MARRASKUUN 2012 masuasukit <3 *maaliskuussa*

Heissan ja tervetuloa uusille.
Toivottavasti kaikilla joilla vuotoja on ollut saavat pitää pikkuisen kyydissä.
Kipulääkkeistä oli puhetta ja meillä neuvolassa sanottiin että Panadol on oikeastaan ainoa jota voi turvallisesti käyttää.

Meillä oli eilen eka neuvoja ja sen myötä pää on vielä enemmän pyörällä kun se oli ennen neuvolaa :) Terkka oli oikein mukava joten kylla mä luulen että tää meidän yhteinen 9kk tapaamisineen ihan saattaa toimia. Mies oli onneksi mukana ja se muistaa osan jutusteluista paremmin kun minä ite.
Lääkäri olis 4.4 eli ens viikolla, päätin mennä isolle kirkolle lääkäriin siellä on ultralaite joten saadaan sydänäänet kuuluviin jo nyt omalla terveysasemalla ei ultralaitetta ole ja sydänäänet kuuluvat vasta viikon 10 jälkeen. Sitten pitäis jo varailla aikaa ekaan ultraan :O niin se aika vaan kuluu.

Neuvolan mukaan mun LA muuttu päivällä eli 15.11 mutta muutellaan sitä vasta sitten nt-ultran jälkeen niin varmistuu kunnolla.

Mulle oli 2kg tullut painoa ja sitä suurin osa on turvotusta. Hb ja verenpaine ok verenpaine niin alhainen että käski pitää lakua tai salmiakkia mukana, että jos tulee huimaus/"vinttipimee"kohtauksia niin syödä niitä. Suuri kivi vierähti sydämeltä sillä olen salmiakki addikti :ashamed:
sokerirasitus tulee sitten rv 20 paikkeilla.

Tyttö- vai Poikaolo Mulla ei ole vielä mitään oloa muuta kun pahaaoloa en siis oikein tiiä kumman edes haluaisin. Haluamme kuitenkin selvittää sukupuolen sitten kun se on mahdollista. Kiinalainenkalenteri povaa poikaa.

Oireista mahakipua, kuvotusta, tissikipua, finnejä on tullut muutama, väsymys ja NÄLKÄ.

iia 7+1
 
nälkä muuten on... mutta yritän pitää koko ajan salaattia valmiina jääkaapissa. sen kaveriksi on sitten kätsyä nopeasti vaan heittää joko paistettua jauhelihaa/tonnikalaa/ kananmunaa tai kanaa kuten just äsken.
parempi onkin että syö vähän ja usein, kun liian pitkät välit mulla ainakin tuo sen kamalan pahan olon. nyt kun on oikein tiuhaan pistänyt suuhun jotain, niin eilen ja tänään ollukkin aivan luksus-päivät sen puoleen.

kesäloma aivan mahtavaa, ei enää kun reilut pari kuukautta niin on kesälomakin :) ja toivottavasti heikotukset kaikilla siihen mennessä ohi, saadaan nauttia kesästä ihan eri tavalla :)

kura-systeemit autossa ei oikein ite voi muuta vinkkiä antaa, kuin et saappaita myöten kaikki kurikset kassiin ja auton takakonttiin. lenkkarit tms kengät sit tilalle vaan. ite jätän ulos kuivumaan ja todellakin toivon että pian ei tartteis noitakaan :D
kengätkin kopistan HYVIN ennenkuin mennään sisälle. vaan hiekkaa kulkeutuu konsteista huolimatta....

micaela tsemppiä ultran odotukseen :) ihan vinkkinä vaan, että välttämättä ei niitä ikäviä kuulumisia kannata toisten ketjuista käydä tässä vaiheessa lukemassa... tai jokainen tietää tietenkin oman tilanteensa miten ne omaan pääkoppaan vaikuttaa... mutta se on vaan jännä kuinka ne alkaa sitten helposti pyöriä mielessä. mulle terkkari sanoi edellisessä odotuksessa, että kaikki palstat pitäis äideiltä kieltää kokonaan :D

valitus ja voivottelu ja kun ei jaksa ym..... tässä kuulin juuri kuinka eräälle äidille oli terkkari sanonu, että nyky-äidit kun omaisi kunnon elämän-asenteen niin heilläkin olisi vähemmän valittavia asiakkaita. että heti kun ollaan raskaana, kaikki on huonosti, missään asiassa ei nähdä hyvää, mitään ei jaksa, joka paikkaan sattuu, ei jaksa kävellä, on niin huono olo ja selkäänkin sattuu :D mun tuli tota juttua kuunnellessa mieleen, että taitaa terkkari olla aika väsyny työhönsä jos noin on oikeesti sanonut.... huh huh... että oikein valittaa hänellä käyvistä naisista jollekin asiakkaalleen... hmmm.. todella ammattimaista...

