Marraskuun 2012 masuasukit <3 *heinäkuussa*

Anukkio mun mielestä kanssa kuulostaa TODELLA oudolta että teidän pitäis vahtia ja hoitaa sen exän vauvaa. OUTOA! miten aikuiset ihmiset voi olla niin naurettavan typeriä.

Kaupassa tuli käytyä ja nyt olis kakkua kaapissa, vien sen kyllä huomenna töihin.
 
Anukkio No kyllä kaikenlaista juttua olen kuullut kiusaatekevistä existä, mutta tuo nyt menee ihan yli ymmärryksen. Miten ihmeessä voi olettaa, että te hoidatte hänen ja uuden miehensä vauvaa jatkuvasti?? Ei mene kyllä mulle jakeluun. Ei todellakaan tarvitse (eikä saa!) toisen pillin mukaan juosta ja sietää kaikkea. Et todellakaan ole ilkeä jos kiellät moisen pelleilyn. Mun miehen exällä on myös pari taaperoikäistä lasta, ja joskus saattavat olla mukana kun mies viettää yhtenä arki-iltana tyttönsä kanssa aikaa. Mutta harvoin, eivätkä todellakaan viikonloppuja tai öitä. Ehkä hätätapauksessa voisi auttaa, mutta tollanen lapsenvahtina käyttö on kyllä ihan naurettavaa ja kertoo kyllä kaiken oleellisen tästä miehesi exästä.

Mahan ympärysmitasta. Täällähän on ihanan isoja mahoja :) Mä myös innostuin mittaamaan ja 102 cm sain mitaksi. Ylimääräistä ei pahemmin ollut ennen raskautta, vähän jenkkakahvaa ja pientä pömppistä kyllä, 23 painoindeksi, eli normaalipainoinen olen (tai olin..) mutta en siis mikään luuviulu.

Tänään vieteltiin esikoisen synttärijuhlia. Olipas mukavata kun viisi alle eskari-ikästä juoksi ja kiljui täällä kuumassa kerrostaloasunnossa. Plus aikuiset (tosin eivät juosseet ja kiljuneet) Oon aivan puhki.. Ajattelin että kivat pienet synttärit, ei tarvi stressata mistään isoista tarjoiluista tms. mutta kummasti sitä vaan tekemistä riitti.
Mutta tulipa siivottua kunnolla. :)

PikkuA ja pikkumies 26+6 (huomenna pääsee taas poksumaan :))
 
Kerpele: Piti tota sun kuvaa kommentoida että samoissa mitoissa taidat mahan suhteen olla kuin minäkin :)

Tänään ollut todella painostava ja kuuma ilma. Vaavi ollut ihmeen rauhallinen, tosin supistuksiakin ollut ihan kiitettävästi vaikka oon koittanut juoda. Kävin uimarannallakin mahaani esittelemässä mutta uimaan en uskaltanut.. Onneksi esikoinen tarvitsee vielä uimavahdin niin sain sitten kahlailla vedessä ja sekin kyllä helpotti oloa.

HilmaVilma 25+4
 
Voi hyvän tähen! Määkun luulin, että mun miehellä on hullu eksä, mutta kyllä voititte vauva- ja rahajuttuinenne nyt ihan kympillä! En tienny, että tommosia ihmisiä on olemassa, vaikka oon nähny aika monenlaisia perhekokoonpanoja kun sosiaalialalla töissä. Ei tulis itsellä kyllä mielen viereenkään ottaa eksän tai miehen eksän vauvaa hoitoon, ei yhtä eikä kahta kertaa. Saati sitten kustantaa eksän uutta elämää... Niin siis meilläkin elellään uusperhe-elämää, miehellä kolme teini-ikästä lasta ja lasten äiti täys kahjo, mutta tällä palstalla tajusin nyt kyllä, että vois olla vielä hullumminkin asiat. :|

Mittoja: pituutta mulla on 173cm, ei oo mittanauhaa, että mittailis massun ympäryksen mutta mitta olis valtava, sillä massukin on huisin iso. Kokoajan on joku kysymäsä, että kaksosekko sielä tulee. Olin pari viikkoa sitten vauvakutsuilla, jossa odottajalla kuukausi laskettuun aikaan ja meillä oli ihan saman kokoset massut :D hups.

Sokerirasitus on mulla joskus muistaakseni 27-28 raskausviikon vaihteessa. Itsekin ihmettelin miksi niin myöhään, mutta kai sitten kun on olotila ollu niin hyvä. Joudun siis sinne ylipainoni vuoksi. Olen kyllä tyytyväinen, että kaikesta huolehditaan niin hyvin.

NukkaPallero meidän Nyytillä ollu sykkeet viime kerroilla jotain 130 ja risat. En muista tarkkoja lukemia kun plussalla vaan merkitty, mutta siis mitään huolta ei pitäis olla niistä. Ja mulla ainaki viime kerroilla kun on sydänäänet kuunneltu niin on Nyytti nukkunut, kun tunnen kyllä heti jos se vähänkin liikahtaa.

Kirjagallup: en edes muista millon oon viimeks kerenny avaan kirjan lukeakseni, mutta siis ennen ollut tapana lukea mm. Torey Haydenin ja Anna-Leena Härkösen kirjoja.

Unet: Ihan tajuton viime yö! Heräilin siis jatkuvasti aivan ihme unien takia ja aina alko heti uudelleen filmi pyöriin kun nukahin uudestaan. Nukkumisesta ei tullu siis mitään ja nyt sitten kärvistelen yövuorossa silmät ristissä. Näin mm. unta, että miehestä oli tullu lääkenarkkari, oli ajellu päänsä kaljuksi ja se oli mukiloitu. Toisessa unessa lennettiin miehen kanssa helikopterilla ostamaan salametsästettyjä täytettyjä eläimiä (mm. oravia hintaan 5e/kpl) ja autettiin näitä metsästäjiä piilottaan pari ruumista. Sitten tuli poliisipartio ja niillä oli lapsikatras mukana, jotka juoksi leikkimään pitkin pihoja ja olin ihan hermona, että ne lapset löytää ne ruumiit...mies sitten päätti saunottaa ja juottaa poliisisetät vahvaan humalatilaan, ettei ne löydä ruumiita...hmm ja mitähän vielä :LOL: Niin odotin jossain unessa kaksosia ja näin miten ne mun massussa leikki piiri pieni pyörii... Ihan sairasta! :D

Hormonit jyllää täällä kans täyttä vauhtia. Olin tänään koko päivän ihan hirviä akka ja mesusin ihan joka asiasta miehelle ja se oli ihan ihmeissään kun ei ollu mitään tehny. Päivän päätteeks raivosin sille autosa kuin oon nälissäni, että ajaa salen pihaan, että saan haettua jotain evästä..no kun oltiin parkissa niin mää vollotan minkä kerkiän ja kun mies kiltisti kysyy, että käynkö mää kaupassa niin huudan sille, että luuleksää, että voin mennä kauppaan märisemään, että aja kotia siitä! :stick: Sit kotoa lähin ovet paukkuen puoli tuntia etuajassa yövuoroon ja kohta tulee mieheltä vielä tekstari että "Anteeksi, yritä ymmärtää." ...Siinä vaiheesa en voinu enää ku märistä omalle käyttäytymiselleni ja hävetä ihan tosissaan ja soittaa mahottoman rakkauspuhelun miehelle :D Että tällasta täällä..ei sitä aina tunne ees omaa ittiään.

