Marraskuun masuasukit 2013 *huhtikuussa*

Onnea taas hyviä ultrakuulumisia saaneille ja tervetuloa uusille!

Kyllä on tämä töissä istuminen tosiaan välillä vaativaa, kun selkää kolottaa ja mahan takia kaikki housut kiristävät jo nyt.. Satulatuolia olen tähän asti käyttänyt, nyt tekisi mieli sellaista mukavampaa tuolia, jossa voi olla löhöävämmässä asennossa, mutta voi olla, että siitä selkä alkaisi vihoitella vielä enemmän.

Stressistä - sitä olen minäkin miettinyt, miten paljon siitä on haittaa vauvalle. Olen luonteeltani aika vastuuntuntoinen ja huolehtiva - en pessimisti tai murehtija, mutta en pysty myöskään elämään ns. vain hetkessä tai ottamaan aina rennosti. Mieheni pystyy, kadehdin häntä :D Siitä lähden, että pidän vauvasta jo nyt raskausaikana niin hyvän huolen kuin pystyn näillä eväillä, mitä mulle on annettu. Ruokavaliosta pidän tarkan huolen ja olen karsinut pois monia turhia stressinaiheuttajia elämästä. Osaan helpommin sanoa ei ja tehdä niitä juttuja, mitä oikeasti haluan.

Sikiöseulontoihin kyllä osallistutaan. Ensimmäinen raskaus, niin aiempaa kokemusta ei niistä ole. Kai meillä on ajatuksena, että haluamme tietää mahdollisista poikkeavuuksista.

Muillekin tiedoksi: Kylläpä oli helpottavaa lukea tämä tutkimus, jonka mukaan pelkkä tiputteluvuoto, johon ei liity kipua, ei lisää keskenmenoriskiä juurikaan! Ainoastaan runsas vuoto ja kivut antavat aihetta huoleen. Linkki: Association Between First-Trimester Vaginal Bleeding and Miscarriage
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Ainakin niiden punaisen burana kapseleiden lappusessa on että buranan käyttö vaikuttaa hedelmöittymiseen. Mutta haittavaikutus loppuu heti kun tuotteen käytön lopettaa. Samallai netissä jonkun verkkoapteekin tavan buranan tuote selosteessa oli sama teksti.
 
Mun maalaisjärki kyllä sanoo, että tulehduskipulääkkeitä vältetään viimeiseen asti:
Tulehduskipulääkkeet altistavat keskenmenolle | Terve.fi

ja: "Lääkehoidossa erityisesti raskauden 12 ensimmäistä viikkoa ovat ratkaisevia, sillä niiden aikana tapahtuu sikiön elinten kehitys."

"Epämuodostumien lisäksi lääkehaitta voi ilmetä keskenmenona, sikiökuolemana, kasvun häiriintymisenä tai myöhemmin esiin tulevina ongelmina (oppimisvaikeudet, syöpäriskin kasvu)."

"Särkylääkkeet
Minkään kipulääkkeen käyttö ei ole suositeltavaa raskauden aikana, mutta aina ei lääkehoitoa voida välttää. Turvallisin lääke ohjeiden mukaisilla annoksilla on parasetamoli. Tulehduskipulääkkeet, kuten asetyylisalisyylihappo, ibuprofeeni ja ketoprofeeni, saattavat vaikuttaa haitallisesti sikiön verenkiertojärjestelmään erityisesti raskauden viimeisen kolmanneksen aikana ja hankaloittaa synnytystä. On myös huomattava, että useimmat flunssalääkkeet sisältävät tulehduskipulääkettä, jolloin niitä tulee välttää."
Lääkkeet ja raskaus | Terve.fi

"Parasetamoli, joka on tulehduskipulääke, soveltuu myös raskauden aikana. Näihin tulehduskipulääkkeisiin kuuluu esimerkiksi yleisesti käytetty Panadol. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tulehduskipulääkkeiden käyttö usein ja suurina annoksina voi aiheuttaa muutoksia vauvan sydämen verenkierrossa."
Voiko raskausaikana käyttää lääkkeitä? - Kookas News
 