firesun tervetuloa mun puolesta :cool:
 
Terveyhdys pitkästä aikaa!

Täällä oli muistaakseni aikaisemmin keskustelu hcg-arvoista. Nyt kun tätä loppukuuta edustan, niin kyselisin, että jaksetteko vielä kertoa, minkälaisia arvoja teillä on ollut milläkin päivillä? Sain juuri tänään tuloksen eilen (5+4) otetusta hcg-arvosta, ja se oli 21 609. Netin perusteella se on kai ihan ok, eikä pitäisi olla syytä huoleen? :confused:

Oireita ei vieläkään ole sen kummempia. Väsyttää on tosin alkanut hieman enemmän, mutta syynä voi olla ihan tuo kesäaikakin. :D

Neitipippuri 5+5
 
Mulla on ihan päinvastainen kokemus pahoinvoinneista ja sukupuolista, kuin monilla. Mulla siis esikoisen raskaudessa kesti pahoinvointi ihan loppuun asti ja oksentelin paljon. Hiukset rasvottui ja naama kukki. Lisäksi tuntui että raskaudessa oli kaikki mahdolliset vaivat iskiaskipuineen, raskausdiabetesta ja lopulta tuli vielä raskaushepatoosikin. Linea negra ulottui napaan. Tyttö tuli. Siskolla taas lähes oireeton raskaus ja pieni ja sievä maha, linea negra meni yli navan ja hän sai juuri pojan. Sama kyllä muutenkin lähipiirissä, että tytöistä on enemmän oksenneltu. Kai se silti on enemmänkin yksilöllistä, koska joillakin ei sitä pahoinvointia ole ollenkaan.

Nyt kanssa on alkanut naama jo kukkia, hiukset rasvoittuu päivässä ja pahoinvointia on. Jotenkin tuntuu, että tyttö olis tälläkin kertaa tulossa. Eilen saunan lauteilla istuessani katselin että takapuolikin on alkanut levetä ...:D Vaikka paino ei ole vielä noussut. Viime raskaudessa nousi 25 kiloa, melkein 80kiloa painoin viimeisilläni. Nyt lähtöpainoakin jo 5kg enemmän, joten toivottavasti ei ihan noin paljoa nouse. Ja kun viimeksi oli rd, niin herkut täytyisi kai jättää pois jo nyt ja muutenkin tarkkailla sitä lihomista. Ja tuo raskaushepatoosikin mietityttää, jos se tulee tälläkin kertaa, niin käynnistetään viimeistään rv 38, jolloin synnytänkin jo lokakuussa.. Jännää.

Tuosta asenteesta sen verran, että minusta näin netin kautta kirjoitellen ei voi oikein paljoakaan kenenkään asenteista sanoa. Kun välittyy kuitenkin niin pieni osa sitä persoonaa jokaisen kirjoituksen myötä. Ihminen voikin olla oikeasti ihan erilainen kuin kirjoituksesta voisi päätellä. Itse olen pitänyt itsestään selvänä, että ar-ultrassa käyn ihan siksikin, että kohdunulkoinen voi olla hengenvaarallinen. Puhumattakaan siitä helpotuksesta, minkä se sykkivän sydämen näkeminen antaa. Raskaustestejä olen tehnyt vain yhden, mutta se oli digitaalinen. Dopplerin hankkimista olen harkinnut, harkitsin jo esikoisen odotuksessa. Saa nähdä tuleeko hankittua, ei välttämättä, koska itseni tuntien saisin sillä helposti lietsottua itseni paniikkiin. Ymmärrän silti niitäkin, joiden oloa se helpottaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia, eikä kukaan voi sanoa että mikä on oikea tai väärä tapa toimia. Tapoja on yhtä monta kuin odottajiakin.

