Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Pikaisesti pyörähtämässä. Tänään juhlin lauantaina tapahtunutta vanhenemistani (30) kavereiden kanssa. Oli tosi kivaa, kun tupa oli täynnä ihania ystäviäni lapsineen. Sujui tuo juhliminen hyvin kofeiinin ja sokerihumalan avullakin, etenkin niiltä lapsilta. Nyt sitten olenkin ihan poikki, kun aamupäivän leivoin ja illan juhlin.

Onnea Neonroze täälläkin vielä :heart: , lisäilen sinut synnyttäneiden listalle.

Eilen oli äitipolilla klexane-kontrolli, painoarvio (poika on ollut reilun kokoinen aiemmissa ultrissa) ja synnytystapa-arvio:
Vauvan kasvu oli tasaantunut, ainakin näiden mittausten mukaan. Vatsan ympärystä oli hieman hankala mitata, kun pojan jalat oli aina jostain päin tiellä, aktiiviseksi lääkäri kehui/manasi. :D Painoarvio 3100g, laskettuna olisi 3800g-4000g riippuen millä mahamitalla käyriä katseli. Ei siis mikään valtava ja pitäisi mahtua ulos. Kohdunkaula täysin pehmeä, 1.5cm ja väljästi sormelle auki sisäsuuta myöten. Eli siis hidasta edistystä tapahtuu... Tosi helpottunut olen, kun haaveena olisi päästä tässä toisessa (ja näillä näkymin viimeisessä) raskaudessa kokemaan synnytys ihan omilla luonnollisilla supistuksilla. Toistaiseksi mulla ei ole mikään hoppu synnyttämään, antaa vauvan rauhassa kasvaa ja vahvistaa keuhkoja, tulee sitten valmiimpana maailmaan. :)

Omanapainen, väsynyt Kuume ja pikkuinen 36+5 (just tais vaihtua)

Muoks. lisäilen Neonrozen aamusta, kun menen koneelle, tyhmä tabletti ei oikein pelitä tuossa muokkaamisessa...
Ps. Onko innokkaita päivittäjiä marraskuulle?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä vähä kiehautti nuo risiinit ittelläki, sillä ihan vaan joku parka vielä täältä menee lukeen epätoivosena ohjeiden ja neuvojen toivossa että "ei tullu ku pari vessakäyntiä" ja "siittä nyt voi olla montaa mieltä" ja "kyllä sitä kehotti seki ja seki terveydenhuollon ammattihenkilö kokeileen" ja ajattelee että kun näillä on nii monta lasta ja niittenki mielestä se on nopeeta vilkastuna ok nii miksen minäki sitte? Hohhoijaa siinä voi käydä pian pahastikki :(

On se vaan piru vie totta ku sanotaan että ei näitä yleisiä foorumeja kannata ainakaa neuvojen ja ideoiden toivossa lukea, täytys vähän ajatella mitä suustaan päästää.. toivottavasti ne jotka on lukenu nuo risiiniläpät on lukenu nuo varotuksetki ja ihan infonki aiheesta.

Jos venyy nii pitkäksi raskaus että alkaa olla noin loppu ja epätoivonen että vetää tollatteita myrkkyjä nii veikkaan kuule että kannattaa mieluummin soittaa synnärille, voi olla että alkaa käynnistys hiljaa vauhdilla tapahtuun ku sinne uhkailee että käynnistetäänkö vai vedänkö risiiniöljyä kun en jaksa enää.
 
neonrozelle ISOT onnittelut poikavauvan johdosta!! :) Kiva oli lukea ensimmäinen synntyskertomuskin tästä pinosta :) Me muut vielä odotellaan...

En ole oikein jaksanut käydä täällä kirjoittelemassa, mutta ihanasti oli tullut tekstiä taas kun muutaman päivän ollut poissa :) Jotenkin vaan niin turhautunut olo, kun MITÄÄN ei tapahdu, niin ei ole oikein jaksanut kirjoitellakaan. :(

Tosiaan laskettuun aikaan 5 päivää aikaa ja multa alkaa toivo mennä että mitään tapahtuisi ennen sitä tai edes sen jälkeen.. Sanoin jo miehellekin että varmaan rv 42 ne käynnistää ja väkisin kiskoo beibin ulos mun sisuksista. Aikaisemmin ajattelin, että jos tällä kertaa mennään näille viikoille asti, niin varmaan jännitän tässä vaiheessa tosi paljon että koska, koska, koska.. no, ei kyllä kauheasti jännitä. On se kumma, että mitä lähemmäs se h-hetki tulee, sitä kaukaisemmalta se tuntuu. Hassua... Lähinnä vaan ottaa päähän, että mahassa touhuaa täysiaikainen lapsi, lähempänä neljää kiloa ja mitään ennusmerkkejä synnytyksestä ei ole..

Eipä kyllä mullekaan ole tullut mieleen tehdä miehelle eväitä pakkaseen... välillä oon kyllä miettinyt, että pitäiskö sitä evästä olla itelle, siis kun päivisin ei varmaan ruokaa ehdi tehdä.. mutta onpahan jäänyt tekemättä. Muutenkin tuntuu että tosi moni asia on tekemättä, kun ei vaan saa aikaiseksi. Esim. niitä imetyspaitoja en ole saanut vieläkään aikaseksi ostaa. Mutta tosiaan tosta ruuasta, taidan ehkä liiaksi luottaa siihen että mies hoitaa.. :D Ja kun se oikeasti on ihan oma-aloitteinen ton ruualaiton, pyykinpesun yms. suhteen, eli ei ole mikään täysylläpitoa odottava sohvaperuna. Joten uskoisin, että pärjätään vaikkei pakkasessa mitään olekaan. Paitsi mansikoita ;) Mitään vierasvarapulliakaan en aio leipoa, koska oletan että vauvaa katsomaan tulevat ymmärtävät sen verran, ettei täällä ehkä ole pöytä koreana ja tuovat itse lämpimäisiä mukanaan...

