MARRASKUUN MURUSET 2010 <3 *elokuu*

Voimia kaikille sitä tarvitseville ja liirahille erityisesti :hug: Varmasti kaikki on hyvin vaikka uskon,että huolestuttaa :hug:

Katja: Mulla on kanssa koko ajan riski sairastua diabetekseen kun mun isällä on se ja joskus joku lääkäri sanoi,että kannttaa varautua siihen...ja raskauksien aikana aina seurattu sokereita. Nyt ei ole ollut vielä koholla...rv28 seuraava rasitus. Mutta ruokavaliolla ja liikunnalla pystyy vaikuttamaan paljon.

Muari on mullakin ollut mielessä ja kun ei ole kirjoitellut nyt mitään :|

Ajatukset on nyt niin näissä taloasioissa ja remontin miettimisissä,että ei oikein nyt tiedä mitä kirjoittaa :ashamed:

Minä lähden nyt pyörälenkille :wave:

LilliM ja manteli 25+4
 
Heippa, en ehdi ikinä käydä lukemassa saati kirjoittamassa, mutta hengissä ollaan. Tänään alkoi aamu taas oksulla, ihan kuin olisi alkanut pahoinvointi uudestaan. Olen nyt parin vkon sisällä taas muutamana aamuna laatannut. Nytkin olin syönyt puuron jo, että eipä ollut edes masu tyhjä.

Mahan kasvu on onneksi vähän tasaantunut, mulla oli viikolla 20 jo niin iso maha kuin aiemmin ollut ehkä 30. No nyt siis parempi kun ei ole kasvanut samaa tahtia. Tyttö tuntuu viihtyvän aika hyvin istuallaan ja kädet muksii sitten kylkiin mutta jalat tuntuu lähellä peräsuolta. Toivottavasti ei vain tule perätilavauvaa :|

Vaatteita olen ostellut aika paljon, meillä kun on 2 poikaa entuudestaan :heart: Toppahaalarin saan varmaan lainaksi ja ajattelin ostaa Eisbärchen-kaukalo/toppapussin. Moni kaveri kehunut sitä mahtavaksi kun ei tarvitse pukea muuta kuin sisävaatteiden lisäksi myssy ja tumput.

Viikoista ei ole tarkkaa hajua, ehkä 25+ tai 26+? Miten voinkin olla näin pihalla;)
 
kiitos Tanya linkistä! :)

Meillä vissiin toi tuleva isukki vähän pihalla näistä vauva asioista :) Nyt kun oon laittanu vauvan huonetta kuntoon niin se oli luullut et vauva nukkuu siellä heti alusta asti yksin! Ja oli tietysti vanhemmilleenkin jo ehtinyt sen sanomaan! No ne oli tietysti ollu järkyttyneitä ja sanonu et ei pientä vauvaa oikeen yksin voi laittaa nukkumaan :LOL: Ja nyt ne pitää mua varmaan ihan idioottina :D En tiedä kyl mis ton ukon korvat on ollu ku monta kertaa oon sanonu et vauva tulee meidän makkariin koriin nukkumaan eikä suinkaan pinnikseen joka on lastenhuoneessa jo valmiina =)
 
Huomenta likat!

Täällä hyvin nukuttu yö takana.
Ukko kuorsas vierashuoneessa ja pojat pysyivät sängyissään ( vanhempi kärsii pimeänpelosta ja nyt kun öisin on taas säkkipimeää niin ongelmia tulee ) Yövalosta oli yllättäen hajonnut lamppu, mutta onneksi ikkuna näyttää terassille niin valot sinne ja pikkuvalo pistorasiaan niin vóila! :)

Tanyalle kiitos vaivannäöstä ja vastaampa minäkin tuohon rauta ongelmaan. Mun maha ei kestänyt tuota Obsidania vaan veti ihan löysäksi :(
Nyt löysin onneksi sellaisen rautavalmisteen kuin Iron Vital M*. Siinä sanotaan, että rauta on kapseloitu ja hajoaa vasta ohutsuolessa, joten siksi ei aiheuta mahaoireita. Mulle ei ainakaan ole aiheuttanut ja maha on ollut ok. Tosin tehosta voin kertoa vasta ens viikon ke kun on neuvola.

Hattis; kiva tapetti :)

Mulle on tullut kauhea sisustusvimma, viimeviikolla hommasin kahdet uudet verhot ja nyt olen miettinyt poikien huoneiden yhdenseinän tapetointia, vai ostanko vaan jotkut kivat verhot? mielipiteitä kiits :)

Jaha kolme eläintä tuli pyöriin jalkoihin joten tarvinne ruokkia heidät.

OP ja Arvo 28+0 *POKS*
 
Nyt tulee taas omaa napaa aika kovin. Takana on huonosti nukuttu yö, ja aamulla heräsin ennen kuutta. Välillä olo on ihan positiivinen, välillä vaivun johonkin äärettömään epätoivoon. Yritän olla murehtimatta huomista, mutta samalla pelkään tautisesti sitä, että lääkäri toteaa ettei mitään ole tehtävissä ja molemmissa munuaisissa on sama vika. Sissihän on jo vauva, ei alkio enää, eikä sikiö meille, vaan VAUVA. Pieni ihminen, jota koko perhe on odottanut. Eilen esikoinen sanoi kun itkin, että "Mamma har paha mieli". Ja mä sitten sanoin, että äidillä on siksi paha mieli, kun vauvalla on iso pipi. Esikoinen ei sanonut vauvasta koko loppuiltana enää mitään, vaikka vauva on kuulunut meidän joka iltaiseen puheeseen ja toimintaan.
Ja tiedättekö, mä yhtäkkiä muistin, että meidän esikoinen sanoi varmaan 3 kk sitten, että vauvalla on pipi.. :'( Mahtaako tuo pieni tietää enemmän kuin me?

Liirah + Sissi 26+0
 
liirahille :hug: lisätietojen odotteluun!!!! On teillä kyllä tuota huolta riittänyt... :(

Ja täältäkin :hug: kaikille sitä tarvitseville muutoinkin!! :)

Rautalisästä: Obsidaniahan yleensä pidetään vähempi mahaoireita aiheuttavana kuin esim. Retaferia ja siksi monet terkkarit suosittelee sitä kokeilemaan. Joillakin sekin kuitenkin niitä oireita aiheuttaa, toisilla kovaa vatsaa, toisilla taas löysää niinkuin OP:lla. Itse oon käyttänyt sitä esikoisen kohdalla ja nyt tässä raskaudessa, enkä ole huomannut mitään mahaoireita =) Joten mulle ainakin sopii se. Kokeilemallahan se selviää :) Toi Iron Vital on mulle ihan vieras tuote..

Nyt ei kummempia muutoin. Muarin pojan tila täälläkin mietityttää...

vaimo ja vaavi 25+3
 
Mä aloin kuukausi sitten syömään juuri obsidania, enkä ole mahani toiminnassa huomannu mitään muutosta, mulla on siis aina ollut kovalla vatsa ja tämän mahan koon kanssa tuntuu ehkä vielä ahdistavammalta :)
Joka tapauksessa hb oli kuukausi sitten 110, kun kolme viikkoa obsidan lisän kanssa näytti 134 :)

Kävin 6km kävelylenkillä, lenkin lopulla alkoi liitoskivut mutta se kai kuuluukin asiaan?

Pesin poikaa ajatellen mun "vanhat" nallet, oon vähän hurahtanut nasuihin ja ihaa aaseihin :heart:

Hattiksen tapetista piti sanoa, että on tosi kivan näköinen, semmoinen huumorillinenkin <3

Tanya & herra hukkapätkä 29+6
 
Tanya 82 Obsidania mä tosiaan kokeilin ja varsinkin yötä vasten otettuna aiheutti kyl ihan kunnon ripulin |O Joten ei muuta ku kokeilemaan :D Mut kuten edelläkin olevista kokemuksista näkyy, niin yksilöllisiähän nämä mahavaikutuksetkin ovat. Nyt ajattelin päiväaikaan kokeilla ottaa, kunhan vaan uskaltais.. en meinaan haluais enää sitä ripulia takas enkä toisaalta hempan ollessa nyt edes kutakuinki ok niin alkaa enää uutta merkkiäkään kokeileen.

Niin joo, taisin unohtaa mainita, että eilisessä neuvolassa lääkäri totes vauvelin olevan raivotarjonnassa eli oli ainakin sillä hetkellä jättänyt istullaan kököttämisen aikakauden :) Mut toki ehtii vielä kääntyä takaskin perätilaan, mut toivottavasti nyt pysyttelis kuitenkin "oikeinpäin".

Minustakin tuntuu, että pahoinvointi ois jopa palaamassa takas :( monena päivänä taas meinannu yököttää jos on maha päässyt liian tyhjäksi. Välissä oli jo hyväkin kausi, ettei haitannu vaikkei koko ajan syönytkään jotain.. Mä en haluais alkaa enää laattaileen :(

Pirtsi 29+5
 
hattis: tosi ihana tapetti ja voin kuvitella kuinka hieno siitä huoneesta tulee. laitappas sit kuvaa tänne kun huone on valmis

liirah: kyyneleet tulee itellekin silmiin teidän puolesta. toivotaan nyt parasta :hug:

löysin itelleni mekon häihin :) kävin benettonin liikkeessä ja ostin sieltä sellaisen äitiysmekon jota joskus keväämmällä kävin ihastelemassa mutta en silloin raaskinut sitä ostaa kun oli vähän hintava mutta nyt sain sen -50% alennuksella ja tietty sit ostin sen kun hinnaks tuli vain 30e ja sit kävin vero modasta ostamassa siihen sellaisen kivan neuletakin/boleron jos ilta sattuu olemaan kovinkin viileä. kenkiä katselin kyllä mut mitään en kelpuuttanut enkä sit jaksanut enää kierrellä loputtomiin kun rupes jo huikomaan kun oli klo13 mennessä syönyt vaan yhden sämpylän ja kupin kahvia..

kurpitsa ja "A" rv27+5 ( 28+2 )
 
Älä nyt Hattivatti moiti miestäs :D Kyllä mun mielestä vauva voi nukkua yksin omassa huoneessa heti alusta lähtien, se nyt vaan on ehkä syöttöjen kannalta mukavampaa jos nukkuu samassa huoneessa vähän lähempänä. Mä sain miehen isovanhemmilta huudot kun laitoin neidin 5kk vintille nukkumaan yksin. Ne oli ensin luullut että jompi kumpi meistä vanhemmista nukkuu siellä tytön kanssa ja molemmat meinas saada slaagin kun kuulivat että vanhemmat nukkuu edelleen alakerrassa :LOL:

Mut minä en tosiaan ymmärrä sitä, miksei vauva voisi nukkua omassa huoneessa? :snotty:
 
Ottaasittako uutta odottajaa mukaan.
Kolmas lapsi tulossa, la 27.11. ite oon 33v, mies 35v, esikoinen, tyttö, ekaluokkalainen, kuopus, poika 4 v, ilmeisesti toinen poika tulossa. Pohjanmaan puolella asustelemme mutta synnytyspaikaksi tulee Seks. En oo yleensä kovin aktiivinen keskustelija, mutta välillä on kiva lukea muiden mietteitä ja kertoa omiakin murheita ja ilonaiheita.
 
Lääkärineuvolasta palattu ja kaikki melkolailla ok. Paikat kiinni eikä lyhentyneet. Vaavi vaan on päättäny asettua poikkitilaan, toivon mukaan on väliaikanen tila ja tajuaa kääntyä. Painoa tulee +980g viikkovauhdilla eli nyt on lähtöpainoon tullu 10,1kg :( Ääää! Syömisiä oon yrittäny tarkkailla muttei ilmeisesti auta. Liikkua en pahemmin voi kun tuo pirun iskias ei anna. Uimista mietin että josko se olis hyvä liikuntamuoto. Ja onko kellään jolla tukivyö niin ollu apua iskiakseen? Hb vaan laskenu viime käynnistä vaikka obsidiania syön. huoh.

ziziz ja asukki 26+5
 
Jai jai, se olis tänään 30+0 ja vika kymppi alkais sit siitä :heart:

Neuvolassa käyty ja kaikki minulla, myös vauvalla hyvin =)
rv 30+0
paino -200g (yhteensä siis nyt 2.1kg tullu)
verenpaino 128/72
Turvotus: -
hemoglobiili 118
SF-mitta: 30 (tasaisesti yläkäyrällä)
sykkeet: 150
tarjonta: ei ainakaa pääalaspäin ;)

Raudan syönnistä: Mulle neuvolassa suositeltiin Elivo Rautavalmiste kapseleita ku edellisessä raskaudessa tuo Obsidan aiheutti kovaa, mustaa kakkaa =(
Ja täyty kyl sanoo et tuo Elivo about 4krt vkossa otettuna ei oo tehny vatsalle mitään!
Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan! ja kerta saan tuolla määrällä raudan pysymään noissa lukemissa, niin en aio sitä ruvetakaa syömää päivittäin.

Erityiskehuja sain "painon kehityisestä" ku sitä ei oo tullu. Siis sitähän on ennestäänkin kun bmi 33, joten tyytyväinen kyl saa olla =)
Vauva istuskelee edelleen massus, eikä tietoakaa kääntymisestä.. toivottavasti sen nyt tekee vkolle34 mennes, muuten joudutaa Tyksiin kääntöhommiin!
sf-mitta menee tasaisesti yläkäyrää, niin meni esikoiseltakin !

Eikai sit mitään ihmeellistä. Esikoinen on päikkäreillä ja mun tarvis ruveta pakkaamaan. Lähtö pohjanmaalle huomenna kotikulmille 1½vkoksi <3
illasta tulee vielä vieraita, joten puuhaa riittää !

Moon ja pikkusikko 30+0 jjeee !!!
 
tervetuloo jennyriinalle mukaan porukkaan :)

jouduin sit siirtämään parilla päivällä ens viikon tyksi käyntiä kun sattumoisin mies oli varannut auton ilmastoinnin korjauksen sit priikulleen samaan päivään ja samaan aikaan :kieh: mut enköhän mä kestä ootella kaks päivää pidempään vaik tiukkaa tekeekin ;)
 
Hei kaikille, toivottavasti ette pahastu kun tuolta lokakuisten pinosta vierailen :wave: Tulee vaan luettua molempia pinoja kun omakin raskaus saattaa helposti sinne marraskuulle mennä ..Mitähän Muarille kuuluu? kovasti on mielessä ollut monen monta päivää pienensä kanssa... :hug: Suuren suuri :hug: myös muille sitä tarvitsevilla, jonkinverran on ollut pinossa myös ei niin iloisia uutisia :ashamed:. *sanattomana muuten*

neila ja toistaiseksi nimetön rv 31+3
 
ziziz Mulla on Anita merkkinen baby belt tukivyö joka on aivan mahtava. Aivan kun ois saanu elivoinmaa taas. :) Ei enää koske ja kolota ja istua pystyy normaalisti. Kannattaa kokeilla. Tää maksoi 46 e mut täysin sen arvonen. Täs on se vyö osa ja sit mahanpäälle tulee sellanen ohutkangas "pussi" joka kannattelee mukavasti mahaa.

