Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Lauantaita :wave:


Niin se vaan on, että talvi taisi tulla. Kerrankin tuntuu siltä, ettei se niin haittaa. Vauvan tuoksuinen talvi edessä, paljon kynttilöitä ja lämpöiset villasukat. Sillä selviää helposti :)

Kiitokset kaikille tervetulo toivotuksista!

Niin paljon on ollut asioista puhetta, että kommentoin niitä mitä muistan ;) Onkos muilla hatara pää nykyään?? MUlla kyllä on ja muutenkin sekoilen ihan omiani. Onneksi mies on jo tajunnut jutun juonen, ettei ole välttämättä pysyvä tila.... ehkä.

Miehen tukemisesta on ainakin ollut puhetta. Parhaani tulen siinä kohtaa yrittämään. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi ja miehelle siis ensimmäinen. Kovasti jänskättää, meitä molempi. Sen olen itsekseni ajatellut, että koitan olla vieressä tai lähellä mahdollisimman hiljaa ja puuttumatta vauvan hoitamiseen, koska tosiaan niin kuin joku sanoikin niin ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa tehdä asioita. Neuvominen on ärsyttäävää silloin kun haluaa itse opetella ja saahan sitä yhdessä sitten pohtia miten tämä juttu tehdään jos tukea johonkin kaipaa. Navan putsaamisen kyllä delegoin jo miehelle ihan suosiolla, kerta on koulutkin sitä vasten joskus käynyt ;) samoin kyllä saa pitää silmällä mun sektiohaavaa sitten :D Oma hoitsu paras hoitsu <3

Uusioperheessä itseä jännittää kaikista eniten tuoreiden sisarusten tapaaminen ja tutustuminen. Isosisko kyllä odottaa jo tulokasta kovin innoissaan ja tiedänkin sydämessäni, että hyvin kaikki menee, mutta pitäähän sitä jännittää. Onko muilla jakaa kokemuksia tästä aiheesta?

Joulua minäkin odotan kovasti. Aina se ei mene niin vaikka joulusta kovin tykkäänkin, mutta nyt odotan. Ei vielä tietoa missä ollaan aattona, mutta joko kotona tai miehen vanhemmilla. Ja kerrankin, kerrankin olen hyvin valmistautunut, koska suurin osa lahjoista on jo ostettu :) Kiitos ylimääräisen ajan :)
Muillakin on ollut selvästi pesän rakentamista. Remonttia tai muuttoa. Ei ihan löydetty asuntoa tarpeeksi ajoissa, että olisi ehtinyt muuttamaan, mutta oikea aarre löytyi ja päästään jouluksi uuteen kotiin, omaan ja ensimmäiseen yhteiseen. Ihanaa!!

Vauvalle on vaatetta pakattuna body + potkarit, fleecepuku, myssy + tumput ja töppöset, kaukalossa on se lämpöpussi. Eiköhän niillä kotiin pääse :)

Omat olot tuntuu jo aika kärvistelyltä. Supistellut on jo alkuajoilta asti, mutta nyt on vajaan viikon tullut iltaisin kipeitä supistuksia ja yölläkin olen herännyt omaan valitukseeni. Ei kylläkään säännöllisenä. Meno on hidasta. Toissa yönä vauva käänsi kylkeä ja potkii nyt sitten mun vasemmalle puolella, kun on koko matkan ollut juuri toisinpäin. Siitä johtuen varmaankin olo on extra tukala ja tiukka eikä tarvitse kun ruokaa katsoa niin kaikki lopputila vatsassa täyttyy. Tukalaa ja kylki saa kyytiä. Tämä on niiiiiiin touhukas kaveri, että kyynel silmässä välillä odottelen seuraavaa ja seuraavaa potkua. Vähän jännittää nuo supistukset, sillä sektioon pitäisi silti päästä vaikka käynnistyisikin. En saa synnyttää kiinikkeiden ja arpikudosten takia, mitkä on tuleet useista endoleikauksista aikoinaan. Repeytymisen riski on niin suuri.
HB on mullakin ollut matala koko raskauden 101,mutta juuri viime neuvola kerralla olin sen saanut nostettua obsidanilla 110, joten parempi sekin.

