Marraskuun 2009 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja murmukka
  • Ensimmäinen viesti
Pärsky
Outik. Voisiko olla vaan kiinnitymisvuotoa? Istukkahan kiinnittyy vasta muutaman viikon päästä alkion kiinnittymisestä. Näin muistan lukeneeni. Silloin mullakin ekasta vuosi verta ja vaaratonta oli. Toivottavasti näin myös sullakin. Kannattaa olla yhteydessä vaikka sinne neuvolaan.

 
**emppu**
Moi kaikille! Mä voisin kans liittyä tänne. Tein viikko sitten plussatestin. Mä kanssa tein testin jo 1-2 pv ennen menkkojen arvioitua alkamista, kun oli niin tutut oireet. Mä olen 27v. ja mies 29v. Meillä on joulukuussa 2007 syntynyt esikoistyttö, eli ikää nyt 1 v 3 kk.

Täällä oli muutamilla suht pitkä yritysaika. Me kanssa yritettiin esikoista vuosi ja oltiin jo varattu aika lapsettomuustutkimuksiin, mutta sen sai sitten perua, kun tuli tärppi. Nyt tämä kakkonen sitten tärppäsi kerrasta! Monesta paikasta oon kuullut/lukenut, että toinen voi tulla helpommin, mutta en silti uskonut, että omalla kohdalla voisi näin käydä.

Mulla oireita, jotka sai testaamaan jo kp27, oli voimaton olo, flunssa, väsymys, rintojen arkuus ja vihlaisukivut esim. aivastaessa. Ja sellainen pahoinvointikohtaus tuli myös päivää ennen ku testasin. Nyt ei oikeastaan oo muuta ku väsymys ja jatkuva syömisen tarve (ettei tulis paha olo). Ja esikoista kun nostelee niin vähän tuntuu mahassa, ei kipeästi kuitenkaan.
Olen hoitovapaalla enkä nyt siis menossa tässä välissä töihin. Ennen 8-9 asti aamuisin nukkunut esikoinen on nyt alkanut heräilemään 6.30-7, mikä ei ainakaan auta väsymykseen. Mut onneks voi nukkua päikkärit.

Mä varasin tänään ajan varhaisultraan, koska en malta odottaa sitä np-ultraa. Se ois sit rv 7+4. Kauheesti noiden hinnat vaihtelee, kun muutamasta paikasta kyselin.

Outik, tosi ikävä juttu. Toivottavasti on harmitonta vuotoa.

outik (1) la 6.11.2009, LUS, 26v. + 30v.
Pilvi82 (1) la 6.11.2009, JS, 26v.
Werty (2) la 9.11.2009, Tays 24v.
ch81 (3) la 10.11.2009 Lks 27v
Murmukka (1) la 11.11.2009, KOS/NKL, 33v.
Moon Fairy (1) la 15.11.2009, LKS, 23v. + 29v.
**emppu** (2) la 15.11.2009, KOS/NKL, 27v. + 29v.
Pärsky (2) la 22.11.2009, Tays 27v.
 
Werty2
Outik toivottavasti kaikki hyvin, kyllä mullakin alussa vähän vuotoa tuli. Ja aina kyl jännitti, että oliko tää nyt tässä, eka km aina mielessä.. Nytkin täytyy aina vessassa käynnin yhteydessä tutkia, tuleeko verta.. Kun ei osaa ottaa rennosti.. Mutta toivotaan sulle parasta!
Mutta nyt nukkumaan, aina vaan väsyttää, vaikka päikkäritkin nukuttu..
 
outik
Mä nyt sitten jättäydyn pois tästä ketjusta ja siirryn takas tuonne haavepuolelle. Tiistaina menen ultraan, jossa katsotaan onko kohtu tyhjentynyt kunnolla, eli siinähän se km vasta 100 % varmennetaan. Mutta kyllä mä nyt jo tiedän ja huomaan ettei tässä enää toivoa ole.

Toivottavasti teillä muilla käy parempi tuuri. Tässä teille vielä lista, josta otin itseni pois.

