H
"hipsi"
Vieras
Naurattaa oletus, että ainoat lapset ovat aina yksinäisiä ja sisaruksenkipeitä. No, minä olen ainokainen, enkä tosiaan kaivannut sisarusta. Muiden ainokaiseksi jääneiden ystävien kanssa olemme asiasta joskus jutelleet ja kukaan ei kyllä ole sanonut joutuneensa kärsimään asiasta, tai että olisivat joskus sisaruksia kaivanneet.
Minusta oli lapsena ihanaa olla yksin, kavereiden kanssa oli kiva touhuta, mutta oli ihanaa, että niistä pääsi myös eroon omaan rauhaan, kotiin
Nyt olen 3-vuotiaan pojan äiti ja hän saa jäädä ainoaksi. Monet ovat tätä säälitelleet ja ne asiaan kuuluvat itsekkyyssyytökset on kuultu. Oletus myös on, että lapsestamme tulee automaattisesti sisarenkipeä, huonosti käyttäytyvä ja onneton. Ja tämä meidän yksilapsisuus tietysti on aiheutunut siitä, että itse olen myös ainoa lapsi, enkä osaa epäitsekkäästi tehdä lisää lapsia "kaveriksi", kun ei ole ollut sisaruksia kasvattamassa epäitsekkyyteen.