Kutsumanimi ja ristiäiset Ei ole vielä hajua kummastakaan! Ei olla oikeasti yhtään juteltu beibin tulevasta etunimestä. Toinen nimi tulee mieheltä, mutta kutsumanimi on ihan hakusessa. Ei meillä ole edes työnimeä :D Ristiäisistä puhuttiin tänään sen verran että mies yrittää saaha kastepapiksi jonkun vanhan tuttunsa.

Imettäminen alkaa olla aika kuuma puheenaihe näillä viikoilla. :) Mä oon hankkinut pari Ainun Mam koliikkipulloa ja pari tuttelipurkkia kaappiin valmiiksi. Se kotiintulo on niin aivot narikkaan-hommaa, että ei siinä kyllä kerkeä tai jaksa ajatella mitään pullojen ja vastikkeiden ostamista, parempi ne on olla valmiina, jos ei maito vielä ole noussut kunnolla. Enkä aio muutenkaan ottaa stressiä. Tällä kertaa aion kyllä itse syödä ja juoda kunnolla, mutta jos sekään ei auta maidontuloon, niin sitten siirryn kiltisti pullottelemaan.

Vauvan pukemisesta ja kotiintulovaatteista Meillä ei ole vauvalle toppahaalaria, mutta olen hankkinut sellasen eisbärschenin kaukalopussin, jonka olisi tarkoitus ajaa sama asia. Sen alle on velour-haalari, sellainen aika paksuntuntuinen sekä sitten sinne alle ihan normit bodyt ja potkarit. Käteen tietysti tumput ja jalkaan töppöset. Muutama ohut kypärämyssy on, ja yksi paksumpi pipo, joka on varmaan kyllä liian iso aluksi. Meillä on marketit ja lastenvaateliikkeet ihan vieressä melkein, joten jos jotain tarvii niin voin vaikka vauvan kanssa käydä päivisin kaupoilla ostamassa, ei tarvi hamstrata kaikkea valmiiksi. Ja kun etelässä asutaan, niin ei se varmaan heti mitään -30 asteista säätä ole pukkaamassa... :)

Tästä tuli taas aikamoista omanapailua, luin kyllä kaikkien kirjoitukset, mutta kello taas sen verran että taidan yrittää vähän nukkuakin. Toivottavasti niitä vauvauutisia alkaa tippua enemmänkin :) Pieni epätoivo iskee jo, kun oma LA on jo tän kuun puolella mutta varmasti monet täällä kerkeää saamaan pienokaiset syliin ennen mua :D (mun oikea laskettu aika on muuten 29.10 eikä 30.10, näköjään oon ilmottanut sen väärin enkä oo sitä viitsinyt korjata, kun ei se ole niin päivän päälle)

Hyvää yötä kaikille ja toivotaan että tänä yönä jollain tapahtuu jotain!! :)

PikkuA ja poika 39+3
 
no jopas on haloo risiiniöljystä. voi naiset...
huoh, kai nyt jokainen tajuaa että eihän täällä mitään lääkinnällistä vinkkiä kannata toteutttaa ennenkuin omalta terkalta/lääkäriltä kysyy??
se että heitin et en tiedä uskallanko nyt, johtuu ihan puhtaasti jännityksestä, muutenkin koko tuleva koitos jännittää vaikka onkin jo neljäs lapsi :) jollain se voi heittää mahan tosi tosi sekaisin, joillain ei. enhän mä ole missään vaiheessa sanonut et se on sitten EHDOTON apu. en mä näköjään voi mitään tänne kirjoittaa kun kaikesta nostetaan meteli. kirjoitin edelleen OMIA juttujani, en niin että tee näin tai tee noin.
lienee parasta kun nyt jätän tämän koko homman tähän. mä en jaksa enää tämmösiä, kun tuntuu että vain mun kirjoittamiin härkitään, vaikka en ole mitään ilkeä
mielistä todellakaan tarkoittanut..keskityn loppuodotukseen nyt sit ilman tätä palstaa. kiitos ja anteeks. voikaa hyvin ja toivon jokaiselle onnistunutta synnytystä ja muutenkin kaikkea hyvää.

palstan kahinointiin lopen kyllästynyt Fg ja pikkupallero
 
Huomenta täältäkin :)

Kolme vessakäyntiä rytmitti viime yötä, mutta meni paremmin sentään kun edellinen! Ja ihan mielelläni herään vessaan, kun nään niin levottomia unia :LOL:

Pitää kanssa sanoa noista pakkasessa olevista ruuista, että oon nyt ratkassut asiat niin, että kun teen vaikka kastiketta, niin teen kerralla suuren annoksen. Sit siitä ruuat itelle ja ukolle seuraavaks päiväks ja loput pakkaseen. Ja todellakin, nää ruuathan on siis mua varten lähinnä :D Eli saan nukkua sillon kun vauvakin, jos siltä tuntuu. Ei tartte ruveta ruokaa sillon laitteleen. Ja siks toisekseen, jos kaappi on tyhjä, niin mies voi sieltä sitten syödä työpäivän jälkeen kun tulee kotiin, ettei sen taas tarvii lähtee töitten jälkeen kierteleen hakeen jotain eineksiä tai alkaa kokkailemaan, että on syömistä vaan ehtis olla sitten vauvankin kanssa... ees sen pikkuhetken kun kaveri on hereillä. Meillä mies tulee yleensä kuudelta kotiin ja jos johonkin poikkee, niin se on nopeesti tunti enempi : / Viikonloppusin sitä sit ehtii kokkailemaan kumpi tahansa, kun kerran molemmat sen homman osaa :)

