masentaa

[Masentunut]

Vauva nyt 3 viikkoa ja olen hänen syntymästään lähtien ollut aivan maassa. En haluis viettää enää päivääkään vauvan kanssa kotona, kun mies on töissä. Olo on niin ahdistunut, että tuntuu että tukehdun! Onko muita? On niin syyllinen olo, kun en pysty nauttimaan ajasta oman lapseni kanssa.... Itkettää ja ahdistaa vaan!

 

[maam]

Olin myös itse vauvan syntymän jälkeen (nyt 3 kk) aika hämilläni. Tuntui jotenkin tyhjältä enkä osannut iloita mielestäni riittävästi onnestani. Kehottaisin sinua kuitenkin pikaisesti ottaamaan yhteyttä neuvolaan ja kertomaan tuntemuksistasi. Tunteesi siitä, että et halua olla vauvan kanssa kaksistaan ja että sinua todella ahdistaa viittaa vahvasti masennukseen. Ole rohkea ja hae apua.

 

[kohtalotoveri]

Tunsin aivan samoin kuin sinä. Osittain tunnen niin edelleen (vauva kohta 3 kuukautta). Mulle oli tosi vaikeata kun tajusin meidän vauvan olevan todella vaativa tapaus. Edelleenkään meillä ei nukuta ja huudetaan paljon. Mutta varsinkin ensi viikot olin aivan masentunut. En iloinnut vauvasta yhtään, vaikka olimmekin sitä pitkään jo toivoneet. Tunteita on tosi vaikea pukea sanoiksi, kaikki tuntui vaan kaatuvan päälle ja ahdisti, varsinkin kaksistaan vauvan kanssa olo. Mulle olisi ollut sillä hetkellä kaikista tärkeintä tavata joku kohtalotoveri, eikä vain kuunnella juttuja äitiyden autuudesta.

 

[ap]

meilläkin neiti aika vaativa välillä....olen jättänyt jo kaiken mahdollisen omasta ruokavaliostani pois, etten aiheuta vauvalle yhtään enempää mahavaivoja mistä jo nyt kärsii. ja sylissä vain tykkäisi olla ja varsinkin niin että kävelen ympäri asuntoa, mutta sitten en saa itse tehtyä mitään. siihen päälle kun lisää oman ahdistuneisuuden, niin...tuntuu etten jaksa. tuntuu että mun koko elämä valui käsistä, kun vauva syntyi...olen kahlittu kotiin huutavan vauvan kanssa. ja vauva oli kuitenkin erittäin toivottu, siksi tunnenkin syyllisyyttä tunteistani!
neuvolasta sain numeron psykologille...vielä kun uskaltaisi soittaa....

 

[Kä]

Soita ihmeessä! Jos ko. psykologi on perehtynyt synn. jälk. masennukseen, niin siitä on varmasti apua.

Itse olin todella ahdistunut vauvan syntymän jälkeen, välillä tuntui suorastaan, että järki pakenee päästä. En kuitenkaan itse heti päässyt psykologin juttusille, vaan asia venyi minusta johtumattomista syistä. Ahdistus alkoikin lieventyä hiljalleen ikäänkuin itsekseen, kunnes se taas yllättäen iski päälle. On ihan hyvä jutella ammatti-ihmisen kanssa, vaikka kyllä minä kaipasin saman kokeineitakin silloin, en vaan oikein osannut mistään kysellä. Koin myöskin, että avoimuus asian kanssa auttoi.

Voimia sinne, luota siihen että se helpottaa kyllä, vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Elän hengessä mukana ja toivon kaikkea hyvää!

 

[Pahvi]

Pisti silmään tuo: ""Vauva haluaa olla vain sylissä eikä kerkeä tekemään mitään"".
Mä en tee vauvan kanssa oikeastaan mitään. Siis olen vauvaa varten. Nyt tyttö on jo 10kk, mutta alusta asti on ollut niin, että vauvan kanssa ei tarvitse tehdä kotitöitä. Kun mies on illalla kotona, niin silloin toinen vahtii lasta ja toinen tekee kotona jotain. Tämä toimii meillä.
Minä itse sitten söin eineksiä ja mies teki ruoat illalla.

Tuohon lapsen jatkuvaan sylissäpito-ongelmaan helpotusta voisi tuoda kantoliina. Sillä saa lapsen syliin ja kädet jää vapaiksi.

Ja se rakkaus lapseen syntyy hitaasti.

