Marraskuun masuasukit 2013 *toukokuussa*

Hei kaikille! Vihdoin uskaltaudun minäkin joukkoonne. Ahkerasti olen turinoitanne lueskellut, pahoitteluni heille jotka ovat pois tippuneet :hug: Itselläni kesti tänne ilmottauminen siihen saakka, kun sain nyt tiistaina np ultrassa varmuuden että masussani on oikeasti jotain elävää. Koin helmikuussa varhaisen keskenmenon, jonka jälkeen suoraan taas raskauduin ja ollaan elätty jänniä aikoja. Onneksi ei turhaan. Nyt olen antanut itselleni luvan olla oikeasti raskaana :heart:

Oloista aikasta järkkyä pahoinvointia, joka iltapäivästä ja illasta päätyy pöntön halailuun. En odottele olon hetkeen häipyvän kun aikaisemmissakin raskauksissa sitä kesti n. rv 16-17.

Ajattelin tuonne faboon ilmottautua, mutta täälläkin varmaan käyn kuulumisianne lukemassa :) On kiva lukea iloisista ultrakuulumisista, oloista ja tuntemuksista ja ylipäätään tietää, että on muitakin samassa veneessä ;)

Tuosta synnytyspelosta sen verta, että eihän sille mitään mahda jos se pelottaa ja jännittää. Aikaa kuitenkin vielä siihen koitokseen on, joten meikäläinenkin keskittyy nyt päivässä elämiseen ja alkaa panikoinnin sitten lähempänä h-hetkeä :rolleyes:

Itsestäni sen verta, että perheessämme temmeltää kesällä neljä ja kahdeksan vuotiaat veikkaset ja alta vuoden vanha koira. Niin ja mieskin on tätä arkea pyörittämässä meikäläisen kanssa :heart:

LA 15.11.2013, rakenneultra 28.6 ja synnäristä ei haisuakaan, kun Stadilaisena ei nyt kuulemma saa kauhiasti etukäteen valita, johtuen NKL:ikan rempasta. Sen saa sitten tietää kun supistuksissaan soittelee sairaalaan missä on tilaa....

veikkaset 13+0
 
  • Tykkää
Reactions: *jonesy
Veikkaset vai sanottiin sulle noin synnärin valitsemisesta, mulle taas sanottiin vaan että naistenklinikkaa ei voi valita, eli kättärille oltas menossa niinku viimeks :) Ainoo muutos oli että jos nyt jossain vaiheessä pitää päivystykseen päästä niin viikkojen mukaan katotaan että meneekö kättärille vai naistenklinikalle.

Ja tässä näitä tietoja ni voi mut lisäilläla 8.11./Tanya~/25vee/2. lapsi/kätilöopisto ja rakenneultra 27.6. :) Ja hei facebook ryhmään tahtoisin myös, siellä kun tulee muutenkin joka päivä käytyä!

Meillä turhiaostoksia oli mm. sitteri... Poika on aina ollut niin kova menemään, että eipä se hirveesti siinä viihtynyt. Ainoo millon käytettiin hetken aikaa kun alotettiin soseiden maistelut, niin sitterissä oli helppo syöttää.

Kantoliina ja manduca molemmat ihan huippuja. Kantoliinassa tuli pidettyä ihan pienenä kaikki kauppareissut ja ulkoilutettua koiria. Manducaa taas ollaan käytetty nyt kun poitsu on jo vähän isompi. Hoitopöytä on myös kätevä, alkuun meillä oli kaksi vaipanvaihtopistettä; vessassa alusta pesukoneen päällä ja hoitopöytä makkarissa. Tarpeen mukaan sitten pysty käyttämään kumpaa tahtoi. Nyt ei enää pesukoneen päälle mahduta, mutta reistailevan selän kanssa on helppo vaihtaa vaipat edelleen hoitopöydällä.

Tanya~ 14+0
 
  • Tykkää
Reactions: *jonesy
Tervetuloa joukkoon uudet mammat! :)

4D-ultrassa käytiin esikoisen aikaan Tampereella Koskiklinikalla viikolla 28, ja silloin maksoi kela-korvausten jälkeen vähän reilu 200€. Mukaan sieltä saatiin parikymmentä kuvaa ja DVD, jossa näkyy koko ultraus.. :)

Oireita ei juurikaan tällä hetkellä ole paitsi autossa istuminen on tuskaa kun siellä meinaa laatta lentää, varsinkin kun on vähänkin kuumempi päivä. Jaksamisia kaikille pahoinvoiville ja oireiden kanssa kamppaileville!