Laskettuun on nyt sit tasan viikko... Se on juurikin näin, että mitä lähemmäs laskettuaika tulee, sen epätodellisemmalta koko vauvan saanti tuntuu... Odottelin ens keskiviikon käynnistystä, mut nyt kun ei oo oikein pahasti supistellut ja yöt on menny niin kun on mennyt, niin jotenkin voisin ihan hyvin viel ootella pari viikkoa, josko lähtis itellään... Vai onk tämä nyt joku viime hetken paniikki? Mies on vakaasti päättänyt, että lapsi syntyy 2.11 perjantaina. Siitä kuulemma täytyy pitää kiinni :D Mä nyt sit oon koittanut tolle pojalle viestiä, että tuuthan ulos sitten sillon... ja muuten ihan varmaan uskoo taas äitiä :LOL:

Mut tämmössi tänäp
sisunen ja seve 39+0 POKSH!!
 
Kasvimaalle vähän huikkailen tuosta vyöhyketerapiasta. Joku muu saattaa tietää paremminkin joten täydentäkää :) Eli vyöhyketerapiassa manipuloidaan kehon akupisteitä hieromalla niitä. Noita vyöhyketerapeutteja on montaa eli koulukuntaa ja esim. perinteisellä tavalla sitä akupistehierontaa annetaan jalkapohjiin/jalkateriin ja modernia suuntausta noudattavat käsittelevät noita akupisteitä koko kehon alueella. Olen itse kokeillut vain tuota jalkapohjiin tehtävää vyöhyketerapiaa. Myös koulukunnasta riippuen vaihtelee tuo hoidon voimakkuus. Ihan pelkkää sivelyä hoito ei koskaan ole ollut ja jopa tippa linssissä on välillä tullut kärvisteltyä hoidon aikana.
Vyöhyketerapeutti suorittaa useamman vuoden kestävän koulutuksen, joten ei ole mikään kirjekurssilla opittava hoitomuoto. Varmasti toki kannattaa valita omaksi hoitajaksi sellainen joka pitkään jo tehnyt työtä.
Googlettamalla varmaan löytyy paljon tietoa. Itse oon teini-ikäisenä saanut vyöhyketerapiasta apua epäsäännölliseen kuukautiskiertoon. Samoin lapsettomuushoitojen aikana kävin siellä boostaamassa omaa hormonitoimintaa. Vyöhyketerapiahan on ehdottomasti kielletty raskauden aikana juuri siitä syystä että se voi aiheuttaa keskenmenon tai käynnistää synnytyksen etuajassa. Mutta aika moni kokeilee sitä sitten turvallisilla viikoilla sellaisena pehmeämpänä luomukeinona häätämään pientä yksiöstään. Joillain toimii ja joillain ei. Hoito perustuu täysin oman kehon korjausprosesseihin ja aineenvaihdunnan muutoksiin joten missään tapauksessa tästä ei voi olla haittaa.
Aika yleinen taksa varmaan on 50-60€/h. Pienellä paikkakunnalla jos hoitaja tekee hoitoja kotonaan niin voi päästä halvemmallakin.
Ja toki kannattaa tuttua vyöhyketerapeuttia käyttää sitten vauvan syntymän jälkeen antamaan vyöhyketerapiaa vauvan masuvaivoihin. Jostain juuri luin että jopa 95% vanhemmista ovat kokeneeet että vauvalle annettu vyöhyketerapia on helpottanut vauvan mahavaivoja.

Kotiutumisvaatteina meillä body + potkarit, ruskovillan kypärämyssy + lapaset + villasukat ja velourhaalari ja tämä pieni paketti sujautetaan sitten vielä kaukalopussiin. Pitkiä ulkoilumatkoja ei kyllä kotimatkalla pitäisi tullakaan. Eiköhän se iskä meitä kuskaa ihan ovelta ovelle.

Kyllä varmasti jokainen järkevä ihminen ymmärtää jättää nuo risiiniöljykokeilut omaan arvoonsa. Sopivasti vaan lepoa, liikuntaa ja terveellistä ruokaa ja pidetään hyvää huolta masuvauvoistamme ihan masuilukauden loppuun saakka :)

Tuna ja Sintti 36+3
 
neonroze: Onnittelut pienen johdosta!! :flower::heart:

Ihan uskomatonta että ens viikolla on jo marraskuu, muistan vielä ku maaliskuussa oli eka ketju, kyl tää aika vaan oon menny tosi-nopeesti! :)

Eilisen neuvolakuulumisia:
rv 36+2, paino noussu 1300g/vko, :$ laitetaan turvotuksen piikkiin. RR 117,76, pissa puhdas, hemppaa ei mitattu.Sf-mitta 30cm, ja vauvan sykkeet 140-150. Liikkeet ++. Raivotarjonnassa edelleen, terkka sano että pää tosi alhaalla jo, ja se selittääkin vessassa ravaamisen jatkuvasti.

Viime yö tuli nukuttua toosi hyvin. En muista millon on tullut vedettyä lähes 12h... :D Tänään jaksaa mitä vaaan. :)

Lily_ 36+3
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Lista päivitetty. Kuinkas muuten tehdään synnyttäneiden kanssa, poistellaanko heitä tuolta laskettuaikalistasta? Ajan myötä tuo aloitusviesti lähes kaksinkertaistuu, kun uusia ihmisiä merkkaillaan maailmaan saapuneeksi.

