Meillä 4v lapsi ja jäänee ainoaksi.. onko muita 1-lapsisen perheen vanhempia täällä?

["harmi"]

Minua tilanne siis vähän harmittaa, olisin itse toivonut ainakin yhtä vielä lisää, mutta miehelle tämä on ehdoton ei.

Säälittää kun tänään meidän tyttö yhtäkkiä sanoi, että hän haluaa oman kissanpennun. Että kissanpentu olisi hänen ikioma kun hän on yksin... sanoin että onhan täällä äiti ja isi, niin toisti vaan että olisi se kissanpentu sitten kun hän on vaan yksin täällä...

Päiväkodissa tyttö on arkisin ja silloin tällöin vapaa-ajalla nähdään serkkuja, läheisiä ystäviä vielä ei ole tullut. Ja vaikka olisikin, ei se sitä sisarusta korvaa...

Mitkä on teidän kokemukset? koetteko että lapsenne kärsii kun ei ole sitä sisarusta?

 

[Raksamiehen muija]

Meidän tenava 2,5v. saa jäädä ainoaksi. Molemmat ollaan samaa mieltä miehen kanssa asiasta.
Sisareni mies on myös ainokainen ja hän ei oo asiasta kärsinyt. Ainut vika on kuulema se, että vanhemmat lataa kaikki odotukset ainokaisen harteille.
Mä en usko että lapsen tekeminen väkisin asiaa ainakaan parantais. Ei olis lapsellekaan kiva syntyä vaan siksi, että oli pakko että toinen saa sisaruksen.

 

[en tiedä]

Harmi jos itse olisit mahdollisesti halunnut perheenlisäystä... Meillä toisinpäin, että mies ehkä haluaisi, mutta itse en välttämättä halua. Syynä erittäin hankala raskaus. Olen myös miettinyt monelta kantilta sitä, että pitäisikö meidän yrittää vielä toista lasta (esikoinen 2,5v). Mutta en usko että kallistun vauva-ajatuksiin.. Olen päättänyt että yökyläilyjä kavereiden kanssa sit jatkossa voi harrastaa ym. ollaan meneviä vanhempia ja varmasti jaksetaan ja pystytään kuskaamaan lasta harrastuksiin tai minne haluaakin.

 

["vieras"]

En tiedä onko aiheesta mitään tutkimusta, mutta epäilen vahvasti, että ainokaiset kaipaavat sisarusta ihan yhtä kovasti, kuin sisaruksen tai useamman omaavat sitä että saisivat olla ainokaisia. Kyllä minäkin tunnen ainokaisia jotka ovat joskus harmitelleet sitä, että aina piti leikkiä yksin ja varsinkin matkoilla olisi ollut kiva kun olisi ollut kaveri mukana. Joka ikinen tuntemani jolla on yksi tai useampi sisarus on joskus kiroillut sitä sisarusta, jonka kanssa on aina joutunut jakamaan kaiken aina jäätelöstä huomioon. Eli ihan turhaan säälit lastasi.

 

["eräs"]

Meillä tyttö jää ainoaksi, on 3-vuotias nyt. Ei ole koskaan kaivannut sisarusta. Olen jopa kysynyt haluaako sisaruksia, ja vastaus on ollut hölmistynyt "...öh...en?"

Toisaalta haikeaa, toisaalta tiedän olevani parempi äiti vain yhdelle. Kun en ole mikään rautahermo ja nautimme matkustelusta, laatuvaatteista, hyvistä ravintoloista ja omasta rauhasta. Ei kai kaikkien perheiden ole pakko olla samalaisia?

Sisarukset eivät välttämättä aikuisina pidä yhteyttä toisiinsa. Lapsuusaikana voi yrittää korvata sisarusten puutetta leikkikavereilla. Kenenkään elämä ei ole vaillakipukohtia, enkä usko sisarusten olemassa olon olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin/ portti autuuteen. Sitäpaitsi; lapsi voi aikanaan itse hankkia suuren perheen, jos haluaa enemmän lähisukua ympärilleen...

 

[Saraldo]

Meillä on 6-vuotias ainokainen. Aina välillä hän murehtii, että miksei hänellä ole siskoa tai veljeä, yleensä se on enemmän tapetilla silloin, kun jollekin kaverille syntyy sisarus. Meille tuli vuosi sitten koira, ihan perheen yhteisestä päätöksestä (vaikka tyttö olikin sitä kovin toivonut). Ajateltiin, että sitten kun tulee se aika että pitää pystyä olemaan koulun jälkeen yksin kotona, niin hän ei kuitenkaan ole ihan yksin, vaan täällä on joku toinenkin elävä.

