\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2007 klo 21:18 toinen näkökulma kirjoitti:
Haluaisin nyt asiallisesti vastata toisesta näkökulmasta, ja toivon myös etten kovasti haukkuja saa tyyliin suhteessa on jotain vikaa jos vieraisiin lähtee... :flower:
Varmasti näikin on, ja missäpä suhteessa ei kriisejä olisi? Eriasia kuinka ne ns. hoitaa.Itse olisin toivonut miehelläni olleen sen verran "munaa", että olisi hoitanut ensin "vanhan" suhteen/avioliiton pois. Tuskan määrää jonka koin, ei voi kyllä kukaan joka ei vastaavaa ole kokenut tietää! ja loppuelämäni se kyllä koskee aika pahasti (uskoisin ainakin). Toivon ettei kukaan sitä joutuisi kokemaan (paitsi tietty tämä kyseinen "toinen nainen ja ex..,on ihan oikeasti tosi vaikea olla olematta katkera!)..eli ymmärrän kyllä asenteen jonka joku mainitsi "mulle ollaan oltu k...päisiä joten olen itsekin..en väitä todellakaan sen olevan oikea tai rakentava.Mutta miten itse toimisit??? Rakastumiselle ei voi mitään, mutta toivon ja uskon etten itse voisi "rikkoa" perhettä (olla toinen nainen) tämän jälkeen kun tiedän kuinka se sattuu ja miten se sattuu myös lapsiin (kuitenkin ihastumiselle voi itse jotain IHAN OIKEASTI olen ollut itsekin "epätoivoisen" rakastunut, mutta kyllä se on mennyt ohi, EI SE TIETENKÄÄN OLE HELPPOA, mutta TAHDON VOIMAA!)..Koskaanhan ei tietenkään tiedä elämäänsä etukäteen, en tuomitse, mutta halusin kuitenkin kertoa myös tämän toisen puolen... :flower:
Meillä ei onneksi ollut yhteisiä lapsia, oli minun lapset. Ajatus, että minun olisi pitänyt olla tekemisissä sen luuserin ja sen horatsun kanssa, laittaa omat lapseni semmoselle ihmiselle tapaamiselle, koko loppuelämän olisi edessä ollut se häpeä tai häväistys ja valhe minkä hän teki minulle.
Meillä oli vielä se, että hän valehteli loppuun asti, ettei ole ketään toista. Pienistä jutuista laskin yhteen, että on, ja oli ollut jo avioliiton aikana. Olisi reilusti sanonut, että tämä ´meidän suhde on loppu ja ohi, ei tule enää jatkumaan ikinä,
Pyysin, että hän sanoisi rehellisesti ja suoraan, eipä savolaismies siihen pystynyt
hän ei pystynyt suoraan sanomaan, kierteli kaarteli vielä senkin jälkeen kun muutin pois, vielä senkin jälkeen kun laittoi eron vireille, puhui että eihän se vielä lopullista ole ja plaa plaa
ja koko ajan oli se toinen nainen.
Pääsin onneksi aika nopeasti yli, mutta en omin avuin eli kävin "terapiassa" juttelemassa ja piirtelemässä tuntojani alan ihmisen luona. Annoin itselleni luvan kaikille tunteille mitä tulee, annoin luvan romahtaa, että joskus olisin terve ja tasapainossa, niin se sattui. Onneksi oli vakityö ja ymmärtävä esimies, sain olla sairaslomilla aina kun en sängystä ylös päässyt ja työpäivä meni itkemiseksi.
Nyt olen vahvoilla jaloillani taas, ja elämä on hyvä. Siinä mielessä ero kaikin puolin oli hyvä asia, tapa jolla hän sen hoiti oli huono.
Hän olisi halunnut olla toisen lapseni kanssa yhteyksissä vaikkei isä ollutkaan, minä laitoin sitten välit poikki. Ilmoitin, että etten halua häntä elämääni.
Luulen, että hän halusi kaiken, ja rusinat pullasta. Että hän halusi siistin kauniin ja hillityn eron jonka jälkeen olla ystäviä ja hän voi olla tämän kivemmän lapsen kanssa tekemisissä.
Hän ei ollut oppinut tuntemaan minua piiitkän avioliittomme aikana ollenkaan: minä vaadin ehdotonta rehellisyyttä silläkin pelolla että se sattuu, sillä vale sattuu enemmän kuin aitous ja rehellisyys. Kun valehdellen ja pettäen erotaan,minun kanssani ei sen jälkeen voi olla ystävä.