Kuume
 
Mielenkiintoinen yö takana. Ensin tuli yhdeksän aikoihin ihan yllättäen todella todella väsynyt olo ja oli pakko mennä maate. En kuitenkaan saanut unta, kun alavatsaa poltti koko yön ja oli kuukautismaisia kipuja. Ei kovin voimakkaita, vaan päasiassa sellaista tasaista jomotusta, joka välillä aina koveni hetkeksi. Jotain supistuksen kaltaisia siis. Ajattelin jo, että nytkö alkaa tapahtua, mutta lopulta nukahdin eikä tullut lähtöä. Alavatsassa tuntuu kuitenkin edelleen menkkakipuja. Mitähän tää nyt oikeen on...?? Voisiko ennakoida synnytystä tapahtuvaksi lähipäivinä? Ja voisiko se hurja painonnousu ja yhtäkkinen turvotuskin viitata siihen? Joohan? :saint: Äh, kuitenkin vaan toiveajattelua :D

Olipa mukava herätä aamulla, kun maa oli valkoinen ja aurinko paistoi. Ei meillä siis lunta vielä ole, mutta yöpakkasten myötä maa on ihan kuurassa. Ja se on paljon parempi vaihtoehto kuin pitkään jatkunut synkkä ja sateinen syksy. Ei ole ollut ollenkaan ihania kirpakoita aurinkoisia syyspäiviä täällä meillä päin. Tuli mieleen, että
mun kummityttö sanoi, että meidän vauva syntyy kun tulee lunta. Eikös toi kuura ole jo melkein lunta? =)

idylli 38+5
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Meinasin että olis tänään taas kaupungilla lähtenyt käymään, mutta taidan vasta huomenna lähteä. Kuulemma markkinatkin siellä tän ja huomisen. Ehkä parempi tää päivä huilailla kotona ja laitella tosiaan kehto valmiiksi jne.
Ja alkoi vähän jännittääkin nyt, kun on tän aamua ollut maha sekaisin (eilenkin oli jo vähän löysää tavaraa) ja pari kertaa nyt vessassa juossut. Normaalitilanteessa ei ois mitään outoa tässä, maha on välillä muutenkin sekaisin, mut nyt raskausajan on ollut ummetusta. Ja monella tää on ilmeisesti enteillyt sitten synnytystä hyvinkin pian. Aamuyöstä oli pikkaisen huonoa oloa muutenkin, samoin kuin nyt. En tiedä sit jos tää muksu luulee että tänään sen pitäis pois tulla, kun ihan ensimmäinen laskettuaikahan oli tänään. Kun sen edellisten menkkojen mukaan laskivat ja oli siis todella pitkä kierto just silloin. :D Vaikka kuin oon nyt tolkuttanut, että pysyis masussa vielä tän kuun. Tai sit tää on vaan joku vatsapöpö tms. Ruuasta tuskin johtuu, kun mitään erikoista en ole syönyt. Mutta saa nyt nähdä, jännitystä ilmassa, kunhan ei ala syntyä ennenkuin mies tulee töistä. En kyllä usko muutenkaan että oikeesti nyt lähtis syntymään vielä lähipäivinä, mut mistäs sen taas tietää. Kait se on parempi varautua. Ja vissiin taas mentävä vessaan..

Tirppana 35+5
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Moi!

IHANAA, onnea kovasti Neonroze pienestä pojasta!:heart:

Ihan mahtavan isoilla viikoilla menee moni muukin jo verrattuna itseen, jännät on paikat monilla. Itse pidän jotenkin suurimpana etappina tuota 37+0 täyttymistä, sitten alkaa jo olla hyvinkin odottava fiilis. Aikaisemmat on kyllä tulleet tosi lähellä laskettua aikaa, mutta ainahan sitä voi toivoa, että ei ihan sinne asti menisi..

Tällä hetkellä ahdistaa lähinnä vain se, että maha on tiellä kenkien laitossa, autoon mennessä jne. Vaivoja on, mutta niiden kanssa on ainakin vielä selvinnyt. Uutena on nivelsärky öisin ja aamuisin lähinnä sormissa. Kuulunee kait näille viikoille. Turvotusta on silti hyvin vähän...Pitää yrittää juoda paljon. Himona on tällä hetkellä hiilihapotetut lähdevedet, normaali vesi ei maistu yhtään. Sellainen kuin SpringAqua on NIIN hyvää, eikä pitäisi sisältää muuta kuin lähdevettä ja hiilihappoa.

Kylkisärkyä mulla on edelleen makuuasennossa, joten yöt tulee nukuttua sängynpääty hyvin koholla. Näin olen sitten saanut nukuttua viime aikoina suhteellisen hyvin. Vaikka herään vessaan muutaman kerran yössä, nukahdan yleensä heti kun menen takaisin sänkyyn. Päikkärit on kyllä ihan must.

Liikunta: 3-4km kävelylenkkejä pystyy vielä tekemään, mutta onhan se vauhti jo hidastunut. Varsinkin mäissä ei pysty pitämään vauhtia yllä. Ihan mahtavaa, jos joku pystyy vielä käymään JUOKSUlenkeillä:eek: Ei todellakaan onnistuisi täällä. Selkäjumppaa teen joka toinen päivä sinnillä, mutta selällä maaten tehtävät liikkeet eivät tunnu enää hyvältä.

Vauvan kotiintulovaatetus: ehkäpä myös bodyn+potkarien alle laitan fleeseasun ja villatumput+sukat ja päähän villalakin ja kypärälakini? Sitten vauva turvakaukalon lämpöpussiin. Riippuu tietty jos oikein paukkupakkaset tulee kun onhan tässä vielä kuukausi (ehkä) aikaa h-hetkeen.