x2 ? rv 7+4
 
Hei, ihania ultrakuulumisia taas teillä ollut! IHana niin! KUmpa mäkin pääsisin maanantaina teille kertomaan hyviä kuulumisia. :) Keskeytyneen keskenmenon kokeneena doppleri on ehdoton... sillä saan itseni pidettyä rauhassa kun voin kerran päivässä kuunnella pienen sydämen äänen.. En todellakaan halua kantaa pientä masussani kolmea viiikkoa ja sitten kuulla että pieni on menehtynyt.. se oli liian raskasta :/
Vaikka sanotaan että luontohoitaa homman niin kroppa ei aina tajua sitä ja tarvitsee lääkkeellistä avustusta. SUruliista:(
Ällötys on alkanut ja väsymys painaa.. rinnat aristaa sekä välillä huippaa paljon vaikka istunkin..
 
Omaa napaa:Mä kävin jostain syystä tuntemattomasta lukemassa "sikiöseulonnasta kiinnijääneitä" vai mikä tuon ketjun nimi olikaan.. :headwall:

Tää väsymys tekee sen että mieli menee matalalle ja alkaa kelailemaan kaikkia ihme juttuja.. Esim. se että tää on mun kolmas raskaus, kaksi ekaa on menneet suht hyvin ja lapset on noin yleisesti ottaen terveitä. Sitten kun lukee miten melkein jokaisella tuntuu että on ollut keskenmenoja tai jotain muuta häikkää jossain kohtaa niin alkaa huolettaa.. Me ollaan kyllä superonnekkaita jos tässäkin raskaudessa menee kaikki hyvin ja lapsi on terve.

Meillä on vielä tuo 2,5-vuotias ollut nyt pari yötä kauheessa yskässä, ei oikein pysty nukkumaan eikä mitkään keinot tunnu auttavan yskään... No sittenhän mäkään en nuku ja oon kahta kauheemmin väsynyt päivällä..

Ja nyt mua ällöttää kaikki kotiruuat, himoitsisin mcfeastiä, mutta meidän lähellä ei ole ollenkaan mäkkäriä... aargh... On tää elämä raskasta :D
 
Heissan taas kaikille ja tervetuloa minunkin puolesta kaikille uusille <3

Omia kuulumisia sen verran, että se 4viikkoa sitten alkanut järkyttävä pahoinvointi on helpottanu/helpottamassa. Olohan oli aivan järkyttävä ympärivuorokauden, ja hakeuduinkin sitten Mehiläiseen tarkistuttamaan raskauden tilanteen ajatuksella - että jossei sielä mitään ole elossa ja kasvamassa, niin en tätä oloa kyllä kestä enää hetkeäkään.
Olo oli niin huono, että olin helpottuneempi saamastani 2viikon sairaslomasta kuin niistä sykeäänistä mitkä näkyi ruudulla.
-Se on sitä raskauspahoinvointia, ihan normaalmia, kaikilla sitä on, kyllä se paranee, älä nyt kuule yhtään ole tollanen, se on ihan normaalia, syöt vaa vähäsen ja pieniä määriä ja usein, ja juu juot jaffaa, tai syöt hedelmiä, kyllä se siitä.
-Joo ei se mennyt siitä. Sitten vasta aloin saamaan "sympatiaa ja empatiaa" jatkuvaan oksenteluun ja ripulointiin, kun onnistuin tartuttamaan työmatkalta tulleen miehenikin kuuden tunnin sisällä hänen kotiutumisestaan. Tiiä sitten kuinka monta työkaveria, potilasta ja ystävääni ehdin tartuttaa "raskauspahoinvoinnilla" ;)

Ensimmäinen neuvola oli tänään. Oli sielä uusille vanhemmille ihmettelemistä. Terveydenhoitaja ja opiskelijansa olivat todella mukavia, kiitos heille. Ja joutui terkkariraukka kunnon puhelinrinkiinkin, kun selvis että joudunkin sitten jatkossa ilmeisesti suoraa äitiyspolille aikaisemmin pcos-kontrollien yhteydessä huomatun koholla olleen prolaktaaniarvon vuoksi. Nii ja se pissanäyte sitten joka kerta.... Nii ja hammaslääkäriin tuli käsky...

