Meidän kuukausitulot tukineen 2700e, työssäkäyvillä naapureilla 3000e

  • Viestiketjun aloittaja "meee"
  • Ensimmäinen viesti
"meee"
Naapureilla kaksi samanikäistä koululaista, kaksi työssäkäyvää vanhempaa. Molemmat kaupan alalla töissä. Verojen jälkeen saavat palkkaa ja lapsilisiä n. 3000e. Me saamme molemmat työttömyyskorvauksen ylläpitokorvauksineen, koska opiskelemme uutta ammattia molemmat tyttömyysrahalla. Lisäksi saamme sossusta, asumistukea ja lapsilisät. Naapurit maksavat itse sähkölaskut ja kotivakuutukset, me saamme ne toimeentulotukena. Lapsemme harrastuksista korvataan noin puolet vuodessa sossusta. Naaourit maksavat itse. hammashuoltolaskut saamme sossusta ja terveydenhuollon maksut. Jos teemme keikkahommia niin saamme enemmänkin kuin tuon 2700 kuussa, sillä saamme tienata 300e per nuppi ilman että vaikuttaa työttömyysturvaan, toki sossun raha tippuu pois silloin.

Miksikö kirjoitin tämän? Siksi, että kohta loppuvat opintomme ja siirrymme myös työelämään. Silloin maksamme itse kaiken ja saamme toki enemmän kuin tuon 3000e kuussa, koska alamme on hyvin palkattuja. Ja silloin minua voi harmittaa kun joku saa tuilla rahaa melkein enemmän. Yritän sanoa, että toimeentulotuki ja kelan tuet ovat hyviä Suomessa ja niistätulisi olla kiitollinen eikä valittaa.
 
kiva teille.

Meillä minä ja mies opiskeltiin vuosi samaan aikaan. minä toki sain työmarkkinatuen sinä vuonna, mutta mies sai pelkästään opintotuen ja joutui maksamaan opinnoistaankin vielä useamman tuhatta euroa. Saatiin kyllä lapsilisät eikä hoidosta jouduttu maksamaan ja tietty asumislisä ja mies teki satunaisia työkeikkoja. Mutta ei meidä'n tulos kyllä ollut lähelläkään edes 2000 euroa :) Että kyllä mä odotan sitä että pääsen vihdoin tuolta koulusta (varsinkin kun viimeset 2 vuotta oon saanut pelkkää opintotukea) ja saisin töitä :) Siinä vaiheessa tulot nousee kyllä niin huomasti ettei mitään rajaa.

Et ei ne tuet aina niin kauheen isoja oo.
 
Aito Vierasmies
[QUOTE="meee";29608497]
Miksikö kirjoitin tämän? Siksi, että kohta loppuvat opintomme ja siirrymme myös työelämään. Silloin maksamme itse kaiken ja saamme toki enemmän kuin tuon 3000e kuussa, koska alamme on hyvin palkattuja. Ja silloin minua voi harmittaa kun joku saa tuilla rahaa melkein enemmän. Yritän sanoa, että toimeentulotuki ja kelan tuet ovat hyviä Suomessa ja niistätulisi olla kiitollinen eikä valittaa.[/QUOTE]

Kunnon kommunisti kuten esim. tollolainen valittaa aina! Koska aina joku riistokapitalisti saa enemmän kuin hän ja se on väärin. Hyväpalkkaiset riistävät heikompia hyvillä tuloillaan ja sillä etteivät maksa kuin esim. kymmenen ihmisen tuet vaikka enempään olisi varaa1!!!!11!
 
"vierailija"
[QUOTE="niin";29608534]Tuet pitäisi lopettaa.[/QUOTE]
Siitä alkaisi ennennäkemätön rötöstelyjen ja ryöstelyjen kausi. Niin ne köyhät hankkisi elantonsa. Töitähän ei kaikille tässä maassa piisaa ja entisiäkin potkitaan pihalle lähes päivittäin.
 
Aito Vierasmies
[QUOTE="vierailija";29608585]Siitä alkaisi ennennäkemätön rötöstelyjen ja ryöstelyjen kausi. Niin ne köyhät hankkisi elantonsa. Töitähän ei kaikille tässä maassa piisaa ja entisiäkin potkitaan pihalle lähes päivittäin.[/QUOTE]

Palkataan niillä tuilla mellakkapoliiseita ja ostetaan niille tömäköitä pamppuja joilla antavat lusmuille kyytiä. Kyllä liha tottelee kuria!
 
