Meidän synnytyskertomusta;
Heräsin isänpäivän aamuna kello 6 ensimmäiseen supistukseen joka enteili sitä että lähtö tulee saman päivän aikana. Aivan kuten esikoiselta aikoinaan, sama kellonaika, samat viikot!
Nousin samantien tekemään kakkua, ruokaa jääkaappiin, steriloimaan tutteja ja mitä siinä nyt keksinkään tehdä. Supistuksia tuli harvakseltaan, mutta kyllä ne synnytystä ennakoiviksi tunnisti
Aamupäivän aikana supistukset loppuivat useammaksi tunniksi. Mulla oli edelleen varmuus siitä että synnärille mennään silti samana päivänä, yritin kuitenkin pitää pään kylmänä ja varautua siihenkin että vielä ei ole sen aika. Uudelleen supistukset alkoivat iltapäivällä, edelleen hyvinkin siedettävinä ja erittäin epäsäännöllisinä. 16 jälkeen lähetin tytöt ystävän luokse, sillä aloin hieman jo puhisemaan kivusta. Viiden maissa supistuksia tuli 15-20 min välein, suihkussa oleilin melko pitkään ja se auttoikin jonkin verran.
Kello 18 supistukset tulivat 8-10 minuutin välein, tästä on myös synnytys laskettu alkaneen sillä tuosta eteenpäin olivat säännöllisiä. Miehen kanssa katseltiin Netflixiä, supistuksen tullessa puhisin ja valitin jumppapallon päällä mutta edelleen kivut olivat melko maltillisia verrattuna aiempiin synnytyksiin.
Kello 19 tehtiin päätös lähdöstä sairaalaan sillä varauduin mahdolliseen nopeaan toimintaan kolmannen ollessa kyseessä(en silti kuitenkaan ollut kätilöiden mielestä ajoissa, kuten myöhemmin ilmeni
) ja aloin pukemaan. Autolle kävellessä tilanne räjähti hetkessä, supistukset tulivat 4-5 min välein. Autossa tuli vielä pari siedettävää, mutta sitten aloin jo huutamaan ja kiromaan kivusta. Sanoin miehelle matkan aikana että toivon tällä kertaa tilanteen edistyneen niin paljon ja kestäväni tätä kipua sen verran että saan suoraan spinaalin, muista ei ole mulle hyötyä.
Puolen tunnin matka sairaalaan ja siellä kivut olivat jo helvetilliset. Perillä oltiin hieman ennen kahdeksaa, pääsin samantien vastaanottohuoneeseen jossa vaihdoin vaatteet ja kätilö tarkasti tilanteen; 6-7cm auki joten heti synnytyssaliin ja tippaan. Kohdunkaulan puudutetta ja ilokaasua tarjottiin, kumpaakaan en halunnut sillä aiemmin ne eivät ole auttaneet. Supistukset tulivat tuossa vaiheessa 2-3 min välein, edelleen huusin ja itkin kivusta..lääkäri tuli laittamaan spinaalin jota piti kuitenkin hetki odotella sillä tippa ei ollut mennyt vielä tarpeeksi. Elämäni pisimmät minuutit
Spinaali saatiin laitettua hieman ennen puolta yhdeksää ja kivut katosivat täysin. Vauvan päähän kiinnitettiin pinni ja kalvot puhkaistiin, vettä ei kuitenkaan tullut paljoakaan; jälkikäteen mietittiin sen tihkuneen kotona ollessa jo päivän mittaan. Kätilöillä oli vuoronvaihto edessä, tarkastivat tilanteen ennen yhdeksää jolloin olin 9cm auki. He lähtivät raportille jossa ehtivät ehkä 10 min olla kun tunsin painetta ja soitin kelloa. Molemmat kätilöistä, ilta- ja yövuorolainen tulivat paikalle ja sain alkaa heti ponnistaa. En ehtinyt edes ihmetellä molempien paikallaoloa ja tiheää ponnistamista, jossain vaiheessa tosin tajusin että toinen mietti lääkärin hakua paikalle johon toinen sitten vastasi että voithan hakea, mutta tuskin voi tehdä mitään; tämä vauva syntyy nyt.
Ponnistin muutaman kerran aivan putkeen kätilön ohjeiden mukaan ja sieltä hän syntyi, täydellisen ihana poika :heart: Ponnistusvaiheen kestoksi taisi tulla minuutti, vaikka pitemmältä tuntui itsestä.
Siinä kätilöt onnittelivat ja vauvan vastaanottanut kehui meitä vuolaasti - syystä että olin ponnistanut ilman supistuksia ja tehnyt lääkärin tulon tarpeettomaksi. Vauvalla oli nimittäin sydänäänet romahtaneet pahasti ja napanuora kieputtunut toisen käsivarren ja jalan ympärille, josta syystä kätilö käski ponnistaa tauotta ilman suppareiden voimaa. Mulla kun ei supistukset koskaan ponnistusvaiheessa ole tuntuneet, niin en osannut itse edes ajatella ponnistamisessa olleen jotain kummallista
Täysi luottamus oli kätilöihin ja tein niinkuin he käskivät
Kello 21.05, reilu tunti sairaalassa olon jälkeen, poika oli siis maailmassa. Ja kätilö tosiaan kehotti tulemaan ensi kerralla aiemmin jos neljättä meinaan vielä joskus tehdä
Rajun ponnistamisen myötä sain myös lievän repeämän joka vaati tikin, mutta ei ole haitannut yhtään ja istumaankin pystyi aivan kuin ei synnyttänyt olisikaan. Hyvä muisto jäi tästäkin upeasta, ainutlaatuisesta kokemuksesta :heart:
Kotiin päästiin eilen, vaikkei sekään ihan ilman jännitystä mennyt. Lastenlääkäri totesi toisesta lonkasta kuuluvan napsetta ja määräsi sen ultrattavaksi, onneksi tämä vasta parin viikon kuluttua eikä sen takia tarvinnut jäädä. Omassa tarkastuksessa kuitenkin päädyttiin ultrattavaksi ennen lähtöä, sillä kohtu ei ollut supistunut tarpeeksi ja lääkäri halusi tarkistaa ettei mitään ole jäänyt sisälle. Kaikki oli kuitenkin kunnossa(vaikka siinä ultraa odotellessa ehdinkin pikku itkun tirauttaa huolesta, mulla kun ei ole kovin pahoja jälkisupistuksia ollutkaan ja nekin hyvin harvassa) ja kuittaantui sillä, että kyseessä oli kolmas synnytys.
Nyt ollaan tosiaan kotona ja opetellaan elämää vauvan kanssa. En muistanutkaan että vastasyntynyt voi olla näin ihana :heart: Maito mulla nousi heti synnytyksen jälkeisenä päivänä ja vauva olisi tissillä koko ajan, ainakin öisin
Yövauva meillä siis, kuten jo maha-ajasta epäilinkin.
Oikein paljon onnea teille jokaiselle jolla synnytys on vielä edessäpäin; toivon että nautitte kokemuksesta - ja siihen asti siitä ihanasta mahasta :heart: Synnytyksen jälkeen odottaakin sitten jo ihan toisenlaiset vaivat
Omaa mahaa on jo ikävä, onhan tuo raskausaika vaivoineen kuitenkin ainutlaatuista. Ihana on kuitenkin tuo pikkukaveri joka sieltä saatiin täydentämään perheonnea :heart:
Ankka & Bebecito 3½ vrk