Täällä on ollut niin ihailtavan ahkeraa porukkaa, kun on leivottu ja liikuttu ja mitä kaikkea. Itseä oikein harmittaa, kun selkä ja supistukset on vieneet vähän kävelyintoa. Hyvin hiljaisia lenkkejä ollaan kyllä miehen kanssa tehty ja tytön kanssa leikkarin reunalla tullu happihyppelyä. Leipomukset on rajoittuneet esim. lettuihin mitkä on pistelty parempiin suihin kyllä heti :D

Onkos muuten muilla ollut pinna tiukalla? Mä olen kyllä välillä oluut ihan helisemässä mun hermojen suhteen, kun ventovieraatkin kadulla ärsyttää!!

Kovasti paljon onnea niille, ketkä on jo nyytin saaneet syliin ja jollain taisi olla h-hetki päivityskin, joten toivottavasti siellä on jo maaliin päästy ja kaikki hyvin.


Kauheesti pajatusta tuli!!!



Likka ja Jäppinen 37+2
 
Pakkaspäivää Helsingistä!

Firesun Sulla alkaa homma olemaan varmaan voiton puolella.

Vihdoin saatiin eräpäivä meikäläisenkin odotukselle. Eilisellä ä-polikäynnillä sain sitten ajan käynnistykseen, joka on tiistaina. Meinaa näin kokeneellekin vielä rimakauhua pukata. Mitä sitä pitääkin vielä käydä läpi ennen kuin vauva on sylissä? Mutta eiköhän tästäkin selvitä, tuli vain nopeammin kuin osasin odottaa. Mies ottaa nyt sitten pari palkatonta päivää töistä, että saadaan lastenhoito järjestettyä, hänellä kun loma alkaa vasta torstaina. Tarvittaessa olen valmis synnyttämään yksin, jos miehen siskon työt ei käy yksiin mun synnytysaikatauluun. =)

Alakerrassa tilanne oli sen verran hyvä, että jos yhtään tilanne nyt muutamassa päivässä edistyy, niin pääsen suoraan kalvojen puhkaisuun. Muuten laitetaan balonki vähän vauhdittamaan, jotta kalvot saadaan puhki.

Miehen tukemisesta Niin kuin monet ovatkin jo kirjoittaneet, varmin keino latistaa miehen into on jakaa ohjeita olkapään yli. Onko sillä loppujen lopuksi väliä, stemmaako bodyn väri housuihin tai onko vaipan teipit just niin kuin kuuluisi?

Nyt kun meillä on jo isompia lapsia, niin yleensä se vauvan hoito jää minulle ja mies sitten touhuaa isompien kanssa. Saan minäkin ihan vaan olla vauvan kanssa, tosin nyt haasteensa tuo 1,5v taapero, jolle äiti on kaikki kaikessa. Hänellehän tässä kaikista suurin muutos on tulossa.

Väsymys voi alkuaikoina olla aika hurjaa. Yön pimeinä tunteina kannattaa ainakin yrittää pitää suodatinta siinä suun edessä, ettei tulisi sanottua toiselle turhaan pahasti. Samoin, jos on kuuntelupuolella. Antaa toisen sanomisia mennä ihan vaan läpi korvien.

Pyytäkää reilusti mieheltä apuja. Miehet eivät välttämättä hoksaa, kuinka voivat olla avuksi eivätkä varmasti osaa lukea ajatuksia. Turha on alkaa martyyriksi, jos apua on kuitenkin lähellä. Myönnän itse syyllistyneeni siihen joskus vuosia sitten, kunnes tajusin, että ei mulle mitalia kukaan anna vaikka kaiken tekisin yksin.

Huomasin just, että kotona on miljoona hommaa, jotka piti tehdä ennen kuin vauva syntyy ja aika käy vähiin. Aloitan nyt kuitenkin päiväunilla...=)

Scala ja kahdeksas vekara Eikka rv 38+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Idylli ja sisunen
Tyttöhän sieltä tuli :heart: Äidin rakas mitoilla 50cm ja 3755g. Eilen illalla klo 18.54

Lyhykäisesti voisin tässä pientä synnytystarinaa kirjoitella kun tyttö tyytyväisenä tuhisee vieressä.

Eli torstaina aaamulla menin äitipolille kokoarvioon ja lääkäri arvioi vauvan painoksi 4,2kg. Teki sitten sisätutkimuksen ja ymmärsin että oli paikat aivan kypsiä. Jolloin lääkäri totesi että autetaan vähän ja aletaan käynnistämään. Laittoi ballonkin (ensin tietysti runnoi itse vähän paikkoja sopiviksi vielä :kieh: mikä oli niin miellyttävää). Sitten lähdin kotiin odottelemaan. Ballonki oli siis neste pallo joka asetettiin kohdun suulle avaamaan sitä. Lääkäri sanoi että voi tapahtua nopeasti tai kestää päivän...