Parempaa huomista!

*metsätähti* & Nyytti 25+5
 
Sokerirasitus kait tehdään vkoilla 24-28 jos ei ole epäilystä RD:stä tai suuria riskitekijöitä tms. Korjatkaa jos olen väärässä. Mun kohdalla on nyt 3:ssa raskaudessa näin menetelty. Olen pyytänyt päästä siihen, koska varsinaista syytä ei ole. Mulla oli perjantaina. Pieni päänjomotus oli seurana koko päivän, kuten oletinkin aamukahvin jäädessä pois. Tarttee tuloksia soitella tänään, jos muistaa puhelinajalla.

Kauheita exiä monellä. Ihan hirveetä! Voimia :hug:

Ihanan kokoisia mahoja monella :heart:. Tartteehan masun näkyä! Mä olen 163cm pätkä, mahan ympärys on nyt n.90cm. Pikku pallo siis kasvaa täällä. Sf-mitta oli alle keskikäyrän.

Musta on rankempaa nyt 19kg ja 16kg lapsia kanniskellessa ja nostellessa, kuin silloin 1,5v ikäerolla. Siis rannallakin kun heittelee ja pyörittelee, huh! Saa kaikki voimat repiä jostain :D Tai juoksee hippaa ja potkii palloa, käy kunnon kuntoilusta!

Ihan kuin Hb ois noussut, kun mulla ei oo sellasta tajutonta väsymystä ja voimattomuutta enää. Ihana saada oma aktiivinen itseni takaisin! Viikon päästä on lekuri, että silloin saa tietää varmistuksen. Ja vatsa toimii, taisi tottua tohon Obsidaniin. Onneksi en heti vaihtanut merkkiä. Iltaa kohdin turvottelee näillä kuumuuksilla sen verran, että luovuin sormuksista. Tulikohan se kesä vihdoin?

Ihana mahan heiluminen taas käy tässä istuessa :heart:

hevosenkenkä 25+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Nukkapallerolle piti sanoa että mullahan tää nyt näköjään taas levähti niinku kertalaakista :D Maha siis, just kun kerkesin olemaan huolissani kun se ei kasva.. :D

Mun on pakko sanoa että kärsin pahoinvoinnista kun vauva liikkuu paljon.. Tulee ihan merisairas olo kun tyyppi välillä pistää discon pystyyn ja hyllyttelee mun sisäelimiä :x Söin tässä yks aamu leipää ja yhtäkkiä alkoi oksettamaan.. Mä en siis oksenna, muutenkin oon tosi huonosti oksentavaa sorttia, mutta se on hirveetä kun on sellanen olo että kohta lentää, ja mitään ei tapahdu..

Aijoo, ja eilen. No mulla ei ollut liivejä päällä, mikä ei siis ole mun tapaistani, mutta ajattelin antaa tisseille vähän lepoa kun noi mun kaikki rintaliivit puristaa ja kiristää ja uusiahan en ole vielä saanut ostettua.. Olin sitten pelkkä toppi päällä ja kävin silleen kaupassakin, kunnes, alkoi rinnassa pulputtamaan kesken kauppareissun.. Mulla ei tietenkään muuta kuin se hiton toppi päällä... Olin ihan varma että kohta sieltä ruiskuaa maitoa ja kivaa oli sitten siinä paniikissa yrittää kerätä kaikki ostokset :D Ei onneksi tullut mitään mutta toi pulputus on kyllä jotenkin.. Miten ihmeessä se nyt keksi alkaa siellä kaupassa??
 
Heippa hei!

Melkosia eksiä usealla, voimia niiden kanssa taisteluun!

Mulla on hieman erilainen kokemus exästä: Oma eksäni, jonka kanssa aikanaan 5 vuotta taivallettiin yhdessä, on nykyään vaimonsa kanssa meidän ystäviä. He esim. tulee meidän häihin. Erosimme siis ystävinä ja kaikkien osapuolien mielestä tämä on hyvä ja toimiva ratkaisu. Ei menetetty ystäväpiiriä kumpikaan (mitä yleensä erossa käy, että yhteiset ystävät valitsee puolensa) ja emme siis nähneet mitään syytä miksemme voisi olla tekemisissä. Asiat on silloin aikanaan käsitelty loppuun ja voimme jatkaa elämäämme.

Mitoista on ollut puhetta, itsellä on vartta 176cm ja miehellä 186cm, joten ei lienee ihme että Keijosta pitkää veikataan jo nyt.
Vatsanympärys on komeat 111cm, tosin on sitä ilman raskauttakin jo yli sen suositellun 80sentin, mutta kyllä se jo ihan vauvamahalta näyttää. Tässä vähänaikaa sitten se oli vielä sellainen epämääräinen että ei tiennyt olenko vaan syönyt todella hyvin vai onko siellä elämää.

Kauheat ukkoset ollu tässä parina yönä, la-su välisenä yönä olin vielä yksin kotona kun mies oli polttareissaan ja valvoin aamuyöllä monta tuntia jyrinää ja rankkasadetta kuunnellen. Yhtä oikein kovaa pamausta säikähdin hätkähtämällä ja Keijokin sitten heräsi potkimaan, voi toista, toivottavasti Keijosta ei tule ukkosenpelkääjä. Viime yönä oli ukkosen lisäksi muutenkin vaikea nukkua, kun oli niin mahdottoman hiostava ilmanala. Ja sitten aamulla virkeänä klo 4:45 ylös ja töihin...
Olen jo nyt ihan päikkäreiden tarpeessa, kun hiostava keli väsyttää vielä lisää. Noh, ehkä sitten töiden jälkeen vähän lepään. Häitä pitäis vaan kovasti järkätä tämä viikko, iltaisin töiden jälkeen ja sitten perjantain otinkin jo vapaata, niin kerkee tekemään kaiken tarpeellisen ennen lauantain H-hetkeä :heart:

Keskiviikkona olis neuvolalääkäri, että tarkastaa paikat, jotta saan luvan turvallisin mielin lähteä häämatkalle ensi tiistaina, ou jee, kylläpä jo lomaa odotankin :D Sokerirasitus odottaa sitten reissun jälkeen.

Ei muuta kun aurinkoista viikkoa mammoille!