Olen innostunut hankkimaan vauvalle jo kaukalon ja pinnasänky tuleekin isältäni + hoitopöytä on jo valmiina esikoisen ajoilta. Vielä täytyy etsiä jostain hyvät vaunut ja sitteri + vaatteita ja muita perus tarvikkeita.. :)

Mirkkeli & Pikkupirpana 12+4 <3
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta naiset :)

Jälleen yksi huonosti nukuttu yö takana. Huomaan, että asioista stressatessa se näkyy heti yöunen laadussa :( Tällä kertaa mielessä pyörii työnhakuun liittyvät "ongelmat". Joku toinenkin aiheesta kirjoitteli hetken aikaa sitten... Mulla siis tilanne se, että mulla on vakkarityö, johon olen ollut aika kypsä jo pari vuotta ja hakenut aktiivisemmin uutta työtä tuolta viime syksystä asti. Haastatteluissakin on käyty, muttaei ole tärpännyt sen suhteen vielä. Nyt tällä viikolla tuli pitkästä aikaa yksi haastattelukutsu ensi viikolle! Enkä nyt yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä.... Työ, joka on tarjolla kiinnostaisi kovasti, mutta mietin että jos/kun tämä möykkynen tästä kasvaa ja tulee aika kertoa raskaudesta muillekin, niin mikä on suhtautuminen uudessa työpaikassa. Ei varmastikaan kovin hyvä :/

Tietty en välttämättä saa koko työtä ja stressaan ihan turhaan, mutta kovasti mietityttää, että kannattaako mennä haastatteluun... Haastattelu olisi ensi perjantaina ja meillä sitä seuraavana maanantaina vasta tuo ultra, joten sekin tietysti vaikuttaa asiaan mitä siellä sitten selviää.... Huoh. Anteeksi aamuavautuminen, mutta kiitollisena otan vastaan vinkkejä mitä te muut tekisitte? :)


*jonesy & möykkynen 11+2
 
Mulle sanottiin keskiviikkona olleessa ultrassa, että Mini painaa 100g ja pituutta lähemmäs 12 cm :) Toki NP-ultrassa oli 5cm paikkeilla tuo koko..

Täällä kans harkittu 3D/4D-ultraa tuonne myöhemmille viikoille :)

Jonesy menisin haastatteluun ja ottaisin paikan vastaan, jos sen saisin. Kyllähän se kertoo sun mielenkiinnosta sitä duunia kohtaan, että oot vaihtamassa vakiduunista siihen. Toki vastassa on varmaan koeaika..

Miramei & Mini 15+4
 
  • Tykkää
Reactions: *jonesy
Kisu3 täällä sama juttu. Aamulla herätessä tissit pikkasen vaan arat joka sekin menee pois aika samantien.. Tällä vkolla näin eli varmaan 3 pv..
Mä aattelin, että eikös ne oireet pitänytkin vähentyä ettei huolta. Ma selviää kun on np-ultra. Mitäs muut on mieltä?
Starhope 12+2
 
Kisu3 ja Starhope: Mulla väheni rintojen aristus jo joskus teilu viikko sitten ja samalla tuntui, et niin myös turvotus. Lääkäri aanoi, et normaalia on et raskauden edetessä noin tapahtuu kun keho tottuu raskushormoniin tjsp.

Mulla tuli eilen ja toissapäivänä verta hieman pönttöön ja paperiin pyyhkiessä kun olin käynyt vessassa pinnistelemässä kakkoshädällä (sori ällötyksestä). Mullahan on ollut ummetusta joten mietin voisko olla yhteydessä siihen. Myös seksiä oli piitkästä aikaa tänä aamuna ja tavara joka valui ulos oli myös veren sekaista. Onko kellään vastaavanlaista kokemusta? Soitin eilen sairaalaankin, mut siellä oli helatorstain takia äippäpoli ja naistentaudit kiinni, joten puhelu ohjattiin synnärille jossa kätilö vastasi. Ei kauhean lohduttava olo tullut, kun kommentti oli lyhykäisyydessään et "voi tarkoittaa jotain keskenmenoon liittyvää tai olla normaalia. Meillä ei oo ketään paikalla, joka voisi ultrata ja jos se on mennäkseen kesken ni sille ei voi mitään. Np-ultrahan sulla on tiistaina." Sanoin, että huolestuttaa vähän kun on keskenmeno taustalla johon kommentti oli et " no sithän sä tiedätkin miten se menee". Kiva, kiitos paljon vastauksesta.
Dopplerilla eilen kuuntelin ja sain sykkeen kuuluviin, eli elossa on pikkuinen onneksi. Keskiviikkona olis ultra, sitä odotellessa.
 