Kotiin pääsin niin alkoi polttamaan selkää jonkun verran ja soitettiin sitten mummo ja ukki hakemaan esikoinen. Niillä reilu tunnin matka joten ei auttanut kuin odottaa. Tulivat meille niin ballonki lähti pois vessareissun yhteydessä, joten lähdettiin sitten kättärille. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja olin 4cm auki, jolloin puhkaistiin sitten kalvot ja lapsivesi meni. Sitten alkoikin supistuksien odottelu :) Koko päivän aikana ei tapahtunut mitään joten todettiin että aamulla sitten vauhditetaan oksitosiini tipalla.

Aamulla tosiaan kahdeksan jälkeen siirryin synnytyssaliin, jossa laittoivat tippumaan antibiootin ja oksitosiinin. Olin edelleen sen saman 4cm auki. Puolen tunnin välein lisäsivät tippaa vauhdikkaammin ja alkoihin niitä supistuksia pikkuhiljaa tulla. Puolen päivän aikaan alkoi säännölliset ja pirun kivuliaat. Keinutuolissa ja miehen avustuksella yritin kestää. Siinä yhden jälkeen otin sitten ilokaasun avuksi kun kivut olivat jo kovat. Tässä vaiheessa myös pätkii eniten muisti koska olin ainakin reilun tunnin ihan pöllyssä ilokaasusta :)

Sitten kun tuntui että ilokaasukaan ei enää riittänyt niin ehdottivat että laitetaan kipulääkettä selkään samalla tavalla kuin epiduraali mutta ilman sitä puuduttavaa osaa. En ollut tästä kuullut aikaisemmin enkä muista enää kipulääkkeen nimeä. Mutta siis samalla tavalla laitettiin kuin epiduraali. Vaikutus alkoi heti ja vei terävimmän kivun kokonaan pois. Jäi ainoastaan pieni paineen tunne aina supistuksen tullessa. Tämän avulla avauduin sinne 7cm. Lääkkeen vaikutus lakkasi yhtä nopeasti kun alkoihin ja sainkin heti perään sitten epiduuralin jonka ansiosta nukuin 45min ja avauduin loppuun asti. Eli siinä viiden jälkeen olin sen 10cm auki. Vauva ei ollut kuitenkaan vielä laskeutunut synnytyskanavassa ihan alas joten sain rauhassa supistuksen tullessa omaan tahtiin työnnellä alaspäin. Epiduraali vaikutti vielä joten ei ollut kunnon ponnistamista vaan lähinnä pientä puskua ja en tuntenut kipua. Laitettiin vielä viimeinen antibiootti tippumaan. Lopulta sain luvan alkaa ponnistamaan kunnolla ja kolmella tuskaisella (hirveällä huudolla säestettynä) ponnistuksella vauva oli ulkona :) aikaa meni 4min aktiiviseen ponnistusvaiheeseen.

Yhdeksän pisteen tyttö oli ja kaikki on hyvin. Osastolla ollaan seurannassa sokerien takia, mutta nekin on tytöllä vielä toistaiseksi olleet kohdallaan.

Synnytys oli paljon parempi kuin esikoisen kanssa vaikka se kipu olikin yhtä kamalaa. Kätilö oli aivan huippu tsemppaaja miehen lisäksi. Sopivasti oli paikalla ja poissa.

Ja tosiaan synnytystä lähdettiin käynnistämään minun rd:n takia ja vauvan suuren painoarvion vuoksi. Ja koska paikat vaikuttivat olevan valmiita. Painoarvio nyt kuitenkin vähän heitti että jäätiin alle neljän kilon.