Mä niin kehuin aamulla etten osta mammavaatteita ennen ultraa :whistle: Eksyin fb kirpparille ja löysin mulle toivottavasti sopivat (harvinaista) farkut jossa on iso resori ja hintakin oli parempi kun hyvä.. Näin kauan siis maltoin :LOL: Viimeks tilautin ranskasta 60e housut itelle, ne oli aivan ihanat ja käytin niitä raskauden jälkeenkin kun röllykkä oli viel ja omat housut ei mahtunu. Haluan kyl samat housut nytkin jos farkut osottautuu huonoks, uskon etten tarvi kun yhet "paremmat" housut ja muuten mennään lökäreillä.

Jahas, nyt lähen ulos hakkaan jäitä! Muuten ei oo pihalla jäätä missään, mutta kuistin etusta on peilijäällä.. En ymmärrä miten kaikki on just siihen pakkautunut!

Niin ja me päätettiin ettei osteta uusia yhdistelmiä, vaan pestään edelliset :D Ostetaan sit rattaat johon saa sen kaukalon napattua kii, ajattelin et vois olla kätevä jos koko perheen kanssa mennään kauppaan ja isompi on ostoskärryissä, ei tarvis toisia ottaa. Meillähän siis poika istuu armeijaan asti ostoskärryissä :D Paljon helpommalla päästään! Niin ja ne rattaat menee sit pojalla, jos sitä alkaa vauvattaan kun vauva tulee. Kaksosten rattaatkin saadaan ilmaseks, voishan niitkin miettiä. Mut istuuko enään 4v rattaissa?
 
Tuolla puhuttiin miehistä aikaisemmin. Minun ongelmani on päinvastainen. Mies nimenomaan haluaa osallistua välillä tuntuu puheiden perusteella että liikaakin :D Höpöttää miten lapsi kasvatetaan, miten se hoidetaan ja sosiaalistetaan. Käyttäytyy kuin mikäkin alan professori ja kun sanon oman mielipiteeni väliin niin se ei ole minkään arvoinen. Päinvastoin, aivan kuin olisin väärässä joka asiassa.
Tottakai jokaisella on omat juttunsa mitkä haluaa lapselleen mutta kyse on MEIDÄN lapsesta. Eikö silloin pitäisi ottaa molempien mielipiteet huomioon???? :D
Esim. Lapsi sanoo ettei tykkää ruoasta;
A: ruoka otetaan pois ja annetaan ruokaa vasta seuraavalla ruokailuajalla eikä välipaloja.
B: lasta istutetaan ruoan edessä niin kauan kuin se on syöty.

Molemmat kai toimii mut siis pointtina nimenomaan ettei mua kuunnella yhtään.. huoh -.-
Vaavi ei vielä lähelläkään maailmaan ja silti hurjat keskustelut kasvatuksesta :p

ötökkä 7+1
 
miramei Miksi kaikkiin asioihin pitää hyökätä vastaan? Kaiken maailman nettistä kopioitujen tekstien kanssa? Jos toisten mielipiteet ei sinua miellytä niin niistä nousee kaahee haloo. Eikö ole ollut puhe että jokainen saa sanoa mielipiteensä? On sellainen käsitys tullut että saa sanoa jos se miellyttää myös muita, jos ei niin sillon on parempi jättää sanomatta. Ehkä kuitenkin jo nyt tässä kolmannessa raskaudessa tiedän mitään teen ja nuo sikiökuolemien ja keskenmeno peloke jutut voit työntää ihan minne tykkeet.

Alkaa tosissaan tuntumaan että tämä ryhmä ei minua vartan ole kun saa miettiä koko ajan sanomisiaan. Ei yhtään saa olla oma itsensä.
 
Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista! :)

Tänään oli sitten ensimmäinen äitiysneuvolani koskaan! Etukäteen kyllä jännittikin vaikka ei siä sit mitään kummempaa ollu :) vähän oli kyllä pettymys ettei sydänääniä ees koitettu kuunnella. Eihän mulla paljoo viikkoja oo mut ois se silti kiva ollu ees koittaa ku hoikkakin oon. Tuntuu niin pitkältä ajalta oottaa kuun loppuun asti et saa jonkinlaisia elonmerkkejä pikkusesta kun ei oo tullu varhaisultrasakaan käytyä. Ehkä pian laitan dopplerin vaa tilauksee :D

Saa päivittää np ultra 29.4 ja nl 3.5

Onkos täälä muuten muillakin blogeja kun niitä tosiaan on aina mukava lukee? :)

Pikkuinen masusa 8+1
 
Viirup ajattelin vain, että kaikki muut eivät ehkä halua altistaa vauvvaansa samalla tavalla. Jos hyvä tuuri on käynyt kahdesti, ei tarkoita, että se seuraisi jatkossakin. Sitä paitsi tuo on TUTKIMUSTULOS, joka tukee mielipidettä. Jokainen saa toki valita mitä lääkkeitä syö ja voi vaikka tupakoida raskaana ollessa jos haluaa (valitettavasti) ja vaikka edellinen lapsi ois terve tupakoinnista huolimatta, niin se seuraava ei välttämättä ole.
Senkun sanot, mitä mielesi tekevi, mutta niitä ei pidä tosiasiana esittää.
 
Viimeksi muokattu:
Rauhotutaanpas taas, Jooko?

Aadaz, kunhan se lapsukainen syntyy, niin luulen, että miehesi on enemmänkin kuin valmis kompromisseihin. Totta kai innoissaan nyt " kasvattamassa". Todellisuus kyllä iskee, kuin metrin leka. ;) Ja esimerkistäsi, mä valitsen vaihtoehdon A. :)
 
Viimeksi muokattu:
Joo nyt kannattais taas rauhottuu :D mut Miramei noita tutkimuksia on ihan kauheen paljon niinkuin itsekin tiedät. Jos noudattaisi kaikkia tutkismustuloksia, niin makaisit paikallasi koko 9kk hengittäen puhdasta happea. Mutta edes se ei takaa sitä että saa tarveen lapsen! Saahan narkkaritkin ihan terveitä lapsia, ja ihminen joka elää kunnioittaen terveellisiä ruokatapoja ei polta, ei käytä alkoholia voi saada lukuisia keskenmenoja.. eli siis, liika kyttääminen kaikesta ei todellakaan ole hyvästä. Jos sie tykkäät kulkea ilman meikkiä, et värjä hiuksiasi, et polta tupakkaa, juo alkoholia, valvo myöhään, syö epäterveellisesti, niin ne jotka tota tekee ei varmasti ole yhtään sen huonompia äitejä kuin sinä<3 ja mistä tää nyt lähti, niin siis mulle on tällähetkellä tärkeämpää pitää toi jo syntynyt lapsi hengissä, jos se tarkoittaa yhtä buranaa sillointällöin migreeniin niin niin se vaan on. mies tekee 08-20 työvuoroja ja oon ihan yksin, ilman mitään tukijoukkoja. jos se 1 burana nyt aiheuttaa mulle keskenmenon niin sitten sitä lasta ei meille ole tarkoitettu. PISTE!
 
wavee ja poppari ei mulla ainakaan esikoisesta ultrattu alakautta, vaihtelee vissiin missä tehdään.

miramei ja viiruP iisisti nyt. Viiru on itse vastuussa omista lääkkeiden syömisistään, en mäkään kannusta ketään syömään raskausaikana yhtään lääkettä jota ilman selviää, mutta ei tästä kannata alkaa tapella.

viisaudenhampaan poisto ois eessä 11.4, pitää varmaan soitella hammaslääkäriin että mitä sen kanssa tehdään. En halua syödä särkylääkkeitä raskaana ollessa, ja ilman ei kai ton jälkeen pärjää. Pitää kysyä jos voi siirtää.

