Heissan taas piitkästä aikaa :wave:
Mekin ilmottaudumme nyt vauvautuneiksi <3 Paljon on tullut tekstiä sen jälkeen kun kävin lapsiveteni täällä melkein kaksi viikkoa sitten ilmoittamassa
Täytyy lukea teidän tekstit sitten ajan kanssa. Mutta minäkin mielelläni jatkaisin teidän kanssa kirjottelua tässä myöhemminkin
Saako kertoa oman synnytyskertomuksen? Varoitus ja pahoittelu pitkästä romaanista. Ps. jossette halua lisähuolia synnytykseen ja jatkoon, niin ei kannata lukea
Olimme tosissaan viikko sitten sunnuntaina tulleet Helsingistä ja kaikki meni hyvin. Su-ma yönä kahden aikaan tuli yht'äkkiä kova "pissahätä", ja kiiruhdin vessaan, niin lapsivedethän sieltä sit tosissaan tuli. Ei tarvinnut miettiä oliko vai eikö, ja jossen vessaan olis ehtinyt niin varmasti olis ollut lattia märkänä.
(Luin neuvolakirjasta, että vain 10% synnyttäjistä synnytysalkaa vesien menolla...) No siitähän ne supistuksetkin sitten heti alkoivat. 7-3min. välein tuli ihan kuin lieviä kuukautiskipuja. Eihän siinä uni enää tullut. Neljän aikaan menin herättelemään uudestaan ja hakemaan sympatiaa tulevalta isältä. Kyseli onko kaikki kunnossa, "joo on
", mutta hyppäs heti pystyyn kun en saanut enää pidettyä naamaa peruslukemilla kun samaan aikaan sattui tulee seuraava supistus. Ja jo viiden aikaan aloin oleekin miehen kanssa samaa mieltä, että kaippa sinne TYKSiin vois alkaa pikkuhiljaa lähtemään. Puoli seitsemän maissa meidät otettiin sinne vastaan ja laitettiin piuhoihin kiinni vastaanottovälikössä. Vuoron vaihtumisen jälkeen saimme oman kätilömme, joka sitten kehottelikin menemään pitkälleen. Kurkkas avautumisen ja lupasi että vauvan kanssa te täältä lähdette kotia
- Oli muuten molemmille sydäntä lämmittävä lause :heart: Käski vain sitten jäädä kyljelleen, koska sykkeenseurannassa vauvalla näkyi pieniä sykkeenlaskuja aina supistusten aikana. Laski noin 100/min pintaan, mutta korjaantui sitten kyllä aina. Selitti, että tämä olisi ihan hyväksyttävää esim. aivan loppusynnytyksessä, mutta ei vielä tässä vaiheessa. No tunnin verran kyljellään oloa ja seurantaa ja todettiin kaiken olevan kunnossa. Pääsimme yhdeksän maissa siirtymään synnytyshuoneeseen. "Täällä teidän lapsi sitten syntyy" - oli toinen kätilön lause mikä sai isälle ja äidille hymyn nousemaan huulille ja tilanteen tuntumaan todellisemmalta :heart: ..Tosin tämä lause ei sitten ihan pitänytkään paikkaansa.. Sain luvan liikkua, syödä ja olla kuten parhaimmaksi näen. Kuumageelipussi tuntui hyvälle, mutta syötävä ei mennyt alas sitten millään. Kerran käytiin käytävällä kävelemässä, mutta supistusten voimistuessa könysin itseni sänkyyn kun päästiin takaisin huoneeseen. Jestas muuten pissalla käynti ja vessasta poispääsy on hankalaa kun supistelee kunnolla!