Jos joku vielä jaksoi lukea niin kiitokset tsemppaamisesta ja oikein paljon voimia loppuun kaikille. Seurailen kyllä palstaa edelleen ja yritän ainakin ehtiä onnittelemaan sitten muitakin kun sen aika koittaa. :heart:

Firesun ja neitokainen kohta 1vrk
 
ONNEA FIRESUN!!!!! :heart::heart:

omaa napaa pikaisesti, eli tänään aamulla lähti limatulppa kokonaan!! ja voi hyvänenaika, että sitä sitten on, ottaen huomioon, että sitä on tässä to-pe yöstä asti tullut pieninä kökköinä. ja nyt oli sitten niitä veriviirujakin mukana! oi, mua niin jännittää!! :D oispa ihanaa, jos lähtis itsestään tulemaan ennen torstaita. yöllä heräilin, että välillä oli vatsa ihan hirveän kipeä, mutta olin niin väsynyt, että aina nukahdin uudestaan. luultavasti se oikea synnytys sitten herättää ihan kokonaan :LOL:

myöhemmin lisää, nyt päivälevolle :)

jännittynyt annis ja bebe 37+2
 
Tabletilla ei jaksa kirjoitella niin kirjoittelen nyt kun oikea tietsikka on auki.

Onnea kaikille vauvautuneille ja tsemppiä kaikille meille muille näihin viimeisiin viikkoihin! Se on jännä että niin paljon jo monella on jo synnytys lähellä ja marraskuu alkaa vasta ensiviikolla!

Viime keskiviikkona kävin sekä äippäpolillä kasvukontrollissa sekä neuvolassa. Vauva on kasvanut hyvin joten seurantaa ei enää tarvita... eli nyt sitten odotellaan vaan vauvaa syntyväksi.

Vauvalla oli kokoa 2900g ja LA:na vähän alle 3500g eli ei onneksi mitään jättiläistä tarvitse synnyttää, mutta kuitenkin sekin on kilon isompi mitä tuo minun esikoinen. No synnytystä odotan kuitenkin innolla ei kauheasti jännitä... ja tämä oma olokin alkaa olemaan sellainen että sais tulla jo. Mutta koska esikoinenkin meni 11 päivää yli LA:n niin toiveita että tämä tulisi ajoissa ei taida oikein olla... eli pitää vaan jaksaa ja jaksaa :).

ipna 37+6 eli huomenna poksis!
 
Onnea Firesun!!

Hankinnat tänään käytiin miehen veljen luona ja saatiin sieltä sitten toinen pinnasänky. Oltais saatu paljon muutakin tavaraa mutta tuo oli nyt ainoa jonka suostuin ottamaan sovittiin et kysellään sieltä sitten ensi tilassa jos jotain tarvitaan. Nyt meillä on pinnasänky sitten ylä ja alakertaan et ei tartte jatkuvasti portaissa ravata tässä alakerrassa kun kuitenkin suurin osa päivästä tulee kulutettua.

Yöt
jatkuvat unettomina ja täysikuukin on kovasti tulollaan joten ei ole tulossa helpotusta vähään aikaan tähän ongelmaan.

ON vauvan kotiutumisvaatteet on laitettu valmiiksi kaukaloon. Sairaalakassin kamoja olen alkanut keräilemään yhteen kasaan, että ne on sitten nopea siitä kasata matkaan mukaan. Tuntuu aika aikaiselta laittaa tämmöisiä valmiiksi, mutta kai mä ne nyt site kasaan kun kaikki toitottaa et nyt jo kannattais vähitellen tehdä asialle jotain. Ehkä mä tässä huomenna otan asiaksi ja keitän tuttipullot ja tutit. Tutin kun otan laitokselle mukaan vaikka en ole varma otanko sitä käyttöön.
Pitäis sitä synnytystoive listaakin alkaa hahmottelemaan...Mies on sen asian suhteen aivan pihalla eikä oikein tajua miksi hänen pitäis olla mukana sitä tekemässä, no joo eihän se suoranaisesti vaikuta miehen elämään mitenkään, mutta olis kuitenkin ihan kiva jos kuitenkin tietäis mitä siinä paperissa lukee ettei tartte sitten siellä sairaalalla lukea paperista. Vaikka se lista tehdään niin aika avoimin mielin sinne synnyttämään mennään.

Jassoo tartteekin käydä päästämässä koira sisälle ja mennä jatkamaan sohvalla makoilua nyt kun se vielä on mahdollista :)

iia ja erittäin aktiivinen Anselmi 37+2
 
Viimeksi muokattu:
Hurjasti onnea Firesunille!!! :flower:

ja lisää tuntuu olevan tulossa, mutta onhan se jo aikaki pikkuhiljaa! :)

en nyt kuitenkaan rupea kirjotteleen sen kummempia, kun sauna odottaa. Tää päivä menny touhutessa ja nettiki ollu puoli päivää poikki, ku mies veti piuhat modeemille toiseen paikkaan, mistä johtuen mun koneelle yltää nyt vaan 2 pykälää langatonta...hmm.
ehkä huomenna kerkeen sitten raapustaan taas.