Pilvi82 (1) la 6.11.2009, JS, 26v.
Werty (2) la 9.11.2009, Tays 24v.
ch81 (3) la 10.11.2009 Lks 27v
Murmukka (1) la 11.11.2009, KOS/NKL, 33v.
Moon Fairy (1) la 15.11.2009, LKS, 23v. + 29v.
**emppu** (2) la 15.11.2009, KOS/NKL, 27v. + 29v.
Pärsky (2) la 22.11.2009, Tays 27v.
 
barbalala
Tulin kurkkaamaan ja toivottamaan paljon onnea matkaan kaikille tämän vuoden marraskuisille!!! Ja voimia ja jaksamista uuteen yritykseen Outik. Itsekin km kokeneena tiedän miltä se tuntuu. Tsemppiä!

Tuntuu niin hassulta. Itsellä oli la 11.11.08 ja 17.11. saimme oman pikkuisen pörrö-pojan syliimme. Ja täällä taas ihka uudet marraskuun odottajat jännittävät tulevaa. Oikein ihanaa odotuksen aikaa teille kaikille :)!!

Toivottaa, barbalala ja -pörrö 4kk
 
murmukka
Voi, halaus sulle outik!
Mä olen ystäviltä ja alan ammattilaisiltakin ymmärtänyt, että keskenmeno ekassa raskaudessa on tosi yleistä, että toimii ikään kuin hormonaalisena harjoituksena. Itseäni lohdutti kovasti tieto, että keskenmenon jälkeen raskaaksi tulo on huomattavasti helpompaa ja todennäköisempää, kun kehossa on jo valmiiksi sille otollisia muutoksia. Keskustelupalstoista tuli vaikutelma, että tosi monet on tulleet raskaaksi heti seuraavasta kierrosta ja nyt itsellekin kävi niin. Mä olen varma, että jos jatkatte yrittämistä, niin sä olet kolmen kuukauden sisällä uudestaan raskaana:) Käythän täällä kertomassa, kun se aika koittaa :) Voimia jatkoon!
 
Pärsky
Pahoittelut Outikille.

Alkoi täällä hiukan jännittämään. Eilen oli todella kauhea päivä, johtuen anopista.. Itketti ja ahdisti ja alkoi särkeä siinä sitten mahaa kunnolla. Tänään tullut veriviiruja. Voi toki olla kiinnittymistä kun on pysynyt todella niukkana. Kuitenkin huolettaa. Ollut siis anopin kanssa hankalaa siittä saakka kuin lapsemme syntyi. Naimisiin mennessämme olin onnellinen kun saan maailman ihanimman anopin, nyt on hiukan toiset aatteet. Tahtoo omistaa lapsemme. Itsellään ollut todella vaikea anoppi suhde ja usein siittä puhuu. Jännästi vaan toistaa samat virheet. Aloitti sijais vanhemmuuden kun kuuli raskaudesta.. että niin kateelliseks heittäytyi. Mikään kun ei riitä näkemiskerroiks, vaikka usein nähdään ja melkein aina usein minun aloitteesta, yökylään olis pitänyt antaa 1kk vaikka tuttipullosta ei onnistunut saamaan vatsaa täyteen, oman äitini ja hänen pitää nähdä meitä yhtä paljon, puhuu seläntakana kuinka ei ole saanut nähdä.. Että sellanen täti. Mieheni laitoin yhden kerran jälkeen puhumaan äidilleen kun en enään jaksanut aina itkeä tapaamisten jälkeen enkä tahdo katkeroitua häntä kohtaan. Hyvin menikin pitkään kun mies oli puhunut äidilleen ja nyt se taas alkaa. Pitkään mietin että uskaltaako toista lasta toivoa kun sukulais suhteet on hankalia, mutta ajattelimme että kuitenkin tämä on meidän elämä. Helpommalla olisin siis vauva-arjen pyörittänyt ilman sukulaisia..

Anteeks valitusvirsi..
 