 

[puh]

Sama oli täällä. Erottiin miehen kanssa vielä juuri ennen lapsen syntymää ja tuntui, että hän vain hurvittelee ja samaan aikaa itse olen jumissa kotona vauvan kanssa. Tosin nyt olen tajunnut, että hän olisi vaihtanut paikkoja kanssani milloin tahansa, koska teki rankkoja, pitkiä päiviä töissä. Kun sitten oma väsymys alkoi helpottamaan ja vauva kasvamaan, niin kyllä nyt nauttimaan ihan eri tavalla. Joillekkin synnytys on sellainen räjähtävä kokemus, jossa tunteet nousee pintaa heti kun vaan saa lapsen syliin. Minulle se kiintymys on kasvanut vain ajan myötä ja nyt kun vauva on 4kk, mahtavin hetki on kun lapsi herää ja näkee äidin vieressä ja se hymy joka leviää kasvoille...Kuullostaa siltä, että kuitenkin jollain tasolla pystyt nauttimaan hetkistä, jotka vietätte kolmistaan perheenä. Kyllä se helpottaa ajan myötä! Minä kävin työpaikan pikkujouluissa syömässä työkavereiden kanssa kun vauva oli 3vk vanha ja se oli minulle se ratkaiseva hetki. Silloin tajusin kuinka paljon ikävöin kotia ja vauvaa. Vaikka siihen asti elämä oli ollut kuin kahleissa kulkemista. Ehkä sinullekkin auttaisi pieni hengähdys vaikka ystävien seurassa? Mutta jokainen taplaa tyylillään...

 

[=(]

Pahvi ei ainakaan näyttäis käsittävän masentunutta äitiä ollenkaan, sori vaan...

Kun on masentunut, on se kuuluisa babyblues menossa, niin ei halua olla vain ""vauvaa varten"", vaan haluaisi elämään muutakin kuin kotona vauvan kanssa olemista, ulkona vauvan kanssa olemista, kylässä vauvan kanssa olemista... Haluaisi omaa aikaa. Jatkuva vaipanvaihto itkettää, itkeminen itkettää (sekä vauvan itku että oma), syöttäminen itkettää, valvominen itkettää... Kaikki tuntuu niin epätoivoiselta. Tuntuu suorastaan, että mitä helvettiä sitä menikään tekemään.

Ap: Olen kokenut saman. Olo alkoi vähitellen helpottaa, kun vauva oli 6 viikkoa. Nukkuminen auttoi ja pienet hengähdystauot (kuten vaikka ruokakaupassa käynti, kampaajalla käynti.).

 

[äiti76]

Soita ihmeessä psykologille, synnytyksen jälkeinen masennus voi olla aika rankka juttu. Baby blues kyllä kuuluu asiaan (suurella osalla), onhan hormonit aika sekaisin, muta itselläni ahdistus ei mennytkään ohitse helposti. Oli tosi syyllinen ja paha olla ptkään, psykologi ja neuvola auttoivat paljon. Miehen oli tehtävä välillä etätöitä kotoa, en vain pytynyt olemaan yksin....niin oudolta kuin se joidenkin mielestä kuullosti. Nyt jo reilu vuosi synnytyksestä, enkä muutamaan kuukauteen ole tarvinnut psykologi käyntejä. Vielä kerran tai pari käyn jatkossa, mutta olo helpottanut suunnattomasti.

 

[johanna]

mullakin reilun 3vkon vanha vauva.aluksi tuntui ihanalta vauvan kanssa kotona,kun mieskin oli auttamassa.nyt mies ollut vkon työmatkalla ja on vielä 4vkoa..tuntuu et kaikki kaatuu päälle.kaikki asiat itkettää eikä jaksais tehdä mitään.oli vielä miehen kanssa kova riita ennen sen töihin lähtöä..ei paranna tod. asioita!paikkakunnalla jossa asumme ei ole sukulaisia jotka voisivat tulla auttamaan tai edes seuraksi.musta tuntuu ainakin omalla kohdalla et kaipais juttuseuraa,sekin vois piristää.tuntuu et sekoaa ainaiseen yksinoloon ja vauvan hoitamiseen..

 

[just]

Minulla oli aivan samanlaisia tuntemuksia 6 kuukautta sitten. Tuntui kuin kukaan ei olisi kertonut miten vauva kahlitsee. Tuntui pahalta kun joku sanoi että nauttikaa nyt tuosta pienestä kääröstä ja itsestä tuntui vaan, että kumpa joku hakisi sen pois. Vauvan kanssa yksinolo pelotti eniten ja vaikka vauva olisikin nukkunut ei pystynyt tekemään mitään vaan odotteli vain että koska se taas herää itkemään. Tuntui pahalta kun ei ymmärtänyt mitä vauva taas haluaa... Ihan kuin ei tajuaisi koko äitiydestä yhtään mitään (eikä tulisi koskaan tajuamaankaan). Ei sitä osaa oikeastaan selittääkään miten käsittämättömiä ne tunteet ovat tuossa vaiheessa. Nuo tunteet menivät sitten itsellään ohi ja vauvasta kasvoi maailman rakkain!