Hyvät illanjatkot mammat ja vauvat! :heart:
 
Onnea onnea Firesun:hug: Ihana kuulla että kaikki on hyvin.

Itsellä eilinen nipistely loppui sitten siinä neljän jälkeen, yöllä mielestäni nipisteli vielä muutamaan otteeseen mutta täysin varma en asiasta ole, kun on saattanut hyvin olla untakin.Alkupäivästä vauvan liikkeet olivat hiukan harvassa ja hiukan jo huolestuinkin ja tein liikelaskuja. Kyllä silet' niitä liikkeitä sitten hiukan tulikin ja kun illalla saunassa käytiin niin liikkui oikeen mukavasti ja samaten myös tässä saunan jälkeen.
Nyt pitänee kohta mennä nukkumaan kun huomenna pitää heräillä kelloon ja lähteä ajelemaan Turkuun päin kymmenen maissa.
Ja pitää muistaa taas siirtää noita kellojakin!!
 
Firesunille onnea tytön johdosta!! :flower::heart:

Nyt niitä vauvoja rupee tosissaan tulemaan, ihanaa. :) Kumpa ei itekkään enään joutuis kauaa odottelemaan.. Vaikka ihmeen hyvin kyllä oon saanut ajan kulumaan mammalomalla.

Sairaalakassia en oo vielä alottanutkaan pakkaamaan.. Oon kyllä ruvennut jo listaamaan paperille mitä ois hyvä olla mukana. Vauvalle just valkkasin vaatteet kotiintuloa varten, body+potkarit+tumput+pipo, sekä siihen päälle aivan ihanan pehmeä nallehaalari päälle - > ja vauva turvakaukaloon lämpöpussiin.

Kipuja ei muuten pahemmin ole ollut, mutta tänään aikasemmin tossa illalla rupes särkemään tohon ylävatsaan, ainoa hyvä asento missä kipu ei tuntunut oli istua takakenossa sohvalla. Ihan samanlaista kipua mitä mulla oli joskus rv 28(?), ohimenevää kuitenkin. Tais vauva vaan painaa tonne kylkiluihin jotenkin inhottavasti, ja sit rupes vielä supistelemaan.
Tähän asti supistukset ovat kyllä ollu pelkkää vatsan kovettumista ja kiristyksen tunnetta, ei varsinaisia kipuja.

Yöt on tullut nukuttua ihmeen hyvin, viime yönä heräsin ensimmäisen kerran vessaan vasta 7 aamulla! vai oonkohan mä jo ruvennu unissani käymään vessassa, en muista millon viimeeks ois saanut nukutuks koko yön putkeen käymättä kertaakaan vessassa...


Lily_ 36+5 :heart:
 
Firesunille isot onnittelut vielä tätäkin kautta. :)

Muhun on tässä pikkuhiljaa alkanut hiipiä pientä pakokauhua.. että mihin sitä onkaan ryhtymässä :D Vaikka siitä vauva-arjesta onkin kokemusta, ja ehkä juuri siksi, kun tietää.. Elämä on jotenkin nyt aika "helppoa", esikoinen on jo niin iso ja omatoiminen, että kyllä varmasti se pienen vauva avuttomuus ja huomion tarve 24/7 tulee taas jonkunmoisena "shokkina". Vaikka siihen tällä kertaa osaakin varautua niin kyllähän se iso muutos taas on. Tämä taitaa olla tätä viime hetken panikointia... :)

Isyydestä on ollut puhetta. Mun mies on ollut isä pidempään kun itse olen ollut äiti joten luulenpa että se puoli tulee varmaan aika luonnostaan. Lähinnä mietin sitä että "ominko" lapsen itselleni, kun esikoisen kanssa totuin tekemään kaiken itse, ei ollut sitä miestä jakamassa vastuuta. Toisaalta välillä ärsyttää kun mies puhuu mun "auttamisesta", ihan kuin mulla olisi kaikki vastuu ja hän vain auttelee silloin tällöin kun apua tarvitsen. Ristiriitaista.. En tiedä osaanko antaa vastuuta miehelle, mutta toisaalta en halua kaikkea vastuuta itsellenikään. Tietysti pieni vauva on enemmän kiinni äidissään mutta jonkunlaista tasapuolisuutta odotan. Eli että homma ei mene niin että mies voi milloin vaan lähteä omiin harrastuksiin olettaen että minä tietysti olen kotona ja hoidan lapset ja sitten kun minä haluan lähteä johonkin niin pitää kysyä että sopiiko?? Tuokin tietysti riippuu paljon siitä täysimetänkö vai saako vauva tuttipulloa. Sen näkee sitten. :)