Pilvi82
Eilen illalla alkoi kova maha kipu. Mahaa vihloo ja vääntää kuin olisi vatsataudissa. Tosiaan tuntuu niin ilkeälle, että oksettaa tosi paljon. Lisäksi jos nousee sängystä siten että vatsalihakset joutuvat käyttöön niin kipu tuntuu vieläkin ilkeämmältä. Verta ei onneksi tule ja toivotaan et kaveri pysyy matkassa. Täällä vaan kyselen pelokkaana et onko kellään muulla ollut vastaavaa ja onko siis kipuilu ihan normaaliakin???????
 
murmukka
Mulla on kanssa ollut harva se päivä menkkatyyppistä kipua, mikä vähän huolettanut. Viime yönä viimeksi heräsin vatsakipuun ja aloin tietysti heti stressata, että nytkö menee kesken. Netistä sitten haen aina mielenrauhaa muiden vatsakipuiluista ja hyvin sujuneista raskauksista. Ilmeisesti niin kauan, kun verta ei tule, kaikki on hyvin ja useimmiten kai pieni vuotokin on vaaratonta.

Miten sä Pärsky jakselet; olihan vuoto ohimenevää? Saapa nähdä, minkälaiseksi oma anoppi heittäytyy lapsenlapsen myötä. Kanssakäyminen ei tähän astikaan ole ollut aivan pulmatonta..
 
helmipelmi :9
hei Marraskuisille!

Oli pakko tulla vähän fiilistelemään tänne, sillä olen itse saanut esikoiseni viime marraskuussa ja muistelen nyt kovasti raskausaikaa...teidän kirjoituksenne tuovat mieleen raskausajan ihanuuden ja sen ikävämmänkin puolen. Toivon teille kaikille hyvää odotusaikaa ja pakko sanoa että näin jälkeen päin ajatellen tuo aika meni niin nopeasti.

Terveisin helmipelmi (fiilistelevä marraskuinen 08)

Ja onnea vielä plussista!!
 
Ohdis
Heipähei :}

Mun piti ihan vaan kurkata, ketä tässä ketjussa jo kirjoittelee...mutta kun luin mm. Pilvin ja Murmukan kipuiluista niin ajattelin rauhoitella.
Minulla on takana kolme hyvin sujunutta raskautta ja tervettä lasta ja joka ikisessä raskaudessa oli kipuja aina jossain päin.
Alkuraskaudessa(kin) vihlonta ja menkkamaiset kipuilut on todella tavallisia, jos kipu käy todella kovaksi eikä mene pois tai alkaa vuoto, se on sitten jo asia erikseen...mutta muutoin huoli pois, vielä on se 8kk edessä :}

Olen kirjoitellut jo pari vuotta haaveilupuolen Isommissa Pesueissa.. Eilen (ja tänään) tein positiivisen testin. Ei ollut tarkoitus kirjoitella tänne vielä mitään tällä viikolla..ajattelin odottaa ensi viikkoa, koska menkkojenkin pitäisi tulla vasta viikonloppuna..

Mutta jos hyvin käy, palailen ensi viikolla ketjuun uudemman kerran :}

Ohdakkeenkukka 3+5
 
**emppu**
Mäkin voin rauhoitella kipuilijoita. Mullakin oli viime raskaudessa alussa välillä suht koviakin menkkamaisia kipuja ja lievempiä päivittäin. Eikä ne siihen alkuraskauteen loppuneet, harvenivat vaan, eli ei ollut ihan jokapäiväisiä myöhemmillä viikoilla.

Nyt tässä raskaudessa ei ole ollut kipuja juuri ollenkaan. Ehkä ei enää niin tunnu, kun kohtu on kerran jo venynyt..? Väsyttää ja etoo kylläkin, että jotain oireita kuitenkin. Pahaan oloon on vielä toistaiseksi syöminen yleensä auttanut, mutta syödä pitää siis n.1-2 h välein eli koko ajan. Tylsää syödä, kun ei ole edes nälkä.
 
Lellu1
Hei. Olen jo muutaman viikon seuraillut tätä keskustelua ja nyt päätin uskaltautua mukaan. Omien laskelmien mukaan esikoisen laskettuaika olisi 6.11.

Minun vatsakipuni ovat olleet hyvin pieniä oikean puoleisia nippailuja. Hiukan epäilyttää onko kyseessä kohdunulkopuolinen raskaus kun nipistely keskittyy niin selvästi oikealle puolelle, eikä edes kohdun kohdalle, mutta toisaalta tuntemukset ovat hyvin pieniä. Jos rintani eivät olisi näin kipeät, en edes uskoisi olevani raskaana. Muita oireita mulla ei ole ollut yhtään. Onko teillä muilla jo pahoinvointia tms.vaivoja?