Sandells & Keijo 23+4
 
harakanhattu mä niiin ymmärrän sun tuskan ton hikoomisen kanssa. XD Eilinen meni suunnilleen koko päivä X-asennossa sohvalla kattotuulettimen alla hame korvissa kun hiosti ja ahdisti niin pirusti. Kesä ja kuuma on kyllä kiva, mutta ei tällä pakilla. :D

pituus on mulla 171cm kun siitä jotain galluppia oli menossa. Mahan ympärys on näin aamupäivällä mitattuna 101cm. Taidan siis pudota keskikastiin mahamittauksissa. :D Mulla tosin oli aloituspaino raskauden alussa sen verran korkea, että bmi huiteli jossain 24 tienoolla. Helmikuussa mitattiin työterveystarkastuksessa vyötärönympärykseksi 79cm, eli onhan sitä parikymmentä senttiä tullu lisää. Hauska, kun tuo tarkastus oli just niihin aikoihin kun raskauduin, niin voi vertailla vaikka mitä lukemia sieltä nykypäivään. :D

Keskiviikkona olisi neuvola ja neuvolalääkäri samalla kertaa. Ilmeisesti ihan normaali neuvolakäynti ja sitten siihen perään lääkäri tulee käymään siinä hoitajan huoneessa tekemässä tarkastuksen. Tai näin tuo neukkutäti viimeksi sanoi sen menevän. Salaa toivon, että katsoisi ultrallakin, että pääsisin taas vakoilemaan masukkia.

Niin, ja sokerirasitus oli torstaina. Litku ei ollu herkkua, mutta ei niin pahaakaan kun odotin. Oikeastaan sellaista väljähtyneen limsan makusta tiskiaineen koostumuksella. Eli paksua ja makeaa. Mutta siirappikin on mun mielestä paljon makeampaa kun tuo glukoosilitku. Ja miksi mulla on nyt sellanen olo, että olen jo kertaalleen nämä asiat pölissy tänne..? :D Kerrankos sitä toistaa itseään.

Acacia 25+6
 
anukkuio kyllä teillä aika kestämistä on exän suhteen. Mitenkä tommosia ihmisiä yleensä onkaan, ettei oo mitään häveliäisyyttä pyytää hoitamaan omaa vauvaa, jonka hoito ei kyllä kuulu pätkän vertaa teille. Aina sitä vaan löytyy maailmasta ihmisiä, joiden tekosia ei voi muuta kuin vain ihmetellä, vaikka luulee et kaiken on jo nähny.

pituus oon 169cm pitkä, tuo mitattiin työterveydessä ennen raskautta eli olen menny sentin kasaan.

Kerpele tuossa puhui siitä liiviongelmasta, täällä kanssa ongelmana, että tuli rinnat tosi kipeeksi liivien kaarituista ja ilman olevia ei kaapista löytynyt. onneks löyty vanhat imetysliivit ja voi sitä autuutta ku oli hyvät päällä kun ne ensi hätään puin päälle.

Fourth gift siskollani exän kanssa on sellanen sopimus yhteisestä lapsesta, että mies ei maksa elatusmaksuja, mutta kyllä mielellään osallistuu isompiin hankintoihin (ostaa harrastevälineet, pyörän jne.) ja lapsen muuhun rahan tarpeeseen.Et ei tuo musta kuulostanut mitenkään kerjäämiseltä tai kohtuuttomalta että olisi maksanut puolet kausimaksusta. Ja todella harmillista että jaksaa jankuttaa asiasta, siitä vain huomaa kuinka pikkusieluinen ihminen on. Voimia sulle tuleviin koitoksiin:hug:

Eilen oli kyllä aivan mahti lämmin päivä. Oltiin lasten kanssa rannalla ja oli kyllä mahtavaa käydä ittekki pulikoimassa. Tänään tarvii varmaan mennä uudelleen katsomaan mitä ukkonen ja sade on tehnyt vedenlämpötilalle. Nyt mittari näyttää +25 astetta, joten lämmin päivä tämäkin.
Oma olo on ollut suht hyvä, oudon hyväkin, mitä nyt eilen kiristi niin vietävästi mahaa, aivan kuin nahka repeäisi, muttei onneksi enään. Raskausarpia ei ole vielä ainakaan tullut, ensimmäiseltä tuli silloin, muilta ei ole tullut, joten jää nähtäväksi.
Saiskohan sitä kerättyä mansikkamaalta mansikat, vai pitäiskö suosiolla pyytää isommat lapsukset keräämään:D

hannama&pikkuinen 24+2
 
Heipparallaa kaikille, meni vlk niin ulkona ollessa ettei ole etes lukemaan kerennyt teidän kuulumisia. Yritän nyt kuitenkin vastailla mahd.monelle.
sokerirasituksesta on ollut puhetta, minä kävin moisessa riemussa tänä aamuna ja euhän se litku ollut taaskaan hyvää mutta kyllähän tuo joi ja ei tarvinut etes huonosta olosta kärsiä sen takia. olen käynyt joka raskaudessa ja mitään ei ole aiemmin löytynyt, toivottavasti ei nytkään. mulla ajankohta on vaihdellut rv20-28 joten en osaa sanoa mikä se nyt sitten on se tavallisin.
Anukkio sinun tilanne on kyllä tosi inho, kyllä pitäs sen exänkin tajuta että ei se vauva teidän huollettavaksi kuulu, toivottavasti saatte asiat järjestymään.:hug:
nukkapallero mulla tosiaan on aika tiuha tahti näillä nuoremmilla:whistle:, vähän jännittää miten tuo nykyinen kuopus ottaa vauvan vastaan kun on tosi mustis jo nyt äitin päältä. Esikoinen mulla on 3v tyttö ja on tosi reippasti ottanut pikkusiskon ja nyt tämän uuden vauvan odotuksen vastaan.
lumineiti hyvin sitä pärjää mutta vaatii asennoitumista, mulla ainakin on pitänyt laittaa asiat tärkeys järjestykseen, lapset ensin ja sitten jos imurointi jää vähän heikkolle niin sitä voi harrastaa kun siihen on mahdollisuutta:D pääasia etteik ukaan paskaan huku ja löytyyhän ne roskat lattialta:LOL: Alkuraskaus mulla meni tosi hyvin, ei ollut pahoinvointia ja muutenkin olin tosi virkeä olo. Nyt taas tuntee enemmän olevansa raskaana mutta nuorempi oppi juuri kävelemään niin lähinnä tarvii enää perässä pysytellä.
Syliin minäkin onneton esikoiseni opetin nukahtamaan ja kun kuopus syntyi oli pieniä hankaluuksia koittaa kaikkia yhdessä sylissä pitää, onneksi nyt esikoinen menee iltaisin itse nukkumaan ja kuopus on samassa koulussa tosin ei vielä oikein onnistu:p
kerpele mullakin on pienet lapset kooltaan, esikoinen 3v 12kg ja kuopus 11kk 8kg ja 68cm .
nukkapallero mulla on ollu tässä raskaudessa vauvan syke koko ajan 130-135 ja edellisissä 145-150. Kysyin asiasta neuvolassa ja tostesivat vain että rauhallinen vauva, ei syytä huoleen.
niiskuneiti87 Sama siivousvimma on nyt asettautunut tännekin, toinen on leipominen mitä harrastan kans koko ajan, kai se on jotakin pesänlaitto tarvetta. Mukavan pieni ikäero sullakin on lapsilla;)
pituutta mulla 166,5 cm ja mahan ympärystä 100cm, saman verrran oli kun menin esikoista tekemään, taitaa olla kasvu eri luokkaa nyt, kakkosen aikaan tosin oli 125cm rv35+5.
´
Nyt viimeisten töiden pariin, enää tämä vikko ja alkaa paljon kaivattu kesäloma.