Toivotaan annis_ että tuo limatulpan lähteminen tarkoittaisi että se on menoa nyt. :) Mulla meni kyllä viimeksi kaksi viikkoa limatulpan irtoamisesta ennen kuin mitään tapahtui, mutta kaveri juuri kertoi että hänellä alkoi supistukset heti kun tulppa irtosi. Eli varmaan pian tapahtuu! :)

PikkuA ja poika 39+6 (Nyt voi jo sanoa, että laskettu aika huomenna!!!)
 
Onnittelut Firesunille :heart:

Täällä kukutaan yöt läpeensä..Millon ei tuu muuten uni ja millon on olevinaan supistuksia. Tänä yönä vaivas nää jälkimmäiset, mutta taisivat tehottomiksi jäädä :stick: No, laskettu aika on torstaina, joten hätäkös tässä vielä ootella, kun voihan sitä mennä vaikka pari viikkoa ylikin :D

Kärsimätön sisunen ja ilmeisesti ei niin kärsimätön seve 39+3
 
Onnittelut Firesunille!

Eilen käytiin miehen kanssa päiväajelulla Kouvolassa. Käytiin katsomassa minkälainen paikka on se uusi kauppakeskus siellä, eli veturi. Ihan mukava paikka, pääasiassa kyllä samoja liikkeitä on täälläkin. Suht hyvin siellä jaksoi kierrellä, välillä piti kyllä huilailla. Illalla olikin sitten vähän taas menkkamaista jomotusta. Ja teki välillä oikeen kipeetä kun pikkunen työnsi itseään alaspäin. Tuntui välillä siltä, että kohta se tippuu sieltä pihalle kun niin kovasti piti työntää. :D
Tänään sitten vaan kotosalla oleilua. Jos lähtis kaivamaan talvitakin ja kengät esille. Ens viikolla onkin sitten toimintaa enempi, kun on synnytysvalmennusta ja perhevalmennusta ja vielä neuvolalääkäri.

Tirppana 36+1
 
Onnea Firesun!!:heart:

ON:Nyt tuntuu, että itsellä on alkanut kituviikot, varsinkin
kun muut alkavat pksumaan *kade* ;)
Jokaisen pienen ponnistuksen jälkeen pitää levähtää sohvalla. Äsken esimerkiksi kävin kävelylenkillä ja jälkeenpäin oli olotila kyllä tosi uupunut. Muutamia harkkasupistuksia heitti reitin varrella. Äsken pesin vessan ja sitten eikun taas sohvalle lepäämään. Ei kyllä todellakaan entiseen malliin jaksa touhuta.. Eilen kävin muutamalla kirpparilla ja illalla kyllä supisteli huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Ihmeen raskasta kaupoissa kiertely verrattuna esimerkiksi normikävelylenkkiin. Kirpparilta ostettiin niinkin tarpeellinen tässä vaiheessa kuin BabyBjörnin potta:D JOnkun aikaa saa kyllä se odottaa käyttäjäänsä;)

Joulu: ei kauheasti jaksa innostaa, lasten kautta sitä jotenkin sitten elää myös joulut. Itselle joulu on rauhoittumisen aikaa, en kauheasti jaksa valmisteluilla itseäni rasittaa. JOululahjat toki olisi jo viisasta ostaa ajoissa, mutta onneksi mies yleensä hoitaa sen puolen. Syömässä ollaan vielä käyty onnellisesti mummoloissa. Kait sitä itsekin voisi alkaa jossain vaiheessa panostamaan jouluruokiin jne. Jouluruoka ei vain kuulu suosikkeihin, ainut mikä himottaa on kala ja salaatit.