Telakka turvakaukaloon: on ihan paras keksintö! Haettiin just sellainen viime viikonloppuna ja on pojat kätevä. Oli myös käytettyjä myynnissä, mutta päätettiin satsata uuteen, kun mikäs sen tärkeämpää kuin vauvan turvallisuus ajaessa. Säilyttävät varmasti aika hyvin jälleenmyyntiarvonsakin.

Painoarvio: aikaisemmista ei ole tehty, tuskinpa tehdään nytkään. Muutenkin aika nuiva neuvolalääkäri on meillä, joten varmaan vaan tarkistaa onko vauva edelleen RT:ssä ja katsoo kohdunkaulan tilanteen. Tähän käyntiin itsellä aikaa vielä 2 viikkoa, sitä odotellessa.

Rintapumppu on ollut tarpeen molemmilla aikaisemmilla lapsilla ja nyt ostin Aventin käsikäyttöisen, 49e oli tarjouksessa. Vaikutti ihan hyvältä peliltä verrattuna vanhaan kivikaudenaikaiseen pumppuun:)

Jaksamisia kaikille mammoille, pian alkaa vauvoja putkahtelemaan oikein liukuhihnalta! Saa nähdä kuinka tämä pino sitten hiljenee kun loppukuu tulee, ainakin lokakuisille näyttää käyneen niin.. Itse en ihmettelisi, jos oltaisiin joulukuun puolella ennenkuin oma nyytti on sylissä. Täytyy sitten käydä fiilistelemässä joulukuisten pinossa jos täällä ei ole enää ketään muuta:)

Nyt päivän touhuihin!

-Melanie 35+1
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
painoarviosta Tunafish, aika hurjalta kuulostaa tuo kasvu, todennäköisesti jonkinlainen mittavirhe sattunut aikaisemmin tai sitten nyt viime kerralla.

Aikoinaan erään kätilön kanssa juteltiin painoarvioista. Hän sanoi, että parhaimman arvion pystyy tekemään aktiivisesti synnytyssalissa töitä tekevä kätilö, jolla siis tulee säännöllisesti synytyksiä eteen. Hän kokeilee vauvan kokoa ennen synnytystä ja saa siitä arviosta palautteen melko pian, eli kun vauva syntyy. Näin hänelle kehittyy taito arvioida tuota painoa mahan päältä. Ultralla tehtävä arvio voi kuulemma heittää +- 15%.

Neuvolalääkärit on yleensä ihan normi tk-lääkäreitä, eikä heillä ole välttämättä osaamista tehdä painoarvioita, jos ultraa ei ole käytössä.

synnytyksen käynnistäminen ei todellakaan ole pikku juttu, eikä siihen kannata ottaa mitään aineita ominpäin. Jopa sairaalaolosuhteissa siihen tarvitaan lääketieteellinen syy, ja silloinkin se käynnistystapa harkitaan tapauskohtaisesti. Jokaisen kohtu reagoi yksilöllisesti, ja esim. oksitosiinin tai cytotecin annostelu aloitetaan varovaisesti, ja katsotaan kuinka kohtu ja vauva niihin vastaa.

Ainoat "turvalliset" kotikonstit on miehen sperma (sisältää pieniä määriä jotain ainesosaa, joka kypsyttää kohdunsuuta) sekä nännien pyörittely (oksitosiinin eritys).

synnytyksen käynnistyminen Muistan aikaisemmilta raskausajoilta sen tunteen, kun päivisin odotti, että synnytys käynnistyisi. Iltaisin, kun meni nukkumaan, toivoi, että voi kun saisi vielä yhden yön nukkua, ettei tarvitsisi yönselkään lähteä. Ja kun päivät vain kuluivat, lopulta lopetti sen odottamisen.

Eka pakkasaamu täällä,

Scala ja Eikka rv 37+6
 
Viimeksi muokattu:
oli pitkä ja kivinen. Illalla lämmitettiin sauna ja se sai aikaan pieniä supisteluita. Supistelut jatkui koko alku illan aina tuonne puolille öin asti. Eivät olleet kipeitä vaan lähinnä ärsyttäviä. Nuo supistukset sitten laittoivat juoksemaan vessassa tunnin välein ja loppujen lopuksi nukahdin joskus 3 jälkeen ja sain nukuttua putkeen muutaman tunnin. Nyt on aika tööt olo.
Positiivista siis nuo supistelut toivottavasti tekevät tehtävänsä ja painavat Anselmin tukevammin lähtökuoppiin tai edes kypsyttivät kohdunsuuta pikkuisen.

Neuvola meillä oli eilen neuvolan kotikäynti ja se nyt oli ihan normaali käynti eli juteltiin mitä nyt neuvolassa normaalisti jutellaan tällä erää lähinnä synnytyksestä ja siitä muutoksesta mitä se pikkuinen tuo ja sitten otettiin kotimittauksena ne mitä pystyi.
Anselmi liikkuu ++
sykkeet 150 (oli supistus päällä, jota en edes huomannut. Th vaan totesi että heti kun koski mahaan niin lähti supistamaan)
RT ja alkaa olla kiinnittymispaikan lähellä ei vielä kiinnittynyt kunnolla
sf ei mitattu
pissa puhdas
turvotus + (mulla on jo hyvä suora turvotus plussaa)
RR 127/78
paino ei otettu

ens viikolla taas uusiksi ja sitten ihan terveystalolla.

tänään alkaa myös ne perhevalmennukset.