Koska tuossa alussa oli ollut niitä vauvan sykkeenlaskuja, niin laittoivat meidät pari kertaa välillä piuhoihin ja kaikki oli kunnossa. 5,5 senttiä olin auki ja kätilö lupasi, että kyllä teille vauva syntyy jo tässä iltapäivän aikana :heart:
Ilokaasua sain hengiteltäväkseni ja voi kun se oli hyvää ainetta :heart: Olin vain tyhmätyhmätyhmä enkä aina tajunnut alkaa hengittelee sitä tarpeeks ajoissa
Jäin aina miettimään, että tuleeko sieltä supistus vai ei, ja sitten olikin jo pikkuisen liian myöhästä. Mutta kyllä se auttoi todella hyvin sitten kun sitä vain hengitti
kunnolla ja tarpeeks
ajoissa. "30sekunttia kestää ennen kuin kaasu menee verenkierrossa oikeaan kipupisteeseen" ..Mutta hyi kun se maistui pahalle..
No puolisen tunnin päästä oli soitettava kelloa, että saiskos kaasua vähän vahvemmalle, ja kätilö ehdotti sitten tämän jälkeen epiduraalia. Kyllähän se minulle kävi. Tosin anestesiaryhmä sattuikin juuri olemaan osastolla paikalla, ja muistankin miettineeni, että en minä sitä epiduraalia nyt ihan vielä olisi tarvinnut. Mutta ei kyllä tullut mieleenkään käskea niitä odottamaan esim. puoltatuntia etten jää sitten ilman kokonaan.
Tässä vaiheessa supistukset alkoivatkin tulemaan ihan jatkuvalla syötöllä. Yksi meni ohitse, niin toinen alkoi samantien. Käyristä näkyi yhtä aaltomaista liikettä. Anestesiahoitaja laittoi kanyylin käteen ja anestesialääkäri puudutti ihon ja kysyikin sitten että ponnistuttaako sua..? Piti miettiä, mutta ei ponnistuttanut vaikka joka paikkaan sattuikin ihan koko ajan. Lääkäri jatkoi ja oli juuri itsemässä neulalla oikeaa rakoa epiduraalille kun toinen kätilö tuli huoneeseen, omammehan oli naapurihuoneessa auttamassa toista synnytystä. Alkoi tarkistamaan vauvan sykeanturia..laittoi sen uudestaan paikalle, ja tuosta pienestä hetken hiljaisuudesta päättelin ja sanoin että "O-oouu..". Anelääkäri nappas neulat pois, gynekologia paikalle, käskivät kontilleen. Kätilö yritti tunnustella onko napanuora luiskahtanut ulos (puristuksissa), tai olenko kuinka paljon auki, mutta kuulemma vain ettei hän saa selvää, ei ilmeisesti ylettänyt tarpeeksi pitkälle. Siinä vaiheessa huoneeseen lentikin väkeä enempi ja vähempi, sykkeet ei ollu korjaantunut, vauvan syke oli noin 40/min. Hätäsektio hätäsektio, apua huoneeseen 10 vaan kuului kun huutivat ja mamma heitettiinkin toiselle pedille ja karmit rymisten käytävän toiselle puolelle leikkaussaliin. Ai järkytys mikä huoli tuli vauvasta! Leikkaussalissa jalat remmeillä kiinni sänkyyn (niin kuin nukutuksessa aina laitetaan), ja muutama hetki supistusta ilman mitään kipulääkettä ennen kuin olin taju poissa. Tuon epiduraalilaiton yrityksen vuoksi laitettu kanyyli mahdollisti, että saivat unilääkkeen heti annettua. Isä oli jäänyt sinne synnytyshuoneeseen ja joku kätilö tulikin pitämään seuraa hälle. Isä kertoo, että ei mennyt kuin ehkä viisi minuuttia, kun tultiinkin sanomaan että "tules isä katsomaan kuka täällä on." Poika oli syntynyt 12:21, tosin isä ja äiti ei tiedä tästä tapahtumasta mitään. Hätäsektioonhan ei isäkään pääse mukaan. Hyvä vointisena se poika sielä oli jo huudellut, ei hapetusongelmia ja sykkeet kunnossa heti alusta asti. :heart:
Ensimmäset kolme tuntia poitsu viettikin isän paidan alla kenguruhoidossa kun äitiä parsittiin kasaan ja heräteltiin. Sain onneksi nukuksissa jotain kohtua supistavaa lääkettä, niin ei tarvinnut kärsiä kohdun paineluista. Kivut olivat kyllä leikkauksen mukaiset, ja sainkin oxanestia useamman kerran ja kun se ei auttanut niin laittoivat sitten sen yritykseksi jääneen kipuepiduraalin. Vuodepotilaana meni seuraavaan aamuun asti ja isä sai hoitaa pojan hoidon ihan täysin ensimmäiset pari päivää. Kivut, lääkitykset, synnytyksestä puuttumaan jääneet hormonit vissiin vaikeuttivat maidon nousuakin ja poika oli tarkassa painon seurannassa. Lisämaitoakin jouduttiin antamaan muutaman kerran. Lypsykone ja rintakumitkin tulivat tutuksi huonon imemisotteen vuoksi.