 

[puhu!]

Hei,

Minusta on EHDOTTOMAN tärkeää, että pystyt puhumaan miehesi kanssa tunteistasi. Hän on kuitenkin se läheisin ihminen. Ammattiapua kannatta myös hakea niinkuin jo moni täällä suosittelikin. Oma masennukseni hellitti ""alkukaaoksen"" jälkeen mutta paheni jälleen vauvan ollessa n. 2,5 kk ja olo oli sellainen että toivoin vain saavani vanhan elämäni takaisin. Näistä tunteista iski sitten tolkuton syyllisyyden tunne, joka minusta oli se raskain kestää. Vauva oli ja on todella toivottu enkä ole enää ihan nuori, ehkä näillä asioilla on yhteys. Oli miten oli, alakuloisuus ja masennuskin on luonnollista lapsen saannin jälkeen mutta yksin ei kenenkään pidä joutua näitä ristiriitaisia tunteita kestämään.

Jaksamista!!!!!!!!!

 

[Hei!]

Käy lukemassa tietoa sivuilta www.aima.fi. Heillä on myös auttava puhelin! Haethan apua, kohta jo nautit vauvastasi, vaivasi on yleinen! Virtuaalihalauksia kohtaloteveriltasi!

 

[kerhot]

Jos vaan suinkin jaksat niin menkää vauvan kanssa MLL:n tai seurakunnan kerhoihin. Siellä näet muita äitejä ja mahdollisesti myös saat uusia ystäviä.

 

[MFF]

Niin...onhan se kiva lukea näitä kannustavia tekstejä, että hups vaa meni pari viikkoa ja nyt elämä hymyilee...

Meillä poika 7 kk ja ei tämä elämä edelleenkään ole niin kovin ruusuista. Pahin masennus ja ahdistus on hiipunut ja tilalle on tullut hiljainen alistuminen ja tottuminen elämänmuutokseen.

Välillä ottaa tosi lujille harmaa arki ja pienet kuviot, liikkumisen hankaluus, jatkuva väsymys. Todella paljon kaipaan välillä entistä elämääni, jossa sai sentään nukkua yönsä ja olla hetken rauhassa.

 

[ap]

Sitä juuri pelkään eniten, että jos tää olo ei helpotakaan...monet sanoo, että kyllä tää menee ohi, mutta kuinka jaksaa tätä kuukausi tolkulla? Välillä hetkittäin olo on jopa siedettävä, mutta suurimman osan ajasta ahdistus painaa rinnassa vaikka kuinka yrittäis keskittyä johonkin muuhun. Tuntuu etten pysty edes keskittymään mihkään...pelkkä aamupalan laitto on jo jotain showta, kun en ees tiä mitä pitäs kaapista ottaa. Pyörin ympäri kämppää ja siirtelen tavaroita paikasta A paikkaan B. Inhottaa kun koti sekaisin ja tavaroita lojuu pitkin poikin. Sitten vauvan jo herääkin, enkä oo mitään saanu aikaseksi....

On niin levoton olo...

 

[HAE APUA]

Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta.Eli mul oli synnytyksen jälkeinen masennus esikoisen syntymän jälkeen.
Ja siitä opin,että kannattaa hakea apua ajoissa.
Noi sun oireet on just niitä synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita.
Ja mulla autto niihin vain lääkeapu. Eli sain neuvolalääkäriltä reseptin mielialalääkkeisiin ja ne auttoivat. Mulla toi masennus kesti n.3kk. Otin apua vastaan vasta 2 kk yksikseen sinnitelyn jälkeen ja heti kuukauden lääkkeen käytön jälkeen olo oli normaali. Sit söin vielä pari kuukautta lääkettä ja sain lopettaa sen.Ja sen jälkeen masennusta ei ole ollut,tuosta on aikaa 2 vuotta.
Psykologin luona kävin pari kertaa juttelemassa,mut se ei mua auttanu.Tuo lääke auttoi.
Eli pyydä ihmeessä neuvolan kautta lääkkeet synnytyksen jälkeiseen masennukseen,sillä se sulla kuulostas todella olevan.

 

[mam]

Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta viime kevään ja kesän. Kuukaudet olivat äärimmäisen vaikeita. Hain apua yksityiseltä terapeutilta ja lisäksi käytin unilääkkeitä unettomuuteen. Pahin aika kesti 4kk ja sitten elämä alkoi hiljalleen voittaa.

Olkaa kilttejä ja hakekaa apua neuvolasta tai terveyskeskuksesta, jos tunnette masennusta. Apua tähän ongelmaan on saatavilla.