Np-ultra käyty! Pikkuinen touhuili koko ajan kovasti, ojenteli jalkojaan ja käänteli ja väänteli itseään <3 Ultra tehtiin vatsan päältä, edellisissä raskauksissa on tehty alakautta. Pituutta oli 68mm, kaikki näytti normaalilta. Niskaturvotusta oli enemmän kuin toivoin, mittasi 4 eri asennosta 1,3mm, 1,4mm, 1,6mm ja 1,87mm. Lappuihin merkitsi tuon suurimman lukeman. Saa nähdä, mitä seulat tuumaavat. Veriseulassa kävin ultran jälkeen. Netistä bongasin, että nt:n raja-arvo näillä viikoilla (13+1) olisi 2,7mm. Jänskättää kyllä, mitä tuloksia verikokeesta tulee. Mutta näillä tiedoilla saa mummot huomenna multimediaviestinä tiedon lilliputin olemassaolosta :)

Mun pitäis myös päättää, mitä teen laittoman irtisanomisen kanssa. Sain odotusajan palkan, mitä vaadin ja työtodistuksen, jonka asiasisältö ei vastannut totuutta. Samoin kuulin liiton lakimieheltä, mitä p*skaa ex-pomo oli puhelimessa musta sanonut. Kummasti töissä ollessani olivat tyyväisiä työhöni ja nyt en kuulemma osannutkaan tehdä mitään itsenäisesti, työsuhde purettu vain ja ainoastaan huonon työsuorituksen vuoksi ja irtisanomisesta kuulemma sovittu 2 viikkoa aiemmin ennenkuin työsuhde purettiin. Miten ihmeessä joku viitsii keksii päästään tällaista? Tajusi vissiin, mihin suohon on itsensä ajanut. Kyllä kiehuttaa!

Ultraan vielä La muuttui 17.11., tämän voisi päivittää etusivulle. Oikea la olisi 14.11, mutta neuvolan 17.11 päivää ei muutettu enää.

Mukavaa viikonloppua!

Siiri ja lilliputti 12+6 (13+2)
 
Viimeksi muokattu:
Lauantaita kaikille! :wave:

Tääl kerätään energiaa uunin pesuun että sais tehtyä ruokaa :D

Hempukkainen oisin ehottanu peräpukamia, mut jos seksin jälkeen tulee nii ei varmaan kyse ihan siit! Toivotaan ettei mitään hälyyttävää! Ihottavaa kohtelua kyl synnäriltä.

siiri uskon että kiehuu! Nyt vaan lähettelen hermoja sulle.. Pistää kyl ketuttaan toisen puollesta tuommonen meno!

Pakko kai siihen uuniin on koskea, alkaa oleen jo nälkäkin :D

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 15+1
 
Nyt vasta kirjottelee uuteen pinoo, kiitoksia uudesta pinosta!

14+5 :heart: Aikaa on taas kulunut :) Ihanaa kun viikkoja on kerääntynyt, tällä viikolla pahaolo otti vallan maanantaina olin vuoteen oma ja ravasin oksentamassa. Tiistaina olo oli niin huono että päivystykseen lähdin. Siellä laitettiin tippa ja kohennettii oloa. Kuitenkin keskiviikko aamuna verta tihkutti pelästyin hurjasti koska näin on ennenkin käynyt :( Eikun vuodelepoon. Eilen päästivät kotiin ja nyt lähinnä sängyllä makoillessa tärkeintä MURU ON KYYDISSÄ :heart:
Hematooma se taitaa olla kuulemma, oli vähän hankalaa kommunikointia lääkärin kanssa. Mulla ei ole koko-ajan vuotoa satunnaisesti voi tihrutella.
Eihän ne huonot uutiset voi loppua mutta jos sitten iloisempiin!
Talon ostoa miehen kanssa on ollut nyt aikaa selailla, ensi viikolla olisi monta kiinnostavaa näyttöä jos vaan tästä olo kohenee. Omakotitaloa Turun ympäryskunnista ollaan kateltu. Toine vaihtoehto on tontin hommaaminen ja paketti talo. Mutta ehkä näyttöjen jälkeen tietää tarkemmin.