"Vierailija"
Kunnon kommunisti kuten esim. tollolainen valittaa aina! Koska aina joku riistokapitalisti saa enemmän kuin hän ja se on väärin. Hyväpalkkaiset riistävät heikompia hyvillä tuloillaan ja sillä etteivät maksa kuin esim. kymmenen ihmisen tuet vaikka enempään olisi varaa1!!!!11!
Kun jättää viestistäsi roskan pois, ei siihen jää enää mitään.

Itse elän opintotuella, sen asumislisällä ja opintolainalla. En pärjäisi, ellen saisi joskus sossusta 900€/kk silloin kun en saa opintotukea. Olen oikein tyytyväinen elooni, vaikka ottaa huomioon sen, etten voi edes ruokaa ostaa huoletta ja kaikki muu ilottelu jää automaattisesti pois, kuten vaatteiden ostaminen, vaikka se joskus olisikin erittäin tarpeellista. Täytyy sanoa, että kyllä tällä opintotuella selviää hengissä tässä yhteisössä, kun ei tarvitse huolehtia muista kuin itsestään. Kun joskus valmistun, valmistun naisvaltaiselle alalle, eli tuloni eivät tästä nouse kuin elättämään korkeintaan yhden lapsen, mikäli hän on pieniruokainen tyttölapsi eikä kasva koskaan teini-ikään asti.
 
[QUOTE="meee";29608497]Naapureilla kaksi samanikäistä koululaista, kaksi työssäkäyvää vanhempaa. Molemmat kaupan alalla töissä. Verojen jälkeen saavat palkkaa ja lapsilisiä n. 3000e. Me saamme molemmat työttömyyskorvauksen ylläpitokorvauksineen, koska opiskelemme uutta ammattia molemmat tyttömyysrahalla. Lisäksi saamme sossusta, asumistukea ja lapsilisät. Naapurit maksavat itse sähkölaskut ja kotivakuutukset, me saamme ne toimeentulotukena. Lapsemme harrastuksista korvataan noin puolet vuodessa sossusta. Naaourit maksavat itse. hammashuoltolaskut saamme sossusta ja terveydenhuollon maksut. Jos teemme keikkahommia niin saamme enemmänkin kuin tuon 2700 kuussa, sillä saamme tienata 300e per nuppi ilman että vaikuttaa työttömyysturvaan, toki sossun raha tippuu pois silloin.

Miksikö kirjoitin tämän? Siksi, että kohta loppuvat opintomme ja siirrymme myös työelämään. Silloin maksamme itse kaiken ja saamme toki enemmän kuin tuon 3000e kuussa, koska alamme on hyvin palkattuja. Ja silloin minua voi harmittaa kun joku saa tuilla rahaa melkein enemmän. Yritän sanoa, että toimeentulotuki ja kelan tuet ovat hyviä Suomessa ja niistätulisi olla kiitollinen eikä valittaa.[/QUOTE]

Taidat provoilla siellä joutessasi, koska ei toimeentulotuessa jätetä tuloista huomioimatta mitään 600 eur /perhe.
 
"siis"
Teettekö kokopäivätyötä? Monissa maissa, esim virossa tehdään monta työtä koska palkka ei riitä.

Jos käy osa-aikatöissä, niin tuskin voi työssäkäyävän itseään verrata.
 
"Anne"
Omaehtoisen opiskelun tuki on kyllä ihan hyvä. Itse harmittelen, että sitä saa vain 2vuotta, mutta järjellä ajateltuna.. kyllä siihenkin on syynsä. Meistä toinen on töissä ja toinen opiskelee, tulot yhteensä noin 3100€
Ei niillä nyt paljoa ole tässä riemuittu, muutettiin edulliseen kämppään, ostettiin uusi auto ja olen maksanut vanhaa opintolainaa pois. Lisäksi hankkinut kaikkea muuta tarvittavaa paitsi vaatteita ei juurikaan ole vieläkään, nekin on ostoslistalla loppuvuodesta.
Tuki loppuu vuoden lopussa, sen jälkeen on jatkettava opiskeluja opintotuella (300€/kk) vaikka pelkästään koulumatka vie 240L bensaa kuukaudessa eikä mitään tukea koulumatkalle saa.
 