-marizella 25+1
 
Viimeksi muokattu:
Anukkio No jopas on eksällä pokkaa. En kyllä ottaisi hoitoon kuin ihan jossain äärimmäisessä poikkeustilanteessa. Miten tulee edes mieleen ehdottaa tai vaatia!?! Nyt kyllä yrität saada miehesi ymmärtämään asian ja sanotte suorat sanat sille eksälle. Yhteinen lapsi on tottakai aina tervetullut, mutta uusi vauva ei kuulu niihin kuvioihin. Tsemppiä =)

Sokerirasituksen ajankohdasta on ollut puhetta. Mulla on se edessä viikon päästä eli rv27. Ei ole mitään vaivaa, mutta bmi:n vuoksi menen. Neuvolassa sanottiin, että koska vointi on hyvä ja kaikki kunnossa, niin kannattaa mennä vasta joskus rv 25-28. Ei kuitenkaan perustellut sen enempiä, mutta kun kerran kaikki on tähän asti ollut kunnossa, niin sovittiin se sitten tohon rv27 viikolle. Sokerirasitusta seuraavana päivänä onkin sitten lääkärineuvola. En ole käynyt kuin varhaisultran yhteydessä rv7 ja vaikkei toi alapään ronkkiminen koskaan kivaa ole, niin nyt kyllä oon tyytyväinen, että pääsee tarkistuttamaan onko kaikki kunnossa.

Oon tuntenut liikkeitä päivittäin sieltä rv17-18 alkaen, mutta nyt vasta on alkanut erottua, kun vauva kääntyilee tai venyttelee jne. Aiemmin ollut vain potku-tyyppisiä muksahduksia vatsassa, mutta nyt tosiaan selvästi erottaa, että se heittää välillä kuperkeikkaa jne. Ja välillä tuntee kädellä pään tai pepun rajat, kun tyyppi oikeen venyttelee :heart:

Minä puolestani oon sitä mieltä, että ihanat helteet ollut pari päivää. Ihan samalla tavalla ei jaksa auringossa maata kuin ennen, mutta kun käy välillä vilvottelee sisällä ilmalämpöpumpun alla, niin taas jaksaa :) Onneksi panostettiin siihen vempaimeen rakentamisen yhteydessä, muuten olisikin tuskaiset oltavat. Varsinkin eilen oli tosi hiostavaa ilma ja yöllä saikin sitten pelätä kunnon ukkosia.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :wave: Tämä viikko vielä lomaa ja ens viikon loppupuolella töihin. Onneks ei tarvi jaksaa kuin se viisi viikkoa töitä, niin alkaa piiiiiitkä "loma" :)

idylli 26+2
 
sykkeet mun todella kokenut terkkari sanoi, että on vuosikaudet kuunnellut semmosen suoraan vatsasta korvaan olevan laitteen kanssa vauvojen sykkeitä, ja yleensä osunut oikeaan kun veikannut sukupuolen.
mä en tiedä mikä meillä on tällä hetkellä, koska mulla on vasta kerran niitä kuunneltu, enkä nyt muista enää mitä ne paukutti :)
voi siis olla perää että tytöillä syke on hitaampi, mutta kyllä se silti ihan normaali on jos 130 on mittarissa , ei ainakaan syytä huoleen ole :) joka vauvalla sitä paitsi saattaa jonkinasteinen läppävika olla syntyessään, mitä ei rakenneultrassa voi havaita, mutta se ei ole liian vaarallinen, ja umpeutuu itsestään :) näin valaisi mua eräs ultraaja :)

helle no, koitan pitää sisätilat viileinä, ja pihalla mötköttää vajaa nelimetrinen allas, johon vois kyllä mennä vilvoitteleen mut en oo vielä "uskaltanu" :D muksut siel melkein asuu päivät...
uimaanhan VOI odottaja mennä huoleti niin kauan kuin ei kohdunsuu ole auki, tai ole mitää tulehdusta alapään puolella :) -tosin uskon et vajoaisin pohjaan kuin kivi, niin paksulta ja painavalta tuntuu kroppa :D
 
Kiitos tsempeistä liittyen mieheni hirviöexään!
Eniten tässä tällä hetkellä rassaa se, että mieheni olisi kyllä valmis taipumaan ja ottamaan exän vauvan hoitoon oman lapsensa ohella. Tavallaan ymmärrän häntä, koska exä on tässä vuosien varrella näyttänyt todellisen karvansa - kyseessä on niin vaikea ihminen, että mieheni on hänen kanssaan ollessaan oppinut tietynlaisen "alistumisen" käyttäytymismallin, koska siten asiat sujuvat edes jotenkuten. Mutta voinette varmaan arvata kuinka paljon se mua vituttaa, että pitkistä keskusteluista huolimattakaan MINÄ olen kuitenkin aina loppuviimeksi se, joka KIELTÄÄ vauvan tulemisen. Viimeksi kun tämä kieltotuomio minun taholtani langetettiin, mieheni joutui kuuntelemaan noin 2h puhelinhaukkumista exältä. Ja minäkin kyllä kuulin ne haukut, sitä huutoa ei voi olla kuulematta. Exä vetoaa siihen, että kun miehen lapsi on niin harvoin täällä.. että tavallaan sitä pitää sitten "paikata" ottamalla myös vauva hoitoon?!?!?!? HUOOOOH :headwall: Ja tämä vauvaparka lykätään sitten aina jonnekin muualle, jos meille ei pääse. Yleensä mieheni vanhemmille, jota kutsutaan.. niin juuri - vauvan mummolaksi :headwall: Ja mihinkö näitä jokaviikonloppuisia hoitopaikkoja tarvitaan? No tokikin siksi, että exä pääsee ryyppäämään, baariin, laivalle, mökille, milloin minnekin. En ylipäätään voi tajuta miksi pitää tehdä lapsia, jos niistä ei jaksa huolehtia.. ylipäätään en taida tajuta mitään tästä koko hommasta! Huvittavinta kaikessa on se, että vaikka vauvan isä olisi kotona, vauva halutaan silti tuoda meille hoitoon. Siis exä luottaa enemmän minun mieheni hoitotaitoihin, mikä on tietysti hieno homma!!!!!! :headwall: Niin ja tietysti jos ex tarvitsee apua vaikka kaappien kokoamisessa niin tokihan se minun mieheni sitten soitetaan hätiin...
Ja tosiaan ymmärtäisin, jos olisi kyse hädästä, yllättävästä tilanteesta tai satunnaisesta avun tarpeesta.. mutta tämä tyyli on ollut koko ajan kun olen mieheni kanssa ollut yhdessä.