Hb oli minulle huomattavasti tavallista korkeampi, joten täytyy varmaan vielä vähän tankata nesteitä tuon mahataudin jäljiltä.
Se jäi neuvolasta uutena tietona mieleen, että maitohappobakteerit voivat osaltaan ehkäistä lapsen allergioita, äidin hiivaa, pissatulehduksia ja parantaa maailman ;) -eli en muista mitä kaikkea ne tekikään:)

Täällä Turun seudulla on kuulemma joku "FinnBrain"-tutkimus. "--tutkia syntyvän lapsen aivojen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä raskausajasta aikuisikään asti." Kuullosti nii mielenkiintoiselle, että ajattelin valjastaa itseni ja lapseni tuohon mukaan. Onko muita menossa?
Kaksoisseulaankin ajateltiin osallistua.

Mutta nyt ei muuta ku hyvillä mielin valmistautumaan häämatkaa varten jonne adios(!) tiistaina lähdemme :)

Niin joo

LA ilmeisesti 4.11. odottelen / ensimmäinen / TYKS ja tyttöolo
 
Viimeksi muokattu:
Kiinalaisen kalenterin mukaan meille tulis poika. :heart: Tosin en oo nyt ihan varma laskinko mun iän oikein sen kalenterin mukaan... :confused:

Pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan, pari päivää mulla kesti kova jomotus otsassa, mikä oli ihan h*lvettiä... Ei auttanut särkylääke eikä uni eikä mikään muukaan... Onneksi tänään ei ole ollut minkäänlaista päänsärkyä.
Rinnat edelleen arat ja palelen myös iltaisin herkästi.

Lily + pieni rv 8+3 (neuvolan mukaan), omien laskelmien mukaan 6+5.
 
Helou mammat!

Täällä jälleen tätä hiljaiseloa kun ei vaan jaksais yhtään mitään :ashamed:
Kovasti on taas joukkomme saanut lisää vahvistuksia tervetuloa :wave: ja tietenkin ihania ultra kuulumisiakin on sadellut :heart:

Huh huh, veto on poissa ja paha olo vaivaa. Edelleen. Maanantaina on onneksi jo ensimmäinen neuvola ja sain ystävältäni kuulla joka kävi raskausaikansa samassa neuvolassa että siellä on kuin onkin ultrausvehkeet, JESS :D Pakotan kyllä neuvolan tädin tuonne masuun kurkkaan että mitä näkyy, kun tuo mieskin pelotteli nähneensä unta kaksosista, jaiks.

Välillä on täällä käynyt kuumanakin keskustelu, mutta omat mielipiteet on aina omia mielipiteitä ja kaikilla ne on erilaiset ja sehän on vain hyvä asia. Eli piis änd laav siskot ;)

Kiinalaisen kalenterin ja omien olojen mukaan esikko oli tyttö ja niinhän se olikin, nyt kalenteri sanoo tiedossa olevan poika ja pikkuisen on olonikin sellainen, aivan on erillainen raskaus meneillään kuin esikosta. Joten mulle voisikin merkkailla poika oloa

Mielitekoja on alkanut tulemaan sillai että tekee mieli koko ajan jotain hapanta kuten esim piimää (josta en edes tykkää)ja kermaviiliä, on tämä hassua :LOL:

Eilen en jaksanut edes konetta aukaista joten oli pieni lukemisprojekti tänään että sai kaikkien kuulumiset taas luettua läpi ja tietenkin sitä mukaa sitten unohtui kaikki mitä piti kommentoida :headwall: No ens kerralla kirjoitankin sitten kaiken ylös!

Rusina ja ykä 9+1 (ohho eilen poksui jo 9+0 :O)
 
kaksoset meilläkin siihen mahdollisuus. sepä oiskin, neljästä tulisikin viisi :D no, tila-autoon ollaan vaihtamassa joka tapauksessa ;)

kultakimpale vointeja :hug: mulla oli viikko sitten vatsatauti mikä oli just tommosta kolme päivää. ja kovia kramppeja ylävatsalla. sitä on nyt liikkeellä kovasti, toivotaan että on ennemmin joku pöpönen, kuin et jatkuis raskauteen kuuluvana. yritä pistää tiheään jotain suuhun... kuivanut rapsakka ruisleipä on hyvä konsti, vaikka ei tee mieli syödä mitään niin sitä imeskelemällä ite saanut helpotusta.