"köyhä"
Minä ja mieskin käydään töissä (yhteensä 10 tuntia viikko) ja saadaan palkkaa alle tonni. Ollaan työssäkäyviä työn raskaan raatajia ja noin huono palkka. Nyyh. Kyllä työ ei kannata suomessa.
 
Mä en usko ap:n tuloja. Ap on niitä jotka haluavat saada ihmiset inhoamaan toimeentulotukea saavia esittämällä, että sossusta saa rahaa vaikka kuinka paljon ja todella helposti. Todellisuus on aivan toista, kokemusta on.
 
"Anne"
En tiedä paljonko saavat sossusta. Mutta työkkärin raha on about 1000€, päälle lapsilisä ja asumistuki. Tekee jotain 2500€. Jos saavat vielä jotain vakuutuksia, sähkölaskua/kk maksatettua, niin kyllähän siitä kertyy.
 
[QUOTE="Anne";29608979]En tiedä paljonko saavat sossusta. Mutta työkkärin raha on about 1000€, päälle lapsilisä ja asumistuki. Tekee jotain 2500€. Jos saavat vielä jotain vakuutuksia, sähkölaskua/kk maksatettua, niin kyllähän siitä kertyy.[/QUOTE]

Jos 2500€ saa Kelasta/liitosta rahaa, niin ei kyllä varmasti saa nelihenkinen perhe enää sossusta mitään.
 
"Anne"
Jos 2500€ saa Kelasta/liitosta rahaa, niin ei kyllä varmasti saa nelihenkinen perhe enää sossusta mitään.
Ja voihan se olla, että saavan kelasta enemmänkin. Mistäs sitä tietää, paljonko asumistukea saavat ja mimmoiset asumismenot.
Mutta se voi hyvinkin olla että ainakin se 2500e kelasta tulee, jos sitten muksu on joku erikoistapaus tai muuten vain sossu katsoo, että parempi harrastaa niin kyllähän ne maksaa.
 
"hmm"
Minä olen 4 lapsen yh ja työmarkkinatuella työttömänä työnhakijana. Lisäksi tietysti lapsilisät, asumistuki ja elatusmaksut. En saa toimeentulotukea. En usko että ap saa toimeentulotukea!
 
"Anne"
[QUOTE="hmm";29609019]Minä olen 4 lapsen yh ja työmarkkinatuella työttömänä työnhakijana. Lisäksi tietysti lapsilisät, asumistuki ja elatusmaksut. En saa toimeentulotukea. En usko että ap saa toimeentulotukea![/QUOTE]

Ap ei kertonut montako lasta, mutta ymmärsin että 1.
Olen ollut 1 lapsen yh, työmarkkinatuella, saanut lapsilisän, asumistuen, 200€ elatusmaksun JA sossusta rahaa joka kk.
 
[QUOTE="meee";29608497]Naapureilla kaksi samanikäistä koululaista
[/QUOTE]

Tästä sain kyllä kuvan, että naapureilla ja ap:lla molemmilla kaksi lasta ja ne ovat saman ikäisiä.

Sossusta jos saa rahaa, niin ei todellakaan elä hyvin joten ap voisi lopettaa tuon valehtelun. Itse olen lapsen kanssa elänyt Kelan ja sossun rahoilla ja kyllä se oli kädestä suuhun elämistä. Ottaa päähän ap:n kaltaiset valehtelijat joilla ei ole mitään kokemusta siitä todellisuudesta. Halutaan vain lietsoa vihaa toimeentulotukea saavia kohtaan.
 
[QUOTE="Anne";29609031]Ap ei kertonut montako lasta, mutta ymmärsin että 1.
Olen ollut 1 lapsen yh, työmarkkinatuella, saanut lapsilisän, asumistuen, 200€ elatusmaksun JA sossusta rahaa joka kk.[/QUOTE]

Niin sä olitkin työmarkkinatuella. Ap ja miehensä taitavat saada liitosta rahaa kun tuloja noin paljon pelkillä tuilla.
 

Yhteistyössä