Huh mitäs muuta... No just kun isä ja äiti alkavat pikkuhiljaa luottamaan että kyllä tässä lopulta kaikki jäätiinkin henkiin ja rakkaus vauvaan alkoi todenteolla nousta pintaan, niin eiköhän tämä sitten torstai iltana vaipanvaihdon yhteydessä meinaa tukehtua. Neljä tuntia oli jo mennyt ruokailusta (jolloin hoitajat olivat käskeneet antamaan lisämaitoa tissin jälkeen), niin tämä puklaa aivan hirmuiset määrät maitoa selällään ollessaan. Henki ei kulje sisään eikä ulos, vauva vaan sätkii sinisenä joka suuntaan, minä nappaan vauvan syliin ja lähden tissit paljaana juoksemaan kansliaan että auttakaa... Hengitys alko jo palautumaan kun pääsin kansliaan asti.... mutta eipä kyllä naurattanut...... Kaikki menneiden päivien tunteet nousi pintaan ja parkuessa meni sitten pari tuntia. On muuten aika tunteiden vuoristorataa huomata rakastavansa jotakin niin paljon, ja sitten tajuta ettei kestäisi jos sen menettäisi, tuollainen pieni nyytterö josta ei vielä pari päivää sitten tiennyt yhtään mitään.
No arat epävarmat tuoreet vanhemmat sitten päästettiin kotia seuraavana päivänä vauvan kanssa, viiden päivän sairaalassa olon jälkeen. Ensimmäinen yö oli ihan järkyttävä.. Pojalla nälkä, ei mitään hajua onko se saanut tissiltä kuinka paljon maitoa, ei tiedä kuinka paljon uskaltaa antaa lypsymaitoa ettei taas puklaisi ja tukehtuisi pukluihinsa. Niistä onnettomista lypsymääristäkin puolet vielä meni hukkaan kun tuttipullon reuna valskasi ja pulloon meni vettä. Epätoivoissamme lykkäsimme pojalle tutin suuhun ja aaaah mikä autuus, tuli ihan hiljasta ja poika nukahti :heart: Aamulla olimme jo molemmat sitä vaille että lähdetään takaisin osastolle. Soitin osastolle kysyäkseni neuvoja ja ihana hoitaja saikin meidät rauhottumaan ajallaan ja hyvillä neuvoillaan.