jaha nyt alkaa todellinen hömppä-ohjelma, kun suomen tyhjäpäät on viidakon keskellä :D
 
HUOMENTA! Puhelimella taas kirjoitan, joten teksti on odotettavasti sekaista. Täällä PAHOINVOINTI on alkanut, luulin selviäväni ilman sitä. Oksennusta ei ole tullut. Ruoka ei maistu. Olen syönyt pelkkää paahtoleipää tässä muutaman päivän. Intohimoni kokkaus ja leivonta on vähentynyt minimiin, koska kaikki ällöttää ja etoo. Meillä on pöydällä pajunkissoja maljakossa, aina kun istun pöydän ääreen, HAISTAN ne ja se vähäinenkin ruokahalu häviää :D Siis TYTTÖRASKAUKSISSAHAN sanotaan olevan pahoinvointia ja viehätysvoiman katoamista. Tyttömaha myös leviää kylkiin asti. Pojasta taas iho hehkuu ja karvan kasvu voimistuu. Ja maha on alhaalla koko raskauden. Mulla oli just nuo oireet pojasta ja tytöstä! :) poikia sanotaan siis kannettavan alhaalla ja mun maha näytti koko raskausajan jo laskeutuneelta! Olin kauneimmillani ja minua kehuttiin kovasti. Tytöstä taas oksentelin koko raskausajan. Ja olin rasvaisen ja likaisen näköinen. Eli x2 ?, sinulla ja siskollasi oli juuri "oikeanlaiset" oireet. :) Mutta ne on niitä vanhan kansan juttuja ja kyllä he yleensä tietää nämä asiat ;) mutta maailma myös muuttuu ja voihan ne oireetkin muuttua ;D Oireista vielä. Pahoinvointi, väsymys ja iltapalelu on iskenyt voimakkaasti kuvioihin! Täällä on POIKAOLO! :heart: Rakkain terkuin lissukka ja Elmo 7+5 (muistaakseni)
 
Kattelin tota kiinalaista kalenteria ja ainakin nää nykyisten lasten sukupuolet osuu oikein :D Vau :D Tuleva olisi sitten sen mukaan juurikin poika kuten lapset tiukkaan väittävätkin :D

Tohon ällötykseen, eli siis pahoinvointiin ilman oksennusta on mulla auttanut mm. salmiakki, tietysti asiallisina määrinä. Sekä taitaa toi sitruuna ja limekin pitää sitä ellotusta kurissa.. Jossain ulkomailla tarjosivat limeä mun pikkusiskolle imeskeltäväksi matkapahoinvointiin että kai sillä sitten joku pahoinvointia aisoissa pitävä vaikutus oikeastikin on.

Mulla on nyt alkuturvotus lähtenyt pois ja vatsa on melkein yhtä littana kuin aiemmin, en tiedä olenko enemmän harmissani vai iloissani tästä :LOL:

Rinnat on taas tosi turvonneet ja kipeät, kohta täytyykin varmaan alkaa pitää rintaliivejä yölläkin... :/
 
Huomenta! :)

Lissukka Mulla on sitten aina ollut aivan "vääränlaiset" oireet. ;) Tytöstä ei ollut yhtään pahoinvointia ja olin muutenkin hehkuva. Iho ja hiukset hyvässä kunnossa. Ja pojasta sitä vastoin oli kovasti pahoinvointia ja olin muutenkin kaikkea muuta kun säteilevä. Aivan samanmalliset mahat oli kummastakin. :)
Minä olen sitä mieltä, että mitään perää ei noissa "tyttö/poika-oireissa" ole. Ihan sattumaa jos osuu "oikeat" oireet kohdilleen. Mutta eipä noihin kai kukaan oikeasti uskokaan.:)

Tänään on superällö olo. Kerran tai pari viikossa, on tälläinen erityisen oksennuspallo-olo. Aamusta iltaan nieleskelen oksua ja hapankorppuja sekä appelsiinejä vain syödä voin. :xmas:

Joku täällä jo aikaisemmin ehdottikin, että voisiko jokainen laittaa aina viestin loppuun raskausviikon? Ois kivenpi seurata missä mennään.:)


Erika76 & 8+4 :heart:
 
