masennus ja tunteet solmussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja EnniA
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

EnniA

Vieras
Meillä om tilanne, missä mies vetäytyy ja jäädyttää tunteensa, jos hän pelkää että häntä ei kuunnella, että hänet jätetään tai jos riidellään. Lisäksi hän on parantumassa masennuksesta. Onko mahdollista, että nämä seikat ovat tappaneet tunteet minua kohtaan (mies sanoo että hän uskoo niiden voivan palata), vai voivatko ne joskus vielä palata (ja miten)?
 
tunne elämän, vie siitä kaiken värin ja jättää jäljelle vain harmaan ja mustan. Ei ole suurta iloa, eikä myötätuntoa, tunne-elämän kohokohdat puuttuvat tyystin silloin.

Onneksi ne ovat vain jäässä ja kun jää sulaa, ne elpyvät ennalleen. Eli kun masennus lievenee ja lopulta päättyy, samassa tahdissa tunne-elämänkin elpyy. Hänestä tulee ihan entinen itsensä.

Miehen tunteet eivät ole kuolleet, niitä ei ole tapettu. Ne ovat jäädytettyinä odottamassa sulamista. Älä luule niin.

Kun nyt jaksat olla häne rinnallaan ja kannustaa, kuunnella ja ymmärtää hänen tilaansa, saat toipuneesta miehestä entistä arvostavamman puolison. Hän osaa antaa arvoa sille, että jaksoit ja pidit huolta.

Alkuperäinen kirjoittaja Masennus jäädyttää:

Olipa selkeä ja ytimekäs vastaus, johon ei voi enempää lisätä.Allekirjoitan kaikki!

Oman masennukseni jälkeen tunteet todellakin elpyivät, joten kiitän puolisoani hänen jaksamisestaan.
 
Kiitos vastauksista. En ole käyttäytynyt ollenkaan mallikelpoisesti, vaan ollut vihainen ja surullinen ja ahdistunut. Masennuksesta emme tienneet mitään alkuun, vaan mies vain sanoi ettei tunne mitään minua kohtaan. Se oli ihan kauheaa. En voinut käsittää mitä tapahtui ja itkin ja syytin miestä (en ole tästä yhtään ylpeä...). Enkä tajunnut, miksi hän kohteli minua niin rumasti mutta halusi jatkaa suhdetta.

Sitten kävi ilmi, että tunteiden tukahduttaminen oli johtanut masennukseen ja terapia ja lääkkeiden syöminen alkoivat. Olen ollut kärsimätön tässäkin, koska kaipaan kovasti sitä, että kokisin miehellä olevan _jotain_ tunteita. Tajusin asiat periaatteessa, mutta en sitten kuitenkaan kokonaan. Nyt mies on viestittänyt, että tunteita on, mutta häntä jotenkin pelottaa rakastaa ja olla onnellinen. Siksi kirjoitin tänne ja kysyin kokemuksianne.
 
Hän ei ajattele eikä toimi kuten ns. "terve."
Jos toista rakastaa kestää kyllä myös poikkeavaa käytöstä, antaa toiselle aikaa.
Näin tilanne voi palata entiselleen, ei tosin aina.
 
Se syö myös itsetunnon. Siksi jopa rakastaminen ja tunteilleen vallan antaminen pelottaa. Masennuslääkkeetkin madaltavat nimenomaan tunnehuippuja, sekä myönteisiä että kielteisiä.

Älä odota nyt mitään suorituksia tunnepuolella mieheltäsi. Anna hänen toipua rauhassa ja tue hienotunteisesti sivusta. Sinua ei ole kielletty näyttämästä rakkauttasi, päin vastoin, mutta tee se nyt lähinnä tekoina ja huolenpitona.

Masennus ja lääkkeet vaikuttavat myös seksuaalisuuteen. Sekin uinuu nyt, mutta palautuu ihan ennalleen.

Enemmän kuin mitään muuta miehesi kaipaa nyt sitä, että olet lähellä ja tuot turvaa, pysyvyyttä. Menkää yhdessä ulos, talvi onnekseen alkaa jo taittaa pian kevään puolelle ja valon määrä lisääntyy. Oma mieheni piti huolen siitä, että en jäänyt kotiin makaamaan, antoi muutaman arkisen tehtävän suoritettavakseni, kun hän oli töissä , vei hiihtämään ja kävelyille. Oli hienotunteinen ja antoi puhua asiat itsestäni ulos. Mutta siinä hän oli jämäkkä, että en makaa peiton alla!
Kiitos ukkoseni, suurempaa rakkauden tekoa ei ole.
 
Similar threads

V
Viestiä
34
Luettu
7K
Aihe vapaa
vierailija
V
E
Viestiä
19
Luettu
763
E
V
Viestiä
26
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä