Minä jouduin muuttamaan käsitystäni käynnistetyn synnytyksen pituudesta ja tuskallisuudesta kun edellisen lapsen sain.
Meni kaksi vko yli kun alettiin houkutella emon luo(lapsivettä vähän ja hieman kalkkeutunut napanuora).
Syntyi lempeästi seitsemässä tunnissa kun oksitosiinitippaa lisättiin pikkuhiljaa.
Mulla oli kauhukuvat kolmen vuorokauden kidutuksesta mutta niin ei käynytkään.
Tämä hieman lohduttaa jos nytkin käy niin ettei napero hoksaa luopua tasasista elinolosuhteista.
Tämän raskauden myötä tuli koettua onnistunut ulkokäännös, mistä olen erittäin tyytyväinen että uskalsin siihen ryhtyä, vaikka ei se hauskaa ollut. Hurjaa ja pelottavaa myönnettäköön, herkkä kun olen toimenpiteille.
Mietityttää tuo kivunlievityspuoli kovasti että mitä ihmettä sitä uskaltaisi "tilata" että helpotusta tulisi muttei ikäviä sivuoireta. Spinaalia haaveilin mutta kaveri sano että seinät pyöri pari tuntia, semmoisesta en juuri tykkää että tulee heikko tai huono olo.
Vieläköhän sitä petidiiniä käytetään alkuun jos on jännittäjätyyppiä että osais rentoutua ja avautuminen tapahtuisi kohtuullisessa ajasssa.
Joo närästys poistui tuossa loppuviikosta mutta nyt on eri hankala pissiä, kakata ja kävellä.
Yöllä heräilen milloin hiestä märkänä, toisinaan käytättää vessassa isolla hädällä kun tulee ns. supistuskakka jne. MELKO KYPSÄ OLO.
Vuoroin puuhaan, vuoroin rentoudun hyvästi. Tuntuu että jos on ylitouhukas, erittyy stressihormonia eikä vauva yksinkertasesti uskalla syntyä. Pelätty on jo synnytystä väsyksiin asti, alkaa olla enää nöyrä olo. Otetaan mitä tuleman pitää, mitäs tässä muuta voi! On se kumma kun pelottaa vaikka ei ole eka eikä toka.
Löysin ihanata shampanjalasit, tekis mieli ostaa pullo skumppaa että voipi ottaa juhlalasilliset isän kanssa kun kotiudutaan.
Tulisit nyt jo meidän luo, pieni rakas vauva!
Eija 40+3