Täällä on keskusteltu vilkkaasti ja jo mielipiteitäkin esitetty. Hienoahan se vaan on kun meitä on moneen lähtöön. :)

Mä en tiedä uskallanko tätä ääneen sanoa mutta vuoto on loppunut. :x ja kuten arvata saattaa niin toiveet on noussu aika pilviin, josko sittenkin kaikki olis hyvin. No ensi keskiviikoksi varasin ultran yksityiseltä, jotenka siihen asti toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Mäkin ajattelen kyllä niin että luonto hoitaa ja keskenmeno tulee jos on tullakseen. Viimeksi vaan tuulimuna piti lääkkeellisesti keskeyttää kun ei älynnyt tulla ulos, lääkäri sillon sanoi että se raskaus voi jatkua vaikka viikolle 12 asti ennen kun menee kesken luonnollisesti. Ei kiitos sellaista siis. Ja kun on 2 vuotta tässä yritetty niin pitäisin mielelläni molemmat torvet kun tuskin se helpommaks yhdellä menee.

Tyttö/poika-asiaakin olen ihan ohimennen ajatellut. Kaikki hömppäennustukset povaa poikaa ja sitä mä itsekin epäilen. No mulle aivan sama kunhan nyt vaan tulisi, tätä on NIIN odotettu ja toivottu. :heart:

Työasioista sen verran että samalla viikolla kun sain tietää olevani raskaana sain vakipaikan, että sen suhteen asiat oikein mallikkaasti. Välillä vaan ahdistaa tämä mun työ sinänsä kun olen sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä ja sit lääkkeet, niitä saa niin usein käsilleen että kaikelle sitä mahtaa altistuakin. Hanskoja pitäs vaan rueta käyttämään. Kaikkia potilaita en periaatteessa vois edes hoitaa mutta vielä en kenellekään haluaisi kertoa niin yritän vaan vältellä niitä tilanteita parhaani mukaan. :D

Mun raskausoireet on niinkin hekumalliset kun ilmavaivat. :$ aivan järkkyä. Rinnat jonkinverran kans turvonneet ja arat, muuten aika normiolotila. =)

ja niin ne viikot olisko jotain 6+0
 
Heips ihanaiset!

Hyviä ultrakuulumisia: yksi tyyppi löytyi kohdusta, vahva, säännöllinen syke ja vastasi koonsa puolesta (9mm) juurikin viikkoja eli 6+6. Istukka takaseinässä korkealla. Kaikki siis erinomaisesti! Kyllä helpotti! Viimeksi aamulla hermoilin kun tissit ei olleet kipeät että nyt sieltä ei löydy mitään elävää. Suosittelen kaikille varhaisultraa jos jännittää ja hermostuttaa ja varsinkin jos on ollut jotain kipuja/vuotoja. Nyt on niin ihanan kevyt olo :heart:

Mulla on poikaolo. Juurikin sen takia että työistä mulla ei ole ollut pahoinvointia. Eli täysin ristikkäisiä on nämä oireet ja uskomukset, hihii. Kiinalaisen kalenterinkin mukaan olisi poika. Saas nähdä ny...

Nyt uskallan soittaa neuvolaankin!

Kannatan myös raskausviikkojen merkitsemistä! Ihanaa päivää kaikille!

Pilvissä leijaillen Nelli-N & 6+6
 
  • Tykkää
Reactions: Inari-11 ja Kerpele
neitipippuri, mulla otettiin hcg-arvot viikoilla 5+5 ja 6+5, ekalla lukema oli 19000 ja viikkoa myöhemmin sitten jo 44000. Kokeet otettiin samalla kun koitettiin selvitellä onko raskaus mennyt kesken, vai onko pieni vielä kyydissä. Lääkärin mukaan nuo arvot olivat ok, ja kaikki oli ultratessakin hyvin. :)

Ihon kunnosta sen verran, että täällä naama räjähtänyt aivan täysin, välillä on hetkiä kun on hieman parempi, mutta silti tuntuu todella hurjalle tämä näppylöiden ja finnien määrä. Ja akne minulla on ollut 13-vuotiaasta saakka, että kaikenlaista ihon kuntoa on todistettu matkan varrella.