Ollaan myös juteltu siitä, että sisaruksissa on hyvät ja huonot puolensa. Että ei se ole aina pelkkää iloa ja riemua, jos on sisaruksia. Hänellä on ystäviä, joiden kanssa viettää iltapäivät pihalla ja päivät päiväkodissa. Treffataan myös melko usein kavereita, jotka ovat jo muuttaneet kauemmaksi.

En usko, että hän kovinkaan paljon tilanteesta oikeasti kärsii. Me emme todellakaan halua lisää lapsia, näin on hyvä. Yhden kanssa on helppo mennä ja reissata, yhden saa aina helpommin tarvittaessa hoitoon, yhteen on paremmin varaa kuin kahteen jne jne. Etuja on monia .

 

[ei niin erinomainen]

Meidän poika nyt 3v jää ainokaiseksi yhteisestä päätöksestä. Olen kyllä hyvin tietoinen asian huonoistakin puolista, mutta näin se nyt meillä menee.
Ollaan aika "vanhoja" vanhempia ja varsinkin minulle vauvavuosi oli rankka. On varmaan itsekäs päätös olla kokematta sitä uudelleen. Jos jotenkin tähänastisesta äitiydestä olisi jäänyt varmempi ja luottavaisempi olo en ehkä antaisi iän häiritä. Mutta niin, yksi meille.

 

["Vieras"]

Meillä on 4-v. lapsi. Olemme asiaa miettineen useasti mieheni kanssa. Mutta todenneet että näin on hyvä. Nyt ei varsinkaan innosta elää vauva aikaa uudelleen kun lapsi alkaa olla omatoiminen jne. Lapsemme on ollut helppo vauva aikaan.
nyt toki vaatii vanhempia leikkikaverikseen ja on kovasti mukana aikuisten koti töissää. Päivisin hän on päiväkodissa.

En tiedä tuleeko lapseni kärsimään sisaruksen puutteesta mutta minusta ei olisi toisen lapsen tekijäksi. Raskausaikana kärsin korkeasta verenpaineesta ja istukan toiminta ei ollut loppuvaiheessa 100% lapseme oli pienikokoinen syntyessään.

 

["vieras"]

Kysyykö joku ääliö KOLMEVUOTIAALTA, haluaako tämä sisaruksia? Voi että voi olla typeriä ihmisiä.

 

["niinnii"]

meillä mies ei halua lisää lapsia koska on itse isosta perheestä ja sanoi ettei halua samaa omalle lapselle, että joutuu jakamaan kaiken ja rahat on tiukilla eikä oo varaa käydä ulkomailla, äitin huomio ei riitä. Itse en taas halua lisää vastakkaisesta syystä nimittäin olen ainut lapsi ja tyytyväinen osaani. Kauhea sanoa mutta oon saanut aina kaiken, ollaan matkusteltu ja siks on parissa maassa ihania ystäviä erilaisesta kulttuurista, on ollu oma huone, oon saanut opiskella niin paljon kuin halusin. Elämä on ollu kaikin puolin antoisaa. Tietysti jos ei olis ollu kavereita niin paljon niin asia vois olla toisin. Toivottavasti omalla pojallamme tulee olemaan hyviä ystäviä.

 

["ainut"]

[QUOTE="vieras";23816721]Kysyykö joku ääliö KOLMEVUOTIAALTA, haluaako tämä sisaruksia? Voi että voi olla typeriä ihmisiä.[/QUOTE]

Ai miks ei vois kysyä? Eihän sitä tarvi noudattaa mutta kyllä meillä aina kysytään kaikkien mielipidettä perheessä kun jotain tehdään ja sit miehen kanssa kuitenki tehdään lopullinen päätös ja jos se eriää lasten kanssa niin perustellaan miksi on niin. Kyllä multakin vanhemmat on kysyny ja 100 muutaki ihmistä pienenä et olisko kiva jos olis sisaruksia(itse oon siis ainut lapsi). Sanoin aina etten halua ja oon tyytyväinen vielä tänäkin päivänä siihen et oon ainut lapsi.

 

["aloittaja"]

Kivoja vastauksia olette kirjoittaneet, kiitos.

Meilläkin sisaruksen puute vaivaa varmaan juuri nyt, kun yhdelle läheiselle serkkupojalle on syntymässä pikkusisarus kesällä ja siitä on puhuttu. Olen kuitenkin sanonut lapsellemme, että ei kaikilla ole sisaruksia. Kahdella tytön serkuista ei ole sisaruksia ja tiedän että ei lähiaikoina tai koskaan tulekaan.