Huoh, anteeksi omanapainen vuodattelu, mutta on pakko jonnekin purkaa tätä pahaa oloa. On tosi paha olla ja miehen kanssa riitaa :(

Anukkio ja Paavo 23+3 (eilen tuli hätäännyksissä laitettua viikotkin väärin)
 
Ihan järkyttävä tilanne Anukkio :O Mutta oikeasti ette tuota saa oikeille raiteille ellet sinä pysy tässä tilanteessa tiukkana. Valitettavasti miehelläsi ei syystä tai toisesta tunnu olevan halua nousta exäänsä vastaan pitämään teidän perheenne puolia. Näin se vaan on että joskus meille vahvoille osuu se "mulkun rooli" ja täytyy ottaa se kaikki sonta niskaan suojellakseen heikompia ja heidän etuaan. Meillä mies myös vähän sellainen hyväksikäytettävä tossukka, joka ei kehtaa kieltäytyä mistään ja minulle jää sitten se ikävän ihmisen rooli. Voithan sä vaikka tehdä ehdotuksen miehesi exälle, että eroaa nykyisestään niin saa toisenkin lapsensa hoitoon joka toinen viikonloppu :LOL: Tai sitten alat periä MLL:n taksaa tuosta ylimääräisestä hoidokista koko viikonlopun ajalta :D

Ja ihan karsea tilanne on myös fourth giftillä :hug: Kovasti jaksamista!

Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi meillä kummallakaan ei ole mitään exiä kuvioissa!

Masun ympärys on jo ennen raskautta ollut +100cm ja nyt en ole edes mittaillut. Jotenkin kyllä vaikuttaa että pieni on aika tehokkaasti uponnut tuonne pehmusteisiin eikä masu kyllä näytä edes oikealta raskausmasulta. Viikonloppuna lenkkeilytin hoitokoiriakin ihan mun normaaleissa ulkoiluhousuissa, jotka ihan hyvin sujahti päälle. Ei voi siis kovin montaa senttiä olla tullut tuohon masuun. Noinkohan syksyksi hankitut mammahousut oli ihan turha hankinta :O

Taas olisi aika poksua:

Tuna ja Sintti 24+0 *poksista*
 
Täällä on kans ruvennut kramppaamaan jalka kesken unien..Muutenkin tää unen laatu tuntuu heikkenevän mitä pidemmälle mennään..Mä heräilen moneen kertaan yössä, milloin mihinkin, välillä pissahätään ja sit ihan muuten vaan..onneksi yleensä nukahtaa sitten uudestaan samantien..
Normaalistikin kun en herää kertaakaan yössä,nukun putkeen aamuun asti.
Kai sitä kroppa rupee jo valmistautuun tuleviin yöheräilyihin...(?) :D

Vatsan koosta täällä ei vieläkään masu oo tehnyt mitään kasvupyrähdystä...vieläkin suhteellisen pieni viikkoihin nähden. Toki se rupeaa alkaa näyttämään pieneltä vauvamasulta,riippuu vähän mitä vaatteita käyttää.


Lily_ 24+0 poxpox :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Heissan! Enpä kerinny koko viikonloppuna taaskaan tänne. On ollu kyllä mahottomat sääolosuhteet!

Mulla taas ollu masisfiilistä. Lähinnä eilisestä lähtien, kun mies oli korjaamassa autoa kotipaikkakunnalla ja minä koiran kanssa mentiin sitten siellä isällä käymään. Isälle ei voi ottaa koiraa sisälle, koska sen vaimokkeella on astma ja siellä oli allergisia lapsia kylässä. Koira vielä pelkää ukkosta ja tietysti ukkoskuuro rymähti päälle sitte, kun oltiin siellä terassilla ulkona eikä mitään paikkaa mihin viedä sitä sisälle. Mä sitten suutuin vähän sille tilanteelle, että pitiki olla siellä sillon ja ne luuli sitte että olin vihanen niille, kun eivät päästäneet koiraa sisälle turvaan... No sitte kyllä vähän suutuinki niille, kun eivät tajunneet sitä, vaan paapottivat asiasta, kun on allergisia, mihin minä sanoin monta kertaa, että YMMÄRRÄN. Sitte mua käskettiin syömäänki, vaikka ennemmin oisin ollu tärisevän koiran turvana. Isä istu siinä sitte koiran kanssa sen aikaa. Heti ku tuli taukoa ukkosessa ja kaatosateessa, niin lähdettiin mummulle, missä koira sai olla sisällä. Siellä vierähtiki tovi, että ilma jo kirkastui ja meinasin lähteä käymään mökillä ennen ku oisin menny patisteleen miestä, että jatkais korjaamista seuraavana päivänä. Mummu sitte rupes veisaamaan, että ei sinne mökille kannata mennä, kun koira hukkuu sinne kovaan virtaan vielä!!! Oli se kyllä tilannetta pohjustanut valmiiksi jo kaikella muullaki valittamisella, minkä olin yrittänyt antaa mennä toisesta korvasta ulos. Lopulta tokasin, että ei sitte mennä! Hyvä ettei kirosanat lennelly. Näin hyvillä mielin lähdin sitte ootteleen, että pääsis miehen kanssa kotiin. :stick:
Tänään oli yllättäen olo, etten jaksa lähteä, että jään mieluummin koiran kanssa kotiin. Käytiinkin noin 6 km lenkki, vaikka oliki näin kuuma. Puolessa välissä pääsi meren rantaan lepuuttamaan mieltä ja koiraki pääsi uimaan.
Sitte mies soitti ja kertoi, kuinka hänen vanhempansa olivat haukkuneet meitä tyhmiksi, kun oltiin menty ostamaan turvakaukalo, kun siltä siskolta ois saanu sen. V*t*n kiva! Laitoinki nyt sitte sille siskolle viestiä facen kautta, jos vois laittaa meille vaikka listan tavaroista, joita me sitten saadaan lainaan tai omaksi, ettei enää toiste tapahdu tämmöstä haukkumista. Aina kun ollaan soitettu, että mentäis käymään siellä systerillä, niin niillä on ollu muita vieraita tai ne ei oo kotona. Eikä ne tietenkään ite ehdota sitte mitään ajankohtaa millon vois tulla käymään. Raivostuttavaa tämmönen! Jos ne appivanhemmat rupeaa mulle sanoon siitä turvakaukalon hankkimisesta, niin sanon kyllä suorat sanat niille. Hittoako me ollaan koko ajan kinumassa muilta, että mitä me saadaan, mitä me saadaan?! Täällä on sellanen pesänrakennushyrrähormooni käynnissä, että jos joku ei ehi tarjoomaan, niin se on sitte voi voi. :mad:

Taas tuli tämmönen vali vali tähän alkuun, mutta ei oikein muuallekaan voi purkaa näitä juttuja.

Ois kiva kommentoida juttuja, mut en nyt kyllä jaksa ja ehdikään, ku meni niin kauan lukemiseen taas ja pitäis kotitöitäki tehä vielä. Sain vaatekaapin siivottua pienistä vaatteista. Säkillinen noita tuliki odottamaan raskauden jälkeistä elämää, mutta onneks jonku verran vielä jäiki.
Nojoo, kerrotaan se pituus ja mahan ympärys tähän kuitenki :D pituus on 171 cm ja mahan ympärys 94 cm. Oon siis hoikkaa sorttia ja tuo maha ennustettavasti levinny tyttömahaksi tuohon.