Vyöhyketerapia Tuna tuolla jo kertoikin sen olennaisen mitä vyöhyketerapiassa tehdään. Hoito ei aina ole miellyttävää se saattaa olla myös tuskaista riippuen kuinka pahasti käsiteltävän akupisteen aleella on sitä ongelmaa. Mies on saanut vyöhyketerapiasta avun heinäallergioihin enää ei ole kesät niin tuskaisia kun alottaa tuossa keväällä käymään ja käy 3-4 kertaa niin selviää tosiaan pahimman heinäajan vain laimeammilla lääkkeillä. Täällä Porvoon seudussa käynti kerta maksaa 50-60€ ja hoito kestää 1-1,5h. Mikään oikotie onneen tuo ei siis ole vaan sillä käsittelyllä pyritään boostaamaan kehon omia viestejä ja korjaamaan "solmuja". Jos vauva ei halua ulos tulla ei sitä vyöhyketerapiallakaan sieltä välttämällä pihalle saa, mutta on ainakin stimuloitu kohdun alueen akupisteitä ja valmisteltu sitä aluetta synnytykseen. Joillakin terapia käynnistää synnytyksen joillakin se taas helpottaa tai nopeuttaa itse synnytystapahtumaa.

Jotain muuta mulla oli mihin meinasin jotain vastailla, mutta en enää muista mihin.
Niin joo pysyiskö lista selkeempänä jos sieltä LA listalta sitten poistellaan jo synnyttäneet niin ei tule hirmupitkää listaa ens kuussa. Niinkun Kuume ehdotteli.

iia ja Anselmi 37+0 POKSPOKS
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Heippa!

Onnea Neonrozelle hirmuisesti :heart:

Kotiintulovaatteina meillä pitkähih. body ja potkuhousut, collegepaita ja housut, villasukat ja lapaset, villamyssy, sekä fleecepuku. Ja meillä on myös turvakaukalossa se lämpöpussi.

Telakka turvakaukaloon on meilläkin, ja on tosi tosi kätsy, varsinkin kun me liikutaan suht paljon autolla :)

Eilen oli äitipolikäynti ( 37+2 )

Käyrää otettiin ensin ja kaikki hyvin, kovasti liikuskeli pikkuinen. Sykkeet vaihteli 140-170 välillä, kun toinen touhusi masussa niin paljon :) Pissatkin oli puhtaat ja RR 114/71. Käyrän jälkeen pääsin ultraan. Painoarvio n.3kg tällä hetkellä, laskettuna aikana siis 3,5-3,6kg jos sinne asti mennään. Kohdunkaula lyhentynyt 2cm:iin, ja sisäsuu reilulle sormelle auki ja paikat pehmeät. Vauva aivan lähtökuopissa alhaalla, lääkäri tunsi selvästi pään. Lapsiveden määrä oli normaalin alarajoilla, joten laittoivat vielä kontrolliajan 6.11 jolloin tarkastetaan taas lapsivesimäärän tilanne. Toivottavasti syntyis nyt tuota ennen :)

Muutenkin odotan ihan innolla että pääsen näkemään tän masuasukin, ja synnytyskään ei tällä hetkellä jännitä. Toivon vaan että käynnistyy tällä kertaa itekseen, viimeksihän mulla meni vedet mutta supistukset ei alkaneet niin piti 1,5vrk käynnistää. Kaikki on valmista, vauva voisit tulla jo kohta :)

miraaz ja peppi 37+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Telakka turvakaukaloon on meilläkin.. :) On vaan vielä koko telakka asentamatta paikalleen, mut ehtiihän sen vielä.. :) Saatiin telakka ja turvakaukalo miehen veljeltä ja sen vaimolta. Kyllä siinäkin taas mukavasti säästi rahaa. :)

Rintapumppu Käytettynä sain ostettua. Itse asiassa tänään käyn hakemassa. On aventin pumppu, jota oon halunnutkin, kun sitä on niin kauheesti kehuttu! Toivottavasti nyt on omastakin mielestä hyvä. :)

Liikunta Tulee edelleen harrastettua se 5-6 kertaa viikkoon ja välillä se parikin jumppaa putkeen. :) On ihanaa kun pystyy viä liikkuun niin hyvin. Onpahan kunto kohdillaan ja toivottavasti auttaa sit synnytyksestä palautumiseenkin. :)

Vauvan kotiintulovaatetusta en oo viä yhtään miettiny. Mut meillä on kans sellanen eisbärin lämpöpussi kaukaloon, et siihen ainakin varmaan nyytti kääritään. :)

Nellielli ja pötkö 38+4
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
37+0 POKS POKS :D

tänään oli tuo niin hartaasti odotettu ä-poli käynti. ja niin se vaan sitten on, että meikäläinen lähtee tasan viikon päästä KÄYNNISTYKSEEN! jännää ja hurjaa ja ihanaa jajaja :D mä oon oikeesti niin helpottunut ja iloinen.

tutkimuksen siis teki osaston ylilääkäri ja hän arvio painoksi tällähetkellä 3259g. ei siis tällähetkellä mitenkään huolestuttavan iso, mutta lääkäri sanoi, että nyt kun aletaan ajoissa toimimaan niin ei ehdi liian isoksi kasvaakaan. napanuoravirtaukset oli ok ja lapsivettä ok. kohdunsuun tilanne oli yllättävän kypsä. kaulaa oli kylläkin noin 3 senttiä jäljellä, mutta suu pehmeä ja kolme senttiä auki sisäsuuta myöden. JES! ei ole ollut turhaa mun kärvistelyt :D auki nyt sitten on, että millätavalla torstaina lähdetään käynnistelemään. jos tilanne olisi vielä vähän kypsempi, pääsisin suoraan saliin ja kalvot voitaisiin puhkaista. jos tilanne entisenlainen, niin osaston kautta ja kypsyttely cytoteceilla tai ballongilla. ja sanoi, että jos nyt lähtee ennen sitä syntymään niin antaa tulla vaan. eli kovasti nyt on toiveita tuon vyöhyketerapian suhteen, kun tilannekin noin kypsä tuolla alakerrassa. ja vaikkei käynnistäisikään niin jeesaa paljon tilannetta jos kypsyttää entisestään kohdunsuun tilannetta.