Kerran meidän tyttö sanoi, että "milloin äiti tehdään meillekin sellainen vauva", että "minä niin haluaisin sen vauvan tänne meillekin", tuntui tosi pahalta. Ja korostan, että en ole kyllä hänen kuullen sisaruksesta tai toisesta lapsesta mitään puhunut.

Mutta toisaalta, onhan meillä asiat kuitenkin muuten tosi hyvin. Me vanhemmat ollaan tiivis pari ja meillä on kiva oma talo jne. Koiran ottoa olen halunnut jo kanssa jonkin aikaa. Oma lievä allergia tosin vähän hirvittäää, mutta jos sitä vaikka siedättyisi...

 

["eräs"]

[QUOTE="vieras";23816721]Kysyykö joku ääliö KOLMEVUOTIAALTA, haluaako tämä sisaruksia? Voi että voi olla typeriä ihmisiä.[/QUOTE]

Mitä ääliötä on kysyä asiaa sen jälkeen, kun lapsen tarhakaveri on asiaa lapselta tivannut? Kun aihe on tapetilla lapsen mielessä?

Kukakohan se pers kaksplussa- ääliö olikaan täällä? Raivostuttaa tyhmät ihmiset.

 

["Vieras"]

Minun 4v. jää ainoaksi. Eniten harmittaa, ettei lapsella ole serkkuja mutta onneksi muuta sukua on. Yritänkin pitää mahdollisimman paljon yhteyttä sukulaisiin. Aina ei voi valita.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="eräs";23816861]Mitä ääliötä on kysyä asiaa sen jälkeen, kun lapsen tarhakaveri on asiaa lapselta tivannut? Kun aihe on tapetilla lapsen mielessä?

Kukakohan se pers kaksplussa- ääliö olikaan täällä? Raivostuttaa tyhmät ihmiset.[/QUOTE]

No samaa mieltä. Eihän se nyt sitä tarkoita että jos lapselta kysyy että haluatko sisaruksen, että jos se vastaa että joo, no tehdään sitten, tai että jos se vastaa että ei, niin että no ei me sitten tehdä....

Ja pitääkö kirjoittaa niin ikävään sävyyn?!

 

[Millo]

Meillä 4-vuotias iltatähti jää käytännössä "ainoaksi" uusperheemme lapseksi. Sisaruspuolet ovat jo aikuisia tai aikuisiän kynnyksellä ja asuvat toisten huoltajien luona. Sisarukset tapaavat kerran kk tai harvemmin. Me vanhemmat olemme jo niin vanhoja, ettei meille tule lisää lapsukaisia.
Lapsemme on reipas, matkustelemme paljon ja puuhailemme kolmestaan. Lapsi on osa-aikahoidossa pph-tädillä ja on reipas ikäisekseen. <3

 

[suurenmoinenelämä]

Meillä vasta 6kk ikäinen eli ei voi vielä 100% varmuudella sanoa, mutta aika paljon ollaan nyt kallistuttu siihen, että tämä jää ainoaksi. Lähinnä raskausajan ja synnytyksen jälkeisistä vaivoista kärsineenä (ja edelleen kärsivänä) olen kallistunut tuolle kannalle, vaikka alunperin suunnitelmissa on ollut kaksi lasta. Lisäksi voipi olla, että ihan "mukavuudenhalusta" se yksi voisi riittää..

 

["aloittaja"]

Täytyy vielä mainita, että itsekään en oikeastaan ennen kuin tyttö oli 2v ajatellut että haluaisin koskaan toista lasta. Nyt se kuitenkin on kovasti mielessä ja tuntuu että ihan liikaakin, siis että kun kuulen tai näen perheitä, niin aina ajattelen, että noitakin lapsia on kaksi, tai noillakin on sisaruksia tms. Täytyisi jotenkin saada itsensäkin nyt rauhoittumaan, eihän tästä muuten mitään tule...

 

[tiiteni harmaana]