väsymys on aika kovaa.. Esikoinen on ollut kipeänä ja täytyy tunnustaa että pojan nukkuessa 4 tunnin päiväunia, tämä äiti köllötti tyytyväisenä vieressä :D

ultraa odotan jo kovasti, on vasta 9+2 viikolla eli about kolmen viikon päästä.
Jotenkin epäuskoinen olo raskaudesta, että haluan kovasti nähdä "todisteet". :)
Mies tulee mukaan ultraan. Esikoisen aikaan oli lähes kaikki neuvolatkin mukana, nyt on varmaan vaan ultrat kun saa olla sit esikoisen kaa. Eipä noi neuvolakäynnit niin itseäkään enää tälläin toka kierroksella innosta kauheesti.

ällötysolo vaivaa, kahvia en oo pariin päivään juonut ja ei tee oikein mitään mieli. Silti on koko ajan nälkä ja nälästä tulee huono-olo... Mustikka mehukeitto ja tavalliset viilit uppoo. Seuraavat pari-kolme viikkoa tää kuvotus on varmaan huipussaan.. Tai mistä minä tiedän, pahempaa tää on kuin esikoisesta niin ehkä tää kestää kans kauemmin?

Susimieli ja kuopus 6+3
 
Miramei voi jättää mun jutut lukematta kokonaan niin teen saman sulle. Vituttaa suoraan sanottuna kun tuntuu että se mikä sinulle ei käy on väärin. Kahtelet toisten kommentteja nokan vartta pitkin. Eiköhän tämä ollut nyt tässä.
 
HEI! Iisisti nyt!!!

Mitäs jos kukaan ei enää kommentoisi toisten kirjoituksia jos niissä ei ole kysytty mitään vaikkapa? Tuskin täällä on tyhmiä ihmisiä jotka eivät kysy sitten suoraan jos joku mietityttää vakavasti. Foorumi juttuja tuskin kannattaa muutenkaan uskoa missään tapauksessa. Suoraan soitto neuvolan tätille niin asiat ratkeavat :)

Ollaanhan kaikki erilaisia! :)

Niin ja vielä lisäyksenä että juuri ne faktat pitää kuulla jostain muualta kuin täältä.
 
Viimeksi muokattu:
Wavee ja Susimieli; neuvola täti sano että np ultra tehdään täällä vatsapeitteiden päältä, niinku mulle on useimmat sanonukin. :) Ei tuo alakautta ultraaminen kyl miltään mukavalta tuntunut, että ihan mielissäni olen jos ei tartte uudestaan kokea. :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Aadaz
Jokainen on omalle lapselleen se paras äiti, jokainen meistä tekee ihan itse omat päätökset, ja niin kuin jo sanottua niin tutkimustuloksia löytyy jos johonkin lähtöön. Minulla ainakin on täysin terve lapsi, otin buranaa, käytin nenäsuihketta, söin strepsilsejä, söin maksalaatikkoa, otin lasin tai kaksi siideriä, ja imetinkin vaan kolme kuukautta, koska mielestäni imettäminen on ihan perseestä! ja hyvin kasvaa, ja ongelmia ei ole ollut. Vaikka olisin oppikirjojen mukaan elänyt raskausajan, niin se ei takaa minulle sen enempää tervettä lasta kuin sairasta lasta, kyllä tää elämä on arvoitus.

Ihania ultrakuulumisia on taas tullut=)

Aadaz kyllä se miehesi siitä' rauhoittuu ja löytyy se kultainen keskitie.

Näkeekö muut paljon unia? Mä näen nykyään jatkuvasti... ja melkeinpä aina seksiunia (siitä puhe mistä puute....).

Tampereella np- ultra tehdään ainakin alakautta. Ja verikokeista joku kyseli, niin täällä ainakin menee viikko kun saa tulokset ja täällä ne tulokset otetaan mukaan ultraan niin saavat sen riskiluvun lasketttua heti.