Oi tuota ilmaa ulkona, on se vaan helpompaa ettei tarvitse pukea lapselle paljoa vaatteita :)

Ultra 16.5, Neuvola 27.5

Pinja ja Mursku 14+5

Oli omaa napaa :(
Aurinkoista viikonloppua!!
 
Terve!

Pikaisesti Hempukkaiselle kommentoimaan. Mulla kävi edellisessä raskaudessa niin, että oltiin harrastettu miehen kanssa seksiä ja seuraavana päivänä oli ultra (rakenne muistaakseni) ja aamulla vessassa käydessä verta tuli sen verti, että meinasin saada sydänhalvauksen.

Noh selvisi sitten ultran jälkeen (kun kävin lääkärillä), että mulla on tulehdus joku floora tsydeemi ja sen vuoksi limakalvot herkät ja saattaa aiheuttaa sen, että seksi hiertää niitä rikki. Voit kuitenkin arvata, että mun seksihalut (ne vähäiset mitä oli) kuoli siihen paikkaan kokonaan :D

Toivotaan, että on vaaratonta vuotoa ja loppuu!

).( ei ihmeempiä, äitienpäiväkakun vääntöä ja matsin katselua. Eilen koko koossa olevan perheen voimin kauhisteltiin mun mahaa ja sen kokoa :/ Kaiken lisäksi, ukko osti epähuomiossa itselleen naisten verkkarit (älkää kysykö kuinka se on mahdollista) ja lahjoitti ne mulle. Housujen koko oli 42 ja ne PYSYIVÄT PÄÄLLÄ! Voi jönsses..lohduttauduin sillä, että mulla menee noi 34 koon housut päälle kuitenkin, vaikka nappeja ei kiinni saakkaan :D No nyt mulla on tollaset kotilökärit, joihin mahtuu isompikin maha ;)

Joosukka & Joku 11+3
 
  • Tykkää
Reactions: *jonesy ja luna_82
Np-ultra käyty ja kaikki hyvin! Tosi paljon jännitti, varsinkin kun mies oli työmatkalla eikä päässyt mukaan. Ultraaja oli sama kuin kolmannen lapsen odotuksessa, oli tosi mukava ja jännityskin helpotti. Kova oli meno masussa, oli ihana nähdä pieni nenän pää ja sormet. Jalat vauva piti ristissä, mutta potki koko ajan.

Ovatko kaikki jo kertoneet raskaudestaan muille? Me ei olla vielä, ja mietittiin että joko lapsille kerrottaisiin.. Oma äitini tietää ja paras kaverini. Anopille ei huvittaisi lainaankaan kertoa, kun ei sieltä ennenkään ole onnitteluja tullut.

Ai niin, mullakin laskettu aika muuttui. Vanha oli 11.11 mutta nyt 17.11 ,sen voisi muuttaa.
 
Hempukkainen toivotaan että kyseessä ei olisi mitään vakavaa... Mulla itsellä oli kolmannessa raskaudessa viidennellä kuulla sellainen tilanne, että kesken leffahetken sohvalla löhötessä tuli tunne et menkat alko hulahtamalla... Ja kun vessaan menin vuosin todella pahasti... Kuukautis suoja oli läpi siinä hetkessä kun nousin seisomaan vessasta... Neuvolaan kun soitin niin sanoi että tule niin hän katsoo tilanteen mutta soittikin perään että hän laittoi lähetteen sairaalaan ja sinnepä siis... Siinä tunnin ajomatkan aikana kerkesi miettiä kaikki mahdolliset ja mahdottomat... Se kun päivystyksen kätilölle pääsin niin sen ensi reagtio oli et kyl tää kesken on ei täs muuta oo, mut päätti kuitenkin ultrata... Mä siin itkua tihrustin ko alko ultraamaan ja itku loppu siihen kun kätilö oli lentää takapuolellaan ja rääkäs kovaan ääneen et ei herran jumala kyllä tää kaveri elossa on ja erittäin terhakkana... No se siin aikansa tutkiessaan huomas että istukka oli vähän revennyt seinämästään ja se sieltä vuoti... Ja niin kauan se vuoti kun sitä ns. vanhaa verta siinä oli... Mutta voin sanoa että ikinä en ole niin paljoa pelännyt...