Hiukset rasvoittuvat erittäin nopeasti, joka päivä saisi olla pesemässä, mutta koetan pitää yllä joka toisen päivän hiusten pesua. Jos hiukset pesee kovin usein, niin rasvoittuminen saattaa vain kiihtyä jo siitäkin. Ja tekee hiuksille ja päänahalle hyvää antaa välillä olla hieman rasvaisena, toki tällöin hiukset on tiukasti kiinni, ettei rasvaletti liehu ympäriinsä. :D

Kertomisesta kun oli puhetta, niin meillä tarkoitus odotella np-ultran ohi. Alkuraskaus on ollut jo sen varran epävakaa ja säikäytyksiä täynnä, niin otamme varman päälle ja odotellaan, kunnes ultrassa on nähty mikä tilanne on. Viimeksi ultrattiin siis rv 6+5 ja tuolloin oli kaikki ok, sydämen lyönnitkin siellä näkyi.

Eka neuvola käytiin maanantaina, ja nyt voisi pikkuhiljaa antaa itselleen lupaa jo odottaa parasta tämän raskauden suhteen. Ensimmäinen kerta kun on, niin sitä säikkyy joka pikkujutusta ja koko ajan on pieni pelko päällä, että onkohan tässä nyt sitten kaikki kuitenkaan ok. Pidetään peukkuja ja toivotaan parasta.

Acacia, 8+1
 
  • Tykkää
Reactions: neitipippuri
huomenet tai niin no päiväähän tää jo on :)

mä koitin varata ultraan yksityiselle, se on niin edullinen täällä, 49 euroa kelan vähennyksen jälkeen. toisella yksityisellä 100-150 e, eikä mitään alennuksia. en todellakaan maksa satasta tuosta.
mutta eihän mun aikataulut natsannut mitenkään päin jäljellä oleviin aikoihin. no, ei sille sitten mitään voi. sit asennoidutaan kuten tähän asti. eli eka neuvola on jo viikolla 9 plus jotain, silloin saattas sydänäänet hyvällä tuurilla jo kuuluakin. jos tuolla vaan kuunnellaan. varasin yhden ajan kuitenkin, että jos alkuperäiselle tulee siihen peruutus niin he soittaa mulle sen .... toivotaan että se peruu :vampire:

oireista aika iisi piisii tää on. rinnat ei oo lainkaan kipeet. väsyttää mut olo on loistava muuten. samallai mulla oli aikoinaan toisessakin raskaudessa, keho kai muistaa millaista on olla raskaana, kun ei pahoja oireita oo. energiaa on vaikka ja kuinka :) vihlaisuja on kovasti, mutta maltilla menen. paino on tippunut liki kilon viikossa taas :D
turvottaa ja eilen jo koitin edellisen odotuksen mamma-housuja mut mitä??!!! - ne on liian isot , reisistäkin :D mitä, eihän mulla ennen NÄIN päin ole mennyt :) mutta vallan kiva tietty :)

hiukset ei rasvoitu sen enempää, ei edellisessäkään. toisaalta oon kyllä aina pitänyt 2-3 päivää pesuvälin et johtuu osittain siitäkin. mulla on pitkät hiukset jotka on todella helpot heittää millai päin vaan.

tänään lähden sitten viihteelle :) ihana rentouttava ilta naisten kesken. hiukan hauskan pitoa ja ravintolaan syömään :) aivan loistavaa päästä syömään kiireettä !!!

acacia oi jos on jo sydän pomppimassa, ja eka neuvola takana , niin rentoudu vain odottamaan rauhassa :) ihanaa :wave: vinkkinä ajatusten kasassa pysymiseen, annan sen, että varmaan sait neuvolasta sen odottajan oppaan, se mihin voit kirjoitella omia tuntojasi ja ajatuksiasi? kirjoita mietteitä siihen /tai johonkin muuhun vihkoon. on helpottavaa kun asian saa päästä pois. ja samalla saat merkitä muistiin niitä ainutkertaisia tuntoja, joita esikoista odottaessa kokee. pelot ja huolet myös. jälkeenpäin niitä on niin ihana lukea :heart:

pelot käsittääkseni aika helpolla pääsee neuvolan kautta myös pelkopolille tms. taholle juttelemaan omista peloistaan, ettei ne vyöry liian suuriksi omassa mielessä.