Eveny ja poju 29+1
 
tukivyö: en voi/pysty käyttämään moisia, aiheuttaa mulla supistuksia kun jokin vähänkin kiristää masua. sama kun on käyrillä äitiyspolilla niin piirtyy ihan kivasti supistuksia sen aikana vaikkei muuten supistelisikaan mut kun ne vyöt kiristää..herkkä masu kenties :whistle:
 
Aaaaah, mikä rauha!! Nyt meidän 2-vuotias on sitten virallisesti kerhossakävijä ja mä saan olla 2 tuntia iiiihan omissa oloissani. Kovin reippaasti hän jäi kerhoon, yhtään ei murehtinut mun lähtöäni. Eikä edes sitä, ettei kerhotalo ollutkaan Mikki Hiiren kerhotalo, kuten hän kuvitteli :D

Täällä vissiin jo moni kärsii ummetuksesta? Mulla ei vielä ole tuota vaivaa, tai ei siis normaalia enempää, mulla on ollu pienestä saakka kova vatsa eikä toimi päivittäin. Mut meidän poika.. :( Sillä on niin kova vatsa että surku tulee. Vauvana kakkas n. kerran viikossa, ja nyt noin joka 5. päivä. Eilen se oli taas semmosen työn ja tuskan takana, että hain levolacit ja alan antaa sitä ihan päivittäin. Olen jo koittanu kaikki kotikonstit, eikä ne auta. Kuituja syödään ja paljon, poika valitsee aina tummaa leipää ja puurotkin syö nätisti. Rusinoita vedetään minkä ehditään, luumuihin on kyllästytty. Mä en ole halunnut aloittaa tota levolacia ku mulla jäi ittelleni siitä huonot muistot synnytyksen jälkeen. Pari viikkoa se toimi ihan ok (käytin siis päivittäin), mutta sitten mulla meni vatta aivan JÄRKYTTÄVÄN kovaksi, ja pelkään että pojallekin käy niin. Nyt vaan peukut pystyyn että saadaan tämä pieni vattavaivainen kuntoon. Raukka pelkää kakkaamista niin paljon, että välttää sitä ihan viimeiseen asti, ja sitten se vatta on vielä kovempi.

Neuvolasta soittivat tänään hemppa-tulokset, ja olihan tuo laskenut muttei vielä niin paljoa, että tarvitsisin lisärautaa. Mulla oli alkuraskaudessa hemppa 133, ja nyt se oli 118. Terkkari meinasi, että nää mun sairastelut ja antibioottikuurit on voineet verottaa oman osansa ja että rauta voi olla jo nousussakin, koska ei mua nyt väsytä yhtä paljon ku kuukausi sitten. Taidanpa kuitenkin hakea luontaistuotekaupasta ferrofortea ja ottaa sitä loppuraskauden ajan.

Mulla on alaselässä se joku en-muista-mikä-liitos hirmusen kipeä. Oikeastaan kaikki mitä mä teen tekee enemmän tai vähemmän kipeää. Ja nivusissa on semmonen tunne ku olis munille potkittu, jos vaan olis munat :D Näiden selkäkipujen takia yöunetkin menettäneenä sorruinkin sitten ostamaan lidlin eilisessä lehtisessä mainostetun kokovartalotyynyn. Se on semmonen tavattoman pitkä pötkö, ja käy sitten raskauden jälkeen imetystyynynäkin. Ne tuli tänään myyntiin ja klo 12 ku olin paikalla ni oli tasan se 1 kappale jäljellä. Nyt vaan toivon että sen kanssa löytyis joku mukava nukkuma-asento.

Nyt mä taidan lähteä koiran kanssa nuuskimaan ihanan kirpakkaa syys-ilmaa ja sitten otan piiitkän suihkun, ihan kaikessa rauhassa. Mahtavaa :heart:
 
kojootti: ootteko kokeillut movicolia? meillä kans esikoisella ollut aina kova vatsa ja yhdes vaihees jouduttiin avittamaan kahdesti peräruiskeillakin ennen kuin tukos saatiin auki mutta viimeseen asti kans panttaa kakkaamista :/ nyt 5 vuotiaana ei sentään itkun kera enää kakkanna..
 

Yhteistyössä