tillinäiti Me ei olla kerrottu raskaudesta vielä muille kun parille ystävälle, mun äidille, mun toiselle siskolle, mun pomolle ja esikoiselle... Muillekin lapsille pitäs kyllä pikku hiljaa kertoa, mut niiden kielet kun on aikas lavertelevaa sorttia niin vähän jänskättää kertoo ihan sillä kun tarkoitus olisi että kovin monelle ei kerrota jos eivät itse suoraan kysy ;)

Mutta nyt syömään tai ainakin yrittämään... Meinaa olla vähän toi ruokahalu hukassa, nälkä on mut mitään ei tee mieli :/

Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille.

Anskuli&Papu 14+5
 
Minulla on rinnat kanssa alkanu asettumaan, aamuisin aristaa ja illalla kun ottaa rintaliivit pois ja välillä sillai kihelmöi ja kuumottaa. Ja on ne jo pienentyny vähän, mutta se jännä "kovuus" on tallella ja painon tunne.

Muutenkin oireet alkaa vähenemään, väsymystä on vaan sillointällöin niin paljon ettei ilman päikkäreitä selviä.

Nyt on huippaaminen tullu kehiin oikein kunnolla, taitaa paineet olla vähän pielessä. :D

Poppari ja Alien 13+5 :heart:
 
PinskuPinsku toivotaan et taloesittelyissä löytyis mieluinen :) Ite sain kyl semmosen ahaa elämyksen tästä talosta, näytössä käydessä tiesin jo mihin jauhot ja sokerit tulee kaappiin :D Onneks saatiin tämä!

tillinäiti meil sukutietää ja pari kaveria, ei me enään salailla jos puheeks tulee.

Mul on vasta tissit nyt kipeet, tai pikemminkin nännit! Kun niit koskee, tuntuu ihan kun santapaperilla hinkkais ihon rikki.

Mulla meni eilen selkä :kieh: Sohvalla makoillessa tuntu pikkasen alaselän kipua, nousin ylös ja oli ihan ok, sit menin peseen sen hellan ja jouduin soittaan miehelle "tuu nostaan mut lattialta". Mul on tehny saman viimeks kun poika oli 4kk vanha. Ei auta kun nyt venytellä ja koittaa rentouttaa, mut tänään ois n. 100km autossa istumista tiedossa, saa nähä pystynkö lähtee :headwall:

Mutta hyvää äitienpäivää kaikkille äideille ja tuleville äideille :)

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 15+2
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Täällä on 12 viikkoa täynnä! Aika on mennyt nopeasti! Keskiviikkona on np-ultra!

Huonoa oloa on edelleen päivittäin ja helposti huimaa ja hengästyttää jos reippaasti liikkuu. Maha kasvaa tasaisesti, vielä ei oo sellainen kiinteä vauvamaha, sitä odottelen :) Eilen illalla nukkumaan mennessä tuntui että joku huojui mahassa, tunnetta kesti hetken ja sitte loppui, liekö ollut meidän kyytiläinen? :)
Ummettaa välillä tylsästi. Pitää kai alkaa päivittäin syömään aina yksi luumupiltti. Mulla on kauhee kammo pukamista joten haluan pitää mahan toimivana.

Täytyy kai alkaa tehdä aamuhommia, lähdetään aurinkoisen aamu päivän ja äitienpäivän kunniaksi ostaan kesän ekat irtojätskit ja iltapäivällä aateltiin käydä Tivolissa kun se on kaupungissa :)

Susimieli ja Kuopus 12+0
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82 ja murri76
Kerrottu on läheisille ystäville sekä molempien vanhemmille ja sisaruksille. Esimiehelle ja lähimmille työkavereille ajattelin kertoa ensi viikolla ja isovanhemmilleni tänään. Muista, kuten vähemmän läheisistä kavereista, en tiedä. Voi olla, etten esim. Facebookiin laita raskaudesta mitään vielä vähään aikaan ja varmaankin rajoitan uutisen näkyvyyttä sittenkin, jos laitan, koska kavereita on kertynyt sinne aika paljon ja osa on vain puolituttuja. Se on tässä tullut huomattua, että vaikka kuinka kertoisi vain luotettaville ihmisille, niin kyllä raskausuutisella on taipumus levitä. Esim. miehen mummo on jo kuullut asiasta, vaikkei hänelle ole kerrottu.