Mies ja vauva: aika rutiinilla menee täällä. Mies on kovasti kotitaloustöihin osallistuva, joten aika helpolla pääsen isyysloman 3vko ajan, sitten alkaakin arki. Mies oli jo esikoisen aikana hyvin asialla vauvan hoidossa ja joskus ihmetytti, kun jonkun kaverin mies sanoutui irti vaikka vaipan vaihdoista jne...Ainut mihin olen miehen totuttanut, on ollut se, että olen aina sanonut, mitä vauvalle/lapsille pukea päälle ulos...siinä voisi olla vähän itsenäisempi, mutta en valita:D

Turvotus: hyvä pointti joltakin tuo, että nuo hiilihapolliset vedet turvottaa. Mulla sitä turvotusta on ollut ja esim sormien nivelet kipeytyneet öisin. Nyt join illalla pelkkää vettä ja tuntui heti, että kipua oli vähemmän. Pitää kokeilla samaa tänä iltana.

Harkkasupistukset: en muista, että aikaisemmissa raskauksissa olisi ollut niitä näin paljon. Jospa ne olisivat jotain tehdeet kohdunsuulla! Viikon päästä on lääkärineuvola, jossa näkee, onko ihan toiveajattelua...Kumminkin täällä kärvistellään vaavi masussa vielä joulukuun puolellakin:LOL:

-Melanie 35+4
 
Kauheasti onnea Firesun!!!! <3 <3 <3

Isyyden tukemisesta Hienosti on tuo mies hommansa hoitanut, että saa jatkaa samalla kaavalla. Yritän antaa tarpeeksi omaa aikaa vauvan kanssa ja he saavat kehitellä omia juttujaan ja rutiinejaan. Kyllä ne sitten löytävät omat uransa kunhan poika saapuu. <3

Meille kävi synnytystapa-arviossa lyhykäisyydessään niin että varattiin sektioaika parin viikon päähän. Meillä on siis alla jo yksi sektio kun esikoinen tuli niin, masussa poika on aikas iso kokoinen, mun lantio ahdas ja mun omat halut myös siihen sektioon kallistuneet. Jos poika lähtee aikaisemmin tulemaan niin yritetään alakautta, mut sitten muuten mennään sektiolla. Aika jännää. Nyt ollaankin kauheesti yritetty synnytystä käynnistellä, jos jonkinmoisilla konsteilla, mutta katsotaan nyt sitten että miten käy. :) <3

Alkaa olemaan jännät paikat aika monella! Tsemppiä kaikille ja mukavaa sunnuntaita!

Harakanhattu ja jäpikkä 37+4 <3
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli
Huomenta!

Enpä ois muistanu, että kelloja piti kääntää ellei puhelin ois automaattisesti sitä tehny ja sitte säikähin, kun keittiön seinäkello näyttiki tuntia enemmän :D

Mä oon kyllä niin maaseudun tyttö! Oon niin tyytyväinen, kun muutettiin tänne kaupungista. Tässä ihailen, kun joki saanut ohuen jääpeitteen ja on jotenkin niin rauhallinen kuurainen ja huuruinen talvimaisema :heart: kissa kanssa kököttää koneen vieressä ja harrastaa lintubongausta ihan onnessaan. Luulis nyt irtoovan masukillekin mielihyvähormoonia!

Isyyden tukeminen. Jos nyt jotain siitä. Aika lailla olen samoilla linjoilla muiden kanssa. Vaikka tuo nyt ei ole ollut kovin valmistautuvaa sorttia, niin uskon kumminkin, että oppii vauvanhoidon kädenkäänteessä ja on hyvä isä. Onhan me siitä puhuttu, että kun hän esim. tulee töistä, niin ottaa vaavin joksikin aikaa hoitaakseen. Oottaahan se kovin, että tämä tulee täältä ulos, niin hänkin pääsee kunnolla osalliseksi. Ja aion kyllä antaa viettää niin paljon aikaa kuin haluaa vauvan kanssa, koska onhan mulla kuitenkin se päähomma vauvan kanssa olla päivät pitkät.
Tuo on kyllä tosi hassu ilmaisu, että isä ois auttamassa vauvanhoidossa! Monikaan ei taida tajuta oikeasti mitä sanoo, tarkottaa kuitenkin, että isäkin on siinä hoitamassa.
Kerkeisinköhän mä vielä tilaamaan netistä jotain isyyspakkaukseen... Oon miettiny, kun se isänpäiväki tulee, niin kävishän se sama sittenkin antaa! Nyyteröinen on kuitenki varmaan siihen mennessä jo ulkona!