Luin juuri Brooke Shieldsin kirjan Tuli rankka sade. Hän kuvaa siinä erittäin hyvin tunteitaan synnytyksen jälkeen ja niiden lukeminen oli varsin lohdullinen kokemus.

 

[nemo]

jos vauvasi on jo 7 kk, voit alkaa suunnittelemaan töihinpaluuta tai opiskelujen aloittamista. Laita muksu tarhaan/pph:lle ja elämä alkaa hymyilemään. Usko pois :0)

 

[ap]

vauva ei vielä kuukauttakaan.... =(

 

[;-]

Nuo tuntemukset on niin tuttuja ja varmasti aika yleisiä. Itsekin elin pari ekaa kuukautta kauhean ahdistuksen vallassa. Ihan kuin sisällä olisi kauhea möykky joka oli vallannut minut. Entistä ""huoletonta"" elämää oli ikävä ja sitten tuli noista ajatuksista kauhea syyllisyys ja itseään piti epäonnistuneena äitinä.
Vauvan kanssa kahden jääminen oli kaikista pahinta. Ei ollut mitään hajua mitä toinen aina halusi, miksi itki jne. Koko ajan vain odotti ja toivoi, että toinen nukahtaisi ja saisi edes pienen hetken itselleen ja kun hän sitten nukahti, sitä pelkäsi että milloin toinen herää.
Se, kun joku sanoi, että kyllä se helpottaa, niin eipä se yhtään helpottanut... sitähän ei voi tietää milloin helpottaa. Itse en apua hakenut, en kait silloin tiedostanut, että kärsin synnytyksen jälk. masennuksesta. Mutta sinulle ap. suosittelen ehdottomasti hakemaan apua. Kun on mahdollisuus pahaan oloon ja ahdistukseen saada apua, niin kyllä kannattaa. Mitä nopeammin saat helpotusta oloosi, sitä nopeammin voit alkaa nauttia pienestä vauvastasi...

Muuten tänä iltana tulee ykkoseltä dokkari äitiydestä ja käsittääkseni se käsittelee sitä, että äitiyteen ei synnytä, vaan siihen kasvetaan...

 

[?]

Töihin, muksu hoitoon ja elämä alkaa hymyilemään??? Aika outo neuvo, töihin meno kun on todella iso elämänmuutos ja tuo omat ongelmansa mukanaan. Sopeutuminen takaisin työelämään, uusi kiireempi elämäntapa, lapsen sopeutuminen hoitoon, äidin sopeutuminen eroon lapsesta - ne tuskin parantaa jo pohjalla olevaa masennusta.

 

[ap]

Huomenna otan itteeni niskasta kiinni ja soitan neuvolan psykologille. Pakko löytyä tie parempaan oloon jotakin kautta. On ne sitten lääkkeet tai puhuminen. Tosin puhumisen en usko auttavan...ei ole kyse ""piilossa kytevistä ongelmista""...

 

[nemu]

(älkää sekoittako mua tohon aiempaan nemo-nimimerkkiin, olen eri henkilö!)
Ap, tosiaankiin, ihan klassisilta synnytyksen jälkeisen masennuksen oireilta kuulostaa. Mitä pikemmin haet apua, sen nopeammin pääset toipumisen alkuun! Eli kyse on hormoneista, ja lääkekuuri saattaa olla tarpeen.

 

[Saman kokenut]

Olen kokenut aivan samaa. Pelotti jäädä vauvan kanssa kahdestaan kotiin, sisällä tuntui valtava ahdistava möykky synnytyksen jälkeen.

Hain apua. Hommasin mielialalääkkeet ja kunnan työntekijän kaksi kertaa viikossa auttelemaan vauvan kanssa. Kaikki tämä on auttanut. Nyt vauva on pian kuusi viikkoinen. Myös minun vauvani on melko vaativa, kärsii mahavaivoista ja itkee paljon. Edelleen ahdistaa etenkin silloin kun vauva oikein itkeskelee.

Minua helpotti se tieto, että vauva ei 'syytä' minua mistään. Hänellä on itkiessään nälkä, väsymys, vaippa märkä tai masu kipeä. Aina se ei auta vaan itken vieläkin joskus itse, jos vauva itkee eikä rauhoitu millään.

Synnytyksenjälkeinen masennus taitaa olla melkoisen yleinen juttu...Ainakin minulla oli epärealistisen romanttinen kuva vauvaelämästä. Todellisuus yllätti karuudellaan.

Nyt osaan jo nauttia hyvistä hetkistä vauvan kanssa. Niitäkin löytyy kun vauva hymyilee minulle kun juttelen hänelle. Yritän keskittyä nimenomaan hyviin hetkiin.

Minulla auttoi eniten ehkä juuri lääkeapu. Terapiassakin pitäisi käydä, en vain tiedä missä välissä sinne ehdin.