Oivoi, synkkiä pilviä lähestyy taas! :(

*muoks. Eilisen ukkosen ja mun mielialan synkkenemisen jälkeen mönttiki meni ihan hiljaseks eikä liikkeitä tuntunu kunnolla vasta kun tänä aamuna... Stressikö aiheutti? Onneks se nytki tuolla tuntuu porskuttavan menemään.

mnica ja möntti 26+4
 
Viimeksi muokattu:
Apua en oo kerenny tänne paasaamaan koko viikonloppuna, ja oli paljon tullut tekstiä.

Kaks yötä on täällä ukkostanu nii että ei oo nukutuksi saanu, la-su yö vielä meni mutta viime yö nii voi morjes, jos ei ääniin heränny, niin välähyksiin ainakin ja isojen äänien jälkeen koirat pomppas korvat pystyssä sängyssä ylös ja tärisi ku haavanlehdet, että siinä heräs ittekki sitte niitten myötä.

Liikkeet on nyt vahvistunu, hiljasta on mahassa mutta isot potkut on alkanu heilutella jo koko mahaa ja näkyy selkeästi päälle päin :D maha tuntuu muutenki yhtäkkiä kauhean isolta.. En tiedä kasvaako mun tissitki nyt, mutta oon aina ollu sellanen solakka niin tuntuu tosi ikävältä kun tissit "lepää" vapaana ollessaan tossa mahalla ja väli oikeen hikoaa :kieh: pakko pitää öisin kaarettomia urheilurintsikoita ja masutuubia, muuten tuntuu että nuo kaikki läpsii mua naamaan kun ei oo tottunu näihin yhtään :D

Anukkio No mitä paskaa tuo teidän miehen exä! :kieh: Ei tosiaan kuulu tuo exän uuden rakkauden kukoistuksen tuotoksen hoito teille sitten pätkän vertaa, mitä paskaa? Siis mulle tulis ainakin tossa sellanen olo että käytetään hyväksi sen lapsen hoidattaminen teillä kun ei muualle saada! Ihan käsittämätönä, eikä ole mitään korvaamista tuommonen :D jaksamisia tohon, paha mennä spekuloimaan tilannetta mutta tosiaanki ymmärrän että tulee sulle sellai joustamaton ämmä -olo jos miehellä ei ole niin sanotusti munaa sanoa sitten että eihän tämän vauvan hoito kuulu mitenkään teille, siis haluaako he että se uusikin vauva alkaa pitää teitä sukulaisinaan/perheenään vai mitä ihmettä? No näköjään jos teidän miehen vanhemmat on vauvalle mummola? Argh, mulla olis koko kasvimaa sieraimissa niiden herneiden lisäksi kyllä tossa vaiheessa. Ei tuossa auta ku pysyä tiukkana muuten menee ihan hänekseen tuo homma.. Vähän hajurakoa, ei se voi niin olla tehdään tässä kaikki kaikkien kanssa lapsia ja kaikki on vastuussa kaikista silti ja yhtä isoa perhettä ollaan vaikka ei ollakkaan.. :kieh:

Kirjagalluppi no minä en niin kauheasti lue kuin noita lehtiä, mutta sitten kuuntelen CD-kirjoja samalla kun teen kotitöitä päivisin. Oon oppinu äidiltä tuon tavan ilmeisesti. Tällä hetkellä aloitin tuota Taru Sormusten Herrasta, kun en ole sitä koskaan lukenut, elokuvat vain nähnyt. Ennen lomaa kuuntelin viimeksi Mary Shellin Frankensteinin. Katotaan nyt, uudenlaisen tekemättömyyden myötä kun työttömäksi jäin niin kunhan ensin pääsen näistä klassikoista yli niin mitähän sitä sitten kuuntelis, täytyy nyt ensihätään ainakin nämä klassikot kuunnella :)

Mies palaa huomenna lomalta töihin. Tässä on eletty oikeen parisuhdekuplassa koko kolme viikkoa kun on vähän lomailtu ja oltu vaan kahdestaan kaikkialla.. Oon tosi onnellinen meidän tilanteesta, kaikki on just nyt hyvin :heart: Nyt sitten vaan alkaa se arki kun jään oikeen kunnolla yksin kotia ja seuraava loma miehellä taitaa olla isyysloma jos kaikki menee hyvin. Huh. Vähän pelottavaa! Onneksi on paljon projektia nyt mulle täällä kotona, sillä posti tuo tällä viikolla meille uuden ompelukoneen ja saumurin! JEE :D

Voimia kaikille kaikkiin mielialoihin! Täällä on kans vuoroin itketty, vuoroin maristu ja märisty tyhjistä, kärttyilty ja sitten taas hepulikohtauksissa naurettu niin että itku tulee sen takia................ mnica *piristyshali* kyllä se mielenmustuuskin siitä helpottaa, eihän nuo hankintojen teko kuulu edes kenellekkään kuin teille itselleen vaan, ei vanhoja tavaroita aina tarvikkaan ottaa vastaan jos haluaa jonkun ostaa uutena vain sen takia että se olis fiksumpaa, ihan turhaan siitä kyllä teille sanotaan kun hankinta on vielä jo tehty. Ainahan kaiken vois tehdä fiksummin :)

Lumineiti ja Uuboli 24+1 taas mie unohin täällä poksua eilen!
 
  • Tykkää
Reactions: Anukkio
Mun on kans pakko tulla avautumaan tänne, ja omanapailemaan ihan kunnolla. Näköjään muillakin on huonoja hetkiä ollut, niin voi "hyvällä" omallatunnolla valittaa. Mulla vaan niin menee hermo tohon mieheen.. Siis juma***** en tiijä kumman päätä mun tekis mieli lyödä seinään, omaani vai sen! Tuntuu ettei me tällä hetkellä pystytä mistään vakavista asioista puhumaan ilman että aletaan väittelemään ja kinastelemaan. Vaikka keskustelu alkaisi yhteisymmärryksessä niin jossain vaiheessa vaan näkemykset alkaa eroamaan ja sit taas jankataan. Ollaan molemmat omapäisiä ja mies on sanonutkin mulle, että on tottunut siihen että saa tahtonsa läpi tavalla tai toisella. Ja mä taas en ole tottunut siihen että joku sanoo mulle mitä tehdään ja miten tehdään.
Olin tänään katsomassa yhtä asuntoa, joka olisi ihan täydellinen meille. Mies ei päässyt mukaan, kun sain tietää näytöstä vasta tuntia ennen, joten mentiin sitten pojan kanssa kahdestaan. Sitten puhelimessa yritin selittää millanen se on, ja mies sitten alkoi kiukuttelemaan, että ei hän voi mitään hakemusta laittaa, jos ei itse ole nähnyt kämppää ja tivasi hissistä että mahtuuko vaunut jne. No *itustako mä tiedän, kun ei ollut mittanauhaa mukana eikä meillä edes vielä ole niitä vaunuja! Ja ois äijä lähtenyt sieltä kaveriltansa ajamaan niin ois kerennyt mukaan, mutta kun ei, oli jotain niin hiton tärkeätä tekemistä taas.
Ja kun se on niin ärsyttävän tarkka rahasta. Alkoi multa tivaamaan yksi ilta, että miten mä aion osallistua vuokranmaksuun, kun mun tulot on äitiyslomalla niin pienet ja isommassa kämpässä kun se vuokra nousee sinne tonniin plus rapiat päälle. Teki siinäkin vaiheessa mieli huutaa, että no anteeksi kun olen raskaana ja anteeksi kun en tuo rahaa talouteen surkeilla äitiysrahoillani ja lapsilisillä. :stick: Kun mies on exiään aina joutunut elättämään ja sanonut mulle että ei siihen enää rupea. No, tiesi kun tavattiin että mä oon vasta just alottanut 4 vuoden opiskelut, eli rahaa ei paljon ole. Joten syyllinen olo, kun en halua elätiksi heittäytyä mutta kun ei se raha puussakaan kasva.
No, kyllä nämä kinat on aina sovittu ja anteeksi pyydetty ja mies aina lohduttelee, että kyllä me selvitään jne. No kyllähän mä sen tiedän, mulle ei raha oo niin tärkeää, enkä sen kulumista mieti, kunhan saa vuokran maksettua ja ruokaa pöytään ja muuta tarpeellista. Tosi kuluttavaa vaan tämä jatkuva vatvominen ja kinastelu. Väilllä mietin että hullun hommaa tällanen parisuhteessa eläminen.