oma ite rakennan aina odotukseen tietyt etappi-viikot omaan mieleeni :D jos nyt on 5. viikko, niin annan ajatusten huilata pari viikkoa, ajatellen nyt että pari viikkoa menee nyt äkkiä. sitten ollaan jo viikolla 7. ja siitä kun menee pari viikkoa, niin ollaankin jo ekan neuvolan ajassa :) paljon helpompi ottaa pienen aikavälin tavoitteita, kuin ajatella että KUUKAUDEN päästä sitä ja tätä.
muutoinkin, itsellä on kovasti tekemistä etten rasita itseäni liikaa.... se vaikeus mulla on ollut AINA :D mutta maltillinen ja yltiö-rauhallinen rakas mieheni on hyvä tasoittamaan mun touhuiluja. ja onkin valtavan paljon tehnyt kotitöitä aina. sitten jos ajan itteni liian väsyksiin, se huomaa sen kyllä. ja ennenkuin ehtisi riitaa syntymään, se ottaa hellästi olkapäistä ja sanoo että tulepa kuule sohvalle :) ei siinä sitten voi muuta kuin olla kiitollinen rakkaastaan, kuka pitää musta huolta jos en sitä itse hoksaa ;)

eikä meillä kyllä olekaan riitoja. arki on juuri nytkin sellaista hiljaista odottamista päivästä toiseen, että aikaa kuluu laskettuun :) kaikki palaset elämässä on juuri niillä kohdilla kun niiden on aina toivonutkin olevan :)

näihin onnentäyteisiin sanoihin mä toivotan kaikille hyvää viikonloppua :wave: nauttikaa vapaapäivistä, kevään tulosta, rakkaistanne, kaikesta hyvästä mitä on :)
 
Moikka kaikille!

Mulle ei oikein kuulu ihmeellisempiä, pahoinvointia ja jatkuvaa nälän tunnetta. Missään vaiheessa päivää ei tule kylläisyyden tunnetta, joten syömisiä saa todellakin seurata silmä kovana. Mielihalujakin on tullut, tuore ananas on tällä hetkellä mun intohimo numero 1, vaikka normaalisti en pysty edes sietämään ananaksen "hajua".

Kiinalaisen kalenterin mukaan mulle olis tulossa poika ja pahoinvoinnistakin voisin näin päätellä, mielenkiintoista nähdä pitääkö kalenteri paikkaansa. Aiempien raskauksien kohdalla näyttäis pitävän.

Hauskaa ja rentoa viikonloppua kaikille.

Inari +Juri, 7 (poks, poks:heart:)
 
Taas on tullut niin hurjasti tekstiä. Hyvä, että mukana pysyy...

Itselle astui pahoinvointi ihan kunnolla kehiin eilen. Ja tänään on ollut huono olo koko ajan. Pariin otteeseen on pitänyt käydä pönttöäkin halailemassa. Näin oli myös esikoisen aikaan, mutta en tätä kyllä oikeastaan olisi kaipaillut. Ja mitään terveellistä ei tee mieli, vaan kaikkea epäterveellistä. Ruuanlaittokin tuntuu todella vastenmieliseltä.

Tyttö/poikaolosta Esikoisen aikaan mulla kukki naama ihan kunnolla, mutta nyt ei ole ollenkaan tällaista. Samoin rinnat olivat silloin kipeät, mutta nyt ei. Ja esikoinen on poika, joten nyt ehkä vähän voisi olla tyttöolo. Ja kiinalainen kalenteri lupaili nyt tyttöä ja edellisen kohdalla osui oikeaan. :) Ja vielä mieliteoista, esikoisen aikaan ei tullut oikeastaan mitään erikoisempia mielitekoja ruuan suhteen, mutta nyt lähes päivittäin tulee jotain, että sitä tai tätä olisi pakko saada. :) Vahvistaa tyttöoloa. :)

Kertomisesta Meillä tietää pari mun hyvää ystävää ja yks miehen työkaveri. Isovanhemmille kerrotaan ekan ultran jälkeen, jos siellä on kaikki kunnossa. Muille varmaankin vasta np-ultran jälkeen. Jos sinne asti pysyy salassa. Turvotus on välillä ihan mahdotonta. Näyttää, että viikkoja olisi reilusti enemmän.

PikkunenKakkonen & 8+1 :heart:
 

Yhteistyössä