Nuppusein 9+0
 
argh - kirjotin pitkän pätkän ja eikös mennyt jumiin ja kaikki hävisi..

mulla vu oli tasan vko sitten jossa kaveri oli LA menkoista laskettuna liian pieni..jonka vuoksi ens ma on uudelleen vu..mutta kun ei millään malttaisi sinne asti kuulla hyviä tai huonoja uutisia ja kärsivällisyys ei muutenkaan kuulu mun hyveisiin :kieh:

mä heitän vähän löylyä.. eli kun särkylääkekeskustelusta päästy niin aasian matkaa tulossa lähiaikoina ja huomasin että listalla inkivääri on kiellettyjen kohdalla ja jossain toisessa taas ei..eli mitenköhän mahtaa olla? kommentteja?

ViiruP burgeri majoneesilla? oliko toi vitsi vai onko majoneesi jotenkin mustalla listalla..

joo, taidan mennä ite ihan maalaisjärjellä..tieten tahtoen tietenkään mitään syö, mutta järki mukana..
 
Ite en oo nuita listoja lueskellu että mittee nyt ei saa syödä ja mittee ei. Joku oil siitä kirjottanu että ei sais syödä kun siinä on raakaa kanamunaa ja ei tiedä miten kauan se majoneesi on ollu auki ja jotain... Joku varmaan löytää siitäkin tutkimus tuloksia?

Mutta oon syöny ja tuun syömään jatkossakin. :)
 
Starhope, tuo majoneesi, no sisältää raakaa kananmunaa, joissa saattaa olla salmonella-riski. Mutta ilmeisesti kotimainen tuotanto niin hyvin syynissä, että ei pitäisi olla riskiä.

Ainakin mun yksi mielitekoni viime raskaudessa oli metvurstipatonki, jossa oli railakkaasti majoneesia. :) Kotimaisen firman. Ja terve tyllerö tossa ihmettelee pleikkaria. :)

Ja siis nuohan joka tapauksessa on suosituksia. Siis, parempi varoittaa kaikesta mahdollisesta, kuin olla varoittamatta. Tyyliin jenkkilässähän mikron käyttöohjeissa lukee, älä kuivaa kissaa mikrossa.
 
Viimeksi muokattu:
Ja Nuppusein osuit asian ytimeen. :)

Josko annettaisiin tämän asian olla. Me ollaan erilaisia, ja hyvä niin. Mitä olen lueskellut, niin kaikki täällä omaavat sen maalaisjärjen. Ja kaikki tekee niin kuin parhaaksi näkee. :)

Mie rupean kohta ruuanlaittoon, ja toivotan kaikille Mammoille hyvää illanjatkoa, ja hyvää yötä.
Parempi päivä huomenna. :)
 
Viimeksi muokattu:
"Listeriabakteereita tuntuu netin mukaan kuhisevan kaikkialla, vaikka listerioosiin sairastuu Suomessa vuosittain 20 - 50 henkilöä." Tämä on niin totta. Mä yritän aina vedota tähän listeria-asiassa.

Mutta edelleenkin jokainen tekee omat ratkaisunsa. Se neuvolaan tai lääkärille soittaminen kovissa kivuissa on huomattavasti parempi vaihtoehto kysyä täältä itseoppineilta lääkäreiltä :p. Mulle muuten ei tarjottu buranaa edes raskauden toisella kolmanneksella, koska kärsin ennenaikaisisa supistuksista ja silloin lääkäri sanoi mulle sen olevan ainoa aika kun odottaja voi syödä buranaa. Panadol ei mulla kuumeiseen flunssaan auttanut, mutta annoskin oli joku 500mg, kun ei-raskaana annos on 1g ja johan alkaa auttamaan...

On: vatsan turvotus hävinnyt kun takana kaksi päivää tiukemmalla ruokavaliolla, jee!
 

Yhteistyössä