Kiitos ja anteeksi.. Huomenna sentään parempi päivä, pakostikin, mennään Bruce Springsteenin konserttiin, se on mun ihan ultimate favorite :)

PikkuA ja pikku-ukkeli 27+0 POKS taas :heart:
 
stressi ja supistukset ite huomaan selvän yhteyden näiden välillä....

millimamma ja pakkolepo mitä sä sit SAAT tehdä, vai ootko ihan petiin komennettuna? jos yhtään käsityöt kiinnostaa, ni hommaa jostain kudetta ja iso virkkuukoukku, ala tehdä jotain koria tai muuta vastaavaa. tai virkkaa vauvalle tumput tai neulo peitto :)
 
Mä kyllä täällä käyn lukemassa mutta enemmän olen tuolla Facen puolella kirjoittelemassa...

Mielialat.. mä itse olen suhteellisen tasainen myös näiden raskauksien aikana ja huomaa kyllä että tällä palstalla on raskaana olevia naisia. En millään pahalla tätä tarkoita mutta nämä hormoonit pistää vaan naisilla vähän pään sekaisin :), no onneksi ne menee ohi... Se on vaan jännä että ne kanssa ihmiset ei aina tajua että raskaana olevalle ei ihan kaikkea kannata mennä sanomaan. Itsellä lähinnä on ahdistumista vaan tämän mahan kanssa kun ei pysty tekemään asioita niinkuin ennen --> en tunne itseni olevan oma itseni vaan kärttyinen sen takia enkä oma iloinen itseni.

Exät... huhhuh jopas on täällä ihmeellisiä exiä no onneksi ootte pääseet niistä eroon vaikka vielä vaivaavatkin tavalla tai toisella ja ootte löytäneet paremmat puoliskot.

Hankintoja en ole tehnyt, enkä varmaan tee ennenkuin vauva syntyy. Meiltä tosin kaikki jo melkein löytyy esikoisen jäljiltä. Uusia rattaita olen harkinnut, mutta kun en tiedä tarvitaako meillä tuplat vai riittäisikö yksiköt joten nekin hommaan vasta vauvantulon jälkeen kun nähdään miten niitä tarvitaan (esikoinen on 2v 4 kk kun vauva syntyy)

Sokerirasituksen tulokset oli normaalit joten sen suhteen kaikki kunnossa. Torstaina on on taas ultra kun olen tarkemmassa seurannassa kun esikoinen oli viikkoihin nähden pienipainoinen (eli sga lapsi). Ehkä se sukupuolikin silloin selviää (vaikka veikkaus tytöstä jo alustavasti on saatu).

(.) oma olo on muutoin hyvä ei kipuja tai mitään muutakaan, ainoastaan närästys ja ahdistus tuosta kasvavasta pallosta on olemassa.

Ei muutakuin hyviä vointeja tänne kaikille :heart:

ipna 25+2
 
Huomenta!

Nyt se on mullakin alkanut, nimittäin LOMA. Aivan ihanaa! Laskin juuri, että takaisin töihin mennessä mennään jo rv 28:lla. Sen jälkeen pitäisi vielä aika monta viikkoa jaksaa, jos loppuun asti pystyisi olemaan töissä. Itse ajattelen, että realistisempaa on ajatella, että loman jälkeen on töissä ehkä kolmisen viikkoa. Aikaisemmistakin olen joutunut jäämään ensin saikulle. Tietysti toivon, ettei mitään extra kremppaa tule ja saisi olla mahdollisimman terveenä.

Vaivoja on vaihtelevasti. Öisin puutuilee kädet ja olkapää oli kaksi yötä niin kipeä, että jouduin Panadolia napsimaan. Muutkin nivelet välillä ilmoittelee itsestään. Samoin issias välillä tuntuu, mutta ei pahasti ainakaan vielä. Pahoinvointia on lievästi joskus vieläkin iltaisin. Siihen auttaa jäävesi ja se, että menee ajoissa nukkumaan. Ummetusta yritän häätää Levolacilla ja luumusoseilla. Obsidania oon ottanu sen vuoksi vain joka toinen päivä. Mielenkiintoista on katsoa neuvolassa perjantaina, onko hemoglobiini tarpeeksi korkealla.

Sykkeet: mä en oikein usko noihin poika-ja tyttösykkeisiin. Edellisestä sykkeet huiteli välillä 160 ja silti poika kyseessä. Enemmänkin uskon, että riippuu siitä onko vauva hereillä mittaushetkellä vai ei.

Supistuksia ei täällä vielä juurikaan ole ollut. Ihan yksittäisiä silloin kun olin töissä. Lenkillä saa kävellä ihan reippaasti, eikä mitään. Ainut, että jos pitkään kävelee kipeytyy polvet. Ja hengästyy paaaljon herkemmin kuin normitilassa.

Mielialanvaihtelut: mä oon ipnan tavoin tasainen luonteeltani, eikä nytkään mitään ylilyöntejä ole tullut. Ehkä vähän helpommin saatan tiuskaista lapsille, mutta siitä on heti kauheat omantunnon tuskat.

Helteet: ei ole haitanneet täällä. Mun mielestä on ihana käydä rannalla lasten kanssa ja kahlailla rantavedessä. Masukin saa ansaitsemaansa huomiota<3 On nyt juuri sopivan kokoinen, että kaikki sen huomaa, mutta ei kuitenkaan vielä "norsumaha";)

Hankintoja: pinnis, turvakaukalo ja itkuhälytin on hommattu. Samoin unisex vaatteita on runsain mitoin kun vähän innostuin kirpparilla ja sen jälkeen vasta huomasin, että niitä on vintilläkin vinot pinot. Ennen syntymää pitäisi hankkia ainakin vielä rattaisiin se lämpöpussi. Samoin turvakaukaloon lämpöpussi. Se kuulostaa kätevältä. Lisäksi pitäisi ostaa punkka, hoitoalusta ja rintapumppu, mutta ne nyt ehtii myöhemminkin. Lisäksi rinnanlämmittimet ovat ehdottomat. Suosittelen ruskovillan omia. Mulle on aina tullut herkästi rintatulehduksia varsinkin keväisin kun aletaan olemaan vähemmillä vaatteilla. Muuta ei nyt heti tule mieleen...tietysti kaikki pienet hankinnat lisäksi: tutti, vaipat jne.