Oletteko jo käyneet neuvolassa? Sain vihdoin tänään soitettua neuvolaan ja sain ajan ensi viikon torstaille. Ekaa lääkäriaikaakin yrittivät jo sopia, mutta mun työkuviot ei oikein sopineet yhteen vapaiden aikojen kanssa, joten se jätettiin vielä auki.
Itse asiassa olen ensi viikon perjantaina menossa privaatisti gynelle, joten en tiedä täytyykö neuvolan lääkärillä välttämättä käydä tässä alussa kun alkuraskauden tutkimukset tehdään muualla. Varasin ajan gynelle vain todistaakseni itselleni, että että olen todella raskaana ja vahvistaakseni että sikiö on elossa, en halua odottaa niskapoimu-ultraan koska siihen on niin kauan aikaa. Näitä suuria epäilyjäni pohjustaa se, että olen jo niin vanha (36v.), ja raskautuminen juuri kyseisestä kierrosta tuntuu lähes mahdottomalta.
 
murmukka
Tervetuloa taas kaikille uusille:)

Lellu, mäkin olen vähän pelännyt kohdunulkoista jos jonkinlaisten "merkkien" perusteella:) Kyselin siitä yhdeltä tutulta terkkarilta, joka sanoi, että se alkaa oireilla tosi voimakkaasti jo viikoilla 5 ja 6. Eli mun laskujen mukaan sä alat olla jo varmoilla vesillä:) Ja kaipa sen todennäköisyys on muutenkin aika olematon. Sanoi myös, että painamisen kipukohdasta pitäisi tehdä tosi kipeää, jos on kohdunulkoisesta kyse.

Mäkin olen menossa neuvolan lisäksi yksityiselle ultraan, mutta sain molemmat ajat vasta pääsiäisenalusviikolle, jotne odottamista on vielä runsaasti. Kivaa kuulla sitten ensimmäisten ultrakokemuksista.

Emppu oliko sun eka synnytys naistenklinikalla tai kätilöopistolla? Kumman ajattelit tällä kertaa valita? Kättäriä kaikki kehuu kodinomaiseksi ja viihtyisämmäksi, mutta jotenkin naistenklinikka houkuttaisi. Asuin niin pitkään siinä naapurissa, että tuntuisi jotenkin tutulta ja turvalliselta. Lisäksi kai siellä on huippuosaaminen,jos jotain sattuisi menemään pieleen.
 
Metsänneito79
Mielenkiinnolla olen teidän sivua lukenut ja rohkenen nyt itsekkin kirjoittaa! Kaikki on niiiiiin alussa vasta... Mut jännitetään yhdessä... !!

Mulla siis vasta rv 4+2, kp 28/28 tein plussa-testin. :) Yritystä ollut 11/07 asti. Pian tärppäski, mut 4/08 sain keskenmenon rv 8+. (Joten Outik, kokemasi tunteet on vielä tuoreessa muistissa täällä, olen pahoillani tilanteestasi!) Sit kestiki melki vuosi ennen ku uudestaan tärppäs. Nyt on ihan tosi hieno olo, mut silti tuol takaraivos vaan kummittelee, et miten kaikki menee...

La siis ois 24.11. ja ensimmäistä odotellaan. Ikää on 30v ja synnytyssairaala SATKS/VAS, en ole vielä päättänyt...

Ne perusoireet löytyy täältäki... Eli viikko ennen plussaa jo alko mahaa jomotteleen ja ku rinnat ja nännit alko kipeytyyn niin aloin olla jo varma et mistä on kyse! :) Sit alko tuleen kuvottavaa huonoa oloa ja huimausta. Lämmöt on pysyny koko ajan koholla. Valkovuotoki on jo lisääntyny. Ja oon huomannu et kunto mienaa loppua; töis kolmanteen kerrokseen kävelles hengästyttää tosi kovin ja pumppu hakkaa lujaa. Ja pari pv sitte 45min kävelylenkillä hyydyin ihan täysin, en meinannu kotiin jaksaa. Kummasti se kroppa vaan kertoo millo pitäs himmata tahtia. :) Eilen tosin alko jo huolestuttaan, ku ei ollu ollenkaan ollu pahaa oloa ja illalla rinnatkaan ei tuntunu niin kipeiltä. Tuli heti tietysti mieleen et mitäs tämä tarkottaa... Ku ekassa mulla oiret lopahti ku raskaus keskeyty... Mut tänä aamuna aamupalan syönti otti taas aikaa ja osa leivästä jäi syömättä ja tisut on taas entiseen tapaan arat!! :) Jospa se siitä... Ihmisen mieli on ihmeellinen... :eek:

Kertoilen matkan varrella lisää!! Tsemppiä kaikille!
 
