T
Taare-
Vieras
HÄIRINTÄ
Jos ihmiseni on keskittynyt tarkkuustyöhön pysyn silloin ahkeran luona.
Tätä kutsutaan auttamiseksi, tunnettu myös häirintänä, näin olen kuullut.
Auttamisen säännöt ovat seuraavat;
* Kun valvon ruuan valmistusta, istun kokin vasemman kantapään takana. Minua ei nähdä ja on
suurempi mahdollisuus, että päälleni astutaan ja
minut otetaan sitten syliin lohdutettavaksi.
Voin istua myös olkapäällä ja olla kokoajan vaarassa tippua kattilaan.
* Menen kirjaa/lehteä lukevien katseen ja kirjan väliin, ellen
voi asettua makaamaan suoraan kirjan päälle.
* Jos kyse on paperitöistä, makaan työn tai ainakin sen
tärkeimmän osan päällä. Teeskentelen torkkuvani, mutta
läpsäisen aina väliin kynää. En välitä, jos työntekijä yrittää harhauttaa minua.
Muistan, että päänmääränä on työn häirintä.
* Kun ihmiset maksavat laskujaan tai kirjoittavat vuosittaisia joulukorttejaan..
istahdan papereiden päälle. Jos minut siirretään pois, katselen
surkeana sivusta ja huutelen väliin. Kun työ edistyy hienosti, kierin papereiden päälle hajottaen ne parhaan kykyni mukaan.
Kun minut uudelleen poistetaan, työnnän kynät ja kumit yksitellen pöydältä alas. Myös korttien ja tärkeiden papereiden reunat on hyvä pureskella.
* Kun ihminen pitää sanomalehteä kasvojensa päällä, hyppään lehden päälle. He rakastavat sitä.
LEIKKI
Nukun tarpeeksi päiväsaikaan, jotta olen pirteä öisin.
On silti tärkeää muistaa säilyttää aina arvokkuutensa. Jos
leikissä sattuu onnettomuus, putoan esimerkiksi tuolista,
pesen itseäni kuin sanoaksesi: näin AIOINKIN tehdä!
Se hämää ihmisiä joka kerta.
Myös lelun takaisin vieminen tunnin ajan heitettäväksi on hyvää ajanvietettä.
LELUT
Kaikki pienet esineet voivat toimia leluina. Jos, ihminen yrittää
kieltää esineen käytön, se on HYVÄ LELU!
Juoksen sen kanssa vuoteen alle.
Näytän sopivan raivostuneelta, kun ihminen ottaa sen pois.
Katson aina mihin se pannaan, jotta voin varastaa sen myöhemmin.
TUOLIT JA MATOT
Jos minua oksennuttaa, hyppään nopeasti tuoliin.
Jos tämä ei onnistu, menen itämaiselle matolle. Jos
itämaista mattoa ei ole lähistöllä, karvalankamattokin on hyvä.
Oksentaessani peräännyn niin, että jäljestä tulee yhtä pitkä, kuin
ihmisen jalka on.
WC
Seuraan aina vieraita vessaan.
Minun ei tarvitse tehdä mitään - vain istun ja tuijotan.
Myös suihkussa on mukava tuijottaa ihmisiä.
OVET
En anna ovien olla suljettuina.
Saadakseni oven auki, seison takajaloilla ja taon ovea etutassuilla...
...kun olen vaatinut ja saanut oven avatuksi, en mene siitä,
vaan seison avatulla ovella ja ajattele.
KÄVELY
Niin usein kuin mahdollista, syöksyn äkkiä ja tarkasti
ihmisen eteen, erityisesti kun he kantavat jotain portaissa, on
pimeää tai he ovat juuri heräilemässä.
Se kehittää heidän liikkeiden koordinaatiota.
RUOKA
Saadakseni energiaa leikkiin ja häirintään, kissan
täytyy syödä. Tapoja on kaksi, ihmiselle voi vakuutta
olevansa nälkään kuolemaisillaan, ja että
ruokaa on saatava NYT tai ruoka voidaan metsästää itse.
Ruuanhaku ohjeita:
* Kun ihmiset syövät, pistän hännänpää heidän lautaselleen.
* En koskaan syö omasta kupistasi, jos voin varastaa ruuan pöydältä.
* En koskaan juo omasta vesikupistasi, jos ihmisen lasi on täynnä ja voin juoda siitä.
LEIKKIPAIKAT
Mitä korkeammalla olen sen parempi leikkipaikka. Ja jos ihminen kieltää minua menen sinne aivan varmasti uudelleen kun hänen silmä välttää. Kirjahyllyn päältä on kiva hyökätä ihmisten olkapäälle kun he sitä vähiten odottavat.
IHMISET
Ihmisten on tiedettävä perussäännöt.
Voin opettaa ihmisiä jos aloitan varhain ja olen johdonmukainen.
Näin saan aikaan toimivan kodin