Mun äiti povailee tästä halloween-vauvaa. Hän on ite syntyny TASAN 50 vuotta sitten pyhäinpäivänä, parilla tunnilla missas varsinaisen aaton. Äidistä tässä onki jotain maagista, että mulle syntyy ensimmäinen lapsi just tähän aikaan.. :p Ne on nuo skorpionit vähän tommosia mystisiä ;)
Melkein tekis mieli lyödä vetoa, että ollaan 3.11. synnyttämässä :LOL:
Mies ei itse asiassa haluais jostain huuhaa-periaatteesta (kammoaa siis huuhaa-juttuja), että tää syntyis pyhäinpäivänaattona. Sen vastaveto ois siis, että syntyy laskettuna aikana 1.11. Jotain jännäämistä siis. Neuvolantäti sanoi, että tänä vuonna vissiin syntyny vasta yks vauva laskettuna päivänä ja lähemmäs 50 vauvaa jo syntyny täällä pikkupaikkakunnalla..

Vois kohta mennä haisteleen tuota ulkoilmaa. Toinen kissa oottaa ihan innoissaan ulospääsyä, mutta toinen ei oo vielä todennut sitä niin jännäksi jutuksi, vaikka ihan fanina noihin lintuihin onki. Appivanhemmat jotenki oottaa, että noista tulee ulkokissoja, etteivät oo sitte sisällä häiritsemässä vauvaa... Enemmän mä oisin kyllä huolissani siitä, mitä ne sitten ulkoa kantais tänne sisälle.

mnica ja möntti 39+3
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli
Ai niin, joku kyseli siitä navan puhdistuksesta. Neuvolassa neuvottiin ihan pumpulipuikolla ja vedellä puhdistamaan, ei siis tarvi olla keitettyä. Mutta SITTEN JOS alkaa napa haiseen pahalta ja oleen tulehtuneen olonen, niin sitten sitä Septidiniä tai jotain muuta antiseptistä ainetta, mikä ei kirvele. Mutta voihan sitä toki keitetyllä vedellä puhdistaa, mutta ei välttämätön.
 
huh, kun kiirettä pitelee nämä viimeiset viikot =)

Onnea hurjasti Firesun!!

Omaan napaan suoraan:
Neuvolaa ollut, siellä kaikki ok. RR hiukan koholla, mutta en ehtinyt kauaa istua ennen mittausta. Painoa "sopivasti" melkein 1kg/vko, nyt yhteensä sellanen 13kg. Turvotusta on. SF 35cm ja olikohan muuta? Vauva aika alhaalla oleskelee. Terkkakin tuumasi mahan olevan täynnä vauvaa, olo onkin jo sellainen aina ajoittain. niin ja sykkeet oli nyt pitkästä aikaa tasaisen vaihtelevat ja pysyttelivät hyvin yli 120. Kotiutumisvaatteet laitettu valmiiksi ja katsottu omat hyg.tarvikkeet sairaalaan. Supistelee parikin tuntia putkeen, yksikin päivä jo 4-8min välein. Mutta tokihan ne siitä hiipuu vielä. Aiemmat on syntyneet LA:n tienoilla, joten toiveissa tai itseasiassa (vahinko kyllä) odotuksissa on synnyttämään lähtö vajaan 2 viikon sisällä. Toivottavasti ei tarvitse tipahtaa korkealta ja odotella käynnistys aikaa.

Vauvaa en meinannut alkaa häätää yksiöstään millään ihmekeinoilla. Kyllä se sieltä aikanaan tulee itsestään tai sitten sairaalassa lääketieteen avustamana. S:t nyt on säännöllisessä käytössä ilman muuta jo muutenkin ;) Saga-testi (?) multa otettiin ensimmäisen kohdalla, oli pos. ja sain ab-tipan synnytyksen aikana. Luulin liittyvän, kun vedet meni ensin. Mutta että vaihteleekin käytännöt tässäkin asiassa, jos jossain otetaan rutiinina ja toiset eivät ole asiasta kuulleetkaan.. :confused:

PikkuA mulla on ollut ajoittain ihan samat ajatukset. Isommat lapset on jo niin omatoimisia ja niiden kanssa helppo toimia. Nyt tulee vauva joka vie huomion ja tarpeet 24/7 ja isommat saa kuulla yhtenään "Odotatko hetken, äiti tulee kohta" luulen sen olevan yleisin lause suustani seuraavat 6kk. Mihin sitä oikeasti taas ryhtyikään. A-p-u-v-a. (syntyis jo!! :D)

hevosenkenkä 38+5
 

Yhteistyössä