sisaruksesta ei ole vielä leikkikaveriksi. Ystäväni sitte soittaaki mulle 2 kertaa viikossa ja pyytää mua sinne lasteni kanssa että sen lapsilla ois seuraa ja tekemistä.
No ei siinä mitään, mielelläni me kyläillään, mutta nyt me ollaan kyläilty reilu vuoden ajan kaks kertaa viikossa. Kaverini aina soittaa ja kysyy tultaisko kun NN hyppii pitkin seiniä kun ei oo tekemistä. Mua on alkanu vähä väsyttää tuo ramppaaminen. Mun esikoinen (ekaluokkalainen) on kans tosi väsyny siihen, aiemmin se lähti aina innoissaan sinne mutta nyt se on muutaman viikon ajan sanonu että ei halua lähteä sinne ja sit ku lähtee nii vaan murjottaa sielä kun ei halua olla siellä, ilmeisesti sekin väsyny tuohon ramppaamiseen. JOnkun kerran oonki kieltäytyny ja sanonu että ei valitettavasti päästä tulemaan niin sitte ystäväni voivottelee suurieleisesti että voi kun NN nyt pettyy NIIIIN pahasti kun ehdin jo luvata että tulette (ennenku ees kysyy multa voidaanko tulla!). Sitte ittelle tulee huono omatunto.
Oon ehdottanu useamman kerran ystävälleni että laittais lapsen vaikka päiväkerhoon (muutaman sadan metrin päässä ois), mutta se ei mitenkään sovi hänelle. OON ehdottanu että kävis perhekerhossa ja avoimessa pk:ssa (kumpiki alle puolen kilsan päässä heiltä) mutta hän ei kuulemma mitenkää jaksa vielä aamu kymmeneltä lähteä mihinkään ja se meneminen on muutenkin niin kovin vaikeaa ja vaivalloista kahden lapsen kanssa. Oon ehdottanu isompaa virikepaikalle päiväkotiin (pk tien toisella puolen) mutta ei, ei sovi. KUn mä en oikeesti jaksais rampata siellä niin usein, niin ihana kuin ystäväni ja sen lapset onkin, ja oon huolissani oman ekaluokkalaisen jaksamisesta, se tuntu väsyneeltä kun koulun ja läksyjen jälkeen pitäis kaks kertaa viikos lähteä sinne useammaksi tunniksi.
Niin, että miten mä nyt sanoisin tästä asiasta sillee nätisti, vai voiko siitä sanoa nätisti? että voidaan ilman muuta kyläillä mutta että se ei voi perustaa omien lastensa kaveriseuraa ja virikkeitä meidän varaan? Vai oonko mä vaan liian pehmo kun saan sitte huonon omatunnon kun se alkaa voivotella miten kovasti sen lapset nyt pettyy...??
Neuvoja?
Ystävän isompi lapsi on tosi turhautunut tilanteeseen kun sillä ei oo oikein mitään tekemistä, pienemmästä sisaruksesta ei ole vielä leikkikaveriksi. Ystäväni sitte soittaaki mulle 2 kertaa viikossa ja pyytää mua sinne lasteni kanssa että sen lapsilla ois seuraa ja tekemistä.
No ei siinä mitään, mielelläni me kyläillään, mutta nyt me ollaan kyläilty reilu vuoden ajan kaks kertaa viikossa. Kaverini aina soittaa ja kysyy tultaisko kun NN hyppii pitkin seiniä kun ei oo tekemistä. Mua on alkanu vähä väsyttää tuo ramppaaminen. Mun esikoinen (ekaluokkalainen) on kans tosi väsyny siihen, aiemmin se lähti aina innoissaan sinne mutta nyt se on muutaman viikon ajan sanonu että ei halua lähteä sinne ja sit ku lähtee nii vaan murjottaa sielä kun ei halua olla siellä, ilmeisesti sekin väsyny tuohon ramppaamiseen. JOnkun kerran oonki kieltäytyny ja sanonu että ei valitettavasti päästä tulemaan niin sitte ystäväni voivottelee suurieleisesti että voi kun NN nyt pettyy NIIIIN pahasti kun ehdin jo luvata että tulette (ennenku ees kysyy multa voidaanko tulla!). Sitte ittelle tulee huono omatunto.
Oon ehdottanu useamman kerran ystävälleni että laittais lapsen vaikka päiväkerhoon (muutaman sadan metrin päässä ois), mutta se ei mitenkään sovi hänelle. OON ehdottanu että kävis perhekerhossa ja avoimessa pk:ssa (kumpiki alle puolen kilsan päässä heiltä) mutta hän ei kuulemma mitenkää jaksa vielä aamu kymmeneltä lähteä mihinkään ja se meneminen on muutenkin niin kovin vaikeaa ja vaivalloista kahden lapsen kanssa. Oon ehdottanu isompaa virikepaikalle päiväkotiin (pk tien toisella puolen) mutta ei, ei sovi. KUn mä en oikeesti jaksais rampata siellä niin usein, niin ihana kuin ystäväni ja sen lapset onkin, ja oon huolissani oman ekaluokkalaisen jaksamisesta, se tuntu väsyneeltä kun koulun ja läksyjen jälkeen pitäis kaks kertaa viikos lähteä sinne useammaksi tunniksi.
Niin, että miten mä nyt sanoisin tästä asiasta sillee nätisti, vai voiko siitä sanoa nätisti? että voidaan ilman muuta kyläillä mutta että se ei voi perustaa omien lastensa kaveriseuraa ja virikkeitä meidän varaan? Vai oonko mä vaan liian pehmo kun saan sitte huonon omatunnon kun se alkaa voivotella miten kovasti sen lapset nyt pettyy...??
Neuvoja?
Myös ennalta ehkäisevä perhetyö on semmoinen paikka, josta saa kotiin apua, jos on tarvista 