Mahan toimintaan auttaa mulla se, että syö säännöllisesti usein pieniä annoksia ja paljon kuitua :) Eipä se silti samalla tavalla toimi kuin ennen raskautta, mutta se kuuluu kai asiaan.

Mulla loppui rintojen aristus jo joskus viikolla 6. Nyt rinnat ovat lähinnä kasvaneet pikku hiljaa ja nännit ovat vähän kosketusarat.

siiri35: Todella inhottava tilanne sinulla. Onko sinulla "mustaa valkoisella" siitä, että esimiehesi tiesi raskaudestasi ennen kuin irtisanoi? Toivottavasti juttu päättyy hyvin.


Anna_bella 12+0
 
Viimeksi muokattu:
Hempukkainen kiitos - en tiennytkään että oireet vähenee kun kroppa alkaa tottua hormoneihin. Ja tosiaan joku jo mainitsikin, että nännit on tosi arat; samoin täällä..auts. Huomaa kun ottaa pois/laittaa rintsikoita..joutuu varovaisesti tekemään. Ummetushan myös näköjään on ja pysyy..ei kiva. Tuntuu että ihan turvoksissa ja voi sitä autuutta (anteeksi) kun useamman päivän päästä tapahtuu jotain.

omaa napaa Huomenna np-ultra!!!! jännittää toooosi paljon, kuin myös miestä. Viimeksi kun tuli huonoja uutisia (kkm). Kuitenkin luottavaisin mielin huomenna mutta pyörii silti mielessä koko ajan - entäs jos..jne..
Onneksi tänään on niin paljon tekemistä (mummolavierailut ja äippä) ettei pelkästään huomista mieti.
Olisi ollut kiva kun tänään olis voinut kertoa mummoille - mutta ei viitsi kun huomenna vasta saa ite tietää missä mennään (sen verran varovainen)

OIKEIN HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!! :flower:
Toivon mukaan saan ite viettää äitienpäivää ens vuonna :heart:
 
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!

Meillä mies edelleen reissulla, mutta lapset olivat yhdessä laittaneet kakun ja sain ihania itsetehtyjä lahjoja. Nuorimmaisen lahjat oli aika mielenkiintoisia :)

Me nyt kuitenkin kerrottiin eilen lapsille. Vähän jännitti miten esikoinen suhtautuu (on aikaisemmin sanonut että meille ei sitten tule enemmän lapsia..) mutta kaikki lapset olivat tosi innoissaan! Ihanaa! Vauvalle kovasti jutellaan ja masua pussaillaan.

Anskuli kirjoittikin että lapset ovat kovia kertomaan eteenpäin. Me sovittiin että pidetään vielä vähän aikaa omana salaisuutena, mutta kyllä vissiin kohta kaikki tietää, eipä nuo meidänkään mitään osaa pitää omana tietonaan.
 
  • Tykkää
Reactions: hensq ja murri76
Heips! Ja Oikein Ihanaa Äitienpäivää kaikille! :flower::heart:

Onnittelut ultrakuulumisista! :)

Saa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Mies oli aamuvuorossa, ja toiveekkaana odotan valkovuokko-kimppua...:) Kittana jo muistikin äippää, ylivuoto pinnarissa. Jee! ;)
Ilmeisesti miehen isovanhemmille tarkoitus kertoa raskaudesta tänään. Itselläni isovanhempia ei enää ole. :(

Mulla tisuja särkee ja kuumottaa. Joutuukohan sitä lähtemään liiviostoksille vielä? Mulla viimeiksi kasvoi vain yhdellä kuppikoolla, saas nähä. :)

Ensi viikolla vielä Kittanan 2,5v-neuvola, ja yhdet hautajaiset, ennen miehen kesäloman alkua. Sitten olenkin kuukauden pois kuvioista.


murri76 15+1
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille...oleville ja tuleville :heart: :heart: :heart:

Mä kokeilin äitienpäivän kunniaksi dopplerilla ääniä...nyt siis viikkoja 11+3...ja viiden minutin etsinnän jälkeen ei mitään ei niin yhtään mitään :|

Kertokaas te joilla doppleri myös on että millä viiikoilla ootte aijemmin saaneet äänet kuulumaan?? ja kuuluuko jo nyt tässä raskaudessa??