Ollaan vielä 1-lapsinen perhe ja pitkään mietittiin jaksetaanko lähteä vauvarumbaan uudelleen. Tyttö täyttää 5v kohta ja nyt on vauva tulossa kuukauden päästä. Meillä meni niin, että vauva-aika oli rankkaa lähinnä mulle ja yövalvomiset jatkui 3,5-vuotiaaksi asti. Mies tosin alkoi hoitaa heräilyyjä myös kun minäkin menin töihin. Korvakierrettä ym vaivaa, joka varmasti vaikutti. Mulla oli jotenkin haaveissa silti toinenkin ja siitä miehellekin välillä puhuin. Oltiin kahdesta lapsesta ennen ekan syntymää yhdessäkin puhuttu. Mies kuitenkin oli alkuun sitä mieltä esikoisen syntymän jälkeen, että yksi riittää kunhan tästä "kuiville" selvitään. Minä meinasin katkeroitua, kun salaa toisesta kuitenkin haaveilin. Ajattelin kuitenkin tyytyä miehen tahtoon ja sain surutyöni asiasta jo aloitettuakin. Aloin myymään ja antamaan pois kaikkea vauvatavaraa, mitä vielä olki säästössä. Mies sitten yllättäen alkoikin sanomaan, että eihän noita kannata vielä hävittää, jos kuitenkin itse tarvitaan. Viime syksynä sitten ihan konkreettisesti sanoi, että jos toista meinataan, niin eiköhän olis jo aika. Mun onnen tunne oli mittaamaton! Ei onneksi tarvinnut yrittää kauaa ja nyt tosiaan kohta syntyy. Miehen pään oli lopullisesti kääntänyt keskustelu jonkun työkaverin kanssa juuri siitä, että työkaveri oli ollut ainoa lapsi ja kokenut, että lapsuudessa olisi toivonut juuri automatkoilla ym kaveria. Lisäksi varmaan vaikutti, kun minun isäni kuoli ja olin (isäni) ainoa perillinen ja jouduin koko rumban hoitamaan yksin ja selvittämään itsekseni kaikki kiemurat. Mieskin ajatteli, että tuollaisessa tilanteessa olisi hyvä olla joku jakamassa vastuuta. Nyt tuntuu, että tää kaksi tulee olemaan meille sopiva lapsiluku. Ikää mulle 39 ja miehelle 40 tulossa tänä kesänä. Raskausaika mennyt ihan ok unihäiriöitä lukuunottamatta ja jotain pientä "kremppaa" on ollut.

 

[Saraldo]

Ajattele asiaa siltä kantilta, että joudut aloittamaan kaiken ihan alusta. Neljävuotias on jo niin omatoiminen ja ymmärtää asioita hyvin, vauvan kanssa olet taas ihan sidoksissa ja saat käydä kaikki pottaharjoitukset, kävelykolhut, ei saa laittaa suuhun/ei saa syödä multaa/ei saa vetää äitiä tukasta -vaiheet läpi. Mä suosittelen sitä koiraa. Siinä kun korjaili pennun pissoja lattialta, nosti kaikki syötäväksi kelpaavat ja kelpaamattomat korkeuksiin, suojasi sähköjohtoja, varoi jokaista askeltaan ettei astunut päälle ja koulutti koiraa, niin muisti taas, millaista on kun talossa on konttausikäinen . Mullakin on nuorempana ollut koira-allergiaa, mutta ilmeisesti olen anoppilassa siedättynyt niin hyvin, ettei tästä ole tullut mulle mitään oireita.

 

["aloittaja"]

Ajattele asiaa siltä kantilta, että joudut aloittamaan kaiken ihan alusta. Neljävuotias on jo niin omatoiminen ja ymmärtää asioita hyvin, vauvan kanssa olet taas ihan sidoksissa ja saat käydä kaikki pottaharjoitukset, kävelykolhut, ei saa laittaa suuhun/ei saa syödä multaa/ei saa vetää äitiä tukasta -vaiheet läpi. Mä suosittelen sitä koiraa. Siinä kun korjaili pennun pissoja lattialta, nosti kaikki syötäväksi kelpaavat ja kelpaamattomat korkeuksiin, suojasi sähköjohtoja, varoi jokaista askeltaan ettei astunut päälle ja koulutti koiraa, niin muisti taas, millaista on kun talossa on konttausikäinen . Mullakin on nuorempana ollut koira-allergiaa, mutta ilmeisesti olen anoppilassa siedättynyt niin hyvin, ettei tästä ole tullut mulle mitään oireita.

Joo mun on alettava ajattelemaan just näin, kiitos

Asian vierestä, minkä rotuisen koiran otitte?

 

[öah]

Minä ainakin kärsin sisarestani, en sen puutteesta.

 

["aloittaja"]

Minä ainakin kärsin sisarestani, en sen puutteesta.

Ai, harmi kuulla. Mutta oletko kärsinyt vasta aikuisena, vai jo lapsenako siltä tuntui?

 

[nosto]

up

 

[Huom harmaana]

Meillä viikon päästä 6 v täyttävä poika jää ainoaksi lapseksi. Ei ole koskaan kysynyt sisarusten perään eikä sanallakaan edes maininnut asiasta, joten en usko että ihan hirveästi sisaruksia kaipaa tai kärsii ainokaisena olemisesta.