Pärsky
Sepä oli siinä.. Kunnon vuoto alko ja ei loppua näy. Neuvolaan eilen soitin siittä pikkuvuodosta ja kipujen puolesta arveli kohdunulkopuolista raskautta. Nyt kuitenkin luonto hoiti tilanteen. Voikaa hyvin ja kesää kohti pulleammasti : )
 
outik
Täällä edelleen käyn teidän kuulumisia kurkkimassa, vaikka vähän pahalta kieltämättä tuntuukin.

Pärsky, olen todella pahoillani :/ Ja ikävä kyllä voin sanoa tietäväni miltä susta tuntuu. Ei tässä auta muu kuin tsempata ja aloittaa uutta yritystä vähitellen. Toivottavasti meille molemmille vielä koittaa vähän paremmat ajat.
 
Werty2
Tosi ikävää Pärsky, tsemppiä jatkoon! On se jännää tämä alku, itsekin koko ajan pelkää keskenmenoa, kun yks on takana. Koko ajan saa ollan varpaisillaan. Ei vielä pysty koko sydämellään nauttiin.

Tänään tilasin neuvolan, joka 6.4. Nyt rv 6+4 menossa. Mitään hurjaa pahoinvointiakaan ei ole tullut. Sellasta yleistä heikotusta ja varsinkin iltaisin. Illalla ei pysty syömään mitään. Ja nyt kaiken lisäksi ollaan pojan kanssa flunssassa. Yöt on mennyt tosi huonosti kun poika ei pysty nukkumaan tukkoisen nenän ja yskän takia.. Mutta eiköhän tää tästä helpota. Nyt täytyy mennä tarjoamaan jotain syömistä pojulle, vaikka ei nyt muutamana päivänä ole oikein kelvannut mikään, kun on niin kipee.
 
Lellu1
Pahoittelut minunkin puolestani Outikille ja Pärskylle. Näitä keskusteluja seuranneena olen yllättynyt kuinka yleinen keskenmeno onkaan. Minulla oli aikaisemmin uskomus, että km on paljon harvinaisempi kuin se onkaan. Täytyy tässä itsekin jännittää vielä monta viikkoa ennenkuin ollaan varmemmilla vesillä.

Tänään tuli 7vk täyteen ja pari päivää sitten alkoi huonovointisuus. Varsinkin töissä tunnen palantunnetta kurkussa ja ylävatsa-ahdistusta. Ja ihan hirveästi röyhtäilyttää koko päivän. Tänään jätin kahvin pois (jota muutenkin juon vain töissä 1-2 kuppia päivässä), muttei se auttanut yhtään. Makeaa en pysty syömään juuri lainkaan tai tulee tosi huono olo. Illalla kotona olo on parempi, johtuneeko siitä että pääsee lepäämään ja syömään omaan tahtiin.

Eilisellä hiihtolenkillä totesin myös sykkeen nousevan huimiin lukemiin todella helposti. Jo viime viikolla kiinnitin huomiota, että leposykkeeni on noussut n.10 lyönnillä/min. Todella hyvin jaksan silti urheilla enkä tunne itseäni niin rasittuneeksi kuin sykemittari väittää.
 
Sanip
Moi kaikille!
Täällä laskettu aika olisi 14.11.09. Pari vuotta on lasta yritetty enemmän ja vähemmän ja nyt siis onnellisesti raskaana. Oireita löytyy: mahakipua (niin kuin vatsataudissa) ja vihlontaa. Palelee... ja itkut on herkässä :D. Tänään ajoin lähikauppaan ja risteyksessä aloin yhtäkkiä itkemään... ja eilen unohdin avaimet kotiin, niin itkuhan siitä tuli. Yleensä en ole kovin kova pillittämään... Maha on myös vähän turvoksissa, niin kuin menkkojen aikaa. RV 5+5.
 

Yhteistyössä