omanapainen onnellinen annis ja bebe 37+0
 
idylli ja menkkamaiset kivut tuollaistahan mulla just on ollut. ja juurikin tänään tuolla äitiyspolilla kätilölle kerroin tästä. hän vastasi hymyillen, että ne on supistuksia :) jatkoin vielä, että onko silti vaikka vatsa ei kovetu ja ne ei ole..no miten sen nyt sanoisi.. ei voi sanoa, että nyt alkaa ja nyt loppuu vaan ennemminkin aaltoilevaa jomotusta, niin kyllä hän sanoi, että silti ovat supistuksia. ja oli mulla ainakin tehnyt jotakin :) toivoa siis on!! ja sulla on jo niin komeat viikotkin!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Idylli
Merkkailen vaan hiukan tähän väliin. Tänään en ole jaksanut tehdä juuri mitään. Aamulla olin siellä kasvohoidossa, ihanan tuntuista oli vaikkakin se selällään makaaminen ei niin rentouttavaa ollut. Kulmien nyppimisen jälkeen iski tuskahiki päälle ja pyysinkin saada nousta hetkeksi istumaan.
Tänään sain sitten kuulla työpaikalta että pomomme on irtisanoutunut, jälleen tulen siis olemaan samassa tilanteessa kuin esikoisen aikana. Kun esikoisesta olin äippälomalla vaihtui pomo ja nyt sitten taas.
Pekkis liikkuu kovin vatsassa ja samalla kun liikkuu niin alapäätä vihloo edelleenkin. Kiinnostaisi kanssa tietää onko jotain kypsymistä tapahtunut, no maanantaina neukkalääkäri et jos siellä selvis sitten.
 
Moikka! Eilen oli neuvolalääkäri jossa tehtiin normi sisätutkimus...nopea sellainen. Kohdun suu oli pehmentynyt,mutta kiinni. Ihanaa että ollaan Murun kanssa päästy näin pitkälle,ku pelättiin että hän tulee jo viikolla 27+. Paino arvio pikkuisella oli muutama päivä sitten vähän alle 3kg. Ainakin lääkäreiden ja th mukaan ei oo tulossa jättivauvaa,sen näkee sitten synnärillä<3!! Odotan joka päivä niin innolla synnytystä,ettei oo tosikaan! Muutama päivä oli ihan kivan tuntuisia menkkakipuja ja aina välissä kohtu meni kivuttomasti kovaksi....lets see,lets see:D! Toivon ettei menis yli lainkaan ja jos menee niin alle 2vkoa ku olen kuullut että lääkkeellisesti saadut supistukset ovat vielä kivuliaammat kuin luomuna!

Uskoa täynnä ja Muru rv 36+3
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen
no onpas täällä taas ollu puhetta. en ymmärrä miksi yhden ihmisen pitää aina tulla ja pahottaa muiden tai tiettyjen ihmisten mieli kärkkäällä kielellään.. vähemmälläkin pärjäisi.

mutta asiaan:

neuvola oli tänään ja POKSAHTI 39+0
painoa tullut +612g
RR 159/82 eli yläpaine hieman korkea, mutta ei koettu sitten hälyyttävänä, koska pissa oli puhdas eikä muita raskausmyrkytykseen viittaavia oireita ollut. Aika kiireellä kotoa lähdin, vaikka autolla ajoinkin ja melkein heti otettiin paineet.
Sf 33 (sentillä kasvanu vielä)
syke 140
liikkeet +

Eipä siellä oikein sen kummempaa. Opiskelijaharjottelija otti vastaan, että sille varmaan käynti oli antoisampaa kuin itelle :D Terkka sanoi ensi viikosta, ettei tarvi erikseen peruuttaa aikaa, jos oon synnyttäny/synnyttämässä. Kunhan soitan sitte kotikäynnille, kun kotiudutaan...
Kivunlievityksestä sain jotain infolappusia ja vähän kyseli, että olinko miettiny asiaa. Ja kyllähän se ihan kannusti siihen, että omien tuntemuksien mukaan kannattaa mennä.
Uusimmassa Vauva-lehdessä oli hyvä juttu rentoutumisesta synnytyksessä. Kun vaan sitte muistaiski yrittää rentoutua ja hengittää oikein! Rauhallinen uloshengitys on tärkeintä, koska sisään hengittää kyllä automaattisesti :)

En oo halunnu kommentoida tuohon jouluun mitenkään, kun mun mielestä siitä ei vielä saa puhua! :D että eikai jo glögiä ja joulutorttuja!!!? rupee tekeen itteeki mieli!! Ja nyt sit puhun aiheesta, kun tällä viikolla tuli postissa Kaikkien aikojen joulu-lehti, jonka tilasin samalla, kun jatkoin yhden lehden tilausta.. Olihan se vähän sika säkissä tilaus ja en kauheesti lehden sisällöstä innostunut, mutta oli siellä jotain mielenkiintoisia uusia reseptejä esimerkiksi. Yhdestä suklaakakun reseptistä mulla on nyt tehny sit kauheena mieli suklaakakkua!!
Tykkään joulusta tosi paljon, mutta oon ehkä tänä vuonna sysänny sitä vähän mielestä, kun tiedän, etten pysty panostamaan siihen niin paljon kuin haluaisin. Kun on asunu pienissä kämpissä, niin joulukoristeet, verhot ym. on aika minimissä ja nyt sitte ois iso talo, mihin pitäis hommata muutenki uusia verhoja ja kaikkea... niin vararikkoonhan sitä joutuu pian! Ja epäilen, etten vauvan kanssa jaksa välttämättä touhuta joulua, vaikka se oiski tosi ihanaa. :xmas:
Ei vielä mitään tietoa missä vietetään aatto. Pari viime joulua on menny kotona, kun ollaan sairastuttu sopivasti!