Lauantaina, viisi täyttä päivää leikkauksesta napsuttelin hakasetkin irti vatsalta niin kuin kotiuttava hoitaja oli käskenyt. Sain osastolta vielä pihditkin mukaan. Vaihtoehto olis ollut mennä päivystykseen poistattaa ne. Jätin kyllä vielä pari hakasta ihan vaan varmuuden vuoksi, jotka sitten isänpäivänä iltapäivällä poistin. Haava oli hienon siisti, tai niin "hieno" mitä nyt hätäsektiohaava navasta alaspäin vaan voi olla. Elämä hymyili ensimmäisenä isänpäivänä tässä perheessä
Kunnes.. sitten illalla n.5tuntia viimisten hakasten poiston jälkeen olin röyhyttelemässä poikaa tuossa sohvalla, kun tunsin pienen nipistyksen vatsalla.. Kohta tuntuikin voimakkaammin. Kokeilin kädellä paidan päältä haavan seutua ja käsi jäi ihan veriseks. Ei muuta ku poika äkkiä isälle, nostin paidan helmat ylös, nii näki kuinka haava oli repsahtanut auki. Nipistely jatkui ja tunsin kun se aukeili lisää. Isä laittamaan äkkiä poikaa koppaan ja talouspaperia että saa jollain painettua haavaa. Ei naurattanut yhtään.. Haavaa painaen soitin osastolle ja sanoivat, että jossei kerta valtoimenaan vuoda niin omaan päivystykseen. Minä painan haavaa samaan aikaan kun isä lämmittelee lypsymaitoa, syöttää pojan ja pakkaa pikkuisen koppaan. Olikin aika mielenkiintoista lähteä päivystykseen peläten koko ajan että repeekö se kokonaan auki.
TK:n lääkäri oli ihan ihmeissään ja kävi vielä varmistamassa, että tosissaanko vasta maanantaina on sektoitu. Konsultoi TYKS:siä, josta lääkäri oli sanonut, että ei voida enää suoraa ommella kiinni, koska on jo "vanha" haava, eikä tarvetta haavarevisiolle tässä vaiheessa. Että vaan hieman tukiteippiä haavan reunoille ja suihkuttelut päivittäin. Huhhui sentään... Selvis samalla, että tavallisella sektiohaavalla ne hakaset olis voinutkin poistaa jo, mutta hätäsektiohaavassa ehdottomasti aikaisintaan 7päivän päästä ja mielellään aikaisintaan 10päivän päästä. No meillähän ne hakaset tosissaan oli sen 5päivää, joten ei edellytystäkään että haava olis pysynyt kiinni. Ei muuten naurattanut tässäkään vaiheessa. Vaatimalla vaadin sit vähän paksumpaa tukiteippiä tuohon vatsalle, ja niin vaan lähdettiin sydän syrjällään takaisin kotia. Ei uskaltanut hetkeksikään ottaa kättä pois vatsalta, kun pelkäs että se repsahtaa kokonaan auki. Ei oltu ehditty edes kotia asti kun TYKSstä oli koittanut erikoislääkäri sitten soittaa. Kyseli että mikäs se tilanne nyt onkaan, ja onko auennu lisää, oliko tulehtuneen näkönen ja sanoi, että jos nyt yöllä aukee, niin kuin sehän voi sitten repsahtaa kokonaankin auki, niin ei siinä mikään hengenhätä ole, että voitte sitten vaikka aamulla tulla suoraa tänne synnytysosastolle, niin tehdään haavarevisio ja ommellaan pohjia myöten uudestaan kiinni...
Nyt sitten ollaan kipulääkityksillä, ja antibiooteilla tuon haavan takia. Haavanhoidot tk:ssa joka toinen päivä. Liikkuminen erittäin hankalaa kun pelkää, ettei tuo haava kestä. Vauvaa ei paljoa pysty pitämään edes normaalisti sylissä kun syöttää.. Isä jäi kotia, ja joutuu tekemään ja nostelemaan oikeestaan kaiken.. En tiedä mitenkä sitten työnantajan kanssa sumplivat palkanmaksut, tai etätyöt tai palkattomat vapaat... Ja vähän tässä odotetaan että mitäs nyt sitten seuraavana tapahtuu :|
No mutta. Poika voi hyvin kaikesta huolimatta, painokin on noussut jo syntymäpainoon :heart:
Joten meille voi päivitellä että
Poika syntyi 5.11. rv 39+5, 3450g ja 50senttiä