Mulla viime syksyn keskeytetyssä raskaudessa kuului ekan kerran äänet jo viikolla 10 neuvolassa ja sain muistaakseni itse ne jo aijemmin kuuluviin...ja istukka oli edessä...nyt ei millään...kait se vissiin ihan normaalia on että poikkeaa aikaisemmista odotuksista..ja hoikkakaan en oo eli vaimentavaa lihasta on tossa vauvan ja ihon välissä ;)

Mitään vuotoja ei oo ja jonkin sortin oireita aina silloin tällöin...muuten en oikeastaan tiedä olevani raskaana...mitään vihlaisuja tai repäisykipuja ei oo...mut nyt kun kävin VU:ssa sanoi ultraava lääkäri et mulla on tosi iso kohtu...en tiä johtuuko sekin siitä että vasta kulunut niin vähän aikaa edellisestä odotuksesta : /

Mut ehkä pitäis vaan olla rauhallisin mielin ja luottaa siihen et pari viikkoa sit sikiö mulle heilutteli eli on vaan piilossa hyvin =)
 
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja odottaville! Sain aamupalan vuoteeseen, paljon pusuja ja haleja lapsilta sekä ihania itsetehtyjä kortteja <3

Pilvilinna: mulla ei edellisessä raskaudessa kuulunut sydänääniä neuvolassa viikolla 10+. Kaikki kuitenkin ok. Jopa loppuraskaudessa rv 30-> ei terkka saanut sydänääniä kuulumaan, kun poitsu meni koko ajan karkuun ja potki anturia vastalauseena koko toimenpiteelle :D Toivottavasti teidänkin pikkuisella kaikki hyvin, ihan normaalia ainakin on, ettei äänet kuulu noilla viikoilla.

Anna_bella: mistään tuohon työhön liittyvästä ei ole kirjallista tietoa... Sen vuoksi en ollut irtisanonut itseäni vielä toisesta työstäni, josta olin siis talven lomautettuna. Kovin oli uusi työnantaja huolissaan, että kai viihdyn heillä ja enhän vain ole lopettamassa, kunnes kerroin raskaudestani. Siitä kertomisesta eteenpäin ei sitten tarvinutkaan enää tulla töihin. Tilanne oli kuulemma heidän kannalta kestämätön ja puolikin vuotta pois töistä olisi liikaa... Mua opastanut eläkeläistäti tietää asianlaidan, ei ollut kuulemassa palaveriä, mutta pomo kertoi asian hänelle seuraavalla viikolla. Mutta jos kova paikka tulee eteen, niin kumpaakohan kohtaan on lojaali: työnantajaa jonka tuntenut 10 vuotta vai mua kohtaan, tunnettu 3kk...

Siiri 13+0
 
Huomenna koittaa se minunkin np-ultra. Vihdoin! Kovasti jännittää! :) Onneksi tänään on ollut touhua, joten ei ehdi kokoaikaa pyöritellä tulevaa mielessä.

Aamu alkoi miehen tekemällä aamupalalla. Poika oli hauska, kun isäntä kantoi sitä sylissään makkariin, niin aloitti kauhean huudon, luuli ilmeisesti että nyt mennään uudestaan nukkumaan. Siinä sitten sängyn laidalla sai oikein kunnon kiukkukohtauksen, ja heitti piirtämänsä kortin lattialle. :D
Puolenpäivän aikaan käytiin mun porukoiden kanssa syömässä ja sen jälkeen anoppia moikkaamassa. Kohta sais varmaan lähteä käymään mun mummoloissa niin sitten olisi vierailut tälle päivää tehty.

Mulla ei ole ollut juurikaan oireita enää 10.raskausviikon jälkeen. Vähän saattaa repeillä kun istualta nousee pystyyn, mutta ei ole mitään sellaisia kokoaikaisia jomotuksia enää.

Huomista innolla odotellen
hensq & pipana 13+0 (13+4)
 

Yhteistyössä