jotakuta himotti hiilihapollinen vesi? terkka sanoi mulle, kun aiemmin oli turvotusta vähän enemmän, että hiilihapolliset juomat turvottaa...! Oon sitte yrittäny olla ilman, mutta vähän hankalaa, kun omistaa tommosen hiilihapotuslaitteenki... mutta mikäs sitä juoda, jos ei turvota! :D

Mies tuli sitte flunssaan ja on nyt pari päivää saikulla. Mullaki ollu kieli toispuoleisesti kipee ja räkää rööreissä, että toivottavasti ei pahemmin tuu mulle! ja toivottavasti möntti ei päätä nyt syntyä, kun mies ei varmaan kipeenä pääse mukaan synnytykseen : /

Hah, ja mulle tuli tänään jo kaks puhelua, että onko lähtö tullu! Ennakoiskohan se jotain? :rolleyes:
 
Myöhäistä iltaa :)

Kirjoittelenpa aikani kuluksi kuulumisia kun antaa tuo rakas pullaseni odottaa itseään.
Tänään siis aamulla oli äippäpoli käynti ja lääkäri totesi paikkojen olevan täysin kypsiä ja laittoi ballongin avustamaan, jotta lähtis käyntiin. Menin sitten kotiin ja parin tunnin aikaa polttelikin selkää aikas paljon ja tultiin takaisin kun ballonki lähti pois. Olinkin sitten 4cm auki ja lääkäri puhkaisi kalvot - lapsivesi meni. Siitä asti sitten odoteltu supistuksia, mutta ei mitään :kieh: ei ole mikään kiire vauvalla. Nyt sitten osastolla odotellaan aamuun ja katsotaan miten jatketaan.... ei vaan meinaa osata käydä nukkumaan vieraassa paikassa yhtään.

Joulusta ollut kovasti puhetta ja täällä myös yksi täysin jouluihminen. Eli tykkään laittaa ja tehdä ja siitä rauhallisuudesta ja perheen yhteisestä olemisesta. Miehen kanssa onkin ollut puhetta että säästää viikon isyyslomaa joulun välipäiviin niin saa siihen kivasti sitten parin viikon loman. Voi rauhassa olla kotona ja kiertää sukulaisia. Päätöstä siitä missä joulu vietetään ei olla vielä tehty, mutta katsotaan. Itse kannattaisin anoppilaa mutta siellä vaan ei tahdo olla tilaa meille kaikille ja yöllä kotiin ajaminen ei nappaa kun matkaa kuitenkin päälle 100km.

Risiini keskustelu menny jotenkin ihan ohi, joten se siitä. Ei kommentoitavaa kuin että turvalliselta ei kuullosta yhtään.

Vyöhyketerapiasta ei omia kokemuksia mutta kaverit kertoneet kyllä hyvin onnistuneita käyntejä samoin kuin akupunktiosta synnytyksen käynnistäjänä. Itsellä voisi olla myös kiinnnostusta joskus kokeilla vyöhyketerapiaa ihan muutenkin ja kenties vauvallekin jos masu vaivaa tulee.

Iloista tulevaa viikonloppua jo valmiiksi

Firesun ja ehkä tulossa oleva pulla tänään poksahti rv37
 
  • Tykkää
Reactions: Tunafish-78
Firesunille jaksamisia täältäkin, toivottavasti on pian vauva sylissä :)

Tänään ollut jonkun verran noita kivuttomia supistuksia. Tai osa kyllä tuntuu jo varsin ikävältä ja vähäistä kipuakin mukana. Etenkin jos hetkenkin on ollut makuulla ja nousee ylös, ei meinaa liikkeelle päästä. Tai pitää hetki vielä siinä sitten istua ja sitten vasta kokonaan ylös nousta. Selkäkivut ei myöskään helpota oloa.
Kovasti tässä sitä synnytystä odottaa, helpottaisi olo ja mikä parasta, saa sen pikkuisen maailmaan. Mutta toivon kyllä että vauva nyt vielä vähän aikaa viihtyisi yksiössään ja kasvaisi. Eihän tässä enää ole kuin reilu viikko ja on jo täysaikainen.

Meilläkin on tuo telakka turvaistuimen lisäksi. Ihan kätevän oloinen, kun ei erikseen niitä vöitä tarvitse köytellä ja kun jalustankin saa isofix-kiinnityksellä suoraan autoon. Omassa autossani ei tosin ole tuota isofixia, kun on sen verran vanhempi auto. Mutta hyvin tuo kaukalo tuntuu pysyvän kiinni siinä vöilläkin kun kokeiltiin. Ja hyvin jää tilaa vielä etupenkkiläisellekin.

Joulusta vielä lisää kommenttia. Mies ei kauheasti välitä mistään koristeista ym. mutta itse haluaisin jotain joulutunnelmaa edes laitella. Jouluvaloja olis vaikka kuin monet, kun vahingossa olen parit vääränlaiset ostanut. Nyt tosin olisi näin omakotitalossa niillekin käyttöä, kun saa esim. johonkin puskaan vaikka sen valoverkon viritettyä. Kattoo nyt jos jaksan sellaisen laittaa, mieheltä tuskin kyselen :D Ja glögiäkin tuli jo ostettua ja kupillinen maistettuakin.
 

Yhteistyössä