Odotus: yritän nyt nauttia tästä ajasta, koska mitä todennäköisemmin tämä tulee olemaan viimeinen raskauteni..nyyh.. Välillä saa muistuttaa itseään nauttimaan nykyhetkestä ettei elä vain odottaen sitä marraskuuta ja sen tuomia haasteita:)

Nyt päivän touhuihin. Nyt alkaa se aika, kun alkaa olla jo viikoista sekaisin, mutta niin se taitaa olla, että rv 24 alkaa huomenissa. Huh kun aika rientää..

-Melanie 22+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Huomenta vaan kaikille!

Supistuksia olen huomannut tulevan aina silloin tällöin, etenkin töissä ollessa. Onneksi eivät ole kivuliaita, vaan ihan pelkkiä vatsan kovettumisia. Harmittomia harjoitussupistuksia siis todennäköisesti. En usko, että noista mitään haittaa on, mutta huomenna on aamusta neuvolalääkäri ja aion ihan varmuuden vuoksi mainita näistä siellä. Etenkin kun olen homannut, että näitä tulee pääasiassa töissä ollessa, kun joudun olemaan pitkään jaloillani tai nostamaan jotain.

Mielialat on pysyneet yllättävän tasaisina. En saa mitään itku- tai naurukohtauksia, mutta tuntuu, että olen herkempi monenlaisille jutuille. Saatan ottaa aika herkästi itseeni asioista, tosin pidän sen yleensä ihan omana tietonani, etenkin jos kyseessä on joku vieraampi ihminen. Omalle ukkelille saatan kyllä kilahtaa aika helposti, mutta se nyt on ihan normaalia meillä päin. :D

Hankintoja ei vieläkään ole hirveästi tehty. Viimeisimpänä ostin Philips Avent SCD505 itkuhälyttimen kun oli niin naurettavan hyvä tarjous, ja henkilökunta-alet vielä päälle. Hinnaksi tuli 42€ kun normaali hinta on esim. Gigantissa 95€. Meilläkin työpaikalla sen normaali hinta on 74,95€, joten aika muhkea alennus tuli. Olen katsonut tuota hälytintä sillä silmällä jo pitkään, ja nyt kun sen hinta laski tilapäisesti noin alas, niin heti nappasin itselleni hyllystä yhden. :D

Tutuilta on tulossa tavaraa ilmeisesti jonkin verran. Tai lähinnä miehen pelikaverilta, joka ilmoitti että heillä on vaimo puunannut tavaraa ja kerännyt kasaan kaikenlaista meitä varten jos halutaan käydä heillä kahvilla ja katsomassa josko sieltä löytyisi jotain mitä halutaan ottaa. Samalta pariskunnalta on tulossa meille siis jo myös Emmaljungan rattaat, joissa myös koppa mukana. Rattaista maksetaan toki jonkin verran, mutta muusta tavarasta sitten neuvotellaan vielä, jos kovin suuria määriä löytyy meille tarpeellista. :) Kumma, miten tuo mies ryhdistäytyi, osin ehkä tahtomattaan, kun nimenomaan hänen tutuiltaan alkaa tuolta tavaraa löytymään. Minun tutuistani ei vielä kukaan ole tarjonnut mitään. Tosin en ole sitä odottanutkaan. :)

Ummetukseen tarjoan vinkkinä Olo ja Activia jogurtit. Itse olen syönyt niitä yhden joka aamu koko raskauden ajan, ja ei ole vielä ummetusta näkynyt. Välissä on ollut yksittäisiä päiviä, kun en ole syönyt päivittäistä jogurttia, ja sitten kyllä menee pari päivää ennen seuraavaa isompaa vessareissua. Ainakin minulla siis nuo toimii ja on pitänyt vatsan toiminnassa. Kannattaa kokeilla jos ummetus vaivaa. :)

Kirjagalluppi mä olen kyllä himolukija. Kirjoja kuluu jatkuvasti, ja koko ajan on joku kirja työn alla. Tällä hetkellä se on Stephen Kingin Wind through the keyhole. Tuota lueskelin viime torstaina sokerirasituksen aikanakin ja aika kului huomattavasti mukavammin kun oli viihdykettä. Olen aina tykännyt lukea paljon, ja en muista että olisin koskaan ollut yli viikkoa ilman että joku kirja on ollut menossa. Stephen King on ehdoton ykkönen, mutta muutkin maistuu, Torey haydenin kirjat ovat todella hyviä, samoin Robin Hobbin kirjoja suosittelen fantasiasta pitäville. Äänikirjoihin en oikein ole oppinut, kun se on jotenkin oma viehätyksensä kun se kirja on ihan konkreettisesti siinä käsissä. Saa nähdä alanko totuttelemaan niihin kun lapsi syntyy, eikä käsiä ole niin paljon vapaana kuin tähän saakka. :D

Ja sitten poksumiset. Aika rientää siivillä :heart: 26+0!

Acacia
 
  • Tykkää
Reactions: harakanhattu
Pariin päivään, kun en oo kerinny täällä käydä niin tekstiä taas ihan mahottomasti! Hyvä hyvä! :)

Siis ihan oikeesti, mä oon niin kypsä tähän hiton hiostavaan paskakeliin! :kieh: Siis koneella ollessakin hiki vaan virtaa! Tää on jotain ihan kamalaa!

Anukkio
Siis herranjestas sentään mikä tilanne! Siis mä olin vuoden vanha ku mun vanhemmat eros ja mun äiti sit meni uusiin naimisiin ja sai uuden miehen kanssa 2 lasta. Mä kävin aina joka toinen vkloppu isällä eikä siis puhettakaan, että mun siskojen ois pitänny tulla mun kanssa isän luo!! Siis jos exä saa lapsen jonkun toisen miehen kanssa niin lapsenhoito kuuluu niille eikä ex miehelle, ei helvetti sentäs! Mul siis palais käämit kyl ihan täysin! Hitto tommoselle akalle pitää sanoo suoraa jos niin hölmö ettei ite tajuu, veis omille vanhemmilleen tai miehen vanhemmille eikä exälle tyrkkää! Tai sitte yhteisestä lapsesta tehdä yhteishuoltajuussopimus et puolet ajasta isällä ja puolet äitillä.. uus kakara ei kuulu exille millään tavalla! ARGHHHHH! Voimia! :heart:

Pitää vissii lähteä suurimmat hiet taas huuhtomaan viemäristä alas niin voi hyvin kerrytää taas pari litraa lisää... :ashamed:

Niiskuneiti-87 ja muru 25+2
 

Yhteistyössä